Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kun rakkaus loppuu

eikoskaanei

Olen tilanteessa jossa en ikinä kuvitellut olevani. Mies ilmoitti ettei enää rakasta. Ei ole rakastanut ilmeisesti kuulemma yli vuoteen. Meillä on ollut erittäin paljon vastoinkäymisiä ja rankkoja aikoja takana. Tiedän ja olenkin tunnustanut miehelle että en ole käyttäytynyt itsekään aina hienosti ja tiedostan asiat nyt ja aioinkin näitä piirteitä itsessäni korjata. En pelkästään miehen takia,mutt myös itseni. On tullut henkisen kasvun paikka tämän kriisin myötä. Lapsiakin meillä on ja he ovatkin vieneet tietysti aikaamme. Paljoa ei kaksin olo aikaa ole ollut siis. Ymmärrän myös että molempien,olisi pitänyt hoitaa suhdettamme enemmän. Mies ei kykene pariterapiaan lähtemään. Itse olen jonossa ja käyn sillä aikaa juttelemassa muualla. Miehellä ei ole ketään kenelle purkaa oloaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja en haluaisi luovuttaa. Mies ei ole sanonut( pystynyt ilmeisesti) että haluaa erota tms. Kuitenkaan läheisyyttä ei enään ole. Ja tämä on myös itselleni erittäin raastavaa. Onko siis vielä mahdollista että mies sen rakkauden minuun vielä tulisi löytämään? Nyt kun ollaan saatu vihdoin jotain puhuttuakin,mikä on homman nimi. Vai elättelenkö turhaan toivoa?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juttelemalla

      Patoumia,patoumia ei rakkaudesta kysymys.

      • aloittajatäällä

        Miten nämä patoutumat sitten saisi avattua? Puhuttu nyt ollaan jonkin verran ja tulipas tässä vielä mutkia matkaankin kun kuulin ihan yllättäen aika sanoisinko oudon jutun miehestäni. Nyt en enään tiedä mihin uskoa? Tähänasti luulin suurimman osan kriisistä johtuvani minusta, mutta nyt en ole enään siitäkään varma. Päätöksiä hän ei minulle pysty avaamaan, ehkä itselleen, mutta ei pysty sitä siis sanomaan. Minusta kaikki kivet pitäisi ensin kääntää ja sitten miettiä mitä haluaa/halutaan ja sen mukaan asiaa lähdettäisiin työstämään. Helppoa se ei tulis olemaan , mutta rehellisyys ennenkaikkea.
        Vai onko se niin, että mitä päässään pyörittelee on niin kipeä asia, ettei kykene toimimaan millään tavalla. En tiedä.. Alkaa vaan oma vahva minä tässä rapistua ja tulee niitä luovuttamisen tunteita vaikka en haluaisi todellakaan luovuttaa, ennenkö asiat olisi perinpohjn selvitetty.


    • puhuminenauttaa

      Parisuhdeterapiaan teinä menisin. Ei mene keskustelu huudoksi, kun keskustelussa kolmas osapuoli. Mikähän on tuo outo juttu? Tai onko se asia mistä pääset yli? Ja hän?

      • aloittajatäällä

        Ei suostu pariterapiaan. En voi tänne kertoa tuosta oudosta jutusta,Se on niin kamala. Koskee,vain miestäni ei minua. Hänen pitää elää asian kanssa. Itse en tiedä pystynkö elämään . Riippuu asianhaaroista jotka vielä epäselvät.


    • etsiuusimies

      En olisi miehen kanssa, joka ei rakastaisi minua. Jos tosiaan rakastat miestäsi, niin anna hänen mennä etsimään uusi rakkauden kohde. Tuollainen roikkuminen suhteen rippeissä on omistamishalua ja riippuvuutta, ei rakkautta.

      Ketään ei voi saada rakastamaan itseään.

      • mutkaaon

        vaikka vaimo lähti valitettavasti rakastan häntä. Toivon ,että hän tajuaisi mitä tekee itselle ja läheisille. Läheisyyden puute,kärsin.


    • TätiLiila

      Joskus vaikeat ajat liitossa voivat ajaa puolisoja erilleen ja saada tunteen siitä, että rakkaus on kadonnut. Kun rakkaudettomuutta pyörittelee yksin päässään, niin se varmasti vaan voimistuu. Ex mieheni oli myös huono puhumaan tunteistaan. Eroammekin työstimme täysin sähköpostein. Hän meni aivan puihin aina kun piti keskustella. Kirjoittamalla hän sai tuotua esiin ajatuksiaan ja hitaana prosessoijana sai mietittyä asioita rauhassa.
      Eromme oli hyvin rakentava ja opettavainen. Olemme edelleen ystäviä ja vahva kiintymys on välillämme. Olemme lastemme vanhemmat ja kuitenkin 20v. yhdessä olleet.
      Ehkä sinäkin voisit kirjoittaa miehellesi kirjeen? Ehkä hän voisi vastata siihen?
      Voimia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2132
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1818
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      32
      1802
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1540
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      67
      1506
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1412
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1364
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1322
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1281
    Aihe