Puhutaan koko ajan fyysisestä väkivallasta, mutta harvaa puhuu henkisestä väkivallasta. Mies on 90% fyysisesti väkivaltainen, mutta nainen on 90% henkisesti väkivaltainen. Mitä siihen sanotte?
Henkinen väkivalta
Dragon
51088
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei henkinen väkivalta ole pelkästään naisten ominaisuus niinkuin ei ikävä kyllä fyysinenkään ole ominaista pelkästään miehille.
molemmat on vakavasti otettavia asioita. kumpikaan ei kuitenkaan oikeuta toisen käyttöön, kuten usein kuulee.
"en olisi muuten lyönyt, mutta xxx soitti suutaan..." huono tekosyy sanoisin
menin nuorena avioliittoon 18 v.alussa kaikki oli yhtä juhlaa.mutta juhla kesti vain 2v.sittentulivat pahat rienaavat sanat.pilkka ivailu,ja lopuksi sairaalareissuja mustaa silmää leukaluun murtumia ynnämuuta.öpin kyllä lyömään takaisin.se vain pahensiasiaa.funtsin asioita tulin tulokseen, tyhjän saa pyytämättäkin.minusta tuli kahdellepjalle yksinhuoltajaäiti.muttaen ole päivääkään katunut sitä.senverran öpin asiasta,etten uudelleen yritä,irtonumeron voin ostaa,vuosikertaa en tilaa.
Henkinen väkivalta on aika tujua kamaa, tässä parhaillaan maistelen sen helmiä.
Toisaalta näissä kohdissa sitä punnitsee elämäänsä tarkoin, miten paljon siedän ja minkä vuoksi?
Niin kyllä mieskin osaa henkisen väkivallan, varsinkin jos pidättäytyy fyysisestä väkivallasta, ja niihin kaikkia kiinnostaviin syihin, miksi näin tänään?
Vastatkaa kun keksitte, itse olen päivän turhaa pohtinut syytä. Nämä päivät vain tulevat, varoittamatta ja yllättäin.
Olisihan minulla keinoni vastata samalla mitalla, sanan säiläni on hienoksi hioutunut, mutten enää näe syytä puolustautua, satuttaa tai yrittää kurkottaa voittoon, ei tässä ole voittoa sen enempää kuin palkintoakaan.
Ehkä jo huomenna, jos luoja suo, hän taas antaa minulle anteeksi sen mitä en edes tiedä ja elämä jatkuu täysin ennallaan.
...Se mikä tuntuu pahalta sisällä on sitä pahinta oloa...Mut pakkohan tässä elämässä on yrittää unohtaa menneet ja tähystää tulevaisuuteen...
Henkisen ja fyysisen väkivallan yhteinen nimittäjä on se, että ensimmäisen "lyönnin" jälkeen tulee aina toinen ja kolmas ....
Usein annat anteeksi ensimmäisen tölväisyn, sitä ei usko todeksi. Päätät antaa asian olla, mutta toisesta lähdet, päätät vakaasti. Jos päätöksistäsi huolimatta jäät toisen iskun jälkeen, olet mennyttä, olet koukussa, etkä lähde, ennen kuin on tosi kyseessä, tosi on minusta lähes hengenlähtö, tavalla tai toisella.
Minä elin alistettuna 10 vuotta. Julmuus alkoi ensimmäisen lapsen synnyttyä. Olin jumissa, meillä oli lapsi. Kuulin pilkkaa päivittäin, itsetuntoni rapisi ja masennuin pahoin. Muutamassa vuodessa minusta tuli työtötävieroksuva rumilus patalaiska siivestäjä huora läski kattoonsylkijä ja huonoäiti, jonka olisi parempi kuolla pois. Olin jo lopettaa päiväni, mutta lapset pitivät minut heikosti kiinni elämässä, onneksi. En tiedä, mistä sain voiman riuhtaistua itseni irti julmasta puolisostani ja lähdin. Ehkä tiesin alitajuisesti, että on pakko tehdä valinta, koska suunnittelin jo köyden paikkaa kattoon, pakkasin tavaroitani kaatopaikalle ja pohdin lasten tulevaisuutta.
Kiusaaminen jatkuu edelleen, lasten kautta. Mutta minä selvisin siitä helvetistä. Jälkeenpäin ymmärsin, että myös minussa oli vika:Olin lähesriippuvainen.