Mulla ei ole ikinä ollut näin paha olla.
Taustatiedoksi: Nainen 36v., paniikkihäiriö, masennus, yleistynyt ahd.häiriö alkaneet 2001. Tilanne pahentunut 2v. sitten väkivaltaisen parisuhteen vuoksi (josta olen lähtenyt).
Söin ennen viime marraskuuta Sepramia ja Lyricaa, tarvittaessa Oxaminia. Tilanteeni radikaalin huonontumisen vuoksi (julkisen puolen) lääkäri suositteli venlafaxinia, jonka aloitin Sepramin mielestäni nopean (4 vkoa) alasajon jälkeen siis marraskuussa.
Laihduin nopeasti 10kg oksentelun ja sairaalloisen vauhdikkuuden johdosta. Lääkäri katsoi nämä aloitusoireeksi ja annosta nostettiin hienoisesta vastahakoisuudestani huolimatta 150 75mg/vrk. Sivuoireet senkun jatkuivat. Painoa tippunut nyt 15kg, ahdistus pahentunut. Vauhdikkuus vaihtunut itsetuhoisiin ajatuksiin, minkä vuoksi päätettiin ajaa lääke alas sopimattomana. Nyt 3 vrk ilman ko. lääkettä, eikä oloni ole koskaan ollut näin kamala, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Saan jatkuvasti sähköiskumaisia säkäreitä ja "humahduksia" päähäni. Välillä suorastaan sarjatulitusmaisesti. En ole nukkunut kahteen yöhön. Oksennan, vatsa sekaisin. Pyörryttää,silmissä sumenee, päätä kääntäessä silmät ei "seuraa perässä". Hikoilen valtavasti, tärisen, itken hysteerisesti ilman erityistä syytä (muuta kuin yleinen toivottomuus ja huono olo). Järkyttävintä on kuitenkin vahva halu itsemurhaan tai erittäin vahvat aggressiiviset ajatukset muita (lähinnä exää). Totaalinen tunne sekoamisesta on vahvana joka hetki. Pelkään tekeväni itselleni jotain sekopäissäni, jos tilanne jatkuu vielä pitkään.Kauan tämä helvetti kestää? Jokainen sana olisi nyt tärkeä! (Kirjoittaminenkin on vaikeaa, kun kädet tärisevät niin paljon, eikä katse tarkennu normaalisti).
Apua! Venlafaxin karmeat lopetusoireet
24
5083
Vastaukset
- Viknkl
Hei, lopettamisoireesi muistuttavat tramalin vastaavia. Käy ostamassa luontaistuotekaupasta 5-htp nimistä lisäravinnetta. Se auttaa sähköiskuihin ja toivottomaan oloon. Sitten jos sulla on muita lääkkeitä saatavilla niin ota lyricaa tai panacodia ja syö niitä pari päivää. Voit myös ostaa yliopiston apteekista professorin yskänlääkettä ja ottaa siitä kunnon huikan nukkumaan mennessä. Siinä on kodeiinia ja se maistuu salmiakkikossulle. Olet pärjännyt jo 3 päivää, joten jos pärjäät vielä muutaman päivän lisää niin olosi alkaa pikkuhiljaa helpottamaan.
- Wiekkari
Kokemasi oireet on hyvin tyypillistä SSRI/SNRI-aineiden vieroitusoireilua. Vieroitus voi kestää useita kuukausia. Oireiden pitäisi pikkuhiljaa vähentyä ja voivat olla voimakkuudeltaan aaltomaisia. Osa voi jäädä jossain määrin pysyväksi riippuen siitä oletko saanut aineista pysyviä aivovaurioita ja kuinka pahoja sellaisia. Reaktiot ovat yksilöllisiä, joten ennalta ei pysty sanomaan. Voit lukea SSRI/SNRI-vieroitusoireilusta suomeksi esimerkiksi Aku Kopakkalan varasin asiallisista blogikirjoituksista. Huomaat, että et ole yksin. Tsemppiä vieroitukseen.
Piilotettu kansansairaus: SSRI-riippuvuus (akukopakkala.fi)
maaliskuu 7, 2015, kirjoittanut akukopakkala
http://akukopakkala.fi/piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus/
Piilotettu kansansairaus: SSRI-riippuvuus (uusisuomi.fi)
9.3.2015 18:49 Aku Kopakkala
http://akukopakkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189263-piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus - sattt
Hei, et jää tuollaiseen tilaan ja vointisi kyllä helpottaa. Voi olla, että lopetus tehtiin liian nopeasti. Kuinka pitkään olet syönyt mielialalääkkeitä? Jos kyse on vuosista, tarvitset todennäköisesti kuukausia ellei vuosia lopettamiseen. Voi myös olla, että pahimmat oireet menevät selkeästi ohi muutamassa viikossa, jos vain jaksat. Muuten, hae apua! Ota yhteyttä lääkäriisi ja kerro tilanteestasi. Sinä kyllä selviät tavalla tai toisella! Hengitä, se riittää tällä hetkellä.
- Vlono
Mirtazapiinia voit syödä myös välikausilääkkeenä. Lyrican pitäisi auttaa vähän vaivaan kuin vaivaa. Opioidit parantavat oloa ja antavat unta. Sun oireet johtuvat väliaikaisesta välittäjäaineiden puutteesta aivoissa ja niitä saa lisää muilla lääkkeillä, sekä tekemällä jotain mukavaa, seksillä, liikunnalla jne.. Tee siis kaikkea mistä pidät niin se parantaa oloa. Nyt on myös tärkeää nukkua tarpeeksi koska unikin auttaa.
- Lääkehelvetissä
Lämmin kiitos teille, jotka jaksoitte vastata ja tsempata. Luin viestit yöllä, mutten kyennyt kommentoimaan. (Joskin pelkkä sana "aivovaurio" sai aikaan sellaisen hysteerisen kohtauksen, että hyvä kun en parvekkeelta hypännyt.)Se, että joku kirjoittaa "et jää tuollaiseen tilaan ja vointisi kyllä helpottaa" oli minulle elintärkeää. Oikeasti. Kirjaimellisesti. Liikutuin syvästi siitä, että joku tuntematon jaksaa edes välittää...Siispä kiitos sinulle, kuka ikinä oletkin :) Nyt nukkunut hurjat 2h (tosin säpsähdellen, sähköiskuista ja kaikenmoisista nykimisistä kärsien), mutta on se ees jotain tässä tilanteessa.
Kopakkalan kirjallisuus ja työ ovat minulle hyvin tuttuja kiitos yliopisto-opintojeni, joiden ansiosta jouduin (tai pikemminkin sain) perehtyä hänen työhönsä. Äänestäisin varmaankin ko. hraa, ellei olisi väärässä vaalipiirissä. Mielelläni olisin hänen asiakkaansa, jos mahdollisuus siihen aukeaisi.
Olen syönyt mielialalääkkeitä hurjat 15 vuotta, ja tänä aikana useita lääkkeitä on ajettu alas ja taas aloitettu uusi (kuten nyt, kun palataan takaisin yhteen jo aiemmin tehottomaksi todettuun...MIKSI???). Sepramia söin, jos oikein nyt muistan, 10 vuotta. Tämä siis ajettiin alas marraskuussa, kuukaudessa.Venlafaxin oli viimeinen SSRI/ SNRI- lääke, jota EI OLTU VIELÄ KOKEILTU. (Miettikää, viimeinen vaihtoehto!!)Järkyttävää, että suostuin epätoivoissani moiseen myrkkyyn edes koskemaan. Toisaalta alun vauhdikkuus oli sitä luokkaa, että mieluummin heiluisin ylipirteänä kuin olisin tässä tilassa...mutta se en ollut persoonaltaan / luonteeltaan minä...Aloittaessani Venlaa lääkäri kommentoi NAURAHTAMALLA, että ei kannata netistä lukea ko. lääkkeestä. Vasta kun lääke katsottiin sopimattomaksi & tehottomaksi, hän katsoi tarpeelliseksi infota, että se on hankalin SSRI-/ SNRI-ryhmän lääke vierottautua. Jos jaksaisin, olisin saatanan vihainen. Koska en jaksa, olen katkera, surullinen ja toivoton.Nyt, kun luen ko. lääkkeestä netistä näitä kauhukokemuksia, voin allekirjoittaa kaikki neg. vaikutukset sataprosenttisesti. Onneksi on muitakin asian kanssa kamppailevia/ kamppailleita. Olen ollut tämän lääkärin "hoidossa " lähes vuoden ja kun mietin tätä aikaa, voin todeta, että tavatessani hänet olin uneton, uupunut ja masentunut. Tilanteeni on vain pahentunut, viimeisen 5kk:n aikana totaalisesti romahtanut ja koen, että nyt vasta olenkin vakavasti sairas.Olen omasta mielestäni julkisen terveyden"huollon" lääkekoekaniini ja ollut sitä jo pidemmän aikaa. Viime lääkärikäynnin lopuksi lääkäri nauroi iloisesti, että markkinoille on jo tullut muutamia uusia lääkkeitä... No ai ku kiva, minä siis niitä testaamaan???....Olen yrittänyt saada aikaa ko. lääkärille tällä viikolla (pakko mennä samalle, valitettavasti), mutta kuulemma ensin pitäisi tavata minulle täysin hyödytön psyk. sairaanhoitaja (jonka ns. apu on ollut "kirjoita päiväkirjaa, käy lenkillä, rentoudu"-luokkaa). Nämä ns. luonnolliset konstit on testattu ja tässä tilanteessani ei niistä valitettavasti ole apua. Samat asiat olen kyllä itse tajunnut ja kokeillut ilman psyk. SH:n koulutustakin. (Ja kuka rentoutuu toisen kehotuksesta, kysyn vaan??)
Mirta mulle ei käy lainkaan. Seksi ei ole kiinnostanut alkoholiongelmaisen ja väkivaltaisen narsisti-exäni jälkeen ollenkaan, eikä kumppania ole, jos kiinnostaisikin. Liikkuminen ulkona auttaisi hieman, tiedän sen kokemuksesta, mutta olen fyysisesti nyt niin heikoilla, että silmissä sumenee, päässä humisee, pelkotilat jylläävät ja olen täysin uuvuksissa korttelin kiertämisestä. (Normaalisti teen reippaita tunnin lenkkejä kävellen/juosten).En tiedä, mikä toiminta olisi mukavaa tässä tilanteessa, kun olo on niin heikko. Nukkumaan en pysty, kun olen niin ylivirittynyt ja kroppani sätkii. Voi että haluaisinkin nukkua!!
Mitä minä haluaisin...löytää asiantuntijalääkärin (psykiatrin ja psykoterapeutin yhdistelmä olisi ihanteellisin), joka suhtautuisi lääkehoitoon terveen kriittisesti (eikä ikinä ainoana hoitomuotona), ei määräisi neuroleptejä unettomuuteen (kokeiltu on, ei kiitos), panostaisi vaikkapa supportiiviseen terapiaan ja KUUNTELISI ja KUNNIOITTAISI minua, eikä NAURAHTELISI kevyesti synkille fiiliksilleni, aliarvioisi älykkyyttäni ja olisi kuuntelematta toiveitani OMAN hoitoni suhteen... Mistä sellaisen löydän? Olen valmis ottamaan vaikka lainaa pankista yksityisen lääkärin hoitoon päästäkseni, että jotenkin täältä suosta nousisin. Näin en jaksa elää enää kauaa. Kiitos siitä kuuluu Helsingin erikoissairaanhoidolle. (Laittaisin lääkärin nimen tähän, jos kehtaisin. Olen kuitenkin kiltti ja hyväkäytöksinen, joten en sitä tee).
Sekava oli tämä selitykseni, pahoittelut siitä. Olen tosi iloinen, jos joku jaksoi tämän lukea. Ehkäpä näytän kirjoitukseni myös lääkärille, jos sen ajan joskus hänelle saan...
ap - fhtup
Hei, viestisi ei ole sekava, vaikka se siltä sinusta tuntuukin. Vaikutat varsin fiksulta. Tarvitsisit todella henkilön, joka kuuntelee ja kunnioittaa sinua ja kokemuksiasi. Tarinasi on yksi monien joukossa. Surullista, mutta ei toivotonta! Voisit vaikka kirjoittaa tarinasi Aku Kopakkalalle ([email protected]) ja kysyä suosituksia hyvistä, empaattisista lääkäreistä. Helsingissä on kuulemani mukaan alkamassa vieroitusryhmä, ehkäpä voisit siihen osallistua? Voit parantua ilman mielialalääkkeitä, parammin ja pysyvämmin. Voit saada elämäsi ja itsesi takaisin. Toivon sinulle paljon voimia, sinnukkyyttä ja kärsivällisyyttä. Paremmat ajat ovat vielä tulossa.
- haveAtruth
Jos ihan rehellisiä ollaan, vaikutat psykkoottiselta, eikä antipsykootit toimivalla annoksella välttämättä ole huono ajatus ensialkuun. Sinun pitää olla rehellinen itsellesi. Jos käytät runsaasti alkoholia, on se ensimmäinen ongelmasi. Palaa ketipinoriin ja etsit itse sopivaa annosta, kunnes kaikki sekavuus helpottaa. Lue wikipediasta ensin vaikutustavat eri annoksilla. Ketipinor ei sua tapa, se ei ole syyttä maailman määrätyimpiä lääkkeitä, lukemattomat ihmishenget varmasti jo säästyneet sen ansiosta. Ja alat tekemään kunnolla töitä ja kouluttaudut. Sitten ei enää tarvitse tyytyä kuvailemasi kaltaisiin miehiin. Ok?
- Lääkehelvetissä
Kylläpä oli monessa mielessä vähintäänkin mielenkiintoinen tuo edellinen kommentti. Olen aina ollut rehellinen itselleni ja pitänyt tätä ominaisuutta yhtenä suurimmista vahvuuksistani. Olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan, miltä osin teit johtopäätöksen ja olettamuksen psykoottisuudesta kahden kommenttini perusteella?
Alkoholistiperheessä kasvaneena en käytä alkoholia lainkaan, sillä sen kombinointi mielialalääkityksen kanssa on riskaabelia ja yksinkertaisesti typerää. Mistä päättelit, että käytän "runsaasti alkoholia"?
Ketipinoria kokeiltiin joskus vuosia sitten unta turvaamaan, mutta sen sivuoireet olivat niin vahvoja, että heräilin sitten niihin. Tätä (-kin) asiaa tutkineena minusta on varsin huolestuttava trendi, että Ketipinoria määrätään Suomessa niin kevyin perustein.Wikipedia ei myöskään ole mielestäni se luotettavin tiedonlähde näissä asioissa.
Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa, olen vakituisessa työsuhteessa ja elättänyt itseni 16-vuotiaasta saakka. Parisuhdekommenttiisi viitaten: Mikään suhde ei ala väkivaltaisena, eihän kukaan sellaiseen lähtisikään...Irrottautuminen vaikeasta suhteesta ei valitettavasti ole välttämättä helppoa tai nopeaa, sillä pelko ja käytännön järjestelyt vievät aikaa.
En sanoisi ex-suhdettani "tyytymiseksi" mihinkään, olenhan siitä kuitenkin lähtenyt.Enkä itse lähtisi koskaan kommentoimaan minulle tuntemattoman ihmisen tilannetta tavalla, jonka sinä sen teit. Ehdotuksesi liittyen antipsykoottien syömiseen, kouluttautumiseen ja töiden tekemiseen "kunnolla" ovat huvittavia, kun et taustaani tiedä. Kuulostaa, että puhut nyt joko omasta kokemuksestasi tai jostakusta läheisestäsi kenties?
En ole koskaan elämässäni ollut psykoottinen, enkä ole sitä nytkään. Vierotusoireet ovat tuskallisia ja mutta eivät linjassa psykoottisen tilan kanssa. Lääkärini on tästä samaa mieltä ja vahvisti tänään jo tämän keskustelun otsikossa toteamani: Kyse on Venlafaxinin vierotusoireista, jotka menevät kyllä ajan kanssa ohi. Järkevää ei mielestäni ole LÄÄKKEEN lopetuksen aiheuttamien vierotus-/lopetusoireiden hoito VAHVEMMALLA LÄÄKKEELLÄ, mitä ymmärtääkseni tuossa ehdotit.
FTUP- Kiitos asiallisesta, kannustavasta ja ymmärtäväisestä kommentistasi, sain siitä rutkasti voimaa taistella eteenpäin! Lähetin meiliä A.K:lle, toivon mukaan joskus kerkeää vastaamaan, lienee hänellä meiliboksi pullollaan näitä tarinoita :) Pahin taitaa olla nyt viiden päivän jälkeen ohi. Sain nukuttua joten kuten ja aamulla tehtyä piiiiitkästä iakaa kahden tunnin lenkin ilman sen kummempia tärinöitä (ilman mitään rauhottavia tmv. lääkkeitä) Toivoa siis on. Halaus sinulle ja kiitos kaunis fiksusta, vilpittömästä ja auttavaisesta kommentistasi! :))- Pekkkka
On aina mahdollisuus, että täällä törmää trolleihin...
- eräskinkö
unoha ne lääkkeet, pössyttelet pari krt/kk.. ei rasita elimistöös/aivojas..
ja ettei epäselvää, kyse miedoist "huumeist"(niihi ei jää koukkuu)
- Entinen_faxaaja
3 viikkoa kesti Venlafaxinin lopetuksen jälkeen jatkuvat sähköiskut päässä.
Sitten ne laantui.
Jos otti yhdenkin oluen, ne iskut tuli kävellessä.
Nyt on alkanut olla aina kylmä. Kylmyys, palelu, lienee yksi elimistön tapa puhdistaa elimistö tuosta lääkeaineesta ?
Vai ?
Kokemuksia ?- Pjonpbp
Kyllähän se lääkeaine on poistunut jo aikaa sitten. Oireet johtuu siitä että lääke on aiheuttanut muutoksia aivoihin ja nyt aivojen pitää muuntaa itseään uudestaan jotta pärjäävät ilman lääkettä.
- Entinen_faxaaja
^ Joo, hehe, olen aivovauriossa kuin Dingo Autiotalossa.
- VantaanPoika
Joo täällä tosiaan pyörii noita ssri trolleja jauhamassa paskaansa aivovaurioista, mutta siivuta kokonaan heidät. Tsemppiä.
- näinkäviminulle
Ap, jätä tosiaan trollit huomioitta. Ja painakaa kaikki mieleenne, ettette ala "hoitamaan" SSRI-viekkareita esim.bentsoilla tai alkoholilla. Minulla kävi näin, se polku oli myös kivinen. On uskomatonta, miten paljon löytyy puusilmäisiä lääkäreitä. Potilas jää joskus täysin kuulematta. Omista "valinnoistani" en syytä ketään muuta kuin itseäni, mutta olisin toivonut että SSRI-viekkarini olisi otettu vakavasti, eikä vain ohitettu tai määrätty lisää bentsoja ahdistukseen. Koulutettuna ihmisenä otin kaikesta selvää, silloin kun näistä ei vielä puhuttu näinkään paljon. Kohtasin (ehkä epäonnekseni) USEITA lääkäreitä, jotka sivuuttivat kysymykseni ja huoleni. En tiedä olinko heidän silmissään turhan näsäviisas ja arvovaltaa horjuttava kun argumentoin selvästi ja luettelin faktoja viimeisimmistä tieteellisistä julkaisuista, joihin työni kautta pääsin helposti käsiksi. Ei auttanut ei. Nyt on SSRI:t takana, bentso- ja a-riippuvaisuus takana. Yhtään nappia en suuhuni enää pistä. Ja huom! Tässä en linkitä SSRI-lääkkeitä alkoholismiin tai muuhun lääkekoukkuun, näin kävi minulle.
Voimia kaikille näiden lääkkeiden kanssa kamppaileville. Purkaa hammasta, selviätte kyllä. Ja jos joku miettii niiden aloittamista, harkitkaa huolella. Masennus on vaarallinen sairaus ja joskus sitä on pakko hoitaa lääkkeillä, mutta kokeilkaa ensin vaikka "vanhemman polven" lääkkeitä.- ersy5t
Bentsot voi hidastaa aivojen palautumista siitä SSRI - lääkityksestä ja näin pitkittää oireita. Samoin alkoholi.
- mistätietää
Miten erottaa trollit palstalla?
- VantaanPoika
mistätietää kirjoitti:
Miten erottaa trollit palstalla?
Kyllä sä ne huomaat viimeistään sitten, kun alkavat lässyttämään kouluampujista ja itsemurha lentäjistä ja muuten pelottelevat täällä ihmisiä eivätkä kannusta. He ovat trolleja.
- Vlboji
mistätietää kirjoitti:
Miten erottaa trollit palstalla?
Trolleja on kahdenlaisia. Toiset tarjoavat mihin tahansa vaivaan ja sairauteen lääkkeeksi kannabista, joka on luonnonmukainen lääke ilman sivuvaikutuksia. Toiset taas tarjoavat lääkkeeksi Jeesusta, joka on täysin luonnonmukainen Vapahtaja ilman sivuvaikutuksia.
- rhshrs
Lopetin itse Venlafaxiinin 2kk sitten 225mg annoksesta eikä ainakan mulla ollut mitään pahoja lopetusoireita vaikka laskin annosta nopeamminkin kuin mitä psykiatri oli määrännyt. Viikon välein laskin 225mg - 150mg - 75mg ja sitten lopetin täysin. Annosten pienennyksissä ei tullut mitään sivuoireita, ainoastaan kun lopetin täysin tuosta 75mg annoksesta oli parin päivän ajan pientä huimausta ja päänsärkyä muttei mitään työntekoa haittaavaa kuitenkaan. Mielestäni lääkkeen lopetus ei ole läheskään niin kauheaa kuin monet nettikirjoitukset antavat ymmärtää.
- goodgoodgood
Reaktio on yksilöllinen. Hyvä, että sinulla on käynyt noin hyvin. Älä kuitenkaan mitätöi muiden kärsimystä, jos olet kuulunut onnekkaiden ryhmään.
- eagaeh
goodgoodgood kirjoitti:
Reaktio on yksilöllinen. Hyvä, että sinulla on käynyt noin hyvin. Älä kuitenkaan mitätöi muiden kärsimystä, jos olet kuulunut onnekkaiden ryhmään.
Netti on pullollaan negatiivisia kertomuksia lääkkeistä koska ihmiset haluavat purkaa suuttumistaan kun on ollut sivuoireita tai lääke ei ole tehonnut. Fakta on kuitenkin että suurimmalla osalla ei ole pahoja sivuoireita ja saavat lääkkestä enemmän hyötyä kuin haittaa, muutenhan lääkettä ei määrättäisii. Sen takia on hyvä että positiivisiakin kokemuksia jaetaan, tämä ei tietenkään miellytä niitä jotka haluavat "kostaa" läääkärille tai lääkeyhtiölle mustamaalamalla lääkkeen kun on tullut sivuoireita.
- Alkuperäinenkiittää
Heippa!
Hei kiitti oikeesti kaikille, jotka on vastannu asiallisesti mun avautumiseen!! :)
Päivitän sen verran tänne, että olo on nyt HUOMATTAVASTI parempi, toki noita kaikkia juttuja on vielä, mutta harvenevat koko ajan. Mulla on myös oma lämmönsäätelyjärjestelmä ihan sekasin, välillä umpijäässä, puolen tunnin päästä hiki otsalla :O Kaikkee muutakin mukavaa uuttakin oiretta on, mutta TÄLLÄ hetkellä tuntuu siltä, että pahin on ohi. No ainakin toivottavasti. Esim. mitään itsetuhoajatuksia ei ole vaan pikemminkin sellanen "vittu minähän selviän"-raivo, mikä lienee terveempää ;) Meiliä laitellu Kopakkalan kanssa aiheesta ja lukenu näistä jutuista nyt tosi paljon, helpottaa sekin. Mutta siis kiitos, auttoi paitsi avautua tänne, ni mukava myös huomata, et sympatiaa löytyy. Ja juu tiedostan trollimahdollisuuden...Kommentoin silti, että en diggaile pilvenpoltosta. Testattu on vuonna x, ei mun juttu sitten yhtään. Ja joo, jokaisen lääkemetaboliikka on erilainen, joten ei voi koskaan tietää, miten elimistö reagoi lääkkeeseen/ sen lopetukseen. Helpottais kyllä elämää jos vois.. Ja hei nimim."näinkävimulle", toi sun kommentti ____" Koulutettuna ihmisenä otin kaikesta selvää, silloin kun näistä ei vielä puhuttu näinkään paljon. Kohtasin (ehkä epäonnekseni) USEITA lääkäreitä, jotka sivuuttivat kysymykseni ja huoleni. En tiedä olinko heidän silmissään turhan näsäviisas ja arvovaltaa horjuttava kun argumentoin selvästi ja luettelin faktoja viimeisimmistä tieteellisistä julkaisuista, joihin työni kautta pääsin helposti käsiksi. Ei auttanut ei.".____ Samaa oon pohtinu. - Napiton
Puolen vuoden käytön jälkeen, 75 mg päivässä annoksella, lopetin suoraan. Pari päivää hieman paleli, mutta se kuitenkin loppu. Lisäksi tunnen / kuulen välilä ihme kohinaa, mutta sekin on vähentymään päin. Ei siis mitään erityisiä ongelmia lopetuksessa.
Lääke teki elämän kyllä hieman helpomman oloiseksi, ei työkiireet ja stressi ym. juurikaan vaikuttaneet, Mutta viisaampaa korjata ongelmien syitä, kuin lääkitä seurauksia. Joten minun osalta mieliala-lääkkeet on nyt syöty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315836- 393842
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833333- 122778
- 292242
- 122197
- 1621906
- 181535
- 1051372
- 251263