Huh huh. Miten jaksan suhtautua 25 v. poikaan (poika ei ole oma vaan edellisestä miehen liitosta) joka roikkuu ns. vielä isístään. Poika on saanut ns. kaiken mitä on halunnut ja sen kyllä huomaa siitä että ei ajattele kuin itseään, ei ota ketään muita huomioon. Isi ja hän on vain tässä kuivoissa mukana, mutta muu (uusi) perhe jää ulkopuolelle. Hän oli jo alun perin meidän liittoamme vastaa ja tuntuu että vauhti sen kun kiihtyy. Huh, voisi jo itsenäistyä täysikäinen mies ja nopeesti. Get a life.
lellikki 25 v joka ei osaa päästää isistä irti
väsynyt22
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei.
No, onpa tilanne. 25-vuotias on tietysti jo sen ikäinen, että olisi hyvä aika alkaa itsenäistymään isästään. Asuuko hän kanssanne, onko hän ainoa isänsä lapsi? Kuinkahan miehesi suhtautuu nyt tähän poikaansa, eikö hänkään osaa irrottaa tai rohkaista tätä itsenäistymään? Tietysti voi vaikuttaa hankalalle, jos sinä kovasti yrität vauhdittaa tätä itsenäistymistä, poika voi saada lisää pontta vastustamaan sinua tai sinun ja miehesi suhdetta. Mutta toisaalta onhan hän aikuinen, ollut jo tovin. Onko tämä poika yksinäinen vai onko hänellä kavereita, opiskelu- tai työpaikka? Ellei näitä ole, on tietysti hankalampi saada omaa elämää alkuun. Yritä jutella puolisosi kanssa, ei kai oikein muuta voi tehdä.
Kaikkea hyvää kevääseen,
Pirkko-pappi
Kiitos Pirkko !!
Poika ei ole koskaan asunut kanssamme. Asuu eri paikkakunnalla. Mieheni suhtautuu poikaan siis ns.pikkupoikaan. Mieheni ei uskalla sanoa hänelle kovinkaan vastaa kun pelkää että hän suuttuu ja katkaisee välit (kun näin on joskus aiemmin tehnyt kun ei ole saanut tahtoaan läpi) On aikaisemmasta liitosta ainut lapsi. Olen aika monesti sanonut miehelleni että hän on jo hyvinkin täysi-ikäinen mutta mieheni ei tätä halua ns. uskoa ja sanoo että hän on lapseni ja kun hän jotain tarvii niin se on hankittava, mielestäni poika on jo sen ikäinen että itsenäisesti opiskeluiden ja töiden ohella on velvollinen itse sen tekemään ja hankkimaan (toki hän on aina ns. lapsi, mutta lapsetkin tulevat täysi-ikäiseksi) . Minuun poika ei ota mitään yhteyttä ja kun isän kanssa keskustelevat eivät siihen kuulu mitään muuta kun pojan omat tekemiset/kuulumiset. (Joskus aiemmin on kirjoittanut isälleen, minkä sain myös tietää että hän on vain ainut hänen poikansa (eli tästä tuli selväksi ettei hän muita hyväksy). En todella tiedä mitä tehdä, tuntuu että poika tällä käyttäytymisellä ym. haluaa meidän avioliiton loppuvan.
Se on sen pojan asia jos ei hyväksy. Mitä ihmettä se avioliittoosi vaikuttaa?
En minäkään ole ollut hyväksytty miehen sukuun mutta ei se meidän suhteeseen ole vaikuttanut millään lailla. Miksi stressata itseään sillä jos joku ei hyväksy. Kyllä on surkea suhde jos se jonkun hyväksymättömyydestä hajoaa.
Hei Ihmeogelmaihmisellä. Ei tässä siitä ole kysymys, et taida nyt ymmärtää. Totta kai vaikuttaa avioliittoon jos isä ei sano mitään pojalle itsenäisyydestään ym. Mulle on tosiaan sama hyväksyykö kun monta vuotta on ollut näin, mut hal.ooo mihin saakka aikuisia ihmisiä pitää ns. paapoa ettei tuu paha mieli ym. ja ertä opitaan olemaan omillaan halooooo
Kun on kyse lapsen/vanhemman suhteesta, niin vanhemmuus ei lopu, kuin yhdellä tapaa. Miehesi elää isän elämää.
Olettaisin itse, ettei minun/lasteni, ja muidenkaan lähimpieni/minun välit kuulu kellekkään. sen enempää naapurille kuin miehellekkään, tai ystävälle.
Jos joku niihin asioihin ulkopuolisena tunkee- on mennyt vika asioihin. Ihan sama mitä minullekin miesystäväni sanoo, sukuni jutuista- on minun oma sukuni. Poikani, äitini, sisarukseni.
Onhan miehesi jälkikasvu itsenäistynyt jo omilleen. josko miehesi osoittaa kiintymystään lapseensa konkreettisilla asioilla? Oletteko jutelleet asiasta? voi avata monta solmua kun puhutte.
En tässä kyllä saanut selvää siitä opiskeleeko tämä nuori aikuinen (tiedän kyllä monia jotka opiskelujen ohella käyvät töissä ja ovat ns. itsenäisiä sen suhteen tuon ikäisenä) kyseinen 25v aikuinen vaiko käykö töissä. Täysi-ikäinen on käsittääkseni 18 vuotiaana. Ymmärrän "väsynyt22" siitä sen että tuon ikäinen täytyykin olla jo itsenäinen. Nykyajan yhteiskunta ja vahemmat kyllä ns paapovat nuoriaan jolloin itsenäistyminen ja rahankäyttö ns. sumenee eikä osata tulla toimeen eli rahaa ei todellakaan osasta käyttää . Siten kun tulee vähän vastoinkäymisiä niin nuoret eivätkä nuoret aikuiset pysy niitä käsittelemään, jolloin masentuvat tmv. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös tällainen parisuhteeseen käsittäisin jossain määrin ei muutaku tsemppiä pariskunnalle ja eteenpäin asioissa.
Hei vielä.
Ikävä tuo tilanne teillä on, ilman muuta. Sehän on ihan totta, että vanhemmuus pysyy vaikka lapsemme aikuistuvat, mutta aikuistuminen lapsien olettaisi hyväksyvän vanhempiensa elämän ratkaisut. Kun teidän avioliittojen ei varmaankaan ole mitenkään vaikuttanut tämän 25v aikuisen pojan elämään. Olisiko mahdollista ottaa tätä asiaa teidän kolmen keskusteluun, ihan avoimesti? Jos ensin puhuisit miehesi kanssa ja mikäli hän ymmärtää sinua ja tahtoo tilannetta kohentaa, niin hän voisi jopa aloittaa keskustelun. Olisi varmaan kaikkien etu ja ilo, että välinne rakentuisivat.
Kaikkea hyvää,
Pirkko-pappi
Kommentoin tähän vain sen, että vanhempien uudet avioliitot voivat paljonkin vaikuttaa nuorten elänmään. Nuori tai lapsi on voinut kokea syrjään jäämistä uusperheessä mitä ei ole helppo unohtaa vanhempanakaan.
Poika siis asuu omillaan eikä osallistu teidän perheen elämään, mutta sinua häiritsee, kun isä haluaa avustaa häntä taloudellisesti vai? Minusta on normaalia avustaa opiskelevia nuoria, en oikein ymmärrä mitä tarkoitat itsenäisyydellä ja paapomisella? Jos ainoa kontakti on puhelinsoitot missä poika kertoo kuulumisiaan niin minusta se on lähinnä vähintä mitä voi olla. Mitä miehesi pitäisi mielestäsi tehdä toisella tavalla?
On aika suuri rasite parisuhteelle, jos uusi puoliso ei hyväksy lapsia entisestä liitosta. Viestisi perusteella et arvosta poikaa, hän varmasti on vaistonnut sen ja puolestaan ei arvosta sinua.
Juuri näin. Vanhemmuus ei koskaan lopu. Ei vaikka uusi puoliso tulisikin välejä sotkemaan. Ja kyllä 25-vuotiaskin vielä voi tarvita tukea, myös rahallista. Opintotuet ovat naurettavan pieniä. Itse ainakin toivoisin pystyväni tukemaan tytärtäni niin kauan kuin tarvetta on. Taitaa vain kateus myllertää aloittajan mieltä, niin kuin usein uusperheissä käy.