Kävin Bicky Royal miehen kanssa Impivaaran uimahallin salilla reenaamassa. Bicky on oikeesti tosi hyvä tyyppi ja meillä oli hyvät reenit. Itse tein lähinnä penkkiä ja hauiskääntöä, samalla ähisten ja mölisten ja pudotin tangon lattialle kovan kolinan säestämänä. Bicky puolestaan teki pääasiassa peniksellä suoritettavaa maastavetoa, sillä hän reenaa kyseisen lajin mm-kisoja varten.
Saimme myös hyvät naurut, sillä salilla oli eräs 33-vuotiaalta näyttävä, hiustenlähdöstä kärsivä kylähullu, jonka nimeä en nyt viitsi lähteä levittelemään. Hän sitoi 1,5 kilon käsipainon poninhäntäänsä kiinni ja seisoi salin peilin edessä toiveikkaan näköisenä. Lopulta hän alkoi mutisemaan "ei teistä ole saatana mihinkään, turhaan tuli käytyä hiustensiirrossa!".
Reenin jälkeen Bicky Royal mies tarjosi hänen mukaansa nimetyn hampurilaisen minulle. Oli kyllä hyvää.
Kävin kuntosalilla Bicky Royal-miehen kanssa
7
201
Vastaukset 7
- hehheh27
taisi olla darkfear treenaamassa spedetukkaansa
- kuten_hänen_munallakin
DarkFearin tukalla on erektiohäiriö
- mukavakuulla
Tosimiehet kävi salilla
- hmmmmmmmmmmmm
DarkFearkin on sitten aikoinaan käynyt Impivaarassa treenaamassa.
Ei tullut kyllä koskaan tuolla Impivaaran uimahallilla käytyä, joka jäi jopa näin jälkeenpäin harmittamaan, kun olisihan se ollut mukava nähdä se kuuluisa paikka, jossa Bicky Royal-mies käy aina tekemässä nitä penislihas-treenejään:))))))))))))))))))))))))))))))))))
Mutta Perishän on kertonut tuolla uimahallilla käyvänsä ja nähnyt myös siellä usein Bickyn treenaamassa.
Etkö ole liian vanha pitämään mielikuvituskavereita?
Entäs se näkymätön Joonas?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641011Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 90675
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24651- 46638
- 8629
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14625Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68619Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82548- 62546
- 42540
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj22538- 44531
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523- 57520
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134498Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27437Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46433Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.28411
