Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Väyrynen ulkoministeriksi

vakavanha

Suomen paras poliitikko Paavo Väyrynen on saatava seuraavaksi ulkoministeriksi.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4348

      Nyt, kun Suomi käy läpi vaikeita aikoja, niin on tärkeää, että ministerien ryhmään saadaan paljon kokemusta ja hiljaista tietoa, mitä esimerkiksi Väyrysellä on paljon. Uskon, että viisaana miehenä Juha Sipilä kykenee valitsemaan sellaisen joukon ministereitä, että siellä näkyy sekä vahva kokemus että myös nuori into.

      Opetusministerin paikka on esimerkiksi sopiva uudelle ministerille. Väyrynenkin aloitti aikoinaan juuri opetusministerinä ja iän myötä salkuista on sitten tullut "raskaampia". Uusi sukupolvi tulee aikanaan täyttämään kaikki ministerinpaikat, mutta kokeneella (ja riittävän nuorella) kaartillamme on vielä paljon annettavaa Suomelle.

      • näinsevainmenee

        Mitä sie höperrät,olekko yhtä vanha kun Väyrynen,entisiä koulukavereita. Kyllä met Väyrysen laitama jo helpomphin hommihin missä hän jaksaa vielä ja kunnioitamme hänen tehtyä työtä eduskunnassa mutta aika vain kulkee eteenpäin, uudet on aatteet ja uusi sukupolvi nuorempi saa rakentaa Suomea.Ei keskusta ole samalainen puolue kun Kokoomus ja SDP että hautaan asti vaikka ei voimat riitä.Suomen parasta on nyt ajateltava kun se valtikka Keskustalle annethin.


      • Järkikäteen
        näinsevainmenee kirjoitti:

        Mitä sie höperrät,olekko yhtä vanha kun Väyrynen,entisiä koulukavereita. Kyllä met Väyrysen laitama jo helpomphin hommihin missä hän jaksaa vielä ja kunnioitamme hänen tehtyä työtä eduskunnassa mutta aika vain kulkee eteenpäin, uudet on aatteet ja uusi sukupolvi nuorempi saa rakentaa Suomea.Ei keskusta ole samalainen puolue kun Kokoomus ja SDP että hautaan asti vaikka ei voimat riitä.Suomen parasta on nyt ajateltava kun se valtikka Keskustalle annethin.

        Muoniossa kuitenkin ei osata väistyä vaan pysytään Keskustassa, vaikka tieto ja varsinkin taisto on jo ajat sitten hävinnyt. Eikä politiikko olla oltu alunperinkään vaan vaimon peruja tultu Muonion Keskustalaisiin.
        Ajetaan vain omia ja kaverin etuja ja tulos näkyy Muoniossa erittäin hyvin.
        Enontekiöläisten kanssa ei osta edes alkeellisimpia käytöstapoja ja neuvottelutaitoa ei ole ollu koskaan ja vielä luullaan, että kaikesta ollaan perillä perillä ja asiantuntijoina joka paikassa. Pelkällä vaillinaisella opettajakoulutuspohjalla. Kaverina vanavedessä koko Muonion kuuluisin huutaja.
        Väyrynen voi jo huoletta jäädä eläkkeelle, riittävästi on jo eläkettä kertynyt.
        Järkevällä miehellä tulisi olla taito myös jäädä oikeaan aikaan pois tehtävistä. Joskus se järki on kuitenkin hakusessa ainakin Muoniossa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      22
      1782
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1470
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1404
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1328
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe