Kurula sai 79 ennakkoääntä, Inkeri Yritys vajaa 400. Kumpikaan ei mene läpi. Mutta olisiko kansa puhunut.
Vaalit 2015
Kansantahto
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuusisto kaikista lappilaisista 42. Oisko kansa puhunu.
Koko lappi ja varsinkin kittilä äänestää aina keskustaa. Siinä valossa aika messevää, että yritys saa nelinkertaisen äänimäärän ajatusten Tonavaan Kurulaan verrattuna. Kuusiston äänisaalis on enemmän kuin Kokoomuksen kannatusosuus paikkakunnalla.
Inkeri on kittilän vaalikuningatar. Onneksi olkoon, hieno tulos tuollaisessa onnettomassa tuppukylässä. Kansa on puhunut ja tulos kertoo sen että kittiläläisten oikeustaju on kohdillaan. Hyvä kittiläläiset! Oikeus voittaa aina.
Hansi Harjunharja jopa saanut enemmän ääniä kuin Kurula. Hehhee.
Kyllä tuollaiset 200-300 ääntä nyt pitäisi saada ilman minkäänlaista vaalityötä ja -mainontaa, jos on normaalin suuri suku. Pitää olla joku erityinen syy jos ahkeralla vaalityöllä ei sen parempaan kannatukseen pääse.