Miksi miesten pitää käyttää nsisua hyväksi? Miksi nainen lankeaa laastariksi vaikka järki sanoo muuta? Miksi hyväksikäytetty on se joka itkee ja toinen jatkaa elämäänsä hymyillen.
Kerron oman tarinani. Kommentteja, omia kokemuksia ja lohdun sanoja voi jakaa.
Tutustuin erääseen ihmiseen monta kuukautta sitten ja päädyimme keskustelemaan kavereina. Hänellä oli hyvin ristiriitaisen sekavat (välillä surua, lopulta vain kiukkua ja inhoa) tunteet exää kohtaan. Jutustelumme kehittyi ajanmyötä jokapäiväiseksi ja kiinnostus (ilmeisesti) molemmilla heräsi. Hän olisi halunnut nähdä ja maanitteli tapaamiseen kauan. Itse en ollut varma sillä en ollut varma mitä hän etsi. Oliko valmis. Olenko vain hyväksikäytön kohde.
Lopulta tapasimme. Toisella kerralla kiihko leiskui ja päädyimme miltei sänkyyn. Hän kertoi ihastuneensa. Mutta puheissa vilisi vähän väliä exä. Lopulta myönsi ettei tiedä mitä häntä kohtaan tuntee tai minua. Tapailu eteni myös fyysiselle puolelle, joka oli katastrofi (hän oli ensimmäiseni, minkä salasin).. Itse työnsin häntä pois minkä kerkesin. Ihastuksen tunnustamista en uskonut ja koin oloni tyhmäksi. Hän käyttäytyi melko epäkiinnostuneesti minua kohtaan (katseli tv:tä, ei halannut tai pussannut mutta oli muuten päällekäyvä). Sanoi ettei päästä ihmisiä helposti lähelleen (minä vielä vähemmän), mutta kertoi kuitenkin varsin kivuliaista elämänkokemuksista ja suhteista joissa oli kärsinyt.
Tiesin olevani tyhmä ja kiltti ja suurin idiootti mitä maan päältä löytyy, mutta silti aina viestittelyn ja maanittelun jälkeen lankesin. Jokaisen kerran jälkeen tunsin oloni entistä nolommaksi ja arvottomaksi. Hän saattoi kehua muita julkkiksia ja arvostella naisia, katseli avoimesti muita seurassani ja jankutti exästään. Ja minä puolestani mietin mikä minussa on vikana? Miten voisin saada hänet kiinnostumaan minusta? Mikä exässä on niin valloittavaa?
Lopulta hän totesi että ollaan kavereita. Ei halua satuttaa minua (myöhäistä, mutta voin syyttää vain itseäni). Yritin katkaista yhteydenpidon, en onnistunut. Olin yhä hänelle kiltti, piristäjä, murheiden kuuntelija. Hän halusi minusta kaverin- minä en. Mutta silti aina lankesin ja osittain maanittelen häntä itselleni. Auttakaa minua? Mitä teen. Miksi arvostan itseäni näin vähän. Lopulta hänen on-off exänsä jälleen sanoi että homma on ohitse ja mies itki minulle. Vaikka minä itkin sitä mitä hän teki minulle. Onneksi pääkaupunkiseutu on suuri eikä yhteisiä tuttuja ole paljoa. Toivottavasti tapaisin jonkun jonka seurassa osaan olla juuri minä. Jonkun joka haluaisi vain minut.
Surullisinta on että kaiken tämän paskan jälkeen minä kärsin. Koen itseni arvottomaksi, tyhmäksi ja tuosta ihmisestä riippuvaiseksi..
Miksi ihminen laittaa itsensä kärsimään?!?
Kerron oman tarinani. Kommentteja, omia kokemuksia ja lohdun sanoja voi jakaa.
Tutustuin erääseen ihmiseen monta kuukautta sitten ja päädyimme keskustelemaan kavereina. Hänellä oli hyvin ristiriitaisen sekavat (välillä surua, lopulta vain kiukkua ja inhoa) tunteet exää kohtaan. Jutustelumme kehittyi ajanmyötä jokapäiväiseksi ja kiinnostus (ilmeisesti) molemmilla heräsi. Hän olisi halunnut nähdä ja maanitteli tapaamiseen kauan. Itse en ollut varma sillä en ollut varma mitä hän etsi. Oliko valmis. Olenko vain hyväksikäytön kohde.
Lopulta tapasimme. Toisella kerralla kiihko leiskui ja päädyimme miltei sänkyyn. Hän kertoi ihastuneensa. Mutta puheissa vilisi vähän väliä exä. Lopulta myönsi ettei tiedä mitä häntä kohtaan tuntee tai minua. Tapailu eteni myös fyysiselle puolelle, joka oli katastrofi (hän oli ensimmäiseni, minkä salasin).. Itse työnsin häntä pois minkä kerkesin. Ihastuksen tunnustamista en uskonut ja koin oloni tyhmäksi. Hän käyttäytyi melko epäkiinnostuneesti minua kohtaan (katseli tv:tä, ei halannut tai pussannut mutta oli muuten päällekäyvä). Sanoi ettei päästä ihmisiä helposti lähelleen (minä vielä vähemmän), mutta kertoi kuitenkin varsin kivuliaista elämänkokemuksista ja suhteista joissa oli kärsinyt.
Tiesin olevani tyhmä ja kiltti ja suurin idiootti mitä maan päältä löytyy, mutta silti aina viestittelyn ja maanittelun jälkeen lankesin. Jokaisen kerran jälkeen tunsin oloni entistä nolommaksi ja arvottomaksi. Hän saattoi kehua muita julkkiksia ja arvostella naisia, katseli avoimesti muita seurassani ja jankutti exästään. Ja minä puolestani mietin mikä minussa on vikana? Miten voisin saada hänet kiinnostumaan minusta? Mikä exässä on niin valloittavaa?
Lopulta hän totesi että ollaan kavereita. Ei halua satuttaa minua (myöhäistä, mutta voin syyttää vain itseäni). Yritin katkaista yhteydenpidon, en onnistunut. Olin yhä hänelle kiltti, piristäjä, murheiden kuuntelija. Hän halusi minusta kaverin- minä en. Mutta silti aina lankesin ja osittain maanittelen häntä itselleni. Auttakaa minua? Mitä teen. Miksi arvostan itseäni näin vähän. Lopulta hänen on-off exänsä jälleen sanoi että homma on ohitse ja mies itki minulle. Vaikka minä itkin sitä mitä hän teki minulle. Onneksi pääkaupunkiseutu on suuri eikä yhteisiä tuttuja ole paljoa. Toivottavasti tapaisin jonkun jonka seurassa osaan olla juuri minä. Jonkun joka haluaisi vain minut.
Surullisinta on että kaiken tämän paskan jälkeen minä kärsin. Koen itseni arvottomaksi, tyhmäksi ja tuosta ihmisestä riippuvaiseksi..
Miksi ihminen laittaa itsensä kärsimään?!?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa harvinaisen tutulta! Miten sitä on kiinnostunut juuri siitä joka ei ole kiinnostunut sinusta..