Työkaveri joka arvostelee ja valittaa!

tyttönen91

Olen ollut n. kuukauden työpaikassa joka ei kyllä todellakaan ole unelmaduunipaikkani, mutta sopimus kestää toukokuulle ja yritän sinnitellä sinne asti tehden hommani niin hyvin kuin osaan.
Onneksi mun läheisimmät työkaverit on mukavia ja opettavat tällaista keltanokkaa aina tarvittaessa, mutta sitten on tämä yksi jonka takia tuntuu päivät menevän pilalle! Hänen kanssaan en edes ole paljoa tekemisissä (onneksi!), mutta jo hänen näkemisensä saa mielialan laskemaan (naama norsun v-lla ja kun se aukaisee suunsa, ei sieltä tule ikinä mitään mukavaa ulos). Nytkin yövuoron loppupuolella tuon ihmisen tultua n. vartti sitten töihin hän on kerennyt kyseenalaistamaan osaamiseni jo kahdesti ja löytänyt valittamisen aihetta yhdestä asiasta, jota en osannut tehdä hänen mielestään oikeaoppisesti. Ja hän siis nimenomaan valittaa ja syyllistää ("et tehnyt sitä ja tätä oikein"), sitten kun hänelle kerron etten ole asiaa vielä aikaisemmin tehnyt ei ymmärrystä heru vaan kuulen aina, kuinka "ne asiat pitää vaan tehdä oikein". Ja ei puhettakaan että hän itse kerkeäisi minulle noita väärin tekemiäni asioita näyttää/opettaa. Sanoo vaan että se ei ole hänen asiansa. Alussa yritin suhtautua häneen myönteisesti ja ajatella vain, että ei se ole henkilökohtaista, mutta äsken kun hän tuli töihin ja kysyi yhtä työpäivään liittyvää asiaa, niin vastattuani oletti että olen väärässä ja siinä välissä mulla alkoi kiehumaan, totesin vain että olen kyllä ihan oikeassa että voi itsekin asian tarkistaa jos niin paljon epäilyttää. Ärsyttää kun yövuoron jälkeen olen muutenkin herkällä tuulella ja jos tuo kyseinen ihminen valittaa heti jostakin, nousee kiukku pintaan ja pala kurkkuun. Pakko oli tulla tänne purkamaan tuntoja että menisi ohi tämä fiilis. Vastaanvanlaisten kokemusten omaavat voivat myös tulla vapaasti purkamaan omia tuntojaan tänne!

8

3006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tqeteqtweetw

      Mulla on ihan samanlainen työkaveri ja asia tuntuu todellakin olevan henkilökohtaista. Jatkuvasti jostain asiasta aivan turhaa äksyilyä. Ahdistavaa olla töissä kun joutuu aika läheisesti olemaan henkilön kanssa tekemisissä.

    • ruskeakieli

      Niin on minullakin,sellanen omaa pätemistään korostava Vi.....tumainen "perseennuolija",tällaisilla henkilöillä ei kai oma Itsetunto ihan "kohdallaan"......,naureskelen välillä "partaani" (sanonta),vii....tuttaa sen pärstä kuitenkin,kun naamakin on kun Per.......een puolikas ! Tässä vaan purettava jonnekin,kun tällaisia saa työparikseen,harmi !

    • kenkkuilija

      Onko sinulle määrätty ohjaaja? Kukaan ei voi olettaa, että kuukauden työssäollut osaa hommat kaikkinensa.
      Ota asia esille valittajan kanssa ja kysy sopivassa kohtaa valitusryöpyn jälkeen sivulauseessa kauanko hän on kyseistä työtä tehnyt. Ota asia esille myös ohjaajasi ja/tai esimiehesi kanssa.
      Asiat riippuu paljolti siitä onko työsi sidottu protokollaan vai voiko niitä tehdä mutkia loiventamalla.
      Täytyy vielä todeta, että näitä erilaisia ihmisiä on joka paikassa ja niitä vain täytyy sietää.
      Itseäni ei kyseinen tyyppi paljon hetkauta syystä, että hän tuo asian esille naamatusten ja omalla erikoisella tavalla. Pahimmat ovat nämä "mukavat" nurkan takana jupisija ja ovat niin lupsakoita jakamaan omilla tulkinnoilla höystettyä tietoa.

    • KeskityOmiinAsioihin

      Aikuisten elämässä pitää hyväksyä se tosiasia, että ei pidä kaikista ihmisistä.
      Elämässä ei voi valita ympärilleen vain omasta mielestä mukavia ihmisiä.
      Ei ole tervettä synkentää omaa mieltään siitä, että ympäristö ei ole oman tahdon mukainen koska ympäristöään ei voi muuttaa. Kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan eli tässä asiassa voi ajatella, että jonkun V-mäisyys on enemmän hänen ongelmansa kuin sinun.

      Kannattaa muistaa, että joku voi pitää sinua ikävänä ihmisenä. Olisiko sinusta oikein, jos sinut savustettaisiin sillä perusteella pois, vaika itse olet omasta mielestäsi maailman ihanin?

      • tyttönen91-ap

        Mitenköhän tuo viimeinen kappale liittyy mihinkään? En todellakaan kuvittele olevani maailman ihanin ihminen, vaan osaan myös olla vaikea ja v-mainen. ;) Mut eri asia on sitten se, ketä kohtaan sellainen olen - ja mielestäni tuntemattomat työkaverit joita näkee vain pari kertaa viikossa eivät ole sellaisia joita kohtaan on oikeus olla v-mainen. Ja todellakaan en anna tuon yhden ihmisen savustaa minua pois ja tuskin se on edes hänen tarkoituksensakaa, muut työkaverit ovatkin sitten vähintään semimukavia ja mahtuu joukkoon pari sellaistakin, joiden kanssa juttu luistaa oikein hyvin.

        Ja minulle ei tarvitse kertoa sitä, että elämässä ei voi valita ympärilleen vain niitä mukavia ihmisiä, tiedän sen paremmin kuin hyvin, mut onneksi heidän vaikutuksensa voi minimoida ja tuotakin työkaveria välttelen parhaani mukaan. Itse ainakin haluan työssäni olla mahdollisimman mukautuva ja joustava, jotta muillakin olisi helpompaa, harmi ettei kaikilla ole sama tavoite...

        Joka tapauksessa, kiitos kommenteista ensimmäisille kolmelle, kyllä tää tästä! En anna sen ihmisen lannistaa minua, koska tiedän koko ajan kehittyväni työssäni enkä anna tuolle ihmiselle enää aihetta valittaa. Ja mikäli valittaa, aion viedä asian eteenpäin, koska ei olisi ensimmäinen kerta kun tuon puolen ihmisistä pomo kuulee negatiivista palautetta!


    • Ei_ikinä_enää_narskua

      Kyllä persenaama työkaveri syö miestä rotanlailla ,onneksi pääsin mulkerosta eroon vaikka hermoille kävi reilut 1.5 vuotta kuunnella sen kitinöitä.

      Ikinä ei kyllä selvinnyt miksi oli niin vittumainen,itse pähkäilin että vakava persoonallisuus häiriö sillä täytyi olla ja yleiset narsistin piirteetkin löytyi käytöksestä.

      Mutta onni oli kun pääsi lopullisesti siitä eroon,jos olisin vielä joutunut sen kanssa töihin niin olisin pomolta vaatinut itselleni tai sille narskulle siirron.

    • hffchjhffh

      Kyllä se syö ihmistä, jos jatkuvasti valitetaan ja haukutaan. Jouduin saikulle, kun sellaista oli jatkunut vuoden päivät. Olin syyttänyt vain itseäni. En huomannut, miten koville otti henkisesti ennen kuin oli liian myöhäistä.

      Tsemppiä.

    • Anonyymi

      Kuulostaa ihan meikäläisen työpaikalta,vaikka oonkin tässä työkohteessa siellä oppilaana, olin tässä kohteessa 6 kk:tta ihan töissä,

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3415
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1713
    3. 70
      1303
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      205
      1289
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      62
      1174
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1029
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      981
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      16
      853
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      837
    Aihe