Ollaan seurusteltu pari vuotta ja kesällä oli tarkotus muuttaa yhteen. Ikää meillä on 19 vuotta molemmilla.
Suhteen alussa minä olin tosi mustasukkanen ja mies kyseli kaupungilla jonku ihastuksensa perään (myöhemmin sanonut että yritti tehdä vaikutuksen). Viime juhannuksena sitten miehelle riitti mustasukkaisuuteni ja raivosi minulle kavereidemme kuullen. Sillon hän itki ja sanoi että rakastaa mua ihan helvetisti kaikkien kavereiden edessä. Sen jälkeek uskoin ja lopetin mustasukkaisuuden.
Juhannuksen jälkeen miehellä alkoi ongelmat. Hän otti pikavippejä ja pelasi kaikki rahansa. Sanoin hänelle lukuisia kertoja että jos ei pelaaminen lopu niin menen hänen äidin puheille. Näin tein tammikuussa kun mies lähti inttiin ja vippien otto vaan jatkui. Mies on mulle yli 200e velkaa koska suuttuu jos en lainannut peleihin.
Meille tuli kauhea riita kun selvisi että kerroin miehen äidille mutta siitä selvittiin. Mies lupasi lopettaa pelaamisen.
Nyt kuitenkin eilen mies alkoi vinkumaan rahaa ja kun en lainannut niin suuttui ja haukkui minua mm huoraksi. Sanoin että jos ei lopeta otan yhteyttä hänen äitiin taas. Ja niin tein. Mies haluaa nyt erota ja tilanne on kuulemma ehdoton, sanoo että meistä ei tule enään paria. Minä en halua erota. Mitä nyt?
Minulla on ollut aiemmin 14 vuotiaana seurustelusuhde jossa kävi niin että meillä oli seksiä ja silloinen poikaystäväni antoi minulle rahansa. Olen tästä avautunut nykyiselleni että tuntuu kuin olisin huorannut. Mies ei pääse tästäkään yli. Oonko huora?
miten voisin pelastaa suhteemme?
5
<50
Vastaukset
Miksi et halua erota?
Miehellä on peliongelma, hän suuttuu ellet lainaa hänelle rahaa ja haukkuu sinua huoraksi. Olette seurustelleet kaksi vuotta ja seurustelunne on osoittanut, että suhteenne ei em. syistä toimi. Noin tuoreessa suhteessa tuskin kannattaa edes lähteä hakemaan asiantuntija-apua, olette niin nuoria itsekin, että kehitytte ja muututte vielä ilman sitäkin tahoillanne.
Haluatko jatkaa miehen kanssa vain, koska pelkäät jäädä yksin? Koska olet tottunut häneen? Jos rakastat häntä, niin haluat hänen parastaan, ja hänen parastaan on se, ettei hän saa rahaa peliongelmansa jatkumiseen eikä hän kuvittele, että hän voi nimitellä tyttöystäväänsä huoraksi ja kuvitella, että tämä silti jatkaa parisuhdetta hänen kanssaan.
Jos mies hakee asiantuntija-apua peliongelmaansa ja ajan myötä osoittaa päässeensä siitä eroon, niin ehdittehän sitten alkaa parisuhteen ihan uudelta pohjalta.
Älä missään tapauksessa tuon ikäisenä muuta yhteen tuollaisessa tilanteessa!- fiksumies45
Miksi itket tuollaisen idiootin perään?
- Margareeta
14-vuotiasta ei voi nimittää maksulliseksi naiseksi, koska iän vuoksi hänet lasketaan alaikäiseksi. Eksynyt ja hairahtanut lapsi hän kyllä on ollut.
Ongelmanne ydin on se, että ette ole vielä kypsiä asumaan yhdessä. Ja jos sinä saattaisit ollakin, poikaystäväsi ei ole mitenkään.
Pojan pikavipit, peliriippuvuus ja mustasukkaisuus kertovat että on paljon kasvamista vielä. Lähiympäristöllenne (äidit ja isät) olisi suuri helpotus, jos ette muuta yhteen. Käytä nuoruuteesi myös muihin asioihin, opiskelu, ammattiin oppiminen, ystävät ja harrastukset. Yhteenmuuttamista ja vakituista suhdetta ei vielä muutamaan vuoteen.
Pari vuottakin eteenpäin kypsyttää jo kummasti.- Eioleavoliitonaikavielä
Samaa mieltä, eli kannattaa vielä kypsyä ja aikuistua ainakin viisi vuotta, ennekuin mitään sitoutumisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072057Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1131512- 1241490
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701184Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4821111- 621087
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88943Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9912Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866