Mies ja ensirakkaus

ei sitä unohda jos ei ole ollut mitään sen jälkeen tai sellaista joka osaa vahvasti ohjata eteenpäin..... voi jopa invalidisoitua henkisesti. Sitä "vanhaajuttua" etsii kaikesta ja miettii aina miksi kävi niinkuin kävi.... se ihminen kulkee sydämessä aina ja voi jopa olla syy suonitukokseen. Ja aina saa se vahvempi ottaa yhteyttä, hylkiöhylkääjä ei uskalla. Minä olen se!

Vain mies itse voi vastata kysymyksiisi. Kysy häneltä.

Normaalisti aikuistunut ihminen ei juutu ensirakkauteen, vaan jatkaa sen loputtua puhtaalta pöydältä, mutta yhtä kokemusta ihanasti rikkaampana.
Sinun ei tule suostua kuuntelemaan kavaljeerisi kaihoilua ensirakkauden perään. Jokainen rakkaus on ensirakkaus juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa aloitetaan suhde.
Ensirakkauden myyttiin ei pitäisi tyhmästi jäädä kiinni, silloin taantuu menneisiin päiviin, jolloin pilvilläkin oli kultareunukset ja kesät olivat kuumia.
Realismi ja totuus on, että ensirakkaudessakin on ollut omat harminsa, koska se jopa on päättynyt syystä tai toisesta. Paratiisissa on luikerrellut myös kärmes-eläin pistimineen, joka on myrkyttänyt hurmaavan ensirakkauden.
Älä haksahda miehen hattaroihin hänen jaaritellessaan ensirakkautensa taivaallisista ilotulituksista. Täten tulet pahasti huijatuksi miekkosen taholta, joka tällä tavalla sinua alhaisesti kyykyttää.
Vaikka et ääneen sanoisikaan mitään, niin voit ottaa totuudellisen kyynisyyden avuksesi ja muistaa, että ensirakkauden kohde on ollut tavallinen ihminen virheineen kaikkineen. Ja niitä virheitä on voinut olla paljon.

Kiitoksia vastauksistanne. Erityisesti Margareeta, sanasi olivat lohduttavia ja tiivistivät hyvin sen, miten itsekin ajattelen, erityisesti nämä kohdat:

"Jokainen rakkaus on ensirakkaus juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa aloitetaan suhde."
"Ensirakkauden myyttiin ei pitäisi tyhmästi jäädä kiinni, silloin taantuu menneisiin päiviin, jolloin pilvilläkin oli kultareunukset ja kesät olivat kuumia."
"Vaikka et ääneen sanoisikaan mitään, niin voit ottaa totuudellisen kyynisyyden avuksesi ja muistaa, että ensirakkauden kohde on ollut tavallinen ihminen virheineen kaikkineen. Ja niitä virheitä on voinut olla paljon."

Itse haluan todellakin aloittaa jokaisen suhteen puhtaalta pöydältä. En silloin ajattele menetettyjä rakkauksia, vaan keskityn ihmiseen. Itselläkin on toki ollut kipeitä ja ihania ja katkeransuloisia rakkaussuhteita, mutta olen saanut ne käsiteltyä. En tiedä, onko miehille vaikeampaa käsitellä noita vanhoja suhteita... Minusta on jotenkin väärin uutta ihastusta kohtaan, että en rehellisesti tutustuisi häneen sellaisena ihmisenä kuin hän on, ja antaisi mahdollisuuden.

Minulla ja tällä miehellä on uskomaton yhteenkuuluvuudentunne...en usko, että se voi olla yksipuolista. Meidän elämässämme on ollut samanlaisia kipeitä kokemuksia ja tunnumme ymmärtävän toisiamme. Tunnen suurta rakkautta ja välittämistä tätä miestä kohtaan.
Olin järkyttynyt, kun kysyessäni, onko hänen mielestään meidän välillämme jotain erityistä, mies vastasi:"No...en mä nyt tiedä...Jos on hyvä olla, eikö se riitä?" Ehkä ymmärsi kysymykseni jotenkin väärin, en tiedä...Kuitenkin mies tulee luokseni käytännössä aina kun se vain on mahdollista ja tuntuu minusta pitävän ja välittävän...Ja tällä elämänkokemuksella varustettuna itsekin jo väittäisin osaavani erottaa, kun tapaan ihmisen, jonka kanssa on jotakin "suurta" ja erityistä. En todellakaan ihastu helposti. . Minä olen hänen kanssaan löytänyt itseni jollain tavalla uudelleen...positiivisessa mielessä. Ja uskon, että emme jotenkin pystyisi olemaan toisistamme erossa. Ihan kuin meidät olisi tarkoitetu toisillemme.

Joskus tulee peikkoja mieleen, jolloin tuntuu, että haluaisin unohtaa koko suhteen ja jättää miehen haaveilemaan vanhoista jutuista ihan keskenään (tosin ei ole puhunut kuin kerran tuosta vanhasta rakkaudesta...ei mies siitä alvariinsa siis puhu, mutta minä en voi tuota yhtä kertaa jotenkin unohtaa...).

miesv1970, ehkä sinun kannattaisi ottaa yhteyttä tuohon suureen rakkauteesi. Tässä jutussa http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2017509/First-love-Wonder-like-meet-decades-later.html nainen idealisoi jotain vanhaa rakkauttaan, ja kun sitten oli hänet tavannut, nainen oli huomannut, ettei mies ollut ollenkaan sellainen, jonkalaiseksi aika oli hänet kullannut - se yksi tapaaminen oli riittänyt tajuamaan asian...ja nainen oli pystynyt menemään elämässään eteenpäin. Itse itse asiassa toivoisin, että mieheni tapaisi tämän suuren 20 v. takaisen rakkautensa...jotenkin uskon, että sitten hän kunnolla tajuaisi meidän suhteemme arvon. Ja onhan ensirakkaus eri juttu kuin tosirakkaus, joka kestää vaikkapa sen loppuelämän lopulta...

Netistä löysin myös juttua, että juuri keski-ikäiset miehet saattavat yhtäkkiä alkaa muistelemaan jotakin vanhoja juttuja ja idealisoimaan vanhaa suhdetta ja jotain ensirakkautta...ehkä kyse on tästä (http://www.today.com/health/8-warning-signs-your-man-having-midlife-crisis-I283697):
"He is overly nostalgic and constantly reminiscing about his youth or his first love
At midlife, some men start to ponder "what if," and they question their past decisions. The unfortunate thing about nostalgia, though, is that everyone seems to see the past through rose-colored glasses. Of course, you know that your husband has no idea what would have really happened if he had married his high school girlfriend (unless you were his high school girlfriend), but now he can dream about what it would have been like—and chances are, he only remembers the good parts of their relationship. This fantasy feels good to him because even if he loves you, he can leave the kids, the chores and the bills out of his daydreams about his first love. But don't worry. This make-believe world is only dangerous if he starts to pursue a relationship with the woman in question or pulls wild stunts with his old fraternity brothers in the name of the good ol' days."

Kaiketi se myös vaan on niin, että jos tarkoitus on jonkun sen ensirakkautensa kanssa olla koko loppuelämä, niin sitten varmaankin on niin. Usein on kuitenkin vaan ehkä tarkoitettu, että tulet jonkun muun kanssa elämäsi rakentamaan.

No itse olen 43v mies. Enpä osaa edes tarkkaan sanoa, kuka oli "ensirakkauteni". Olihan niitä "isoja" ihastuksia jo varmaan tarhaiässä. Teininä sitten menetin poikuuteni. Ja sen jälkeen oli enemmän ja vähemmän suhteita. Yksi lyhyt avoliittokin joskus 20v jälkeen. Toinen avoliitto sitten 15 myöhemmin. Varmaan juu rakastin, ainakin paria, kolmea naista, ehkä, joskus. Mutta ei niihin kiinni pidä jäädä! Varmasti joku hauska muistokin voi olla. Mutta syyhän siihen on ollut, että ne suhteet ovat aikanaan loppuneet. Eivät olleet oikeita mulle. Enkä tunne yhtäkään miestä, joka kaiholla kaipaisi 20 vuoden takaisin naisia!

Nykyinen puolisoni on varmasti minulle rakkaampi kuin kukaan muu koskaan. Olen sitä vähän huono sanomaan, mutta tiedän että hän tietää. Vain hänen kanssa olen ollut valmis mm. ottamaan yhteisen asuntolainan ja sitoutumaan lastenkin kautta. Ei ole juu ensirakkauteni, mutta eikös ratkaisevaa olekin se, että kuka on se viimeinen rakkaus?

Olen ajatellut ensirakkauttani paljonkin ja työstänyt asiaa eri elämänvaiheissa. Osaltaan ihanaa aikaa, josta olen kiitollinen, mutta osin myös kokemuksia, joita ilmankin olisi voinut olla - kasvattavia silti. Ilman niitä kokemuksia en olisi sellainen kuin nyt olen. Ensirakkauden ajatteleminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että haikailisi sen perään. Ehkä vain on tuntenut kovin voimakkaasti, tullut pahasti satutetuksikin, usein vielä nuorena ja herkässä iässä?

Se, että mies on avautunut asiasta, on mielestäni hyvä juttu. Sinä jäit miettimään, mitä miehelle merkitset ja oletko vain korvike. Se on ymmärrettävää, mutta onko mies kaihoillut tai jaaritellut tai verrannut sinua ensirakkauteensa? Minä näen kertomisen suurena luottamuksen osoituksena - mies on uskaltanut avautua sinulle kipeästä asiasta.

"Suurta ja erityistä"... ehkä tässäkin ihmiset ovat erilaisia. Omassa avioliittoon johtaneessa suhteessani ihastuminen oli voimallista, mutta sitten aloin jarrutella. Suuri ja erityinen kasvoi ajan kanssa, luottamuksen kanssa.

Stellaria, mies ei millään tavalla ole kaihoillut ensirakkautensa perään - on maininnutkin siitä tuon ensimmäisen ja ainoan kerran vain.
Osaan jo olla onnellisempi, että mies jakoi kanssani tämän asian.
Ja tuokin on tietysti totta, että erityinen kasvaa ajan kanssa. Mies on alusta alkaen sanonut, ettei halua kiirehtiä...tutustutaan rauhassa. Luulen (tai tiedän), että häntä on aika pahasti satutettu, joutunut elämässä erinäisissä tilanteissa aika pahasti pettymään, ja haluaa olla siksikin varovaisempi.
Mutta...sivumennen sanoen, on aivan ihana mies kyseessä. Ehkä hyväntahtoisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Tämä mies on saanut myös minut löytämään itseni tavallaan uudelleen; ehdin jo itsekin omien huonojen suhdekokemusten ja muiden raskaiden kokemusten myötä kyynistyä ja tulla negatiiviseksi ym. Tiedän jo nyt, että käy tässä sutheessa miten käykin, sillä on ollut jokin tarkoitus, että tämän ihmisen tapaan ja olen häneltä jo todella paljon saanut <3. Sellainen olo koko ajan itselläkin, että haluan olla hänelle niin hyvä...se on ihana tunne.

Olen ensirakkauden unohtanut, toisenkin suuren jo melkein kokonaan ja pian kolmatta vailla. Joten kyllä voi unohtaa, joskaan en mene kaikista miehistä takuuseen. Meitä on niinsanotusti moneksi.

Oma isäni kaipasi lopun ikänsä ensirakkauttaan. Piti kuvaa seinällä ja kertoi heidän suhteestaan lämmöllä. He eivät koskaan ehtineet uudelleen tavata (nainen ei löytynyt, oli muuttanut ulkomaille), mutta isäni rakkaus säilyi. Ajattelen, että oli hyvin tärkeää hänelle kokea tulleensa joskus rakastetuksi, koska elämä ei aina ole helppoa. Tuin tätä rakkautta aina, vaikka myös palauttelin arjen tasolle, jos liikaa yltyi muisteloimaan. Me rakastamme ketä rakastamme, sille ei muut voi mitään eikä pidäkään.

Toivon, että saat mieheltä tosirakkautta, mutta vielä enemmän toivon, että opit rakastamaan no matter what.

http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2015080720145411_iq.shtml

Nainen toipuu erosta hetkessä, mies ei koskaan.

Taas tämä tuli pinnalle eilen...kyselin miehen tunteista minua kohtaan, sanoi, että tykkää minusta mutta ei tiedä kuinka paljon. Kun kysyin, että verrattuna siihen ensirakkauteensa, sanoi, että ei syki samalla tavalla, mutta että ensirakkaus on aina tietysti ensirakkaus. Ei ole kuulemma minuun hullaantunut.
Jotenkin olen tosi surullinen. Meillä on kaikki niin hyvin.
Mietin, mitä vikaa minussa on, kun en voi olla miehelle rakas :(. Kamalalta tuntuu, etten jotenkin ole hänelle yhtä merkityksellinen kuin ensirakkautensa. Kuitenkin ollaan aikuisia ihmisiä, yli nelikymppisiä, ja meillä olisi mahikset mahtavaan suhteeseen.
Vai onko tässä vain kaikki kiinni siitä, etten kiinnosta miestä tarpeeksi?

Kysymyksen asettelu oli mielestäni vähän väärä. Miksi pitäisi unohtaa? En minä ainakaan ole unohtanut enkä haluakaan. Sehän oli yksi merkittävimmistä virstanpylväistä elämässäni.

Mutta eroomme oli syynsä, asiasta on jo vuosikymmeniä enkä ole koskaan haikaillut hänen peräänsä. Eli ero pitää käsitellä ja siitä pitää päästä henkisesti yli ollakseen valmis seuraavaan. Ei sitä unohtaa tarvitse.

En muuten tiennyt hänestä neljännesvuosisataan mitään, kunnes näin lehdessä jutun. Elämämme oli mennyt niin eri suuntiin, että luojan lykky, että erosimme silloin eikä vasta myöhemmin. ;-)

Jos lehtijutun perusteella olet tehnyt hänestä johtopäätökset,kannattaisi miettiä,pelkäsitkö oikeasti omia tunteitasi?Lehtijuttu on vain tekosyy ja sait helpotuksen?aina ei voi itse vaikuttaa mitä lehtiin kirjoitetaan.