Naispapit edelsivät homouskonnon eteenpäinmenoa

Ja lopullista rappiota
873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Naispappeus hyväksyttiin Suomen luterilaisuudessa muistaakseni 1986 ja nyt alle kolmessakymmenessä vuodessa ollaan tässä tilanteessa.

Vaikea uskoa, ettei näillä olisi asiayhteyttä.

Naispappeus on alun perinkin perustunut valheelle.
Sen hyväksynyt piispankokous myönsi sen olevan ristiriidassa Raamatun kanssa, mutta siitä huolimatta se hyväksyttiin ja Raamatun yli käveltiin.

Silloin lähti vyörymään ajatus siitä, että Raamattu ei olisi Jumalan sanaa vaan pelkästään aikalaistensa näkemyksiä. Millään muulla tavalla ei pystytty perustelemaan naispappeutta.

Jokainen valmistunut naispappi tietää, että Raamattu ja hänen valintansa ovat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään. Silloin ollaan jo syvällä valheen puolella :(
Jos he valehtelevat itselleen sen, ettei Raamattua pidä ottaa sanatarkasti tai muutenkaan vakavasti, niin silloin kaiken muunkin hyväksyminen on looginen jatko sille.

Pappeus on kutsumus ja lähtee nöyryydestä.
Nainen joka hakeutuu tehtävään on kaikkea muuta kuin nöyrä.
Tunnen ja olen tuntenut todella monia naispappeja, mutta heidän joukossaan ei ole tullut vielä vastaan yhtään nöyrää ihmistä. Heidän joukossaan en (omasta mielestäni) ole myöskään törmännyt yhteenkään oikeasti uskovaan.

Raamattu on Jumalan sanaa!
Jos "uskonto" ei perustu siihen, niin kyseessä ei ole Kristinusko vaan jotakin muuta.
Jos Suomen luterilainen kirkko ei pidä Raamattua Jumalan sanana, niin silloin se jotain muuta ja sillä on jokin muu uskonkappale kuin Kristityillä.

Jokainen, joka on oikeasti lukenut Raamattua tietää Mistä on tullut tieto helvetistä ja siitä, miten käy ihmisille, jotka ei hylkää pahaa.

Pelastus on Suuri Armo ja sitä ei voi saavuttaa omin voimin.
Ihminen joka on kiinni kaikkivoipaisuudessaan, oman elämänsä hallinnassa ei omaa mitään toivoa, jos Jumala ei armahda häntä, avaa hänen silmiään ja muuta paatunutta sydäntä.

Raamatussa sanotaan sydänten paaduttamisesta, ettei liian pitkällä pahuudessa olevilla olisi enää paluuta.

Voin olla väärässäkin, mutta itse uskon naispappien ylittäneen tämän rajan.

Äänestä
  • Rappiotila kirkoissa naispappeineen !

    Äänestä

  • Jokainen väkimäärään laskettu nainen on samalla tapaa aivan totaalisesti "ristiriidassa Raamatun kanssa". Mitä sitten painottaa ja mitä pitää pienenä rikkeenä?

    Äänestä

Näyttää siltä että naispappien enemmistö jo hyväksyy homo seksin harjoittamisen ja haluaa myös tuhota miehen ja naisen välisen avioliiton. Kyllä siinä sitten tehdään selvää jälkiä Suomen perheissä ja hirmuteot lisääntyy räjähdyksenomaisesti.

Äänestä
  • Hirvittäviä kamaluuksia on odotettavissa aivan kohta pian,eikä estämään
    kykene naispapittomat lahkotkaan. Mitä väliä sitten on pappien sukupuolella?

    Äänestä

Jumala on suomen hylännyt.
Luoja meidät Norjaan pelastakoot.
Jotka uskotte ja luette tämän. lähtekää jo tänään - huomenna voi olla myöhäistä.

Äänestä

"Naispapit edelsivät homouskonnon eteenpäinmenoa"

Tuo aloituskin sen osoittaa.
Naisten ja homojen vihaajat.
Samat henkilöt vihaa molempia ryhmiä.

Onneksi heitä on vain pieni määrä.

Äänestä

Ehdottivat papeista eroavaa pukeutumista. Viran puolesta kai.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sorryvaan kirjoitti:

Ja lopullista rappiota

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu