Miksi olet nimenomaan luterilainen

Osaatko perustella sitä?
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

No haet tähän tätä vastausta että kun oon pentuna kastettu.
Joo mut ihan ite erosin kirkosta kuitessii

Äänestä
  • Olin aikoinaan luterilainen kauan aikaa, koska en muusta tiennyt. Siis nuoresta pitäen. Voi sanoa ehkä, että aivopesua tai muuta vastaavaa.

    Äänestä

  • Kukaan ei koskaan ehtinyt kertoa minulle homoista mitään, kun jo huomasin tykkääväni kihelmöivästi miespuolisista. Se on siis sisäsyntyistä, ja jäänyt pysyväksi. Sen sijaan minuun pyntätty kristinusko on jo aikaa sitten poistunut minusta.

    Mutta jatkakaa vaan yhtä typerien asioiden esiintuomista; se kertoo paljon uskovista.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Kukaan ei koskaan ehtinyt kertoa minulle homoista mitään, kun jo huomasin tykkääväni kihelmöivästi miespuolisista. Se on siis sisäsyntyistä, ja jäänyt pysyväksi. Sen sijaan minuun pyntätty kristinusko on jo aikaa sitten poistunut minusta.

    Mutta jatkakaa vaan yhtä typerien asioiden esiintuomista; se kertoo paljon uskovista.

    On tainnut poistua jotain muutakin ihan oleellista juttujesi perusteella!

    miksi roikut täällä, mene sinne minne kuulut tajuatko!

    Äänestä

  • sinnehopihopi kirjoitti:

    On tainnut poistua jotain muutakin ihan oleellista juttujesi perusteella!

    miksi roikut täällä, mene sinne minne kuulut tajuatko!

    Kyllä se yrittää hellari, ateisti ja homopalstallakin noita samoja jankutukisaan jankuttaa mutta kukaan ei kesksutele siellä sen kanssa senkään vertaa kuin täällä. Säälittävä kehäraakki....

    Äänestä

Osaan.

Äänestä

Kyllä, "yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden"

Toivon että luterilaisuus on jatkossakin näitä asioita painottava, ettei asia käänny ihan päälaelleen kuten, yksin epäuskosta, yksin armottomuudesta, yksin ihmisen tähden.

Äänestä
  • En usko että tuo perusasia muuttuu.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    En usko että tuo perusasia muuttuu.

    Ei ja armolla huoraajathan se vapauttaa palvelemaan sekä seuraamaan lihallisia himojaan, ja johtaa teologiaan, jonka mukaan eivät edes tuhannet murhat ja huorinteotkaan voi erottaa Lutherin seuraajia hänen jumalastaan, joka onkin juuri siksi joukkomurhaajien jumala läpi historian saaton.

    Äänestä

Niin, näemmä luterilaisuudessa on eniten juuri sitä, mitä omalta kohdaltani koen hyväksi ja näkemykseni mukaiseksi. Tosin ei mikään uskonto tai suuntaus ole koskaan täydellinen. Kun olemme vain ihmisiä, meillä on aina kehittämisen varaa.

Äänestä
  • Valitsit siis ideologian itsellesi omien tarpeidesi perusteella. Kommunismi on vähän pois muodista ja sosialismikin tekohengityksen varassa, joten mikä ettei siis uudenlainen Seta-sosialistinen uskonto pelittäsi kirkon kulumattoman kukkaron avulla.

    Äänestä

  • aatteelista kirjoitti:

    Valitsit siis ideologian itsellesi omien tarpeidesi perusteella. Kommunismi on vähän pois muodista ja sosialismikin tekohengityksen varassa, joten mikä ettei siis uudenlainen Seta-sosialistinen uskonto pelittäsi kirkon kulumattoman kukkaron avulla.

    Vaikka näyt päättäneen jo mitä ajattelen ja millainen olen, vastaan – vaikka se lienee kohdallasi turhaa.

    Valitsin uskon yhteisön sen mukaan, jossa voisin olla ja joka ei koko ajan vaadi jatkuvia tekoja joilla vakuutetaan muita yhteisön jäseniä.

    Mitä tuohon muuhun tulee, niin nehän eivät liity taas luterilaiseen kirkkoon.

    Siinä olet oikeassa että kommunismi on vanhanaikaista vanhojen teorioiden kannalta. Sen tulee muuttua ja kehittyä sitä mukaa, kun tiedämme enemmän ja kulttuuri kehittyy.
    Setasta on osaa sanoa yhtään mitään, sillä järjestö on outo minulle.

    Ja taas mummu valehtelee niin, että korvat heiluu :=)

    Kun ei vaan kävis kun kahdelle sokeelle kun toisiaan opasti, kun sinä lutherilaisuuspäissäsi sitä armolla huoraajien, ja salavuoteisten (Hessenin Filip) suojelijaa sekä historia suurinta paskansyöjään ja puhujaa Martin Luuderia seurailet.

    Äänestä

  • Tämä on jälleen sitä muutamien uskovien homovastaista agendaa
    Ja jota eivät käytä homot vaan pieni joukko uskovia on ottanut sen itselleen.

    1. Homouden inhottavuudesta ja syntisyydestä puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto (perinteinen manipulaation keino.)

    Äänestä

  • Hyvä trollaus - 1. Homouden inhottavuudesta ja syntisyydestä puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto (perinteinen manipulaation keino.).

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Hyvä trollaus - 1. Homouden inhottavuudesta ja syntisyydestä puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto (perinteinen manipulaation keino.).

    Jahhass, nyt sait toteutettua kohdat 8, 9 ja 10 samassa lauseessa. Olet kyllä ammattilainen agendan toteutuksessa.

    Äänestä

  • hattutemppu.sulta kirjoitti:

    Jahhass, nyt sait toteutettua kohdat 8, 9 ja 10 samassa lauseessa. Olet kyllä ammattilainen agendan toteutuksessa.

    tarkoitat varmaan itseäsi?
    8. Vastustajat on leimattava : Asiallisilla perusteilla ei väliä.

    9. Homouden arvostelijat on saatettava huonoon valoon.

    10. Homofobia ( sairaalloinen pelkotila= fobia ) propagandatermin käyttö. Sillä saadaan vastustaja leimattua erittäin syrjivällä tavalla. Vastustaja ei enää vakavasti otettava.

    Äänestä

Olen luterilainen siksi kun kirkollivero on vain 1%. Ja sillä saa olla ihan rauhassa eikä papit häiritse ja puhu mitään synnistä. Samoin siksi koska luterilaisuus on suomalainen uskonto eikä siinä ole mitään amerikkalaista tai muun maalaista propagandaa.
Myös Raamattu pidetään mahdollisimman kaukana seurakunnasta, sekin on kivaa.

Äänestä

Suomessa on luterilaisuus siksi että tänne se pesi isoista uskonnoista ensimmäisenä. Jos joku islamistijohtaja olisi aikanaan vallannut Suomen alueet niin siinä tapauksessa täällä kumarreltaisiin Mekkaan. Eli nämä samat hihhulit jotka tällä palstalla kiivaasti puolustavat luterilaisuutta heiluttaisivat jihadistien miekkaa. Näin yksinkertaista tämä on.

Äänestä
  • Olisit tyytyväinen, että kristinusko ja etenkin luterilaisuus "pesiytyi" ( ensimmäisenä. Sen myötä tuli sivistys ja lukutaito tänne Suomeen. Sinullakin on nyt mahdollisuus kirjoitella ja aukoa päätäsi täällä somessa. Monella muslimilla ei sitä mahdollisuutta ole.

    Äänestä

  • Ehkä näin mutta olet siis samaan mieltä että luterilaisuus Suomessa on vain sattumaa eikä jumalanne johdatusta. Siksi tuntuukin hauskalta että olette niin varmoja luterilaisuuden paremmuudesta ja ainoasta tiestä taivaaseen, mitä se sitten lieneekään...

    Äänestä

  • Totta tavallaan tuokin. Aivan varmaan vaikuttaa se missä maantieteellisesti asutaan sekä se, keiden kanssa on paljon kulttuurinvaihtoa.

    Oikeastaan suomeen tuli ensin katolilaiset ja se oli valtauskonto aina 1600 luvulle saakka. Sitten luterilaisuus tuli ja valtio teki sopimuksen kirkon kanssa. Alkoi kansan sivistäminen jne.

    Ehkä jos olisimme eläneet venäjän vallan alla, ortodoksisuus olisi ollut se valtauskonto? Tai jos tataarit olivat ottaneet vallan venäjälle, voisimme ollakin islamin alla.

    Käytät sanaa ”hihhuli” sitä tarkemmin määrittelemättä. Olet varmaan tietoinen että tällä palstalla on aivan muiden invaasio meneillään? Kaikkea mikä vähänkään viittaa luterilaisuuteen, pidetään pahana ja huonona asiana.

    Voi olla että tuota ”miekkaa” heiluttelee vielä joukko kristittyjäkin. Mutta ne miekan heiluttelijoiden uskonto tulee tuolta rapakon takaa. Siellähän niitä on jo.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Totta tavallaan tuokin. Aivan varmaan vaikuttaa se missä maantieteellisesti asutaan sekä se, keiden kanssa on paljon kulttuurinvaihtoa.

    Kova on vihasi Raamattu-uskollisia uskovia kohtaan. Sinuna hakisin jo apua vihan hallintakursseilta tai sielunhoitajalta.

    Äänestä

  • voi.mahoton kirjoitti:

    Kova on vihasi Raamattu-uskollisia uskovia kohtaan. Sinuna hakisin jo apua vihan hallintakursseilta tai sielunhoitajalta.

    Ei uskovia kohtaan, ei edes heitä kohtaan joiden uskon kohde on Raamattu. Vaan asiallinen oikaisu, ettei tuon porukan mukaan nimettäisi kaikkia kristittyjä.
    Muuten, miksi itse kirjoitat niin vihamielisiä kommentteja?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ei uskovia kohtaan, ei edes heitä kohtaan joiden uskon kohde on Raamattu. Vaan asiallinen oikaisu, ettei tuon porukan mukaan nimettäisi kaikkia kristittyjä.
    Muuten, miksi itse kirjoitat niin vihamielisiä kommentteja?

    Mikä oli vihamielistä kirjoituksessani? Olenko mustamaalannut muita uskovia ja heidän toimissaan? Olenko päättänyt paljastaa muiden olemattomia väärinkäytöksiä? Olenko antanut ymmärtää, että ne jotka ovat kanssani eri mieltä ovat rikollisia ja heidät tulee paljastaa?

    ps.tuo mäkisen fraasi uskonkohteista alkaa jo tympäistä....

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Totta tavallaan tuokin. Aivan varmaan vaikuttaa se missä maantieteellisesti asutaan sekä se, keiden kanssa on paljon kulttuurinvaihtoa.

    Oikeastaan suomeen tuli ensin katolilaiset ja se oli valtauskonto aina 1600 luvulle saakka. Sitten luterilaisuus tuli ja valtio teki sopimuksen kirkon kanssa. Alkoi kansan sivistäminen jne.

    Ehkä jos olisimme eläneet venäjän vallan alla, ortodoksisuus olisi ollut se valtauskonto? Tai jos tataarit olivat ottaneet vallan venäjälle, voisimme ollakin islamin alla.

    Käytät sanaa ”hihhuli” sitä tarkemmin määrittelemättä. Olet varmaan tietoinen että tällä palstalla on aivan muiden invaasio meneillään? Kaikkea mikä vähänkään viittaa luterilaisuuteen, pidetään pahana ja huonona asiana.

    Voi olla että tuota ”miekkaa” heiluttelee vielä joukko kristittyjäkin. Mutta ne miekan heiluttelijoiden uskonto tulee tuolta rapakon takaa. Siellähän niitä on jo.

    Hihhuli on minulle henkilö joka uskoo Peter Panin tai sen tapaisen satuolennon luoneen maailmankaikkeuden ja hallitsevan sitä. Siis henkilö joka kieltää aistinsa, järkensä ja tuhansien vuosien tieteellisen tutkimuksen joka ei löytänyt todisteita elävästä ja todellisesta Peter Panista, ainakaan vielä.

    Äänestä

  • voi.mahoton kirjoitti:

    Mikä oli vihamielistä kirjoituksessani? Olenko mustamaalannut muita uskovia ja heidän toimissaan? Olenko päättänyt paljastaa muiden olemattomia väärinkäytöksiä? Olenko antanut ymmärtää, että ne jotka ovat kanssani eri mieltä ovat rikollisia ja heidät tulee paljastaa?

    ps.tuo mäkisen fraasi uskonkohteista alkaa jo tympäistä....

    Etkö itse huomaa kun käytät vihamielistä tekstiä? Lue vaikka viimeinen lauseesi…

    Mistä vedit tuon väärinkäytöksen? Olen siis parhaillaan selvittämässä eli keräämässä tosiasioita. Vasta kun nuo ovat jotakuinkin selvillä, voidaan tehdä johtopäätöksiä mm. laittomuuksien suhteen. Moraalia voimme kyllä arvioida jo nytkin jossain määrin.

    Kun uskonnosta aletaan tehdä bisnestä, niin luonnollisesti sille tulee luoda taloudelliset perusrakenteet. Liiketoimintaa sitten pyöritetään noiden kautta. Vetoapua voidaan hakea bisneskumppaneilta globaalilla tasolla, joilla on jo pääomia joko kiinnittää tai avustaa aloittelevia liikemiehiä eli bisnesuskovia. Näitä johdetaan liiketaloudellisin periaattein - ei uskonnollisin periaattein.

    Se jää nähtäväksi miten tuo uskonnollinen kuorrutus kestää.

    Ehkä tuo vihamielinen asenteesi tulee siitä, miten täällä on ruodittu perinteisten kirkkojen toimintaa? Siitä kyllä mielin määrin näemmä saa juoruta ja levitellä valheellista tietoakin. Odotatko että kaikki muutkin ovat yhtä mustia sisältä kuin tällaiset juoruilijat?

    Äänestä

  • Pudis54 kirjoitti:

    Hihhuli on minulle henkilö joka uskoo Peter Panin tai sen tapaisen satuolennon luoneen maailmankaikkeuden ja hallitsevan sitä. Siis henkilö joka kieltää aistinsa, järkensä ja tuhansien vuosien tieteellisen tutkimuksen joka ei löytänyt todisteita elävästä ja todellisesta Peter Panista, ainakaan vielä.

    Eli ihan tavallinen uskova on sinulle hihhuli. Ok, pitääpä lukea kommentit tuo mielessä pitäen.

    Äänestä

  • Pudis54 kirjoitti:

    Ehkä näin mutta olet siis samaan mieltä että luterilaisuus Suomessa on vain sattumaa eikä jumalanne johdatusta. Siksi tuntuukin hauskalta että olette niin varmoja luterilaisuuden paremmuudesta ja ainoasta tiestä taivaaseen, mitä se sitten lieneekään...

    Minä en usko sattumiin. Kaikki on Jumalan suurta suunnitelmaa ja järjestystä. On suuri merkitys sillä, miksi juuri kristinusko tuli Suomeen.
    Aluksi uskonto ei suinkaan ollut luterilaisuutta, vaan kristinuskoa yleensä.

    Äänestä

  • näinonnähtävä kirjoitti:

    Minä en usko sattumiin. Kaikki on Jumalan suurta suunnitelmaa ja järjestystä. On suuri merkitys sillä, miksi juuri kristinusko tuli Suomeen.
    Aluksi uskonto ei suinkaan ollut luterilaisuutta, vaan kristinuskoa yleensä.

    Se oli katolilaisuutta noin alkuun....

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Etkö itse huomaa kun käytät vihamielistä tekstiä? Lue vaikka viimeinen lauseesi…

    Mistä vedit tuon väärinkäytöksen? Olen siis parhaillaan selvittämässä eli keräämässä tosiasioita. Vasta kun nuo ovat jotakuinkin selvillä, voidaan tehdä johtopäätöksiä mm. laittomuuksien suhteen. Moraalia voimme kyllä arvioida jo nytkin jossain määrin.

    Kun uskonnosta aletaan tehdä bisnestä, niin luonnollisesti sille tulee luoda taloudelliset perusrakenteet. Liiketoimintaa sitten pyöritetään noiden kautta. Vetoapua voidaan hakea bisneskumppaneilta globaalilla tasolla, joilla on jo pääomia joko kiinnittää tai avustaa aloittelevia liikemiehiä eli bisnesuskovia. Näitä johdetaan liiketaloudellisin periaattein - ei uskonnollisin periaattein.

    Se jää nähtäväksi miten tuo uskonnollinen kuorrutus kestää.

    Ehkä tuo vihamielinen asenteesi tulee siitä, miten täällä on ruodittu perinteisten kirkkojen toimintaa? Siitä kyllä mielin määrin näemmä saa juoruta ja levitellä valheellista tietoakin. Odotatko että kaikki muutkin ovat yhtä mustia sisältä kuin tällaiset juoruilijat?

    Eikö olekin kurjaa kun uskovat ovat julistamassa aktiivisedsti evankeljumia eikä odottamassa tyhjissä kirkoissa josko joku eksyisi sisään kuten evlut kirkko :=)
    Sinähän vihaas kaikkea näkyvää evankeljumin julistusta kuten TV7, Alfa ja Patmos radio.
    Katsos kun tässä maailmassa ei voi mitään toimintaa tehdä ilman rahaa ja Raamatussakin käsketään laitaa talentit lisääntymään ja käyttämään maallista mammonaa evankeljumin työhön. Joten mitäpä jos jättäisit rehelliset ihmiset katkeruutesi ulkopuolelle ja antaisit Jumalan sanan levitä :=)

    Evankeliumia julistavat niin kirkot kuin moni muukin kristitty yhteisö. Mutta siinä olet oikeassa että noissa antamissasi lähteissä on valta osa sitä "keljumia".

    Kyllä, olen aivan samaa mieltä että rahaa ikävä kyllä tarvitaan evankeliumin työhön. Etenkin tekemiseen eikä pelkkään puhumiseen. siksi maksan mm. kirkollisveroja ihan mielelläni ja annan avustuksia mm. Pelastusarmeijalle, tai muille vastaaville tahoille.

    Äänestä

Miksi olen luterilainen? Tässä se syy tulee, koska minut on kastettu luterilaiseksi. Olen kyllä elämäni varrella ehtinyt joskus pohtia, olisinko mieluummin jotain muuta. Pitäisikö sovitella itseään johonkin muuhun kirkkoon tai uskontoon vai ateistin asuun?

Aion toistaiseksi pysyä luterilaisessa kirkossa. Se on riittävän hyvä. Ja se on tuttukin.

Se on tuon luterilaisuuden kanssa vähän sama kuin suomalaisuuden kanssa. En vaihda kirkkoa enkä kansalaisuutta. En vaihda myöskään äidinkieltä. Enkä luovu niistä mistään.

Äänestä
  • Hienoa lojaalisuutta, joka mahdollistaa sen että: yli 100 000 euron vuosipalkkaa nauttivat kansallis(sosialistisen)kansankirkkomme ylin johto voi turmella kansamme ihmiskuvaa ja moraaliakin sallivuuden nimissä, odotellen eläkkeelle pääsyään ja kuolemaansa, - jonka jälkeen tosin on Raamatun mukaan vielä tuleva kuitenkin TUOMIO.

    Äänestä

Minä olen luterilainen koska Suomessa ei katsota sitä suopeasti jos on avoimesti suorastaan fasisti, joten olen uskontofasisti, ja näin pystyn peittämään sen avoimen fasismin joka maailmalla niin helposti tuomitaan. Kun uskonto ja sen harjoittama fasismi on hyväksytty jo pitkään maassamme, voittajien uskontona minusta on oikein mukavaa olla luterilainen, ja hämmentää niin ettei kukaan oikeastaan huomaakaan että: olen Hitlerin mitä korkeimmalle ylistämän uskonnollisen vallankäytön käyttäjän, ja joukkomurhaaja Lutherin oppien ja näkemysten ylläpitäjä sekä seuraaja.

Äänestä

Eli isoinosa ei ymmärrä pätkän vertaa mitä on Usko ja mitä on luterilaisuus.

siinä vaan ollaan kuin pasca rattaassa muiden kokkareiden mukana ja kivaa, viis siitä mikä olisi se Jumalan näkökulma asioihin.

suomalaiset ovat pakanampi akuin viidakon asukkaat ilkosillaan.

Äänestä

Suomalaiset on yleensä luterilaisia koska se on yleisin kirkko täällä. Maailmassa on esim. helluntailaisia 6 - 7 kertaa enemmän kuin luterilaisia joita on vain 60 miljoonaa. Pieni kirkkokunta. Jos oltaisiin Iranilaisia niin jokseenkin kaikki olisivat muslimeja. Ihan samalla lailla kuin mikä tahansa tapa kansan keskuudessa, ollaan sitä mitä muutkin ovat. Ei sen syvällisempää.

Äänestä

Asia on juuri näin. Uskonto on ihmisillä se joka on ympäristössä muillakin. Siinä koko hieno "paremmuus".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Picking kirjoitti:

Osaatko perustella sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu