Miksiköhän minna nosti todennäköisesti HV:ni tekemiä avauksia esille, ainakin kolmena eri versiona?
HV:ni ja Minnasmile
13
<50
Vastaukset
Minnalla ja sinulla on siis sama kiinnostuksen kohde.
- Päällikköjohdosta
Olen oppinut väessä, että kouluttaja-kasvattajan on tunnettava oppilaansa holistinen kokonaisolemus jos aikoo tehdä työnsä kirurgin tarkkuudella.
On mahdotonta oppia tuntemaan kasvatuksen kohde kunnolla, ellei ole kiinnostunut. - Päällikköjohdosta
Kasvattajan on työssään myös herkeämättä seurattava kasvatettavan kehittymistä. Sitä olen parhaani mukaan pyrkinyt tekemään.
Toki aina silloin kun kerkeää. - Ei_sitä_aina_kerkeä
Päällikköjohdosta kirjoitti:
Kasvattajan on työssään myös herkeämättä seurattava kasvatettavan kehittymistä. Sitä olen parhaani mukaan pyrkinyt tekemään.
Toki aina silloin kun kerkeää.Välillä voinut mennä pari tuntia että kapi ei ole mielessä. Joskus yöllä.
- Ossin-kouluttaja
Ei_sitä_aina_kerkeä kirjoitti:
Välillä voinut mennä pari tuntia että kapi ei ole mielessä. Joskus yöllä.
HOH HOH HOH
Heh heh. Sinulla on sana hallussasi. Osaat sanoa totuuden lyhyesti ja tyhjentävästi! Erääseen toiseen asiaan liittyen sen juuri totesin myös tuolla omalla avauksellani.
Mikähän tuollainen Minnasmile mahtaa olla? En ole huomannut viestejä tuolla lähettäjänimellä. Koskahan tuo sekopää alkaa nähdä Sinutkin minuna?? Mutta onhan hänellä hirtehishuumoria, kun sanoo olevansa kasvattajani ja opettajani!
Tuolla omalle avaukselleni jättämässäni viestissä jälleen harmittelin asialliseen keskusteluun kykenevien häipymistä palstalta. Käythän täällä sentään vielä Sinä. Toivottavasti pääsemme kivaan sananvaihtoon piakkoin, kun varsinainen vaalitohina alkaa!Ei_sitä_aina_kerkeä kirjoitti:
Välillä voinut mennä pari tuntia että kapi ei ole mielessä. Joskus yöllä.
Heh heh tuohonkin. Kai minä sentään yölläkin hänen unissaan olen;-))
- Päällikköjohdosta
kapi_ kirjoitti:
Heh heh tuohonkin. Kai minä sentään yölläkin hänen unissaan olen;-))
Höppänä olet kun itsellesi vastailet! Ho hoo, ho hoo!
- Päällikköjohdosta
kapi_ kirjoitti:
Heh heh. Sinulla on sana hallussasi. Osaat sanoa totuuden lyhyesti ja tyhjentävästi! Erääseen toiseen asiaan liittyen sen juuri totesin myös tuolla omalla avauksellani.
Mikähän tuollainen Minnasmile mahtaa olla? En ole huomannut viestejä tuolla lähettäjänimellä. Koskahan tuo sekopää alkaa nähdä Sinutkin minuna?? Mutta onhan hänellä hirtehishuumoria, kun sanoo olevansa kasvattajani ja opettajani!
Tuolla omalle avaukselleni jättämässäni viestissä jälleen harmittelin asialliseen keskusteluun kykenevien häipymistä palstalta. Käythän täällä sentään vielä Sinä. Toivottavasti pääsemme kivaan sananvaihtoon piakkoin, kun varsinainen vaalitohina alkaa!Mukava kuulla, että hyväksyt minut vihdoin ja viimein tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi, kuten viestissäsi annat ymmärtää.
Olet sentään oppinut koulutuksessani vaikka vaikealta näytti pitkään. Päällikköjohdosta kirjoitti:
Mukava kuulla, että hyväksyt minut vihdoin ja viimein tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi, kuten viestissäsi annat ymmärtää.
Olet sentään oppinut koulutuksessani vaikka vaikealta näytti pitkään.Pystyyn_kuolleelle tuo vastaukseni on, hänelle siinä tunnustusta annan. Ja sinulle piruilevalle (ei sitä aina kerkiä) on tuo vastaukseni, jota ilmeisesti pidät vastauksena tuohon Pystyyn_kuolleelle osoittamaani viestiin.
Vaikka en ole viettänyt täällä edes murto-osaa ajasta, jonka sinä olet täällä ahkeroinut, olen kuitenkin oppinut ymmärtämään tämä ”uudistetun” (sitaatit aiheelliset) palstan tekniikan. Kovin on heikko sinun oppimiskykysikin. Ei yllätä. Ja noilla ”kyvyilläsi” (sitaatit jälleen aiheelliset) sinä ressukka luulet pystyväsi olemaan opettajani!!!!- Päällikköjohtajisto
Maavoimissa jalkaväkijohtaja on aina päävastuussa. Siksi muiden aselajien edustajat alistetaan hänelle. Sinäkin HV:ni kuulut tuohon alistettavien joukkoon.
Katson em seikan vuoksi, että johtamis- ja kouluttamisvastuuni koskee myös Sinua.
Tottelevaisuus on hyvä alaisen perusominaisuus! - Ossin-rankaisija
Päällikköjohtajisto kirjoitti:
Maavoimissa jalkaväkijohtaja on aina päävastuussa. Siksi muiden aselajien edustajat alistetaan hänelle. Sinäkin HV:ni kuulut tuohon alistettavien joukkoon.
Katson em seikan vuoksi, että johtamis- ja kouluttamisvastuuni koskee myös Sinua.
Tottelevaisuus on hyvä alaisen perusominaisuus!Molopää kävi taas googlettamassa armeijan jutut, ja taas meni päin persettä.
HOH HOH HOH kapi_ kirjoitti:
Heh heh. Sinulla on sana hallussasi. Osaat sanoa totuuden lyhyesti ja tyhjentävästi! Erääseen toiseen asiaan liittyen sen juuri totesin myös tuolla omalla avauksellani.
Mikähän tuollainen Minnasmile mahtaa olla? En ole huomannut viestejä tuolla lähettäjänimellä. Koskahan tuo sekopää alkaa nähdä Sinutkin minuna?? Mutta onhan hänellä hirtehishuumoria, kun sanoo olevansa kasvattajani ja opettajani!
Tuolla omalle avaukselleni jättämässäni viestissä jälleen harmittelin asialliseen keskusteluun kykenevien häipymistä palstalta. Käythän täällä sentään vielä Sinä. Toivottavasti pääsemme kivaan sananvaihtoon piakkoin, kun varsinainen vaalitohina alkaa!Vai et tunne vielä MinnaSmileä, vaikka hän on ollut palstan vakionikeistä yksi aktiivisimmista viimeisten parin, kolmen viikon aikana. Luulenpa, että tulet häneen vielä usein törmäämään.
Minnalla on aika erikoinen tapa osallistua keskusteluihin. Hän iskee ikään kuin puun takaa kommentilla, joka ensi silmäyksellä ei näytä liittyvän lainkaan avauksen aiheeseen, mutta toisinaan kun miettii syvällisemmin ja lukee rivien välitkin, se alkaa vaikuttaa aiheeseen oikeinkin sopivalta. Minna myös mielellään nostaa ylös vanhoja ketjuja.
Miinuksena Minnassa on, että hänen kommenteissaan on paljon toistoa samaan tapaan kuin jo tuntemallasi toisella uudella palstalaisella, pakkomielleruotsi-hoosiannalla. Minna on myös keskustelijana varsin vaitelias. Ei juurikaan vastaile, kun hänelle tekee tarkentavan kysymyksen tai haluaisi muuten vain jatkokeskustella hänen kanssaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2409207Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1513372Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve42765- 1712267
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1041889Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1741826Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1811716- 1391371
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,601357Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1261208