Ei uskaltanut mies rakastua

Ollaan 30-40v. Olin kuulemma hyvin rakastumisen arvoinen nainen. Oli hyvin ihastunut. Mutta siis tällaiseen syyhyn suhde nyt loppui. Vai loppuiko?

Mies naissuhteissaan pahasti pettynyt ja petetty/jätetty. Useamman vuoden sinkkuna ollut, kuvailee itseään yksinäiseksi sudeksi. Oli selkeästi ihastunut minuun ja sanoi "ettei minun laisia pitänyt olla olemassa". Sanoi suoraan ettei kestä mahdollisia tulevia riitatilanteita, pettymyksiä yms.. Yksin ollessa on helpompaa ja turvallisempaa.

Eihän tämmöisen asenteen kanssa voi kuin menettää? En ole hajalla mutta kyl käy päivittäin mielessä tähänkö syyhyn se nyt oikeasti loppui. Pari viikkoa ollaan oltu hiljaiseloa.
11230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kamppailen vastaavassa tilanteessa, mies 39v. Meillä vielä riesana, että asutaan eri maissa.. mies sanoo rakastavansa, olevansa ns. yksinäinen susi myös, eronnut 6v. sitten ja sen jälkeen tottunut olemaan yksin..jotenkin ihan sekaisin ressukka.. ja itselle todella kuluttavaa kun ei koskaan tiedä miten tässä pitäisi olla. Yrittää antaa tilaa jne, mutta silti ei päästää toista kokonaan karkuun kun kumminkin tunteita on. Hankalaa.

Äänestä
  • Kiva kun muitakin samassa tilanteessa. Jos tätä nyt voi kivaksi tilanteeksi sanoa.

    Onko tämä sun mies laittanut ikinä suhdetta poikki tän syyn takia, tai yrittänyt laittaa? Tämä on jo toinen kerta kun mies jättää, tai siis laittaa suhteen poikki. Viime kerralla onnistuin takomaan järkeä sen päähän ja sen ekan kriisin jälkeen meillä meni aivan mahtavasti hetken aikaa. Kunnes tuli tää toinen alamäki ja mies oli jopa töykeä, ihan kuin kaikki tunteet olisi poissa. Toivotti jopa hyvät jatkot mutta en suostunut samaan koska tämä tuntuu niin naurettavalta syyltä lopettaa suhde, kun toinen pelkää niin paljon epäonnistumista ja pettymyksiä.

    Äänestä

Ekan kerran laittoi poikki jo elokuussa eli siitä lähtien on roikuttu hirressä..selvästi näillä on sama syndrooma näillä meidän miehillä..Tämä on pikemminkin alunperin antanut mulle 1000 ja yksi syytä miksei meidän suhde voi onnistua, silti vihjaillut jatkuvasti että pelkää suhdetta jne ja että myöhemmin eroaminen olisi vaikeampaa ja se kumminkin tulee väistämättä eteen ?! ihan kauheaa tälläinen. Ja kyllä, välillä on ollut todella tyly myös ja syyttänyt asioista joihin en voi olla syyllinen..Nyt meidän olisi pitänyt taas tavata, mutta huomaan, että alkaa taas lipeämään ja viivyttelemään ja keksimään syitä. Pakko kohta iskeä hanskat tiskiin, oma sydän ei vaan kestä. Ja joka kerta kun olen ollut valmis itsekin lähtemään, tulee paniikinomaisesti hetkeksi takaisin, vain lähteäkseen jälleen.. :(

Äänestä

Ja raskaintahan tässä on se, että väkisinkin sitä pohtii että jos sitä vain on kuitenkin "väärä nainen" eikä mies epäröisikään jos olis se oikea..ja että jos nuo rakkauspuheet on paskapuhetta ja tosiasiassa haluaisi vaan tavata jonkun muun. Mutta itse kun on rakastunut niin sitä mielellään tietysti uskoo vain havoitetun miehen -teoriaan. Saisikin varmuuden, että tuhlaako tässä vaan omaa elämäänsä..

Äänestä
  • Okei juttusi kuulostaa kyl astetta vakavammalta, taidat olla tosi rakastunut ja kiinni miehessä?

    Tää mies ei ole syyllistänyt mua mistään. Selkeästi kyllä vähän katkeroitunut ja "uhriutunut" menneisyydestään. Selkeästi ei usko että minun kaltainen nainen voisi aidosti rakastaa häntä. Ei kuitenkaan ota elämää liian vakavasti, paljon ollaan naurettu ja hassuteltu.

    Eilen kysyin kuulumisia ja vastasi kyllä takaisin. Uskon että tässä jutussa aika vaan näyttää mitä tapahtuu. Paras kun jatkaa normaalisti omaa elämää ja silloin tällöin kyselee toiselta kuulumisia. Oon edelleen sitä mieltä että mies tolla asenteella menettää enemmän kuin minä.

    Äänestä

No aivan..Ei tässä auta kun ottaa päivä kerrallaan, eikä antaa itsensä uskoa mihinkään enää. Pidän omat silmät auki kyllä muuallekin nyt kun ei kerran voi luottaa siihen että tulevaisuutta on viikkoa pidemmälle. Ei voi satuttaa kun luopuu odotuksista..Toisaalta olen henkisesti kiinni ellen laita pistettä tälle touhulle kokonaan..Minun eiliseen viestiin ei vastattu. Toissailtana kyllä juteltiin hetken..

Äänestä

Näinhän se sitten päättyi että mut laitettiin tänään friendzonelle eikä halua enää tavata. Hienoa.. Kuulemma ansaitsen miehen joka rakastaa mua "hyvin".

Äänestä
  • Toi nyt vaan kuulostaa siltä että sinä rakastat enemmän kuin mies. Kun olet jo noinkin monta kuukautta roikkunut löysässä hirvestä. Karu totuus.

    Äänestä

  • Joo lienee itsestäänselvää. Ei auta kun alkaa surutyö nyt..sitä vaan halusi uskoa toisen sanoihin, vaikka teot puhui muuta..ja mies kertoi "tekemättömyydelleen" syitä..

    Äänestä

  • No tänään sitten tuli selitys lopulta kaikelle...kaikkien kuukausien tuska selvisi yhdellä lauseella. On kuulemma sitten tajunnut olevansa homo :( Että näinkin voi käydä.. ja varmaan olisi tullut ennemminkin ilmi, mutta kun ei asu tosiaan Suomessa, niin ei ole hetkeen nähty. Jotenkin huijattu olo, ihan kun joku olisi kuollut.

    Äänestä

Vaan otti tämä mies vielä yhteyttä ja haikaili perääni. Muistutin hänelle miten keväällä sanoi minulle "kiitos mutta ei kiitos". Myönsi tehneensä tyhmästi ja että oli oma häpeä kun sanoi mitä sanoi. Jos kuitenkin nyt uskaltaisi vielä yrittää.

Mutta oon jo uudessa suhteessa ja hyvin onnellinen tämän uuden miehen kanssa.

Mitä tästä opimme? Kannattaa takoa silloin kun rauta on kuuma.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tyhmäsyy kirjoitti:

Ollaan 30-40v. Olin kuulemma hyvin rakastumisen arvoinen nainen. Oli hyvin ihastunut. Mutta siis tällaiseen syyhyn suhde nyt loppui. Vai loppuiko?

Mies naissuhteissaan pahasti pettynyt ja petetty/jätetty. Useamman vuoden sinkkuna ollut, kuvailee itseään yksinäiseksi sudeksi. Oli selkeästi ihastunut minuun ja sanoi "ettei minun laisia pitänyt olla olemassa". Sanoi suoraan ettei kestä mahdollisia tulevia riitatilanteita, pettymyksiä yms.. Yksin ollessa on helpompaa ja turvallisempaa.

Eihän tämmöisen asenteen kanssa voi kuin menettää? En ole hajalla mutta kyl käy päivittäin mielessä tähänkö syyhyn se nyt oikeasti loppui. Pari viikkoa ollaan oltu hiljaiseloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu