Olen tässä mietiskellyt Jeesusta

Reddington

Ja olen tullut siihen lopputulokseen, että jos mies on ollut koskaan olemassa, ei hän todellakaan tuntisi kristinuskoa saarnaamakseen uskonnoksi. Voi kuulostaa oudolta, mutta perustelen. Aluksi, raamatun mukaanhan hän saarnasi universaalia rakkautta. No, ikinä en ole nähnyt kyräilevämpää, tuomitsevampaa ja vihamielisempää porukkaa kuin äärikristityt. Ei ole jäkeäkään siitä saarnatusta rakkaudesta. Toisekseen, hän saarnasi askeesista ja äärimmäisyyksiin menevästä anteliaisuudesta. Jos katsomme vaikkapa Pietarinkirkkoa, niin ei tunnu menneen perille. Ja oletteko koskaan nähneet köyhää evankelistaa? Kolmanneksi väkivalta. Tälläkin hetkellä pyritään perustamaan kristittyä valtiota terrorismin avulla. En ole löytänyt sitä kohtaa evankeliumeista joka tähän kehoittaisi. Taisi vanha Samuel Clemens olla oikeassa sanoessaan ettei Jeesus olisi nykyään kristitty... Ja se vasta mielenkiintoista on että tarvitaan ateisti tekemään nämä huomiot...

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SeVanhaJääräJotaEtMuista

      Samaa mieltä,

      Kyseessä täytyy olla jokin asia ihmisen psyykkeessä. Tai ehkä evoluutiossa joka teki meistä uskonnollisia, minkälainen maailma ateistinen itseasiassa olisi? Parempiko? Jostain syystä epäilen.

      Syyllinen kun on yhä ihminen ja hänen tulkintansa.

      • Reddington

        No, sanoisin että maailma jossa uskonto on henkilökohtainen asia olisi asiat paremmin. Ottaen huomioon että vähiten uskonnolliset maat ovat kaikilla mittareilla parhaita asua ja menestyneimpiä. Mutta ei voi tietää, koska ateistista maailmaa en ole nähnyt. Sinälläänhän kaikki fundamentalismi on pahasta.

      • SeVanhaJääräJotaEtMuista
        Reddington kirjoitti:

        Yhdyn sinuun.

      • ”Kyseessä täytyy olla jokin asia ihmisen psyykkeessä. Tai ehkä evoluutiossa joka teki meistä uskonnollisia”

        Todellisuuden ja olevaisuuden tulkinta on aina uskonnollinen, ja siksi tarvitsee uskoa, koska puhdasta tietoa ei ihmisille ole annettu. Korkeintaan voidaan puhua kokemuksen totuusarvosta, tai siitä että toisen subjektiivinen kokemus on enemmän tosi.

        Olevaisuus pysyy uskonnollisesta tulkinnastamme huolimatta olemassa, koska sen alkuperä ei ole tulkinnallinen.

      • Reddington
        sami-a kirjoitti:

        ”Kyseessä täytyy olla jokin asia ihmisen psyykkeessä. Tai ehkä evoluutiossa joka teki meistä uskonnollisia”

        Todellisuuden ja olevaisuuden tulkinta on aina uskonnollinen, ja siksi tarvitsee uskoa, koska puhdasta tietoa ei ihmisille ole annettu. Korkeintaan voidaan puhua kokemuksen totuusarvosta, tai siitä että toisen subjektiivinen kokemus on enemmän tosi.

        Olevaisuus pysyy uskonnollisesta tulkinnastamme huolimatta olemassa, koska sen alkuperä ei ole tulkinnallinen.

        Paitsi jos kysytään rohveetta puolimatkalta...

    • mnbmnbnbvbvbvb

      Puhut mitä sylky suuhun tuo, mene yölevolle jo

      • Reddington

        Taisi totuus vähän kirpaista...

    • HänessäOnKaikki

      Morjens taas, Reddington! :D Enpä ihan malttanu olla moikkaamatta, kun huomasin "sattumalta" aloitukses täällä... Halusin vaan sanoa, että Jeesus on täydellinen, mutta me uskovat onnistutaan mokaamaan. Sillon, jos kuunnellaan omaa vanhaa luontoa eikä totella Jeesusta, tulee huonoa hedelmää. Ei Jeesus turhaan käske uskovia ottamaan ristiään ja kuolemaan itselleen ja elämään Hänelle. Kaikkea krääsää sitä on parin tuhannen vuoden aikana mukaan tarttunut, paljon uskonnollisuutta ym. sälää, ja Jeesus kaiken keskipisteenä ja Herrana on unohdettu ns. kristillisissäkin piireissä. Ja tulokset on sitten sen mukasia. Vain Jeesus riittää.

      Ei munkaan tarkoitus ole ajaa ihmisiä pois Herran luota, vaan päinvastoin, kutsua heitä Jeesuksen luo. Jumalan sana on semmonen, että se ei ihmistä mielistele, vaan ihminen joko nöyrtyy Hänen edessään tai paatuu entisestään. Ja kun nöyrtyy, niin WAUTSI! Jumalan tahto ihmistä kohtaan on hyvä, Hän katsoo asiat ikuisuuden kannalta eikä vain tämän maan päällisen elämämme kannalta ja haluaa pelastaa ihmisen. Sen takia täällä koetut vaikeatkin asiat on hyviä, jos ne saa meidät kääntymään Jeesuksen puoleen.

      Ja sitten pitää muistaa semmoinenkin asia, että ihmisen silmin moni asia on niin kovin vääristynyt, esim. rakkaus käsitetään ihan väärin. Ei rakkaus ole sitä, että isä antaa lapsen leikkiä teräaseella, jotta "lapselle ei vaan tulis paha mieli, jos se otetaan pois". Kyllä kai isä haluaa, ettei lapsi vahingoita itseään ja pyytää tältä veitsen pois, eiks yeah?

      Joten tällaista tällä kertaa :) Mietiskele vaan lisää Jeesusta :)

      • Reddington

        Terve vaan. Rakkaudesta olet osaltaan oikeassa, mutta pitää muistaa että sitäkin on montaa lajia. Ja sanoisin että toisten kanssa toimeen tuleminen, tai edes sen yrittäminen ei ole koskaan ollut vahingossa. En muute koe itseäni paatuneeksi, vaikken Jeesukseen uskokaan. Tuo aloitukseni on vähän sellaista filosofista pohdintaa siitä millaisen kuvan minä saan raamatun Jeesuksesta ja sen mukaan en oikein usko että hän hyväksyisi varsinkaan nykyisten tele-evankelistojen menoa, koska he saarnaavat toinen käsi ojossa lahjoituksia varten. Ja jos oikein olen ymmärtänyt, oli lahjoittaminen hänelle se isompi juttu...

      • HänessäOnKaikki

        Jeps, siinäpä se onkin, että pitää lukea Raamatusta, kuka ja millainen se Jeesus on. Uskovien pitäisi toki olla Hänen "käyntikorttejaan", mutta useesti se itselleen kuoleminen unohtuu, ja oma ego ja itsekkyys jyrää... Tässä sitä parannuksen tekoa harjoitellaan itsekin!

        Ja eihän toki Jeesus omiltaankaan siedä mitä tahansa, vaan tuomio alkaa Herran huoneesta. Sieltä Raamatustahan löytyy todella painavaa sanaa Hänen omilleen, ei Hän katso läpi sormien meidän toimintaa, mutta armahtaa ja auttaa sitä, joka vilpittömällä sydämellä on liikkeellä. Aralla tunnolla sitä itsekin Raamatun ääressä on, kun tietää, että kerran Hänelle teen tilin siitä, kuinka olen Hänen palvelijanaan toiminut. Ja voin sanoa, että Jeesuksen sanat "tyrmää" meikäläisenkin, tuntuu, että ei tuu mitään, etten mitenkään pysty täyttämään Hänen käskyjään niin kuin pitäis... ja sitten se ARMO taas onkin niin elintärkeä :) Herran kunniaksihan sitä yrittää elää, mutta siihen tarviin Hänen voimansa - ja Hän lupauksensa mukaan auttaa :)

        Mut hei, tosi hienoa, että oot miettiny asioita :)

      • Reddington
        HänessäOnKaikki kirjoitti:

        Minä kun en voi sille mitään että mietin. Olen kuulemma ollut sellainen ihan syntymästä saakka. Kuten sanottua, minä en usko Jeesukseen, mutta ei minulla ole mitään sitä vastaan jos joku muu uskoo. Eikä Jeesusta itseäänkään. Minä en usko jumalaan, koska en usko. Simple as that. Eikä minua keskivertouskovainen häiritse, mutta sellaiset fundamentalistit jotka tulevat sanelemaan mihin minä saan ja en saa uskoa ovat punainen vaate. Mielestäni sellainen on henkistä terrorismia. Puolustan toki näkökantaani, mutten sano että muiden on se pakko hyväksyä ainoana oikeana, koska minulla ei ole siihen oikeutta.

      • Frans_2

        "Jumalan tahto ihmistä kohtaan on hyvä, Hän katsoo asiat ikuisuuden kannalta eikä vain tämän maan päällisen elämämme kannalta ja haluaa pelastaa ihmisen."

        Pelastaa miltä? Itse aikaansaamaltaan uhkalta ja pelastaa mihin tarkoitukseen? Kiittämään ja ylistämään itseään loppumattomiin. Äijähän on omahyväisempi ja itserakkaampi kuin Paavo Väyrynen.

    • Jessepask

      Se jeesus on jo aikoja sitte mädäntynyt jonnekin ojan penkkaan.

      • SeVanhaJääräJotaEtMuista

        You wish...

        Ja mie ymmärrän sen.

      • Nikkimikki

        Raamatun Jeesus on malliesimerkki myyttihahmosta. Sehän on vain henkilöhahmo pronssikautisen aavikkonomadien heimon kansantarustossa. Ihan kuten Joukahainen Kalevalassa.

        Oletettu Jeesus ei oletetusta jumaluudestaan huolimatta osannut edes kirjoittaa eikä kukaan kirjoitustaitoinen kirjoittanut siitä mitään ennenkuin vuosikymmeniä oletetun kuoleman jälkeen. Mitä ilmeisimmin mielikuvitushahmo.

        Kukaan ei koskaan ole missään tuonut esiin yhtään todistetta ainoastakaan riihitontusta, menninkäisestä tai jumalasta. Vaikuttavat olevan Raamatun Jeesuksen kaltaisia mielikuvitusolentoja nekin.

      • Frans_2
        Nikkimikki kirjoitti:

        Raamatun Jeesus kuvataan usein länsimaisen, ehkä englantilaisen aatelisperheen vesan näköisenä. Ja voihan se olla niinkin, olihan Tarzankin syntyperältään aatelinen, lordi Greystoke jos oikein muistan.

    • Kalju_Pitkätukka

      "raamatun mukaanhan hän saarnasi universaalia rakkautta."

      Jeesuksen sanomaksi väitettyjä tarinoitahan voidaan tulkita monella tavalla.

    • 1213

      "Tälläkin hetkellä pyritään perustamaan kristittyä valtiota terrorismin avulla."

      Missä?

      • Reddington

        Intiassa. Tarkemmin sanottuna triputrassa

      • 1213
        Reddington kirjoitti:

        Intiassa. Tarkemmin sanottuna triputrassa

        ai, ettei se ollut SISSY-ISIS, jota Jeesuskin tukee, ei estä toimimasta.

    • Uskiksen ajatuksia:
      Totta on että Jeesus oli "rakkauden lähettiläs,apostoli", mutta ikinä Jeesus ei suosinut tai kehoittanut tekemään syntiä. Toisaalta itse olen mietiskellyt että tekeekö millekkään asialle oikeutta, jos tarkastelee asiaa sen ääri-ilmiöiden kautta, kuten esim.kristinuskoa tai islamuskoa niiden äärikannattajien kautta, tuskinpa vaan.
      Jeesus kyllä kehoitti anteliaisuuteen, mutta ei Hän nähnyt köyhyyttä minään ykköstavoitteena. Jeesuksen opetti ennen kaikkea suhtautumaan rahaan ja omaisuuteen terveellä tavalla, ei karttamaan kyseisiä asioita.
      Väkivallasta komppaan eli olen samaa mieltä, ei Jeesus ollu "miekkalähetyksien" ja väkivallan kannalla. "Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu", uskon että tämä pätee tänäkin päivänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3223
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      349
      2896
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1820
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1738
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      58
      1624
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1416
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1413
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      440
      1303
    9. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1300
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1294
    Aihe