Olen suhteessa miehen kanssa jonka on vaikea puhua tunteistaan tai muustakaan. Aina kun koitan jostain vähänkään vakavammasta puhua, niin hän sulkee korvansa ja teeskentelee ettei kuule. Tuntuu kuin hän heittäisi arvalla vastauksia. Hän on pitkään elänyt yksin ja on sanonut ettei ole tottunut puhumaan asioista. Hän ei ole varma tunteistaan minua kohtaan ja välillä sanoo että välittää ja välillä että ei. Hän on myös sanonut ettei edes tiedä mitä rakkaus on. Etsiikö hän sitä minun kanssa ja kun on selville saanut, niin vaihtaa toiseen naiseen kun minä olen esityön tehnyt? En ole nalkuttaja, mutta myönnän että hermot ovat useaan otteeseen viime aikoina menneet. Hän on sanonut että on päättänyt että minut haluaa, mutta silti tuntuu elävän aivan liikaa vielä sinkkumiehen elämää huomioimatta minua (huom. näemme kahtena päivänä keskimäärin viikossa, koska hän tarvitsee aikaa itselleen) Mitä pitää tehdä, että pääsisin samalle tasolle kommunikoimaan? Miten hiljasen erakkona olleen miehen kanssa kommunikoidaan että hän tuntee olevansa samalla aaltopituudella? Vaihtaako tälläinen mies herkästi seuraavaan kun ei edes tiedä mitä rakkaus on?
Miehet auttakaa ymmärtämään
Apuuva
1274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No mitähän sinä itse meinaat kun tuolalisen ongelman kanssa luulet olevasi!?
Mies on täysnuija, mutta ei somali? Muutto Suomesta on luova mahdollisuus naiselle. Tänne ei kannata jäädä tuhlaamaan aikaansa. Näin puhun, koska tunnen asiaa.
Minäkään en tiedä, mitä se rakkaus on. En ole koskaan ollut rakastunut. Ihastunut ehkä olen ollut, mutta ei sekään ollut järisyttävää. Puhua toki osaan. Olen avoimesti sanonut tuon niille muutamille, joiden kanssa olen elellyt. Saavat päättää itse, mitä haluavat. Reilu ja rehti olen. Vieraissa en ole käynyt. Nykyinen liitto kestänyt 20 vuotta. Rakastunut en ole, mutta en vaihtaisi ja mukava on elää, ja uskon että kummallakin on. Puhumattoman kanssa on vaikea olla. Helpompi olla puupökkelön kanssa, siltä ainakin tietää mitä odottaa. Sinun pitää itse ajatella, että mitä elämältäsi haluat. Missä menee raja. Häntä et pysty muuttamaan, se on varma.
Kiitos rehellisestä vastauksesta. Mies menetti työpaikkansa hiljattain ja uskon puhumattomuuden ja valtavan oman ajan tarpeen johtuvan osaksi siitä. Ymmärrän hänen tilanteensa, koska olen nähnyt kuinka työpaikan menetys voi joillekkin olla täysin musertava kokemus josta ei vuosiin toivu entiselleen. Itselleni rakkaus tarkoittaa halua olla toisen kanssa ja tehdä toinen onnelliseksi. Alkuhuuman rakastuminen on taas erikseen. Helpottavaa kuulla että vaikka et tiedä mitä rakkaus on, niin silti olet onnellinen liitossasi.
Ihan alkuun aika tärkeä kysymys: kuinka kauan olette tunteneet? Jos tapailua on kestänyt vasta pari kuukautta, niin miehen käytös on aika normaalia. Sen sijaan jos sama jumitus on ollut jo vuoden tai ylikin, niin tilanne alkaa olla normaalista poikkeava, koska edistystä ei tapahdu...
Minäkin löysin miehen, joka on suurimman osa elämästään ollut sinkku. Naisia oli tullut ja mennyt. Asunut lähes aina yksin, nuoruuden lyhyttä avoliittoa laskematta. Hän oli n. 40v kun tutustuimme. Minä tunsin mieheni yli vuoden, ennen kuin hän sanoi rakastavansa minua. Kylläpä se tuntuikin hyvältä, kun tiesi että se todella tuli sydämestä, ja että hän ei ole sitä monelle sanonut!
Olemme eläneet yhdessä jo vuosia, ja perhettäkin on. Edelleenkään mies ei tykkää henkevistä keskusteluista. Hän vaivaantuu ja heittää asian helposti vitsiksi, tai yrittää lopettaa keskustelun lyhyeen. Hän on kuitenkin oppinut, että jotkin asiat ovat minulle tärkeitä kuulla. Kun sitten rautalangasta väännän kuukauden tai parin välein, että nyt haluaisin muistutuksen siitä että olen tärkeä, niin mies sanoo minulle selkeästi rakastavansa, että olen ylitse kaikkien aiempien muiden yms. Siis harvoin, mutta harkituilla sanoilla. Meillä on kaikki todella hyvin, parisuhde voi hienosti ja olemme sitoutuneita.
Joillekin sellainen tunteiden vuodatus ei vaan ole luontaista. Minun mieheni tunnemaailma on hyvin tasainen. Hän kokee ettei osaa rakastaa siten, että se olisi jotakin hekumaa tms. Ei hän suhtaudu muihinkaan elämän osa-alueisiin niin. Kun hän ostaa uuden auton, niin hän ei hihku riemusta ja nauti siitä, vaan ottaa rauhassa ja miettii että parin vuoden päästä sitten tietää, oliko ostos hyvä vai ei...
Se että pystytkö sinä hyväksymään miehen sellaisena kuin hän on, riippuu täysin sinusta. Toki vuosien varrella mies saattaa jonkin verran oppia, että mitkä asiat ovat juuri sulle tärkeitä, mutta ei hän tule koskaan persoonaltaan täysin muuttumaan. Minä olen hyväksynyt, että mieheni ei tykkää henkevistä, eikä osaa "romanttista lässytystä" luonnostaan. Jos sitä haluan, minun pitää sitä osata suoraan pyytää. Mutta minulla on ihana ja huomioiva mies. Sellainen johon voin aina luottaa, joka huolehtii koko perheen hyvinvoinnista, joka on fiksu ja huumorintajuinen, mahtava sängyssä jne jne... Hyvä juuri sellaisena kuin on.
Olemme olleet yhdessä noin 1,5 vuotta, mutta lähes vuoden tuosta ajasta hän on työpaikkansa vuoksi joutunut pelkäämään ja niinhän siinä kävi että työttömäksi joutui. Rankka tilanne hänelle ja koitan ymmärtää hänen vielä sulkeutuneemmaksi muuttunutta käytöstä. Tuntuu että hänen elämänsä olisi mennyt sekaisin ja nyt hän tahtoisi korjata itseään ja pitää minut rinnallaan uskoen että saa elämänsä taas raiteilleen. Ymmärrän että oman elämän eheyttäminen kolhuista on etusijalla ja koska yhdessäoloaikamme on suhteellisen lyhyt, ei minusta ole muodostunut vielä vankkaa tukiverkkoa ujolle ja hiljaista etenemistahtia vaativalle ihmiselle.
Mies on itse sanonut olevansa vaikea luonne ja äkkipikaisuuttakin löytyy, mutta pystyn sopeutumaan tuohon käytökseen ja hän on ennen työttömyyttään koittanut huomioida minua tavalla joka minulle oli merkitsevää. Tiedän että minulle riittäisi ne huomion osoitukset joita hänen "kielellään" saisin. Mutta tunteet hänellä vaihtelevat niin suuresti, että on nyt mahdoton tietää mitä hän haluaa. Uskon ettei hän ole lähes vuoteen selvästi itsekkään tiennyt. Lisäksi hän on sisältään hyvin herkkä, mutta kai nykyinen elämäntilanne on saanut hänet kasvattamaan kovan kuoren taas ympärilleen.
Olet saanut naistenkulttuurista sellaisen käsityksen, että tunteistaan ja yleensä kaikesta muustakin pitää puhua. Ei se ole miehelle suinkaan selvä, eikä kuulu ollakaan. Odotuksesi ovat ylimitoitetut, mutta pidät niitä aiheellisina.
Kun selaat hiukan miestenlehtiä, huomaat aiheet, tekniikka, urheilu, autot, seksi, talous. Yksi huutaa poissaolollaan, ihmissuhteet. Ei toinen sukupuoli voi määrätä, mistä toisen on kiinnostuttava. Jos hän ei sellaisenaan kelpaa, on mahdollista etsiä sellaista, joka paremmin kelpaisi, mutta eri asia sitten on, löytyykö. Toista ei voi kouluttaa mieleisekseen. Ei voi.
Kiitos rehellisestä kommentista. Nainen on aina nainen, mutta minä olen nainen joka tahtoisi ymmärtää ja sopeutua myös miesten ajatusmaailmaan. Se tässä epätoivoa aiheuttaakin kun tiedän hänen kelpaavan minulle sellaisenaankin, mutta minulla ei ole mitään tietoa kelpaanko minä. Voin antaa hänelle tarvitsemansa oman ajan, mutta pelko omasta kelpaamattomuudesta on suuri. Takanani on raskas parisuhde joka päättyi miehen pettämiseen, joten on niin vaikeaa uskoa enää kelpaavansa kenellekkään.
Ehkä etsimäni vastaus tulikin juuri sinulta, ettei miehen kuulukkaan olla selvillä tunteistaan. Tämä on uusi näkökulma josta en ole aijemmin kuullutkaan. Kiitos!
Etsipä lisätietoa aleksitymiasta. Kertomasi perusteella ei tietenkään voi päätellä miehen olevan aleksityymikko, mutta heitä on kuitenkin aika iso osa väestöstä ja miehistä enemmän kuin naisista.
Aika paljon kyllä selittäisi hänen käytöstään! Varmaan hän on ainakin osaksi juuri tuollainen. Jotenkin helpottaa ajatella tilannetta tuolta kannalta.
Suomalainen tosimies näyttää tunteensa teoilla. Jos nainen ei niitä huomaa tai ymmärrä niin on pelkästään typerää vaatia miestä puhumaan tunteistaan.
JOS olet aikuinen nainen! niin osaat tehdä aikuiselle kuuluvat johtopäätökset ITSE ja siihen ET tarvi ulkopuolisia ihmisiä ratkaisemaan parisuhdeongelmiasi.