Elämäni kauhein pääsiäinen. Olimme suunnitelleet pitkäaikaisen miesystäväni kanssa viettävämme pääsiäisen Anttolanhovissa. Asumme noin 150 kilsan etäisyydellä toisistamme, mutta olemme viettäneet viikonloput ja lomat yhdessä. Mutta viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hän soitti klo 00.10 ja ilmoitti, ettei lähde sinne, koska hän on löytänyt toisen naisen. Kaikki tämä oli tapahtunut helmikuun lopulla työpaikan risteilyllä. Ja näin lähes 9 vuotta jatkunut suhde vaihdettiin risteilyllä tavattuun henkilöön. Olen itsekin käynyt risteilyillä ja melkein aina joku mies on tilittänyt elämäänsä ja ehdotellut vaikka mitä. Ei olisi tullut mieleenikään repsahtaa tällaiseen. Jos meillä olisi ollut riitoja, mutta ei. Edellisen viikon vietimme suuressa sovussa pohjoisessa. Nyt kyseessä on eläkeläisikäiset ihmiset ja 50-vilityksetkin pitäisi olla jo kaukana takana. Mitä miehet etsivät tässä iässä. Luulen, että naiset etsivät kaveria, johon voi luottaa. Näin minäkin luulin tekeväni, mutta ehkä on totta että "syvissä vesissä ne isot kalat uivat".
Hän kävi seuraavana päivänä palauttamassa avaimet ja kun yritin kysellä mikä on syynä, mitään järjellistä syytä ei ollut. Pelkää kuulemma, että menettää asuntonsa pelastakseen poikansa ja oli epävarma siitä, että ottaisinko hänet asumaan luokseni. Tietysti olisin ottanut. Olen sanonut, että en mene koskaan naimisiin, mutta sehän ei tarkoita, etteikö voisi asua yhdessä. Tässä asiassa minulla on laaja omatunto, enkä tuntisi tunnontuskia vaikkei pappi ole sanonut aamentaan. Mies oli eronnut vaimostaan muutama vuosi sitten, sitä ennen suhteemme oli jatkunut pitkään. Olin salasuhde, josta ei kerrottu lapsille. Tapasin hänen aikuiset lapsensa vasta pari vuotta sitten.
En ole nukkunut lauantaiaamun jälkeen käytännössä lainkaan. Ajatukset vain pyörivät ympyrää: mikä vika minussa on.
Jo tavatessamme syksyllä 2006 päätin, että tähän suhteeseen panostan niin, että se kestää loppuikämme. Mutta ei. Varmasti kummallakin on aika ajoin tullut tunne, että tästä ei tule mitään, mutta puhumalla olemme päässeet eteenpäin.
Jos saisin jonkun järkevän selityksen, niin ehkä ymmärtäisin. Asiat jäivät kellumaan ilmaan, olisiko niistä selvitty puhumalla - ainakin minä uskon näin. Itse olen jo eläkkeellä ja odottelin hänen eläkkeellepääsyään. Nyt tunnen itseni niin petetyksi, niin petetyksi. En osaa muuta kuin itkeä.
Onko jollain kokemusta tällaisesta ja kuinka siitä pääsi yli.
Hän kävi seuraavana päivänä palauttamassa avaimet ja kun yritin kysellä mikä on syynä, mitään järjellistä syytä ei ollut. Pelkää kuulemma, että menettää asuntonsa pelastakseen poikansa ja oli epävarma siitä, että ottaisinko hänet asumaan luokseni. Tietysti olisin ottanut. Olen sanonut, että en mene koskaan naimisiin, mutta sehän ei tarkoita, etteikö voisi asua yhdessä. Tässä asiassa minulla on laaja omatunto, enkä tuntisi tunnontuskia vaikkei pappi ole sanonut aamentaan. Mies oli eronnut vaimostaan muutama vuosi sitten, sitä ennen suhteemme oli jatkunut pitkään. Olin salasuhde, josta ei kerrottu lapsille. Tapasin hänen aikuiset lapsensa vasta pari vuotta sitten.
En ole nukkunut lauantaiaamun jälkeen käytännössä lainkaan. Ajatukset vain pyörivät ympyrää: mikä vika minussa on.
Jo tavatessamme syksyllä 2006 päätin, että tähän suhteeseen panostan niin, että se kestää loppuikämme. Mutta ei. Varmasti kummallakin on aika ajoin tullut tunne, että tästä ei tule mitään, mutta puhumalla olemme päässeet eteenpäin.
Jos saisin jonkun järkevän selityksen, niin ehkä ymmärtäisin. Asiat jäivät kellumaan ilmaan, olisiko niistä selvitty puhumalla - ainakin minä uskon näin. Itse olen jo eläkkeellä ja odottelin hänen eläkkeellepääsyään. Nyt tunnen itseni niin petetyksi, niin petetyksi. En osaa muuta kuin itkeä.
Onko jollain kokemusta tällaisesta ja kuinka siitä pääsi yli.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!! Ei sinussa mitään vikaa ole..Elämä vain on tämmöistä..Itse erosin keväällä 2013,ja siittä tulee nyt 16.päivä siis kaksi vuotta..Itsekin olen samaa miettinyt,että miksi en kelpaa tai miksi emme löytäneet sitä yhteistä säveltä..Vaikea sanoa..Itse en voisi tehdä naiselle tuollain,jos on oltu noin kauan yhdessä..Eipä näille asioille itse vaan voi aina mitään..Jotkut jutut vaan päättyvät ja uudet alkavat..Mutta elämä jatkuu..Näin uskon nyt..