eli olen seurustellut nyt nykyiseni kanssa n.puoli vuotta, ja alusta asti kun suhteemme alkoi suhteen laatu on ollut kuin oltaisiin oltu jo monia vuosia yhdessä, seksiä pikaseen 1 kerran viikossa ja mistään ei puhuta, suorastaan en oikein tunne miestäni, ja heti suhteen alussa tämä mies petti minua ja on letkauttanut kaikennäköistä loukkaavaa esim.kun olin masentunut ja ahdistunut yirtin puhua ja kysyin miksei hän koskaan voi tukea ja kuunnella ja hän tokaisi siihen että sitä varten on ammattiauttajat, se kolahti ja vihlasi sisälläni, yksinkö joudun tässä suhteessa olemaan, ja yksi kerta hän sanoi rakastavansa exäänsä(nykyään ei kuulemma enään) ja sekin kolahti pahasti, ja monet kerrat ovat sellaisia että esileikin aikana(tietysti nainen on kostunut kun on kiihottunut) hän sanoo että YÖK, sä oot ihan limanen, sehän nostaa tunnelman oikein kattoon, jippii..ja on vaikka mitä, kun olen puhunut että lähtisin hän sanoo että et sä voi lähteä, mä tiedän että sä kuitenkin ikävöit mua, niin ei voinut sanoa että hän ikävöi minua ja toinen lause että kyllä mä tiedän että sä rakastat mua, ei voinut sanoa että hän rakastaa minua...ja kaiken joudun täällä kotona yksin tekemään, ihan kaiken, hänen eväät ja ruuat tuoda nenäön eteen..kertokaa ihmiset mielipiteitänne, mä itte oon niin väsynyt ja tiedän kyllä että oikein tuollainen käytös ei ole omaa kumppania kohtaan, ja kun vielä ollaan oltu näin lyhyen aikaa yhdessä, minulla on käsitys suhteen aluista että silloin ollaan niin söpöjä ja rakastuneita ja puhutaan paljon(kun tutustutaan) ja naidaan kuin kanit....mun varmaan pitäs lähteä...mutta mikä saa mut jäämään?miksi pelkään lähteä??kaipaisinko?minulta on kysytty että mitä hyvää löydät tuosta miehestä, ja on niitä muutama tullut pitkän miettimisajan jälkeen ja minulta on kysytty myös että mitä pelkään ja miksi jaksan katsella tuollaista...vastaukseni on en tiedä...olenko kenties hukassa....hmh...epätoivoa.
mitä pitäis tehä..
nunnuli
171767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
n. ikäsi taidat olla nuori? Järkevät ihmiset eivät kerro exsästään (jokaisellahan niitä on)kuinka niitä kaipaa. Eiköhän sinun olisi parasta lähteä eihän teidän suhde toimi ollenkaan (en tarkoita seksiä).
olen 19, joo tiiän nuori vielä mutta mä en henk.kohtasesti tykkää olla yksin tai pomppia suhteesta toiseen tai harrastaa yhden illan juttuja, niitä on riittämiin ollu jo.
niin että mitään muutako ei ole tehtävissä kuin lähteä??olen yrittänyt miettiä jotain vaihtoehtoja että millä sais asiat ehkä sujumaan ja välttää lähdön. taidan tosiaan olla aika hukassa kun en edes tiedä mitä pitäisi tehdä ja näe totuutta asioista.
nyt hyvä tyttö, ansaitset aivan varmasti parempaa, Itsellä oli vähän saman kaltainen tilanne menneisyydessä.(naiseni muistutti poikaystävääsi, samankaltaisilla letkautuksilla) Toi sun poikaystäväs on todella lapsellinen, kai kuorit sen perunatkin valmiiksi?. Vaikka lähtö satuttaa niin on parempi. Usko pois löydät aivan varmasti upean ihmisen jonka kanssa olet! Ei tollaset jätkät muutu, jos ootte tosiaan ollu vasta noin vähän aikaa, mieti mitä se on kun ootte ollu vaikkapa 2 vuotta, ei ainakaan paremmin se on varma. Parempi olla yksin hetki kun tuhlata aikaa tollaseen MIKKI HIIREEN!!
melkein kuorin nekin..eh :)
mua vaan pelottaa että jään yksin ikuisesti ja tuntuu vähän siltä että sellaista upeaa ihmistä kenen kanssa olisin ei olekkaan tai joka huolisi minut. olen aina vain törmännyt miehiin, jotka pettävät, käyttävät hyväksi, valehtelevat, hakkaavat henkisesti ja fyysisesti tai olevat muuten vaan kiittämättömiä ja ilkeitä, niin on aika lailla mennyt vähän uskoa rakkauteen ja siihen että voisi onnistua oikeasti. ite olen hyvin avoin ja iloinen ja sosiaalinen persoona joka rakastuessaan todellakin rakastaa ja välittää tosissan ja haluaa että toisella on hyvä olla..hmh...ehkä kohtaloni on ollakkin ikuisesti yksin...
Lähde nyt, vai meinaatko katsoa loppuelämäsi tuollaista äklötystä.
Sinun ongelmasi on kai tuo yksinjäämisen pelko. Olet aina tarrautunut ensimmäiseen mahdolliseen ja siksi epäonnistuneita suhteita on paljon.
Opettele olemaan yksin (ei se todella ole niin hirveää) ja nosta rimaa, löydät kyllä arvoisesi elämänkumppanin, harva sitä lopullista on vielä alle parikymppisenä löytänyt.
ehkä sinun näkemyksesi asiasta...olen mä yksinkin paljon ollut. ja ottaen huomioon mitä mun menneisyys on ollut, se on ollut hyvin rankka, mutta siitä en rupea tässä kertomaan, niin se yksinäisyys ei vaan sovi mulle...mä tiedän kyllä mitä se on...mä hypin seinillä ja masennun ja itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni, kun ei noita kavereitakaan oikein ole...ei oo koskaan ollu...ja silloin musta tuntuu että mun elämäni ei tuu koskaan onnistumaan, josksu tietysti nauttii siitä että saa olla rauhassa ja vähän yksinkin mutta liika yksinäisyys ainakin syö minua..jotkut ihmiset osaavat olla yksin ja haluavat mutta minä en.
Älä anna miehellesi sitä valtaa, että se saa sut masentuneeksi teoillaan. sillähän se varmistaa vaan sen, että joudut roikkumaan sen mukana vielä pitkään. yrittää saada sua vain riippuvaiseksi ittestään. näytä sille, että pärjäät ilman sitä, äläkä missään nimessä eron jälkeen palaa saman henkilön kanssa takaisin yhteen. silloin asiat yleensä palaavat samanlaisiksi, ei ongelmat katoa noin vain.
tuosta erosta piti vain sanoa se, että itselläni loppui juuri muutamaa kuukautta vajaa kuuden vuoden suhde ja olen vasta 21-vuotias. se vasta elämän muuttikin ja vieläkin tuntuu että olen kovin yksinäinen, mutta tiedän ettei pidä jäädä nyyhkyttämään toisen perään jos suhde ei toimi. meillä ei kuitenkaan tuollainen parisuhde ollut kuin teillä alistuksineen jne, mutta eroaminen ei ole koskaan helppoa jos toista rakastaa..
yritä vain saada elämäsi asiat tärkeysjärjestykseen. varmasti sinullakin on joku ystävä tai perheenjäsen, jolle voit asioista kertoa. Itselläni on aina ollut korkea kynnys puhua ongelmista lähimmäisilleni, mutta eron myötä olen oppinut senkin taidon paremmin..
nämä keskustelupalstat tuovat jonkinlaista lohtua, sillä näissä huomaa, ettei ole yksin tilanteissa ja muilta voi jopa oppia asioita..
koitahan selvittää asiat! kannattaa miettiä mielummin hyviä puolia kaikesta kuin niitä huonoja.. kaikessa on jotain hyvääkin... :)
tuota öh....kiitos tosiaan noista sanoista mutta sitten multa kysymys..taidan olla tosi avuton tai sitten vain pää ei toimi tähän aikaa aamusta kun ei ole vielä kahhia saanut, jotenka miten mä sille näytän sen että mä pärjään ilmankin sitä?ja että en oo riippuvainen?
hän on kyllä tosin kerran sanonut mulle että se pitää mua itsestään selvyytenä ja mä sanoin sille että sitä mä en todellakaam ole.
eilen tuli taas riitaa. siitä että kumpi tekee hänen eväät..mie kysyin että tekisitkö tänään itse evääsi, hän ei tehnyt niitä ja sänkyyn tullessa kysyi että tekisinkö minä ne neljän aikaan aamulla ennen kuin hän menee töihin, mä sanoin että en että sitten hänen täytyy olla syömättä. hän suuttui ja loukkaantui ja alkoi jurottamaan ja mä kiroten huusin sille että no mä sitten teen ne ku se kerta on sulle niin vaikeeta itte ja alat jurottaa...ja niinhän mä sitten ne taas tein.
Pane lehteen työnhakuilmoitus: Orja ruokapalkalla, antaa ja tekee eväät yölläkin.
Katso jos löytäisit vielä surkeamman elämänkumppanin, eppäilempä.
Juuri noin et saisi tehdä. Ei ole päänsäpitämistä ja omillaan pärjäämistä jos annat periksi. Vaikka aiheuttaisit kolmannen maailmansodan, niin älä nouse tekemään eväitä vaan jatka uniasi.
Suhteen toinen osapuoli EI KOSKAAN saa olla itsestäänselvyys! Sehän on jo parisuhteen idea, että toista rakastaa ja hänen puolestaan tekee kaikkensa. Olet aivan oikeassa siinä, että et ole itsestäänselvyys. Näytä se myös miehellesi!
Sinun tapauksessasi et saa mieheltäsi rakkautta, jonka ansaitset. Jos hän rakastaa sinua laisinkaan, hän päästää sinut menemään ja ymmärtää tilanteen.. Toiveajattelua luultavasti.. Mutta tee itsellesi palvelus ja päätä itseksesi, että nyt selviät, etkä kuuntele tuollaista puhetta. Ansaitset PALJON parempaa! Kaikki ansaitsevat vastarakkautta, suhdetta ei voi yksinään ylläpitää..
Rohkeutta vain! Sattuu varmasti jättää kaikki tuo taaksesi, mutta varmasti huomaat myöhemmin, että se kaikki oli sen kivun arvoista! Voithan sinä vaikka seuraavaksi tavata Sen Oikean, joka välittää sinusta yhtä paljon kuin sinä hänestä!! :) Huonoon suhteeseen jämähtäminen on epäreilua sinua ja myös miestäsi kohtaan..
Tosiaan kaikki tuntuu todella hankalalta ja ahdistavalta, mutta aika parantaa haavat, aivan varmasti! Joku päivä olet varmasti hyvin onnellinen.. Älä tuhlaa nuoruuttasi siihen, että joudut tuollaisen kohtelun uhriksi. Luultavasti se jatkuu vaan edelleen..
On vaikea neuvoa, kuinka näyttäisit hänelle, että pärjäät etkä ole riippuvainen.. Sinun täytyy vain pitää pääsi ja ajatella itseäsi. Tällaisena hetkenä täytyy osata olla itsekäs!!
Miehesi tässä kärsii, kun sinut menettää, mutta sinulle on paljon parempi ilman häntä. Jos suhteessa olisi kaikki hyvin, et varmasti olisi kirjoittanut tänne ja pyytänyt apua. Nyt kerrot tämän myös lähimmäisillesi (toivottavasti sinulla on joku jolle uskoutua totaalisesti) ja pyydät heiltä apua ongelmaasi. Parasta olisi vain toimia nopeasti, sillä mitä pidemmin jarruttelet asioita, sen vaikeammiksi ne menevät.. Usko pois.
Kerrothan vielä kuulumisiasi täällä? Tsemppiä vain sinulle!
totta kai kirjoitan vielä kuulumisiani täällä :) mukavaa kun kiinnostaa :) todella piristävää oli lukea sinun vastaustasi.
mä todellakin en saisi antaa periksi..mutta joskus se tuntuu kaikista helpoimmalta tavalta vältää jurottamiset, kun määhän olen sellainen ihminen joka ei tykkää tapella tai kinata pikkuasioista niin kynnysmatoksi yleensä jään ja annan periksi, väärin, tiedän..aargh...mulla oli paljon asioita mitä piti kirjottaa ja vastata mutta tuli oikosulku ja unohdin..hmh...mulla on lyöny aika paljon tyhjää tän viikon aikana:) eh.
koko viikon tämä mun mies on vaan tiuskinut mulle ja työntänyt läheltään pois..mene pois, älä koske..nyt en saa unta kun mietin että mikähän sitä vaivaa..oon yrittänyt vähän hienotunteisesti kysellä ja sillai ohimennen mutta ei vastausta...kääk...on tämä vaan vaikeeta olla miehen kanssa...perjantaina juhlittiin kavereitten kanssa ja se taas tiuski mulle mitään ilman syytä vaikka mä olin tosi hyvällä tuulella ja juttelin niitä näitä hauskoja ni sitten ku se oli tarpeeks monta kertaa mulle tiuskassu ni mä aloin jurottaa ja olin niinku sitä ei oiskaan, ja jos se kysy jotain en noteerannut, no jonku ajan päästä se tuli halimaan ja pusimaan ja utelemaan että mikäs sulla nyt on...aivan uskomatonta!mä kattelin muualle ja sanoin että mitäs luulisit, se lähti pois. ja nyt jopa uskalsin sanoa sille ku se tiuski ni huutaa että älä tiuski mulle ja katoin sitä tosi murhaavasti silmiin, ni johan oli poika hiljaa ja osas olla taas vähän kunnolla.aargh, mulla tulee nyt tosi sekvaa tekstiä tähän aikaa yöstä että ehkä parempi että kirjotan taas huomenna tai jotain..kiitos sulle:)
No hyvä, jos joskus edes pystyt antamaan takaisin miehellesi, mutta muutama kerta ei kuitenkaan varmaan saa häntä muuttumaan. Tai tuskin mikään muuttaa häntä ihan lähiaikoina..
Mieti sitä, että voisit olla TODELLA onnellinen joskus myöhemmin, etkä vain silloin tällöin onnellinen, kuten nyt tässä suhteessa.. Ansaitset kuitenkin onnen, kuten kaikki muutkin! Siihen mahdollisesti tarvitaan vain ne paskat fiilikset, joita ero tuo tullessaan.. Ikävä kyllä!
Itselläni tuntuu taas, että ero ottaakin vaihteeksi koville, vaikka siitä on "jo" 2,5 kk.. Olemme nähneet entiseni kanssa aika paljon ja viimeksi hän vähän suutahti kun jankkaan samoja asioita ja kyselen joko hän olisi valmis uuteen suhteeseen muiden kanssa tai edes seksin merkeissä tms.. Todella tyhmää, tiedän, mutta jotenkin kai sitä vieläkin olettaa, että olisin ainoa, jota hän ajattelee ja haluaa.. Ehkä oletan, että hän sanoisi, että haluaa minut takaisin. Toisaalta en ole ollenkaan varma ottaisinko hänet silti takaisin. Ärsyttää kaikki nämä ristiriitaiset tunteet.. Pitääkin olla tuommoinen jankuttaja. Lupasin itselleni etten sorru siihen. Meistä piti jäädä edelleen parhaat ystävykset jopa eron jälkeen, mutta saa nähdä ajan mittaan onnistuuko se kuitenkaan, sitten kun joku ulkopuolinen astuu kuvioihin mukaan.
Se, että kirjoitit kuinka on helpompaa tavallaan antaa olla ja välttää sitten jurottamiset, mutta ole kuitenkin kerrankin itsekäs ja mieti mitä itse haluaisit hänen tekevän sinulle.
Olet varmasti jutellut kaikesta tästä hänen kanssaan (jos et, niin juttele heti) että hänen tulisi kohdella sinua niinkuin haluaisi sinun kohtelevan häntä.. Oikeasti saattaa toimia. Jos teet niin, että kun hän jurottaa, niin jurotat sinäkin ja toisinpäin. Kuulostaa lapselliselta, mutta jos miehelläsi on yhtään järkeä päässään, hän ymmärtää aika nopeasti pelin hengen! Pääasia on, että sinä et sorru siihen, että passaat häntä ympäri vuorokauden ja odotat häneltä samaa, vaan seuraat hänen käyttäytymisesimerkkiään!
Kuka oikeasti tykkäisikään tapella jatkuvasti? Äh, ei kukaan.. Mutta nyt tuntuu taas, että olet edelleen vähän haltioissasi tuosta pienestä voitonhetkestä, jonka koit kun hän halaili sinua.. Niin sen pitäisi olla jatkuvasti eikä vain hetkittäin! Think about that..
Mukava kuulla, jos näistä sanoista löytyisi edes yhtään lohtua. On kovin hankalaa sanoa näin ulkopuolisena mitään, mutta yritän ajatella asiaa siltä kannalta kuin sen ehkä itse kokisin. Voimia tällekin viikolle! :)
Äijäs ei arvosta sua ihmisenä, eikä kumppanina pätkääkään! Hän ei todellakaan ansaitse edes yritystäsi ymmärtää. Et sä voi olla sille äiti. SINÄ ansaitset arvostusta ja huomiota. Mitä kauemmin sinnittelet sen enemmän juurrut kynnysmatoksi. Tässä maailmassa on takulla miehiä, jotka pitäisivät sinua hyvänä. Ei se ole rakkautta, se on pelkoa olla yksin. Yksin ei ole paha olla. Ajattele, olet ennenkin ollut yksin ja onnellinen. Mikset uudestaan voisi olla?
sinultakin tuli niin oikeaa tekstiä ja tosiasioita ja asioita myös mitkä piristää :) oikeassa olet, ja olen hänelle monta kertaa sanonutkin että mä en ole sun piikas enkä sun äiti vaan tyttöystävä.
ja joskus vitsailen kun olen niin paljon tehnyt hänen eteensä ja palveluksia ja hemmotellut niin naureskellen vitsailen että ai että ku mä oon niin ihana, on sulla vaan hyvä nainen, hän on yleensä kauan hiljaa ja sanoo niin tai sitten ei sano mitään..yritän itseäni aina piristää ja pitää itsetuntoani korkealla kehumalla vitsaillen itseäni.
Monilla naisilla tuntuu olevan kova tarve ottaa miehestä muutosprojekti. Ilmeisesti tämä on erityisen yleistä väkivaltaisissa (myös henkisesti) suhteissa. Perusajatus tuntuu olevan: "Juuri minun rakkauteni muuttaa tämän miehen ja kaikki muuttuu hyväksi." Tämän illuusion avulla nainen sietää lähes mitä pas*** vain, mitä mies osaa tämän naamalle heittää. Minun mielestäni sinun pitäisi kysyä itseltäsi, voitko olla miehesi kanssa, vaikka hän ei koskaan muuttuisikaan. Tämä pätee myös tuleviin suhteisiisi. Ei kannata ainoastaan miettiä, mitä tuosta ihmisestä mahdollisesti joskus tulee ja odottaa muutosta. Kannattaa myös miettiä (varsin todennäköistä) mahdollisuutta, että tuo ihminen ei koskaan muutu mihinkään.
tosiaan ettenkö olisi näitäkin miettinyt??luuletko tosiaan että en tietäisi että ihmiset ei välttämättä muutu?luuletko ettenkö ole miettinyt sitä että kestäisinkö vain ja tyytyisin siihen mitä hän on??minä en halua ketään manipuloimalla ja pakottamalla muuttaa, ja se miten osoitan rakkauttani ei ole yritystä muuttaa ihmistä. jokainen meistä on sellainen kuin on ja meillä kaikilla on vikansa mutta kyllä ne viat pitäisi myös jokaisen myöntää ja miettiä vähän mitä niistä vioista ehkä voi seurata. minäkään en ole täydellinen.
Toki jokaisen pitäisi miettiä, mutta jos ei mieti!
Vaikka kuinka olisi kiltti, alistuva, huutava, komenteleva, järkiperäinen keskustelija ... MUTTA jos toinen EI MIETI, elää kuin ennenkin?