pääsin tunti sitten koulusta ja sain jopa tehtyä projektityöni valmiiksi.
äiti ja hanna sisko houkuttelee mua ja jannea enon ja sen perheen luokse iltaa istumaan, mutta en tiedä mennäänkö koska mulla ja jannella on tällä hetkellä niin tulehtuneet välit, ettei tekisi mieli lähteä sinne esittämään mitään mitä ei olla. lauralla ja petelläki olis tuparit minne meidät on kutsuttu, mutta ei kamalasti innosta sekään.
olen aika ahdistunut ja masentunut nykyään.eilen itkin itseni uneen. olen niin väsynyt riitelemään ja pelkäämään kaikkea. en tiedä miten voisin parantaa elämääni. tuntuu kuin olisin umpikujassa. tahtoisin saada tämän mun ja jannen suhteen toimimaan, mutta toisaalta tekisi mieli vaan pakata laukut ja etsiä itselle oma kämppä tai uusi mies. ehkä eniten harmittaa se, että en tunnu löytävän paikkaani mistään ja koko elämä menee suhteesta toiseen pomppimiseen ja en saa siis mitään rakentavaa elämässäni aikaan. yksi hyvä asia elämässäni on kuitenkin se, että lähdin opiskelemaan uutta alaa, kun ravintola-alan hommat ei oikeen jaksaneet kiinnostaa pitemmän päälle. olisihan se ollut kivaa saada joku kokin paikka pitemmäksi aikaa jostain, mutta kun nekin hommat mitä oli, oli vain sellaisia lyhyt aikaisia. jannen mielestä en tehnyt talvellakaan mitään vaikka tein sentään jotain. tein suurimmaksi osaksi neljän tunnin päivää, mutta ainakin yritin tehdä jotain. janne istuu kotona päivät työttömänä ja sekin rasittaa suhdettamme, koska jannella ei ole koskaan rahaa maksaa minulle velkojaan ja toisekseen ei ole oikeen rahaa tehdä mitään mukavaa yhdessä (niin paitsi juoda).
eilen me käytiin sentään viemässä kauppaan kuusi muovi pussillista kaljapulloja ja limukkapulloja. rahoilla ostettiin juustoa, makkaraa, leipää ja mehua.
janne laittoi minulle aamulla kaksi paahtoleipää ja keitti vihreää teetä, sillä välin kun minä tarkistin tietokonetta. söin leivät ja olin kumman hyvällä tuulella huonosti nukutun yön jälkeen.osa syy miksi olin kai iloinen oli se, että koneelta ei löytynyt mitään epäilyttävää. mun on pakko saada tietää miksi se helvetin porno on jannelle niin tärkeää. janne tietää, että se loukkaa mua ihan hemmetin syvästi, kun muita naisia pitää katsella ja unelmoida sellaisista silikooniprinsessoista.
toivoisin että tämä päiväkirja auttaisi mua selvittämään mun ajatuksia, sillä välillä tuntuu että mun aivot on ihan solmussa kaikesta paskasta joka pitää saada ulos. mulla ei ole nykyään oikeen ketään kaveriakaan, jolle purkaa sydäntä. ja vaikka oisikin niin ei niille kehtaa mennä sanomaan, että saan aivan jumalattomia raivareita pornosta ja, että hajotinpa sitten puolet omaisuudesta samalla.
välillä mietin, että meijän pitäs mennä kummanki hoitoon jannen kanssa, ku ei kai tämä ole enää normaalia, et syntyy riitoja ihan mitättömistäkin asioista ja kun lisätään vielä kaikki virheet mitä suhteessa on tehty, niin sen jälkeen ollaan toistemme kimpussa ihan kirjaimellisesti. meillä ei oo mitään rajaa kun suututaan. siinä lentää pullot seinään ja vaatteet revitään päältä. ihan hullujenhuone matskua.
päätä särkee ja silmät on taas ihan itkuiset kun miettiikin miten vitulleen asiat oikeasti on. olen kai niin saamaton tai heikko tai jotain, kun en lähde tästä. häpeä on kuitenkin suuri syy miksi olen täällä vielä.eli siis en viitsi mennä enää äidin helmoihin ja muutenkin hävettää taas selitellä kaikille kuinka mun suhde on ryssitty, kun muilla kavereilla on jo perheet pystyssä ja muuta.
mulla ei ole enää kännykkääkään, ku janne heitti sen seinään. niin ja se sen vuoksi, ku ite heitin ensin sen kännykän lattialle sen jälkeen ku huomasin, että se oli tekstaillu sen vitun tiian kanssa. itse kyllä heitin sen aika kevyesti, kun taas janne otti mun kännykän ja heitti oikeen olan takaa ja siitä meni näyttö paskaksi ja rullas vielä sen kuoren ihan korkkiruuviksi. ei siitä tule enää eläjää ja olen siis nyt puheliton eikä kukaan voi ottaa muhun edes yhteyttä. vituttaa ihan saatanasti. hyvähän jannen on paiskoa mun tavarat paskaksi kun sillä itellä on tietokoneet ja vielä toimiva kännykkäkin.
mä olen siis aivan tavoittamattomissa, masentunut, yksinäinen, surullinen ja pettynyt nainen.
mulla on maksettavana 151 euron lisäverot vielä. vituttaa. mun matkatukiaisetkin hylättiin ja joudun maksamaan reilu 20 euroa lisää mun bussikortista jatkossa. jannella on kohta synttärit, mutta en uskalla mennä ostamaan mitään, ku en tiedä tahdonko edes ostaa. rahaa ois siis menossa ihan hemmetisti lähiaikoina.
ei kai mulla nyt muuta ole. toivottavasti tämä elämä tästä joskus paranee.
äiti ja hanna sisko houkuttelee mua ja jannea enon ja sen perheen luokse iltaa istumaan, mutta en tiedä mennäänkö koska mulla ja jannella on tällä hetkellä niin tulehtuneet välit, ettei tekisi mieli lähteä sinne esittämään mitään mitä ei olla. lauralla ja petelläki olis tuparit minne meidät on kutsuttu, mutta ei kamalasti innosta sekään.
olen aika ahdistunut ja masentunut nykyään.eilen itkin itseni uneen. olen niin väsynyt riitelemään ja pelkäämään kaikkea. en tiedä miten voisin parantaa elämääni. tuntuu kuin olisin umpikujassa. tahtoisin saada tämän mun ja jannen suhteen toimimaan, mutta toisaalta tekisi mieli vaan pakata laukut ja etsiä itselle oma kämppä tai uusi mies. ehkä eniten harmittaa se, että en tunnu löytävän paikkaani mistään ja koko elämä menee suhteesta toiseen pomppimiseen ja en saa siis mitään rakentavaa elämässäni aikaan. yksi hyvä asia elämässäni on kuitenkin se, että lähdin opiskelemaan uutta alaa, kun ravintola-alan hommat ei oikeen jaksaneet kiinnostaa pitemmän päälle. olisihan se ollut kivaa saada joku kokin paikka pitemmäksi aikaa jostain, mutta kun nekin hommat mitä oli, oli vain sellaisia lyhyt aikaisia. jannen mielestä en tehnyt talvellakaan mitään vaikka tein sentään jotain. tein suurimmaksi osaksi neljän tunnin päivää, mutta ainakin yritin tehdä jotain. janne istuu kotona päivät työttömänä ja sekin rasittaa suhdettamme, koska jannella ei ole koskaan rahaa maksaa minulle velkojaan ja toisekseen ei ole oikeen rahaa tehdä mitään mukavaa yhdessä (niin paitsi juoda).
eilen me käytiin sentään viemässä kauppaan kuusi muovi pussillista kaljapulloja ja limukkapulloja. rahoilla ostettiin juustoa, makkaraa, leipää ja mehua.
janne laittoi minulle aamulla kaksi paahtoleipää ja keitti vihreää teetä, sillä välin kun minä tarkistin tietokonetta. söin leivät ja olin kumman hyvällä tuulella huonosti nukutun yön jälkeen.osa syy miksi olin kai iloinen oli se, että koneelta ei löytynyt mitään epäilyttävää. mun on pakko saada tietää miksi se helvetin porno on jannelle niin tärkeää. janne tietää, että se loukkaa mua ihan hemmetin syvästi, kun muita naisia pitää katsella ja unelmoida sellaisista silikooniprinsessoista.
toivoisin että tämä päiväkirja auttaisi mua selvittämään mun ajatuksia, sillä välillä tuntuu että mun aivot on ihan solmussa kaikesta paskasta joka pitää saada ulos. mulla ei ole nykyään oikeen ketään kaveriakaan, jolle purkaa sydäntä. ja vaikka oisikin niin ei niille kehtaa mennä sanomaan, että saan aivan jumalattomia raivareita pornosta ja, että hajotinpa sitten puolet omaisuudesta samalla.
välillä mietin, että meijän pitäs mennä kummanki hoitoon jannen kanssa, ku ei kai tämä ole enää normaalia, et syntyy riitoja ihan mitättömistäkin asioista ja kun lisätään vielä kaikki virheet mitä suhteessa on tehty, niin sen jälkeen ollaan toistemme kimpussa ihan kirjaimellisesti. meillä ei oo mitään rajaa kun suututaan. siinä lentää pullot seinään ja vaatteet revitään päältä. ihan hullujenhuone matskua.
päätä särkee ja silmät on taas ihan itkuiset kun miettiikin miten vitulleen asiat oikeasti on. olen kai niin saamaton tai heikko tai jotain, kun en lähde tästä. häpeä on kuitenkin suuri syy miksi olen täällä vielä.eli siis en viitsi mennä enää äidin helmoihin ja muutenkin hävettää taas selitellä kaikille kuinka mun suhde on ryssitty, kun muilla kavereilla on jo perheet pystyssä ja muuta.
mulla ei ole enää kännykkääkään, ku janne heitti sen seinään. niin ja se sen vuoksi, ku ite heitin ensin sen kännykän lattialle sen jälkeen ku huomasin, että se oli tekstaillu sen vitun tiian kanssa. itse kyllä heitin sen aika kevyesti, kun taas janne otti mun kännykän ja heitti oikeen olan takaa ja siitä meni näyttö paskaksi ja rullas vielä sen kuoren ihan korkkiruuviksi. ei siitä tule enää eläjää ja olen siis nyt puheliton eikä kukaan voi ottaa muhun edes yhteyttä. vituttaa ihan saatanasti. hyvähän jannen on paiskoa mun tavarat paskaksi kun sillä itellä on tietokoneet ja vielä toimiva kännykkäkin.
mä olen siis aivan tavoittamattomissa, masentunut, yksinäinen, surullinen ja pettynyt nainen.
mulla on maksettavana 151 euron lisäverot vielä. vituttaa. mun matkatukiaisetkin hylättiin ja joudun maksamaan reilu 20 euroa lisää mun bussikortista jatkossa. jannella on kohta synttärit, mutta en uskalla mennä ostamaan mitään, ku en tiedä tahdonko edes ostaa. rahaa ois siis menossa ihan hemmetisti lähiaikoina.
ei kai mulla nyt muuta ole. toivottavasti tämä elämä tästä joskus paranee.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo sun juttu kuulosti aika tutulta...itsekkin mietin pitäisikö mun pakata tavarani ja lähteä taas porukoitten helmoihin. muuta paikkaa minulla ei ole.
Juuri tänään rakas avomieheni taas paljasti petollisen puolensa--> Hänellä on naispuoleisia ystäviä joiden kanssa haaveilee seksistä, eikä tietenkään kerro heille minusta mitään, tosin juttelin ihan yhden tälläsen naisen kanssa niin aika lutkamainen tuokin kyllä oli.
Minulla ei ole muuta kun ihana koirani joka auttaa mua jaksamaan. en tiedä onko tähän muuta ratkaisua kun erota ihan lopullisesti...en jaksa enää "näitä yllätyksiä"...
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia jatkossakin jos haluat, mutta koita jaksaa joka tapauksessa! miehet on miehiä...
mä tunnen lähes samoin kun sä...meil vaa on vähä erilainen tilanne...mies ei petä jne (tai ainakaan en oo löytäny/huomannu mitään) ongelma on siinä että mä oon kyllästyny tähän elämään...mä jätin miehen vuoksi ystävät, perheen, sukulaiset ja harrastukset (hevoset). mutta ittehän mä tietty lähdin...silloin ainankin rakastin ja paljon. mieheni sai töitä satojen kilometrien päästä kotoamme. vähän aikaa meillä oli kaukosuhde mutta se raastoi mua liikaa...viikkojen odotus, vatsassa kutittelu purkautui miehen tultua joskus silmittömäksi raivoksi kun kaikki ei mennyt niin kuin piti. mä siis päätin muuttaa mieheni luo.
mieheni on oppinut että ruuan eteen ei tarvi nähdä vaivaa (valmisruuat) tai joku kyllä aina huolehtii ruuasta, tai odottaa ruokien kanssa kun hänelle tulee nälkä. mut on kasvatettu aivan toisin. mieheni on iltatähti eli tottunut saamaan erikoiskohtelua, toisin kuin mä. meillä kaikki osallistui kaikkeen.kaikki tehtiin yhdessä. Lisäksi anoppi soittelee ja kyselee onko mieheni syönyt hyvin/tarpeeksi, mitä MÄ laitoin ruuaksi jne. hänen mielestä mun täytyis työn ohessa tehdä kaikki. mieheni ei koskaan puhu tunteistaan... "rakastan sua" -lausetta en edes muista kuulleeni viimeiseen puoleen vuoteen jos en vuoteenkaan... mua tärkeämpää on auto ja tietokone ja materiaali mitä sieltä saa. (leffat, musa, autopätkät jne) mä olen se joka kantaa ruuat kotiin kun mieheni ei vaivaudu katsomaan jääkaappiin sillä silmällä, että sieltä löytyisi ruokaa seuraavaksikin päiväksi. Vaan tokaisee että hänellä on eväät töihin...AIVAN töihin HÄNELLÄ. kaikki mitä pitäisi tehdä täytyy sanoa ääneen...likaisia vaatteita sohvalla, en viitsi kutsua ketään kyläänkään... kauhistus jos joku tulisi yllättäin! Välillä tuntuu että olen pelkkä panopuu, tiskikone, siivooja, kokki ja pyykkikone. ollaan seurusteltu 5-vuotta. olin tuolloin 16-vuotias, hän 20. nyt vaan tuntuu että en mä tämmöstä halua...en jaksaisi välittää vaikka hän pettäisi... :( välillä saan kauheita raivareita.
pari viikkoa sitten menetin hevoseni ja mitä mieheni teki... katsoi telkkua/tietsikkaa ja käski mun mennä muualle vollottamaan. kun en jaksanut tehdä mitään, mäkätti ja huusi, huusi lisää kun rupesin itkemään...ei kuulema ole normaalia surra/märistä paria päivää jonkun kuolemaa... kun itkin ja tärisin yksin vessassa 2 tuntia, hän ei kysynyt/sanonut mitään...oli vaan koneella ja kuunteli musiikkia.
olen asunut täällä kohta 2-vuotta...siltikään mulla ei ole kuin muutama kaveri, kaikki on kotipaikkakunnallani. (kohta saan huudot kun näpyttelen tätä...)mulla on vakituinen työ, mutta pienet tulot, eli minne mä menisin? miten pärjäisin? kotiin en kyllä enää viitsisi mennä vaikka se kyll pariviikko sitten kävi tosissaan mielessä kun mitään sympatiaa ei herunut. en oikein voi puhua meidän tilanteesta kellekään... kun puhuin sitä yhdella kaverille, hän jotenkin vähätteli tilannetta. Tuli sellainen olo että kaikilla on tällaista ja että se on ihan normaalia.
viimekeväänä päätimme ryhtyä vapaaseen suhteeseen... ehdotus oli mun, ja mieheni halusi myöskin sitä...se tuntui silloin ihan oikealta, kun riitelimme paljon. Kumpikin saa mennä niinkuin haluaa, ei tarvitse tilittää toisilleen menemisiään jne. aluksi en osannut ajatella asiaa noin vaan kyselin menemisiä jne. Petikavereista en ole uskaltanut miehelleni puhua...siis menisikö hän toisen kanssa sänkyyn tai sallisiko mun mennä... no mä sen sitten viikonloppuna tein... vielä ei kaduta mutta tunteet on entistäkin sekavemmat...
olen ollut tyypistä kiinnostunut ja tiedän että hän välittää musta. Kuvio on aika vaikea...tyyppi kun on mieheni kaveri... noin kuukausi sitten hän tunnusti mulle tunteensa baarissa pienessä sievässä...aikoi jättää likkakaverinsa...(jättikin mutta ovat taas yhdessä.) tuolloin emme tehneet mitään...mutta mä tajusin et mä tunnen jotain tätä tyyppiä kohtaan... mua jännitti silmittömästi kun aattelin et voisin törmätä häneen jossain... (kotona olin TAAS hermoraunio) Nyt kun olin kavereiden kanssa baarissa ja tiesin hänenkin olevan liikkeellä niin kirjoitin sitten hänelle. Tyyppihän ilmestyi heti paikalle...lähdimme valomerkin aikaan yhdessä pois. Mun oli tarkoitus vaan mennä hänen luokseen yöksi kun hän sitä niin halusi...(halusi siis mun nukkuvan vieressään...tais haluta muutaki, ja kovasti) pääsimme hänen luokseen ja hän alkoi heti suudella jne. olin ensin tosi estelevä...enhän ollut ikinä nukkunut kuin mieheni vieressä... saatikka tehnyt muuta muitten kanssa!(mieheni on ollut ensimmäinen seksikumppanini.) mies kuitenkin jatkoi...välillä tuntui et oikeen painosti...piti hyvänä...sanoi välittävänsä ja haluavansa mut jne. kahden tunnin "lämmittelyn" jälkeen mä sitten antauduin tunteelle, jota en oo muiden kuin mieheni kanssa kokenut. aamullakaan mua ei kaduttanut... pelkäsin vaan tyypin ilmettä ja käytöstä...hän vaa halus pitää mua sylissään ja helliä (muutakin olisi halunnut, mutten enää rohjennut) Tyyppi tietää mun ja mieheni tilanteen...olen joskus hänelle siitä puhunut. olin sanonut miehelleni jääväni kaverille yöksi... nyt en tiedä miten jatkaa... onko mun helpompi lähteä miehen matkaan...mulla kun oli ennen periaate, että menen sänkyyn vain rakkaudesta... en aio kertoa asiasta kellekään tutulle... eikä tämä "petikaverikaan"...
Osa musta haluaisi nähdä hänet uudeelleen mut toisaalta tuntuu et olisko se viisasta...leikkiä toisten tunteilla. Mieheni jättää mut usein baarissa kevereidensa seuraan ja häviää itse...
ehkä mä löydän jonkun ratkaisun näihin ongelmiin..
sua kuitenkin kehottaisin lähtemään...saatko sä mitään tommosesta suhteesta? oletko sä kuinka usein onnellinen miehes kanssa? Ole mua viisaampi ja lähde vielä kun voit! on suakin varten joku tuolla vielä, joka saa sut onnelliseks ilman riitelyä.
moikka!
minä sinuna lähtisin siitä suhteesta se ei yhtän märisemllä parane. sulla on kuitenkin työ eikä kellään tavallisella ihmisellä ole niin suuria summia kun sitä ei nääs ihan tavan palkkatyöstä saa rehellisin keinoin.
ei se raha ole kaikken tärkein juttu, sä pärjäät kyllä..pärjäsin minäkin kun kotonta muutin ja puhdasta tulo oli 175 mk ja asumistuki.olin 16. hyvin pärjäsin ja vietin oikein mukavan nuoruuden sinkkuna.kannattaa lähteä sinunki ja nauttia elämästä..uutta tilaisuutta et saa.
kaikea hyvää sinulle pidän peukkuja
oon mäkin lähteny alkujaan 16-vuotiaana kotoa, ja se oli elämäni v-mäisintä aikaa...laskea kaikki pennoset. mull on viikos vaa 20 tuntia töitä ja palkka ei tod oo mikään huima! ja en mä suhdettani koko ajan märise. jos luit tarkkaan niin syy pahan oloon oli muualla.
Niinkuin sanoin pelkään jääväni ihan puille paljaille. muutas sääki 600km:n päähän kaikesta tutusta ja aloita yksin! mä haluisin sit kuulla miten pärjäsit... No joulun jälkeen olis tarkotus tehdä ratkaisu...ei raski ennen joulua toisen elämää heittää ylöalaisin... sen verran muitakin ajattelen.
Tuossa kirjoituksessasi oli paljon asioita, joita voisi nostaa esille ja kommentoida. Kuitenkin päätin nyt keskittyä tuohon teidän suhteeseen, joka kuulostaa kaikkea muuta kuin hyvältä - pahoitteluni jos sanon näin suoraan, mutta kirjotuksen perusteella...(voi olla, että teillä on hyviäkin hetkiä..)
Mutta niih, siis mitä vielä roikut tuollaisessa suhteessa, jossa mies ei todellakaan vaikuta arvostavan sinua yhtään?! :( En yhtään ihmettele jos olet surullinen ja masentunut, ei kukaan jaksa jatkuvaa riitelyä ja mollaamista. Ja jos kerta tilanne on tuo, että ukko istuu päivät kotona ja valittaa sinulle ettet tee mitään vaikka oot ollu töissä, niin hallelujaa vaan miehelle! Mitä sinä häntä elättämään kun et saa suhteesta mitään itsellesi!
Vaikka lähteminen varmasti pelottaa, niin kannattaisin kuitenkin sitä..mieti nyt mikä on tilanne muutaman vuoden päästä jos se on nyt tuollainen. Uskotko itse, että suhde voisi muuttua..saisit ansaitsemaasi arvostusta ja rakkautta? Jos et, niin lähde menemään! Pilaat vain elämäsi ja itsetuntosi..varmasti vaikka äitisi luokse muuttaminenkin olisi parempi ratkaisu kuin jäädä tuon kaltaiseen suhteeseen!
Sinun pitäisi ajatella myös omaa parastasi! Miksi välittäisit siitä jos joku typerys kehtaa arvostella päätöstäsi erota?? Ei se ole kenenkään muun asia ja sinä itse parhaiten tiedät, että niin oli viisainta - muut näkevät suhteestanne vain pintapuolen, sinä tiedät miten huonosti asiat on. Ja olet "huolissasi" siitä, että muilla kavereilla on jo perheet pystyssä jne. Noh, luuletko, että sinulla voisi olla tuon "iki-ihanan" jannen kanssa joskus perhe?? Kannattaako jäädä roikkumaan suhteeseen joka ei vaan yksinkertaisesti toimi? Voisit löytää miehen, joka kunnioittaa sinua...
Sanot myös ettei sinulla oikein ole kavereita..kuitenkin kirjoitat myös, että sinut olisi kutsuttu tupareihin, mutta ei huvita mennä. Ehdottaisin, että ottaisit vähän etäisyyttä siihen Janneen ja kävisit jossain vaikka edes niiden vähäisten kavereiden kanssa. Saisi vähän mieli tuuletusta...
Noh, tämmöistä kommenttia tällä kertaa. Toivon sinulle piristystä ja onnea jatkoon :)