Tai ei kai se oikein avoliittolaisilla ole edes anoppi, vaan kumppanin äiti ja äiti.
Heistä tulee hirveitä, kun eivät näe asioita samalla tavalla lastensa ja heidän kumppaneidensa kanssa.
Kerronpa omakohtaisesti. Lapseni ensimmäinen perhe oli ihan ok, kunnes eräs päivä sain viestin, että eroavat. Mitään en ymmärtänyt ja tilanne oli aivan hirveä, lapsi ollut vain muutaman viikon koulussa ja olisi tarvinnut kaiken tuen vanhemmiltaan.
No aika pian alkoi tulla viestejä lapseni uudesta ihastuksesta, oli lähes ikäiseni kaksi perhettään jättänyt monen lapsen isoisä ja jo kahden isoisäkin. Tunsin hänen historiaansa paljon enemmän kuin lapseni, oli suorastaan alkoholisti eräässä vaiheessa ja todella naisia ollut vaikka millä mitoin. Järkytys oli hirvittävä ja tietenkin tyyppi jauhoi lapsemme ja meidän väliin aitaa, koska tiesi minun tietävän niin paljon hänen elämän asioista.
Pienet lapset eivät saaneet tavata isovanhempiaan, onneksi lapsemme ennen pitkää järkiintyi ja jonkinlainen yhteys on olemassa ja lapset tulevat meille aina kun lapsellamme on työmatka.
Lapseni eroa en enää jälkeenpäin ihmettele, sillä niin huonosti tuo avioliittoon vihitty vävymme huolehti perheestään. Hänellä piti olla vapaus, harrastus ja kaveri ja kaiken aikaa olikin ollut näitä salasuhteita, joista emme tienneet.
Toki eron syyksi laitetaan lapsemme syrjähyppy, jonka avulla irrottautui tuosta hirveästä painavasta elämäntilanteesta.
Hän ei saanut jatkaa opintoja, joihin kuuluu jokaisella erikoistuminen, hänen oli lähdettävä saadakseen lukujaan eteenpäin ensin yliopistolle kello viideksi aamulla ja sitten työpäivä ja kotiin lasten luokse, koska vävy ei palannut koskaan kotiin hoitamaan lapsia, jopa hänen vanhempansa olivat näin ohjailleet.
Kuitenkin tässä perheessä se suurituloisempi oli lapsemme, kuten on nytkin
Tämä taitaa olla osittain syy vanhan luuserin oleiluun eli rahastaa. Toki ymmärrän kuultuani lapsemme oman kertomuksen , että tavallaan tämä kuitenkin pelasti lapsemme, sillä niin alas tuo aviomies oli murtanut hänet, että kaikki oli mahdollista, jopa kuolema.
Meitä hän yritti säästää kuulemasta, mutta ei varmasti ymmärtänyt tuota puskaradion tuomaa vieläkin hirveämpää, tunsin kuinka meitä yritettiin haavoittaa myös. Olen miettinyt miksi, lapsemme ovat koulutettuja pitkälle tieteen pariin, onko se jotenkin asia, joka saa kateutta tai jotain niin paljon aikaan, että sillä yritetään tuhota tällaisen yritteliään perhe ja lähisukaulaiset.
Nykyään en kerro kenellekään, missä lapsemme ovat työssä tai mitä lukevat tai tekevät ja suurin on varjella lapsenlapsiamme joutumasta kohteeksi.
En todellakaan osaa olla anoppi ikäiselleni ja vielä lapsensa ja moneen kertaan perheensä jättäneelle. Jollakin tapaa hyväksyn, mutta minua suorastaan etoo tuollainen elintapa.
En todellakaan olisi halunnut elämääni tällaista, minulta ei kysytty tai en ole voinut valita, kuten eivät nuo pienet lapsenlapsetkaan, meidän pitää vain jaksaa, emme me voi erota mistään, joskus olisi aika miettiä nuorempienkin, mistä asiat johtuvat.
Heistä tulee hirveitä, kun eivät näe asioita samalla tavalla lastensa ja heidän kumppaneidensa kanssa.
Kerronpa omakohtaisesti. Lapseni ensimmäinen perhe oli ihan ok, kunnes eräs päivä sain viestin, että eroavat. Mitään en ymmärtänyt ja tilanne oli aivan hirveä, lapsi ollut vain muutaman viikon koulussa ja olisi tarvinnut kaiken tuen vanhemmiltaan.
No aika pian alkoi tulla viestejä lapseni uudesta ihastuksesta, oli lähes ikäiseni kaksi perhettään jättänyt monen lapsen isoisä ja jo kahden isoisäkin. Tunsin hänen historiaansa paljon enemmän kuin lapseni, oli suorastaan alkoholisti eräässä vaiheessa ja todella naisia ollut vaikka millä mitoin. Järkytys oli hirvittävä ja tietenkin tyyppi jauhoi lapsemme ja meidän väliin aitaa, koska tiesi minun tietävän niin paljon hänen elämän asioista.
Pienet lapset eivät saaneet tavata isovanhempiaan, onneksi lapsemme ennen pitkää järkiintyi ja jonkinlainen yhteys on olemassa ja lapset tulevat meille aina kun lapsellamme on työmatka.
Lapseni eroa en enää jälkeenpäin ihmettele, sillä niin huonosti tuo avioliittoon vihitty vävymme huolehti perheestään. Hänellä piti olla vapaus, harrastus ja kaveri ja kaiken aikaa olikin ollut näitä salasuhteita, joista emme tienneet.
Toki eron syyksi laitetaan lapsemme syrjähyppy, jonka avulla irrottautui tuosta hirveästä painavasta elämäntilanteesta.
Hän ei saanut jatkaa opintoja, joihin kuuluu jokaisella erikoistuminen, hänen oli lähdettävä saadakseen lukujaan eteenpäin ensin yliopistolle kello viideksi aamulla ja sitten työpäivä ja kotiin lasten luokse, koska vävy ei palannut koskaan kotiin hoitamaan lapsia, jopa hänen vanhempansa olivat näin ohjailleet.
Kuitenkin tässä perheessä se suurituloisempi oli lapsemme, kuten on nytkin
Tämä taitaa olla osittain syy vanhan luuserin oleiluun eli rahastaa. Toki ymmärrän kuultuani lapsemme oman kertomuksen , että tavallaan tämä kuitenkin pelasti lapsemme, sillä niin alas tuo aviomies oli murtanut hänet, että kaikki oli mahdollista, jopa kuolema.
Meitä hän yritti säästää kuulemasta, mutta ei varmasti ymmärtänyt tuota puskaradion tuomaa vieläkin hirveämpää, tunsin kuinka meitä yritettiin haavoittaa myös. Olen miettinyt miksi, lapsemme ovat koulutettuja pitkälle tieteen pariin, onko se jotenkin asia, joka saa kateutta tai jotain niin paljon aikaan, että sillä yritetään tuhota tällaisen yritteliään perhe ja lähisukaulaiset.
Nykyään en kerro kenellekään, missä lapsemme ovat työssä tai mitä lukevat tai tekevät ja suurin on varjella lapsenlapsiamme joutumasta kohteeksi.
En todellakaan osaa olla anoppi ikäiselleni ja vielä lapsensa ja moneen kertaan perheensä jättäneelle. Jollakin tapaa hyväksyn, mutta minua suorastaan etoo tuollainen elintapa.
En todellakaan olisi halunnut elämääni tällaista, minulta ei kysytty tai en ole voinut valita, kuten eivät nuo pienet lapsenlapsetkaan, meidän pitää vain jaksaa, emme me voi erota mistään, joskus olisi aika miettiä nuorempienkin, mistä asiat johtuvat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jaksamisia! Suomessa ei ole lakia isovanhempien oikeuksiin lapsenlapsiin. Käytännössä se tarkoittaa, että on paras purra hammasta, olla kohtelias ja väistyä, kun ilkimysvävy/miniä alkaa pompottaa omiaan ja tempuilee. Sillä lailla turvaa parhaiten sen, että lastenlasten kanssa säilyttää välit ja saa olla mukana elämässä. Joskus elämässä tapahtuu asioita, joita ei halua. Vanhan viisaudella pärjää parhaiten, tukemassa omaisiaan. Tyttäresi kaipaisi kenties vertaistukea tai omaa terapiaa. Ota selvää, ja ehdota, jos voit.
On inhimillistä, että myötäelää lasten elämää ja kokemuksia. Mutta... niihin tunnetiloihin ei saa upota ja jumittua. Tyttärelläsi on vanhempi miesystävä, se on varmasti juuri sitä mistä hän saa nyt voimaa.
Mitä taas edellisen kirjoittaman ehdottamaan terapiaan tulee, niin minusta ei kyllä kuullosta siltä että tyttäresi sitä tarvitsisi. Mutta omalta osaltasi voit käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa tai hankkia sen verran harrastuksia että huomaat myös oman elämäsi. Aurinkoista kevättä!