Lentokentän lakkoilijat vaarantavat työpaikkansa

Helsinki-Vantaan lakkoilijat vaarantavat toimillaan työpaikkansa. Mitäpä jos Itä-Aasian kauttakulkumatkailijoiden, siis japanilaiset ja kiinalaiset matakailu Suomen kautta romahtaa. Se tarkoittaa, että työntekijöitä vähennetään. Vähän kannattaisi miettiä, mitä olette tekemässä. Eikä tämä ole kupla. Voin kertoa itse siitä, että nimenomaan kaukomatkailutilanteessa lentojen häiriötön sujuminen on matkailijalle ensi arvoisen tärkeää. Ennen lensin jonkun verran SASilla Japaniin. SASsin cateringin lakot silloin ja tällöin, eikä ollut 100% varma, että lento lähtee ajallaan, johti siihen, että lopetin SAS-lennot ja lensin FInnairilla. Tällä tavalla ihmiset ajattelevat. Huonot kokoemukset ja niistä kertominen kavereille facessa ym. ym. siis huomo maine jaksaa kantaa vuosikausia. Tätä te olette siellä lentokentällä tekemässä. Kentän maineen ja oman työpaikkanne uhalla. Kannattaako?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lakkoilijat vaarantavat työpaikat myös pikkukentillä kautta Suomen ei vain Helsinki-Vantaalla. Nykyiset sopimukset mahdollistavat erilaisten töiden tekemisen. Jos ei ole matkatavarakäsittelyä, niin voi vaikka paikata kentän reikiä jne. Lakkoilijat ajavat siis käytännössä nollatuntisopimuksia, jossa työntekijät kutsuttaisiin töihin aamulla ja illalla tunniksi kahdeksi vain matkatavarakäsittelyyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuudensana kirjoitti:

Helsinki-Vantaan lakkoilijat vaarantavat toimillaan työpaikkansa. Mitäpä jos Itä-Aasian kauttakulkumatkailijoiden, siis japanilaiset ja kiinalaiset matakailu Suomen kautta romahtaa. Se tarkoittaa, että työntekijöitä vähennetään. Vähän kannattaisi miettiä, mitä olette tekemässä. Eikä tämä ole kupla. Voin kertoa itse siitä, että nimenomaan kaukomatkailutilanteessa lentojen häiriötön sujuminen on matkailijalle ensi arvoisen tärkeää. Ennen lensin jonkun verran SASilla Japaniin. SASsin cateringin lakot silloin ja tällöin, eikä ollut 100% varma, että lento lähtee ajallaan, johti siihen, että lopetin SAS-lennot ja lensin FInnairilla. Tällä tavalla ihmiset ajattelevat. Huonot kokoemukset ja niistä kertominen kavereille facessa ym. ym. siis huomo maine jaksaa kantaa vuosikausia. Tätä te olette siellä lentokentällä tekemässä. Kentän maineen ja oman työpaikkanne uhalla. Kannattaako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu