Olen tilanteessa jossa en ikinä kuvitellut olevani. Mies ilmoitti ettei enää rakasta. Ei ole rakastanut ilmeisesti kuulemma yli vuoteen. Meillä on ollut erittäin paljon vastoinkäymisiä ja rankkoja aikoja takana. Tiedän ja olenkin tunnustanut miehelle että en ole käyttäytynyt itsekään aina hienosti ja tiedostan asiat nyt ja aioinkin näitä piirteitä itsessäni korjata. En pelkästään miehen takia,mutt myös itseni. On tullut henkisen kasvun paikka tämän kriisin myötä. Lapsiakin meillä on ja he ovatkin vieneet tietysti aikaamme. Paljoa ei kaksin olo aikaa ole ollut siis. Ymmärrän myös että molempien,olisi pitänyt hoitaa suhdettamme enemmän. Mies ei kykene pariterapiaan lähtemään. Itse olen jonossa ja käyn sillä aikaa juttelemassa muualla. Miehellä ei ole ketään kenelle purkaa oloaan. Rakastan miestäni yli kaiken ja en haluaisi luovuttaa. Mies ei ole sanonut( pystynyt ilmeisesti) että haluaa erota tms. Kuitenkaan läheisyyttä ei enään ole. Ja tämä on myös itselleni erittäin raastavaa. Onko siis vielä mahdollista että mies sen rakkauden minuun vielä tulisi löytämään? Nyt kun ollaan saatu vihdoin jotain puhuttuakin,mikä on homman nimi. Vai elättelenkö turhaan toivoa?
Kun rakkaus loppuu
eikoskaanei
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Patoumia,patoumia ei rakkaudesta kysymys.
Miten nämä patoutumat sitten saisi avattua? Puhuttu nyt ollaan jonkin verran ja tulipas tässä vielä mutkia matkaankin kun kuulin ihan yllättäen aika sanoisinko oudon jutun miehestäni. Nyt en enään tiedä mihin uskoa? Tähänasti luulin suurimman osan kriisistä johtuvani minusta, mutta nyt en ole enään siitäkään varma. Päätöksiä hän ei minulle pysty avaamaan, ehkä itselleen, mutta ei pysty sitä siis sanomaan. Minusta kaikki kivet pitäisi ensin kääntää ja sitten miettiä mitä haluaa/halutaan ja sen mukaan asiaa lähdettäisiin työstämään. Helppoa se ei tulis olemaan , mutta rehellisyys ennenkaikkea.
Vai onko se niin, että mitä päässään pyörittelee on niin kipeä asia, ettei kykene toimimaan millään tavalla. En tiedä.. Alkaa vaan oma vahva minä tässä rapistua ja tulee niitä luovuttamisen tunteita vaikka en haluaisi todellakaan luovuttaa, ennenkö asiat olisi perinpohjn selvitetty.
Parisuhdeterapiaan teinä menisin. Ei mene keskustelu huudoksi, kun keskustelussa kolmas osapuoli. Mikähän on tuo outo juttu? Tai onko se asia mistä pääset yli? Ja hän?
Ei suostu pariterapiaan. En voi tänne kertoa tuosta oudosta jutusta,Se on niin kamala. Koskee,vain miestäni ei minua. Hänen pitää elää asian kanssa. Itse en tiedä pystynkö elämään . Riippuu asianhaaroista jotka vielä epäselvät.
En olisi miehen kanssa, joka ei rakastaisi minua. Jos tosiaan rakastat miestäsi, niin anna hänen mennä etsimään uusi rakkauden kohde. Tuollainen roikkuminen suhteen rippeissä on omistamishalua ja riippuvuutta, ei rakkautta.
Ketään ei voi saada rakastamaan itseään.
vaikka vaimo lähti valitettavasti rakastan häntä. Toivon ,että hän tajuaisi mitä tekee itselle ja läheisille. Läheisyyden puute,kärsin.
Joskus vaikeat ajat liitossa voivat ajaa puolisoja erilleen ja saada tunteen siitä, että rakkaus on kadonnut. Kun rakkaudettomuutta pyörittelee yksin päässään, niin se varmasti vaan voimistuu. Ex mieheni oli myös huono puhumaan tunteistaan. Eroammekin työstimme täysin sähköpostein. Hän meni aivan puihin aina kun piti keskustella. Kirjoittamalla hän sai tuotua esiin ajatuksiaan ja hitaana prosessoijana sai mietittyä asioita rauhassa.
Eromme oli hyvin rakentava ja opettavainen. Olemme edelleen ystäviä ja vahva kiintymys on välillämme. Olemme lastemme vanhemmat ja kuitenkin 20v. yhdessä olleet.
Ehkä sinäkin voisit kirjoittaa miehellesi kirjeen? Ehkä hän voisi vastata siihen?
Voimia.