Kuka lähtee tuuraamaan Kärnää johtajista?
Kumpi lähtee
onneakärnä
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Varmaa tietoa on että kurula Kittilästä .
sillä on ensin maakuoppa aika, jos ymmärtää
Saattaa maakuoppa vaihtua myös toisenlaiseen paikkaan jossa ovessa onki salpa vain ulkopuolella.
Sirpaki on kuulopuheitten mukaan lähtemässä Humppilaan. onko tosi vai mutta muuttokuorman kantajaksi meen ilmatteksi.
Nyt olis mahdollista vaihtaa. Mylläriä ja Niemelää ei päästetä valitheen, sen tietää miten siinä käy.
Eikä missään tappauhksessa oteta keskustalaista.
Eihän kaikki ole puoluepolitiikkaan sitoutuneet. Paras johtaja,joka ajaa kunnan etua ja panee työntekijät ruotuun! On haastava virka,onhan päättäjinä kunnantyöntekijöitä. Alainen on esimies johtajalle,tämä yhtälö ei toimi.
Muoniossa jatkunut liian pitkään ALAINEN ON ESIMIES.
Pomot heikkoja ja nujerrettua jo tullessaan virkaan Muonion kuntaan.
Jos ei ole ollut, niin ehdot valintatilaisuudessa ovat saneltu valittavalle kuinka virka hoidetaan valitsijoiden ehdoilla.
Muuten ei voi olla mahdollista, että vain Muonioon on viime vuosina tullut niin saamattomia virkamiehiä.
Taustalla hääri päätekijöinä Myllykangas, Niemelä ja muutama muu päsmäri.
Aulikin takaisintulosta voimme kaikki olla erimieltä. Hänen aikanaan tehtiin todella suuria ei tarkempaa syyniä kestäviä päätöksiä. Aina ei ollut lainkaan väliä olivatko päätökset lainmukaisia, kunhan olivat muutamien mieleen. Lakipykälätkään ei aina olleet hanskassa.
Muonion maine on kiirinyt ympäri Suomen huonona ja luottamushenkilö/siivooja/ompelija/kampaaja johtoisena kuntana jossa näönvuoksi on nimitettyä kunnanjohtaja ja esim. kunnansihteeri (hallintojohtaja)
Kyllä hakuprosessia pitää muuttaa ja valintakriteerit olla aivan jotain muuta kuin mitä ne on nyt.
kyllä on totta.eihän kunnassa ole kukaan käynyt alan koulujakan.kuka vuoroin on trapetsilla,menee sen lain mukaan.naurettavaa.
Kyllä muoniossa on nyt hyvä kunnanjohtaja. Parempi ku kaikki entiset, mutta minkäs teet ku silloin ku sirpa astu virkaan niin työntekijät tukki siltä turvan ja se ei voi mitään päättää tai saa heti hatkat. Kyllä kunnan hlökunta pitäs panna jo vaihtoon. Siellä on niitä samoja saatanan tyhjäntoimittajia niinku on ollut jo 20v ja yliki. Ja varsinki se hietala mikä on luulee olevansa isompi ku kunnanjohtaja, senki kitisiän sais panna jo työttömyyskortistoon makaamaan
mitä se hietala on .ei mikään merkonoomi,eihän semmonen tiä kunnallispolitiikasta mitää.tulle aika etta hietalallakin nokka laskee.jos ei muuta niin luoja kouluttaa.on kouluttanut muutkin maan tasalle.
Hallintojohtaja menee Kärnän paikalle. Muonion kj menee hallintojohtajaksi Enontekijöön ja rivimieheksi hypännyt T. Kurula tulee Muonioon laittamaan asiat kuntoon.
Kepu ei petä
Mie olen hitleri jos Sirpa lähtee hethaan