Olemme 11v kestäneessä liitossa tulleet siihen pisteeseen, että vaimo haluaa nollata tilanteen, eli väliaikaisen eron.
Syynä tähän on hänen 30-kriisinsä kuka minä olen, mitä minä haluan. Toki on myös ollut minun puolelta mustasukkaisuutta(aiheetta). Vaimolla ei ole omasta mielestään mitään annettavaa suhteelle.
Olemme nyt vasta tajunneet keskustella sioista ääneen?? Itse olisin valmis tekemään mitä vain suhteen uudelleen herättämiseksi, vaimokin olisi jos löytyisi jokin keino, mutta MIKÄ?
Itseäni harmittaa lähteä omistamastamme talosta ja jättää kaikki sinne, etenkin harmittaa lasten puolesta.
Aluksi jo sovittiin, että minä jään taloon, mutta kun erehdyin sanomaan, että eikö olisi hyvä, että lapset olisivat vuoroviikoin kummallakin vanhemmalla, niin piru pääsi irti ja välittömästi piti alkaa myymään koko kotia ja hän hakisi lapsille huoltajuutta ja minusta tulisi vkl.isä myös vaimon huomattua, kuinka kallista on asua vuokralla asiat kääntyivät täysin päälaelleen.
No minä sitten lupauduin suostumaan hänen vaatimuksiin, että minä lähden ja lapsia pidän/hoidan miten hänen työvuoroihin sattuu(vuorotyö).
En haluaisi erota, mielestäni meillä olisi vielä mahdollisuus. Siis mikä on muu vaihtoehto?
Terapiaan mennään perjantaina.
Tulipa sekava kirjoitus, mutta niin on mielikin sekaisin?
Syynä tähän on hänen 30-kriisinsä kuka minä olen, mitä minä haluan. Toki on myös ollut minun puolelta mustasukkaisuutta(aiheetta). Vaimolla ei ole omasta mielestään mitään annettavaa suhteelle.
Olemme nyt vasta tajunneet keskustella sioista ääneen?? Itse olisin valmis tekemään mitä vain suhteen uudelleen herättämiseksi, vaimokin olisi jos löytyisi jokin keino, mutta MIKÄ?
Itseäni harmittaa lähteä omistamastamme talosta ja jättää kaikki sinne, etenkin harmittaa lasten puolesta.
Aluksi jo sovittiin, että minä jään taloon, mutta kun erehdyin sanomaan, että eikö olisi hyvä, että lapset olisivat vuoroviikoin kummallakin vanhemmalla, niin piru pääsi irti ja välittömästi piti alkaa myymään koko kotia ja hän hakisi lapsille huoltajuutta ja minusta tulisi vkl.isä myös vaimon huomattua, kuinka kallista on asua vuokralla asiat kääntyivät täysin päälaelleen.
No minä sitten lupauduin suostumaan hänen vaatimuksiin, että minä lähden ja lapsia pidän/hoidan miten hänen työvuoroihin sattuu(vuorotyö).
En haluaisi erota, mielestäni meillä olisi vielä mahdollisuus. Siis mikä on muu vaihtoehto?
Terapiaan mennään perjantaina.
Tulipa sekava kirjoitus, mutta niin on mielikin sekaisin?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Sinulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta lähteä talosta. Vaimosi ei voi pakottaa sinua siihen eikä hän voi myydä taloa tms. Huoltajuutta hän ei saa ilman suostumustasi ...
Pidä nyt vähän puoliasi - ja yritä rauhoittaa tilanteen. Varaa aikaa pariterapiaan, anna vaimollesi tilaa - mutta älä lähde pois!
Joo se terapia-aika on varattu ja tilaakin antaisin, mutta miten, koska hän ei saa kuulemma sitä tilaa, jos minä olen siellä.
Tottakai jäisin asumaan kotiimme, jos se olisi mahdollista. Jos alan vaatimaan, että minä jään tähän, niin sitten on kaikki peli pelattu.
Mutta onko mitään muuta keinoa, kuin se väliaikainen ero? Vaimo suostuu kyllä muuhunkin, jos sellainen olisi mikä häntä tyydyttäisi.
Jos lähdet nyt niin peli on tosiaan menetetty - ja menetät tosiaan lapsesi vaimon lisäksi. Älä tee hänelle tätä hommaa liian helpoksi. Ei nyt ole kyse siitä mihin vaimosi suostuu - vaan siitä mitä sinä haluat. Kukaan ei voi pakottaa sinua pois kodistasi tai luopumaan lapsistasi. Kun vaimosi huomaa että olet tosissaan - ja hän voi menettää lapsiaan tässä samassa - niin sitten hänelläkin ehkä löytyy haluja lähteä etsimään oikeita ratkaisuja.
Koita lähteä sinne terapiaan avoimin mielin, ilman mitään muuria ympärilläsi. Kun näin uhkaava tilanne on käsillä, on helppoa kovettaa itsensä, mutta samalla vähentää yhteenpalaamisen mahdollisuuksia.
Siellä terapiassa voisitte miettiä, mikä muu vaihtoehto voisi vaimosi tilantarpeen tyydyttää. Kun hän huomaa, että olet noin ymmärtäväinen hänen suhteensa, valmis tekemään noin paljon pitääksesi suhteenne kasassa ja perheenne ehjänä, hän saattaa alkaa nähdä vaihtoehtoja. Ainakin niitä hänen tarpeitaan voisi vähän yrittää selventää ja tehdä ymmärrettäväksi hänelle itselleenkin - unohtamatta sinun tarpeitasi. Myös sinulla on tarpeesi, pelkosi ja kipusi tälläisessä tilanteessa, ja nekin on huomioitava. Terapeutti voi auttaa myös sinun äänesi kuuluville, jos pystyt siellä puhumaan.
Toivon, että löydätte ratkaisun. Mitä teettekin, sopikaa selvät pelisäännöt esim. raha-asioiden, uskollisuuden, kommunikoinnin määrän ja tavan ym. olennaisten asioiden suhteen. Muuten vaimon tilantarve voi saada uusia muotoja, tilanne varmaan ahdistaa häntäkin, ja jos selviä sääntöjä ei ole, ahdistus voi purkautua nk. oikkuiluna sinun suhteesi.
Pidä kiinni talosta ja pidä kiinni lapsista ja pidä kiinni vaimosta - tässä järjestyksessä. Jos menetät talon niin kaikki menee ja jos sinulla on talo ja lapset niin uuden vaimon löydät kyllä.
Isäh
Kyllä kuullostaa tutulta.Meillä vaan kriiseistä seuraava,keski-iän kriisi (45 v).Vaimo haki eroa vuosi sitten-muutti pois, 4 kuukautta ja muutto takaisin- kaikki OK. Jälleen syksyllä uusi pahanolonkausi, muutto jälleen pois ja eron 2. vaihe hakuun. Mikään ei ole auttanut. ei asiantuntijoiden apu , ei puhe, ei mikään!!! Kriisissä oleva ei myönnä omaa tilannettaan ja hakee aina syyllistä elämänkumppanistaan joka tilanteessa.Kriisithän kuuluvat elämään, mutta jos niistä ei pääse yli joutuu siitä kohtuuttomasti kärsimään eritysesti lapset ja lähiomaiset eikä varmasti vähiten itse kriisissä oleva henkilö varsinkin siinä vaiheessa kun se menee ohi, ja huomaat mitä kaikkea olet menettänyt. Mielestäni näistä elämäntilanteista ja -vaiheista ei puhuta julkisesti riittävästi.
Mies n. 35v päätti lähteä. Kaikki vika on minussa hänen mielestään. Olen puhunut tilanteesta asiantuntijan kanssa, on kuullut myös mieheni version tapahtuneeseen ja kaikki ne älyttömyydet, joilla hän perustelee eroa. Ilmeisesti meilläkin on kyse miehen omista kriiseistä ja ongelmista. Ei suostu miettimään johtuisiko paha olo jostakin muusta syystä, kuin suhteestamme. Puolisoa on niin helppo syyttä omasta pahasta olosta.
En väitä, että olisin ollut täydellinen vaimo. Virheitä löydän itsestänikin, mutta se vituttaa niin suunnattomasti, ettei annettu minkäänlaista mahdollisuutta korjata omia virheitä. Mutta toisaalta miehelläni tuntui olevan hyvin epärealistinen kuva avioliiton arjesta; mikään ei saisi toisessa ärsyttää ja tunteiden pitäisi leiskua yhtä kuumina kuin ensirakkaudessa teini-iässä.
Nyt en enää tiedä haluanko häntä takaisin, vaikka hänellä mieli joskus muuttuisikin. Toisaalta lasten takia haluaisin antaa suhteellemme vielä mahdollisuuden. Mutta en millä ehdoilla tahansa. Asiat on selvitettävä juurta jaksain, jos tilanne joskus muuttuu.
Kukapa meistä olisi täydellinen? Meillä on omat huonot aikamme itse kullakin, se on hyväksyttäva.Kuinka paljon liittoja kuitenkin kaatuu turhaan, kun ei joko vaivauduta ottamaan selvää näistä elämänvaiheista, tai ei suostuta myöntämään että itsellenikin sellainen voisi olla.Käsittämätöntä kuinka tuollaisessa tilanteessa ei mikään muu tunnu painavan yhtään mitään, ei lapset, ei koti, ei puhuminen, ei mikään!!! Meidänkin tapauksessa lapset ovat joutuneet kärsimään tämän prosessin kahdesti vuoden sisällä, kuka voi tietää minkälaisen vaikutuksen se heihin jättää? Vaimoa (kohta X) se ei tunnu vaivaavan- IHMETTELEN, sillä muuten pidän häntä järkevänä ja lapsirakkaana ihmisenä. Voiko ihminen enään itsekkäämmin toimia???
Emme ole tekemässä lopullista eroa, vaan kysymyksessä olisi irtiotto vaimon mielestä, joka kestäisi 6kk ei ero-papereita(emmehän ole naimisissa) ja sen jälkeen katsottaisiin tilannetta uudestaan.
V***u minä olen sekaisin ajatuksineni.
Toisaalta miksi minun pitää luopua kaikesta, enhän minä asumuseroa halua, mutta toisaalta jos se on viimeinen mahdollisuus tehdä parempi ja kestävämpi liitto olen siihen valmis.
Vuokratkaa yksiö/kaksio lähistöltä ja sopikaa "vuoroista" (vaikka vaimosi työvuorojen mukaan tms). Lapset jäävät taloon asumaan ja asutte sitten vuoroviikoin siinä kakkosasunnossa. Kuitenkin siten ettei kumpikaan tee muuttoilmoitus. Jaatte sitten lisäkustannukset keskenään.
Tällä tavalla vaimosi saa haluamansa breikin - mutta et tässä vaiheessa lopullisesti luovu lapsista ja talostasi. Jos nyt muutat kokonaan pois talosta ja jätät lapset niin voit unohtaa lapsiasi sen jälkeen - jos vaimosi siis haluaa toteuttaa sen eron. Samoin voit joutua asumaan pitkäänkin jossain ja rahat on kiinni talossa - etkä enää voi pakottaa ex-vaimosi muuttamaan pois.
Minä tohdin epäillä tuota "BREIKKIÄ". Se on helppo sano toiselle että pidettänpä pieni breikki ja mietitään asioita. Kuitenkin jo tuo että on valmis talon myymään jos sinä et muuta vuokralle antaa ymärtää että ei ole aikomusta takaisin yhteen palata. Ei kukaan MYY lastensa kotia pois pinene breikin takia, se on varmaa. Itse tein samallalailla; sovittiin että pidetään breikki, ei jaettu omaisuutta yms. käytiin neuvonnassa jne mutta kokajan tein suunnitlemia eroa varten ja sain näin lisäaikaa ja sitten kun sanoin että ei tämä toimi vaikka mitä on yritetty pystyin jopa sanomaan "että tein kaikkeni jotta suhde olisi jatkunut". HÖH, höynäytettävänä olet nyt...
Hei, viestisi kosketti, koska siitä oli luettavissa se hätähuuto ja epätietoisuus, minkä parissa itse elin vuosia kun etsin ratkaisua omaan avioliittooni. On todella hyvä, että olette lähteneet etsimään ulkopuolista apua suhteellenne. Terapeuttinne tulee luultavasti esittämään teille kysymyksen, mitä oleellisesti tahdotte suhteessanne muuttuvan mahdollisen "breikin" aikana? Onko se mahdollista muuttaa ilman eroa?
Ymmärrän hyvin, että olet sekaisin ajatuksiesi kanssa, niin meistä kaikki olisi vastaavassa tilanteessa. Mutta minun neuvoni teille olisi, että antakaa ajatuksille aikaa ja keskustelkaa ja kuunnelkaa toisianne. Kriisin keskellä eläminen kun useinmiten saa aikaan "päällekkäinpuhumista" jossa vain omien tunteiden ja mielipiteiden tärkeys korostuu. Teillä on paljon yhteistä ja paljon pelissä, "pelatkaa" harkiten, lasten ja itsenne takia. Väliaikaisesti erossa eläminen voi olla joskus ihan hyvä vaihtoehto, jossa arjen hyvät puolet näyttäytyvät ihan toisessa valossa. Mutta jos se on vain ongelmien pakoon juoksemista, sitä matkaa riittää...
Toivon sinulle voimia ja ennenkaikkea malttia ratkaisun löytymiseen!
Kiitos TP64
Malttia tässä tarvitaankin. Kummallista, että tahtoisi olla yhdessä ja selvittää nämä sotkut, tosin selvitystä ollaan tehtykkin ja nyt tiedetään mistä nämä ongelmat parisuhteessa johtuvat, mutta mielestäni nämä kaikki ongelmat eivät ole parisuhdeongelmia mitä vaimo sanoo vaan hänen omia identiteettiongelmia. Niin haluaisi olla yhdessä, mutta toisissa ajatuksissa tulee se katkeruus tai jokin, että menkööt s******a hajoitetaan perhe, myydään talo, lähdetään eriteille, jos se tekee sitten sinut onnelliseksi tavallaan että kokeile siipiäsi kantaako ne ja onko se elämä niin ihanaa sitten kun ei olla enää yhdessä.
sehän tässä nyt alkaa mietityttämään, että vaimollahan eivät asiat muutu miksikään kun jää meidän taloon, paitsi että lumityöt hänen pitää tehdä itse, sekä ruoka kun tulee iltavuorosta kotiin. Minä hoidan lapset samallatavalla kuin ennenkin kun hän käy vuorotyössä. Asuu kalustetussa asunnossa jne.
Onpa sekavaa...
Joo toivottavasti siellä terapiassa saadaan jotain muita vaihtoehtoja kuin tämä asumusero.
Jos vaimosi haluaa "breikin" niin sitten hän joutuu myös kantamaan siitä vastuun. Lasten asiat pitää pystyä pitämään vakaana vanhempien parisuhteen ongelmista huolimatta - ja toisaalta sinähän et tätä breikkiä halua niin miksi sinun pitäisi muuttaa? Ehdota hänelle että hän muuttaa pois - tai sitten vaikka ehdottomani vuoroviikkojärjestely.
Kyllähän se olisi kivaa jos voisi erota niin että toinen vaan siirtyy syrjään ja oma elämä pysyy muuttumattomana (talo,lapset, talous jne) mutta sellainen ei ole mahdollista.
..ja siksi maltti on nyt valttia!
Itse jäin eron jälkeen asumaan entiseen kotiimme lasten kans ja voin kertoa, että paljon muutakin muuttui miehen lähdettyä kuin pelkät lumityöt. Huomasin monta asiaa, joita olin pitänyt itsestäänselvänä yhteisessä arjessa. Mutta valitettavasti meidän kohdalla se oli jo liian myöhäistä.
Älä hajota kotia ja perhettäsi vain siinä toivossa, että puolisosi huomaisi lähdettyäsi, että haluaa sinut sittenkin takaisin. Siinä helposti karauttaa "mitä minä sanoin" linjalle. Ja jos näin on, kuten vaimosi sanoo, kysymys myös hänen henkilökohtaisesta kriisistä, anna hänelle siihen tilaa ja aikaa. Jos nyt heität liian tiukkoja vaihtoehtoja kriisin selvittämiselle, voivat valinnat olla harkitsemattomia ja mennä täysin metsään. Minusta teidän yhteinen halu lähteä hakemaan ulkopuolista apua, kuvastaa myös sitä, että haluatte säilyttää liittonne.
Kriisissä eläminen luo paitsi tuskaa, myös toisenlaisia vaihtoehtoja jatkaa elämää. Toivottavasti te löydätte sen yhteisen vaihtoehdon!
Omassa elämässäni olen oppinut sellaisen läksyn, että jos halua selviytyä kriisien jälkeen "hyvään" elämään, katkeraksi en ryhdy enkä kumarassa kulje.
Toivon sinulle ja perheellesi voimia!
Olen kanssasi eri kannoilla. Jos alkuperäisellä kirjoittajalla (ja hänen puolisollaan) on todella tarkoitus hakea pohjaa ja keinoja liiton pelastamiseksi, ja vaimo näkee breikin ainoaksi ratkaisuksi jotta saa päätään selvitettyä edes sen verran että tietää mitä tahtoo ja mitä tehtävä ... niin silloin vahvempi perääntyy ja joustaa, auttaa ... ei kärjistä asioita.
Jos toinen on niin lukossa, ettei tiedä miten jatketaan eteenpäin ... pää täynnä "kehäpäätelmiä", kokee olevansa nurkkaan ahdistettu ... NIIN ei sitä auta että kriisin toinen osapuoli on läsnä ja "pakottaa puhumaan" -- tai tukee puolisoaan motolla "kannapa sinäkin vastuuta". Kyse mielestäni tuossa vaiheessa siitä, että osataan ajatella ja nähdä käsissä oleva kriisi niin että yhdessä haetaan keinoja tilanteen normalisoimiseksi ja korjaamiseksi (breikki, terapia, ajatteleminen tms.) -- ja kukin voimiensa mukaan.
Mikäli kaikesta huolimatta eroon päädytään, niin silloin tilanne perustavaa laatua eri kuin breikissä. Silloin toinen ei vain "siirry syrjään" .. vaan erotaan ja asiat sen mukaisesti hoidetaan -- oikeudenmukaisesti ja asiallisesti, lasten etu aina mielessä ...
Ehkä kyse siitä miten näemme nämä kaksi termiä :
Breikki on sitä kun on uskoa ja toivoa ... etenkin yritystä --- silloin vahvempi voi uhrautua väliaikaisesti, auttaa "väsyneempää" löytämään ratkaisuja (minkä tulemana toivottavasti entistä vahvempi ja toimivampi parisuhde) ... mm. tämä sitä yrittämistä mistä toisaalla olen puhunut (ei tehdä niitä hätiköityjä päätöksiä), rakkaus puolisoon mukana vielä tässä vaiheessa.
Ero on sitä kun kaikki koetettu ja yritetty ... ja todetaan ettei breikki, terapiat, tai muukaan ehjää suhdetta. Silloin tunnetasolla ollaan aivan eri sfaareissä kuin "breikatessa".
Ongelmana tässä on että voi olla että vaimo on jo tehnyt päätöksensä - tai että hän joka tapauksessa eron jälkeen päätyy eroon. Silloin ap kirjoittaja on tosiaan heikoilla ...
Breikki voi tosiaan olla paikallaan - ja toki toinen pitää jonkin verran väistyä. Mutta ei ole järkevää luopua lapsistaan tässä vaiheessa - ja vaarana on sen lisäksi että omaisuus jää kiinni vuosikausiksi eikä ole mahdollisuutta oman kodin rakentamiseen.
Siis jos osapuolet päätyisivät breikin jälkeen että ero on paras ratkaisu niin silloin vaimo voi halutessa saada "kaiken". Siis lasten lähihuoltajuuden, ilmaisen asumisen pariksi vuodeksi eteenpäin (kunnes ositus on tehty) jne. Sitten vielä maksimielarit ja yksinhuoltovaatimukset päälle niin hankalasta exästä on päästy kertaheitolla.
Siis toki itse kukin pitää pitää lapsen etu mielessä jos lähtee eroamaan. AP:lla ei kuitenkaan ole minkäänlaisia takeita siitä että hänen vaimonsa ajattelee näin. Antamalla vaimolle kaikki aseet tässä vaiheessa niin hänen asemansa on mahdollisen eron yhteydessä hyvinkin heikko.
Jos otetaan sitten vaihteeksi hieman juridisempi kanta asiaan.
On tietenkin erilaisia tapoja junailla breikki -- ja se voidaan hoitaa niin, ettei "joustava osapuoli" pelaa itseään "pussiin" tai tosiaan anna niitä "aseita". Tämän välttäminen vaatii vain hieman järjestelyjä, joka titenkin sopii myös puolisolle, jos tarkoitusperät breikistä ovat vilpittömät.
Eli, vuokrataan toinen asunto molempien nimiin.
Kirjoilla ollaan siinä "omassa kodissa" -- vaikka kaupunkiasunnossa väliaikasesti joskus onkin (vrt. hotelli asuminen).
Varsinaista muuttoilmoitusta ei tehdä -- ja jos johonkin jotain laitetaan, niin että kyse väliaikaisesta asumisesta -- joka voidaan tehdä MOLEMMILLE.
Tietenkään lasten huoltajuuteen ei tehdä muutoksia, ja elatukseen osallistutaan kuten sovitaan (näistähän EI breikissä ole kyse, erossa kyllä)
Ajatellaan tilanne tavallaan "työkomennuksena", ja koetetaan elää sen mukaisesti.
En ymmärrä kuinka niin tässä tapauksessa omaisuuden kanssa olisi ongelmia ... etenkään kun kyseessä avopari eikä ositusta edes tehdä. Molemmilla on oma omaisuutensa, ja omat velat ... talo oletettavasti yhteinen, kyllä siitä omansa alle kahden vuoden saa.
En ymmärrä kuinka "breikittömyys" tai ehdottomuus (siis yrittämisessä) mitenkään auttaa tilannetta ... TAI estäisi kirjoittamaasi tapahtumasta: "Sitten vielä maksimielarit ja yksinhuoltovaatimukset päälle niin hankalasta exästä on päästy kertaheitolla."
Jos AP ei muuta virallisesti siihen toiseen asuntoon niin toki se jonkin verran helpottaa tilannetta. Mutta riippumatta siitä mikä on se virallinen kirjoilla olo jos isä on muuttanut pois ja asunut vaikka jo puoli vuotta yksin niin kyllähän tämä jo heikentää hänen mahdollisuutensa saada lähihuoltajuutta - JOS heille tulisi eroa. Tässä tilanteessa vaimo pystyy hyvin vetoamaaan että olosuhteet ovat jo vakiintuneet ja että hän on toiminut jo pitkään lasten lähivanhempana.
Toinen ongelma tässä olisi että sehän olisi hyvin raskasta AP:lle olla erossa lapsista ja tavata vaan silloin tällöin. Miksei sitten alusta asti vuoroasuminen että lapset saisivat olla kriisistä huolimatta paljon sekä isän että äidin kanssa? Miksi lapsia pitää eristää tässä vaiheessa isästään?
Siis toki se breikki voi olla paikallaan - mutta miksei toteuta sitä niin että lasten kannalta tilanne pysyisi suht muuttumattomana ja ettei isän asemaa turhaa huononnettaisi tässä.
Tässä tietenkin tullaan siihen vaiheeseen pohdintaa, jonka vain AP voi tehdä -- onko hän itse valmis breikkiin, millaisin panoksin ja ehdoin hän on yritykseen lähtemässä ... uskooko vilpittömästi että kyse molemmilla liiton pelastamisesta. Ja näillä pohdinnoilla voisi aloitella terapiaa ... syitä miksi siellä ollaan, ja millä edellytyksillä sekä järjestelyillä jaketaan.
No nyt nämä arvailut vain jatkuvat ... pohdimme AP:n tilannetta ilman täysin spekulatiivisesti (joka hieman arveluttavaa) -- mistä tiedämme näkisikö hän lasten etuna jos olisi lähivanhempi? Jos ero tulee, onko lasten äidillä taloudellisia mahdollisuuksia lunastaa asunnon toinen omistaja pois (tai hänellä) missä tapauksessa muutosta jälleen tarjolla lapsille, mihin ei AP:n puoliso voisikaan enää vedota mahdollisessa huoltajuuskiistassa (olojen muuttumattomuuteen). Voimme keksiä näitä skenarioita loputtomiin.
Raskasta varmasti olisi AP:lle olla erossa lapsistaan ... nyt sitten kyse kuinka he sopivat breikkinsä, ja siihen liittyvät tapaamiset. Olisiko vuoroviikoin mahdollinen, voisi olla lasten äidin pohdinnoille elämäntilanteestaan jos ajoittain poissa lapsiperheen arjesta. Tämä tietenkin asioita jotka heidän mietittävä ja sovittava.
Kuten kirjoitin, jos parisuhdekriisi todella lukossa ja/tai tunteet kuumimmillaan -- mutta tahto vilpitön, niin silloin joustoja vaaditaan "vahvemmalta" ja liikoja ehtoja harkiten saneltava. Jos tuota tahtoa, uskoa ja yritystä ei enää löydy ... niin turha eroa on breikiksi naamioida.
Kyllä meillä yhteinen ajatus oli vaimon kanssa, että lapset ovat suunnilleen yhtäpaljon minulla, kuin hänellä. Siis jos vaimo on iltavuorossa, minä hakisin lapset koulustaa/hoidosta ja pitäisin illan ja yön, aamulla laittaisin kouluun/hoitoon/vaimolle josta vaimo aamuvuoron jälkeen hakisi ja pitäisi. Tosi sekavaahan tuo lapsille on, joten taidankin ehdottaa tuota että me asuttaisiin "kämpässä" vuorotellen ja lapset olisivat kokoajan oikeassa kodissa.
Kyllähän minä minä toivon , että asiat järjestyisivät ilman mitään breikkiä, mutta tarvitsisi keksiä jokin keino??
Toki se voi olla mahdotonta, jos/kun vaimon tunteet minua kohtaan ovat kuolleet. ei rakasta, inhoaa kosketustani. Ei halua tälläistä parisuhdetta jossa ei ole hellyyttä.(tai ei ota vastaan vaikka olisikin)
Lähdettiin M36:n kanssa spekuloimaan kaikenlaista teidän tilanteesta ...
Jos pidätte breikin niin teidän pitää myös miettiä miten kommunikoitte asiaa lapsille. Tuollainen vuoroasumisjärjestely missä vanhemmat muuttavat sopii hyvin jos kyse on lyhytaikaisesta järjestelyistä. Kannattaa yrittää sellaista ratkaisua joka olisi lapsille selkeä ja vähiten muutoksia aiheuttava tässä tilanteessa. Jos päädytte vuoroasumiseen niin sopikaa myös säännöistä - siis miten kustannuksia jaetaan, saako tulla toisen "vuorolla" käymään jne.
Olipa ratkaisu loppupeleissä mikä tahansa, väliaikainen tai lopullinen, tapa millä esitätte ja kerrotte lapsillenne päätöksestä, on merkittävä.
Kun me aikuiset voimme spekuloida ja vaihtaa kokemuksiamme vaikkapa täällä netissä, puhumme ystävien kanssa ja käsitteellistämme asioita, teemme jotain, joka auttaa meitä ymmärtämään tätä elämää. Usein, ja surullisen usein, me unohdamme selvittää lapsille, mitä ja miten ratkaisut vaikuttavat heidän elämäänsä. Toki lasten ikä on merkittävä selityksen sisällölle, mutta tärkeää on, että toinen vanhempi ei vain häviä perheen arjesta. Tämä on varmaan monille itsestään selvää, itse olen lapsuudessani kokenut toisen vanhemman totaalisen häviämisen, samoin omassa avioerossani oli käydä näin ja vielä hullummin.
Olen työni merkeissä nähnyt tasapainoisia yksinhuoltajien lapsia, onnellisia uusperheiden lapsia jotka ovat vilpittömän onnellisia pikkusisaruksistaan tai toisen vanhemman tasapainoisesta suhteesta ja onnettomia, mutta urheita ja vanhemmilleen uskomattoman lojaaleja eronneiden vanhempien lapsia. Näiden surullisten lasten vanhempien kanssa keskustellessani, tulkitsen usein, että heidän taustallaan paistaa vanhempien keskinäinen katkeruus ja "keskenkasvuinen" taistelu, mitä minulle jäljelle jäi? Ja mitä toinen sai?
Lapset näkevät, kuulevat, aistivat herkemmin kuin mitä aikuisina koskaan kuvittelemmekaan. He vetävät johtopäätöksiä, saavat käyttäytymismalleja, ja mikä surullisinta, ottavat usein osan vanhempien eron taakasta "harteilleen". Omienkin lasteni kohdalla näin oli käydä..
Erossa on mukana niin paljon tunteita, romahtaneita unelmia, pettymystä, vihaa ja surua. Ja niin se on myös lasten mielestä, useinmiten. Mutta selviämme kyllä siitä tavalla tai toisella, me aikuiset aikuisten avulla ja lapset vanhempien avulla. Jos niin haluamme.
Erossa lapset harvoin voivat vaikuttaa osoitteeseen, missä asuvat, kumman luona he asuvat, paljonko he saavat elatusmaksua jne. eikä tarvitsekkaan. Mutta tapahtuipa mitä tahansa, paras lahja lapsillesi on jaettu vanhemmuus. Pysy läsnä ja ole aikuinen.
Nyt minäkin sorruin spekulointiin erosta, niinhän ei suinkaan tarvitse käydä. Mutta voimia, ymmärrystä ja tahtoa teille toivotan!
tapauksessa lähde. Se vanhempi, joka on jäänyt ja jolla lapset ovat, on aina vahmemmilla kun lapsista ruvetaan "riitelemään". Olet jättänyt perheesi, eikä siinä auta paljon puheet vaimon tilantarpeesta.
Sano vaimollesi, että hankkii asunnon ja jos lapset ottaa mukaan, niin sinä hoidat lapsia vain omassa kodissasi. Vaimosi sitä breikkiä haluaa, joten anna hänen myös kantaa vastuu siitä.
Älä missään tapauksessa lähde.
Muistuupa omat ajat mieleeni, kun erokriisi pahimmillaan velloi ja asioita koetettiin ihan aidosti ehjätä välillämme. Jokainen kriisitilanne aina erilainen, vaikka kirjoitettuna saattaa kuulostaakin "kuin mun tarinaltani" ... johtunee siitä että toisen kirjoittaman peilaa omiin kokemuksiinsa -- joskus osuu oikeaan, ei aina -- siksi kai neuvotkin usein niin erilaisia.
Ennusteet sille että breikin jälkeen palataan eivät ole hyvät, mutta ei kai mahdotontakaan -- joten hyvin huolellisen harkinnan jälkeen siihen minusta lähdettävä. Mutta jos toinen sen kokee todellakin ainoaksi vaihtoehdoksi (tai muuten pää hajoo), en jättäisi sitä korttia katsomatta ... mutta joku selkeä aika breikille minusta laitettava ... ei päivämäärää, mutta tyyliin "ensi kesään korkeintaan". Samoin se, että breikin aikana ei vaan olla ... vaan haetaan apua ja harkitaan... joku kirjoitti "pelisäännöistä" -- hyvä idea.
Kuka sitten lähtee... siinäpä pohdittavaa! Meillä exä oli jo vuokrannut asunnon ja oli sinne muuttamassa lapsen kanssa. Minusta parasta oli että minä muutan sinne, ja viikonloput olen talossa lapsen kanssa (jolloin vaimo oli ko. asunnossa). Meille tämä oli oikeastaan ainoa järjellinen ratkaisu, ja lapsen etu. Teillä voi olla toisin -- ja puolisosi työaika varmasti lisää vaikeusastetta (meillä lähinnä omani teki sitä).
Sen pitäisi olla molemmilla selvää, mihin tällä breikillä pyritään -- tilanteen rauhoittamiseen, ja siihen että ilmeisen "lukossa" oleva puolisosi kykenee kiihkottomasti hakemaan keinoja suhteenne pelastamiseksi. Jotta terapialla on edes mahdollisuudet onnistua, tarvitsee molempien kyetä puhumaan ja kuuntelemaan ... tarkastelemaan tilannetta myös toisen "näkövinkkelistä". Ymmärtää mikä mennyt pieleen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin (ja tulevaisuudessa tekee toisin) -- oppia pois vanhoista kaavoista mitkä tilanteen osaltaan kärjistänyt (esim. keskustelemattomuus). Näitä ja paljon muista asioita terapiassa perataan (yksin ja yhdessä).
Joskus breikki antaa molemmille mahdollisuuden miettiä elämäntilannettaan ... mitä tulevaisuudelta tahtoo, millaisessa suhteessa tahtoisi elää, onko se vielä mahdollista lapseni toisen vanhemman kanssa. Mitä tehtävä, jotta siihen tahtotilaan päästään (tai onko mitään) ... onko meillä molemmilla siihen uskottavasti tahtoa, voimia, osaamista, uskallusta ... ja uskoa. Näitä mietittävä, eikä se kaikilla onnistu jos "krooninen kriisi" päällä ... siinä pää vaan tuppaa hajoomaan, ja tilanne voi mennä niin takalukkoon että toiselle iskee todellinen "pakoreaktio". Silloin mielestäni breikkiä pohdittaessa parasta jos vahvempi perääntyy, ja myötäilee ... siis tässä vaiheessa -- antaa sitä tilaa ja rauhaa ... ei siitä haittaakaan ole. Ja jos kuitenkin erotaan, niin sitten asioita (omaisuus, huoltajuus, asuminen, tapaamiset, elarit, jne.) ryhdytään järjestämään hieman eri pohjalta.
Voimia ja jaksamista teille molemmille -- ja vaikkei terapia välttämättä suhdettanne pelasta, auttaa se joka tapauksessa.
Pistän siis minäkin lusikkani tähän soppaan.
Totta on, että 30-kriisi on joillakin ihmisillä väistämätön. Silloin todella pohditaan sitä, mikä on itselle tärkeää, mitä elämältä haluaa. Itselläni oli vastaavanlainen kriisi samoihin aikoihin. Mutta ei sen tarvitse välttämättä tarkoittaa sitä, että kaikki laitetaan elämässä uusiksi (vaikka joskus näin käykin).
Minusta kuitenkin on hyvä, jos vaimosi lähtee myös rakentavalla mielellä terapiaan. Silloin minusta on ilmiselvää, että hänkin haluaa muutosta nykyiseen tilanteeseenne. Kukaan ei tiedä, millaiseen johtopäätökseen loppujen lopuksi tulette. Mutta mielestäni sinun kuitenkin täytyisi itsekin miettiä mielessäsi mitä sinä haluat, muutakin kuin, että haluat vielä yrittää. Sillä itse kuitenkin loppujen lopuksi rakennat oman onnesi - joko yksin tai yhdessä hänen kanssaan.
Jaksamista sinulle!
Kiitos kaikille kommenteista, ne todella helpotivat omaa oloani.
Täytyy myös todella ajatella itseään, haluanko minä tälläisen suhteen, jossa pitää pelätä toisen mielialavaihteluita yms. Pystynkö enää loppupeleissä luottamaan...
No jos lopullinen ero tulee, niin lapsista en näillänäkymin ala taistelemaan, heillä on hyvä äiti joka hoiti niitä kotona pitemmän aikaa, niin mikä minä olen sitä niiltä pois ottamaan. Tosin että vaimolla ei ole minkäänlaista tukiverkkoa lapsille, paitsi sukulaiset, joten toivotaan, että hän ymmärtää pitää niistä kiinni?
Kerron viikonloppuna kuinka terapiassa meni.
Olisi tosi mukavaa, jos uskaltautuisit kertomaan terapiatuntemuksia, siinä olisi sitä reaalielämää ainakin yhden ihmisen osalta.
lapsenvahdiksi vaikka ne olisi omia. Siihen sinä väsyt ja vaimo käyttää hyväksesi tilanetta. Saa seurustella sitten ihan rauhassa jonkun kanssa ja sinä katsot yhteiset lapset.Anna vaimon hoitaa kaikki asiat niin lasten hoitoon viemisen ja kaiken muunkin...
ehkä pettymysten jälkeen palaa vielä kotiin takaisin(jos enää tahdot sitten hänet vielä ottaa takaisin) Ota tietenkin sitten joka toiselle viikonlopuksi kun sinusta kerran tulee viikonloppuisä.Ole nyt tomera.Muuten hukka perii sinut.Vaimosi katsoo vain omia etujaan eikä niinkään lasten.Jos katsoisi lasten etuja ei ensinkään ajattelisi lähtöä,vaan että kuinka me yhdessä jaksetteisiin eteenpäin. Se on vain ja ainoastaan lasten etu. Ymmärtäisin eron silloin jos isä olisi alkoholisti tai muuten "riivattu"...(Et kai ole sellainen)Silloin kannattaaisi harkita lasten suojelua erolla.
Itsestäni sen verran, että käyn normaalissa työssä, alkoholinkanssa ei ole ongelmaa, enhän edes käy bailaamassa, kun ajattelen siinäkin perhettä kun työpäivät venyvät välillä pitemmiksi, niin haluaisin sen hyvittää sillä, että olen mieluiten kotona kuin kuppiloissa.
Väkivaltaa en ole koskaan käyttänyt naista/miestä kohtaan.
Toki puutteitakin on ollut ja ne olen tiedostanut ja omastamielestäni olen onnistunut karkoittamaan pahimman, eli mustasukkaisuuden.
Ilman muuta kannattaa pyrkiä laajoihin tapaamisoikeuksiin! Ei kai kukaan enää nykypäivänä suostu tapaamaan lapsiaan vain joka-toinen-vkl ... Yhä yleisempää on tosiaan että lapset ovat puolet ajastaan toisen vanhemman luona. Ei etävanhempi ole mikään lapsenvahti vaan hän on lapsen vanhempi jonka luona lapsi elää - ja etävanhemmalla on täysi kasvatusvastuu lapsistaan.
On myös lapsen etu että saa eron jälkeenkin elää sekä isän että äidin kanssa.
Onko välttämättä näin ?
t. Eronnut yh.mies.