Tilanne on siis se, että tutustuin mieheen jo pari kuukautta takaperin kuntosalilla(mies lähestyi) ja vaihdettiin numeroita. Ehdotusta tapaamiseen ei tullut kuitenkaan miehen puolelta kuin vasta muutaman viikon päästä vaikka viestejä vaihdettiin jo ennen sitä. Kieltäydyin silloin, koska oli muuta menoa.
Sen jälkeen viestitelty satunnaisesti jomman kumman aloitteesta. Vasta nyt pääsiäisenä tavattiin, kun mies lähestyi viestillä. Aluksi piti mennä muutamalle, mutta homma vaihtui siihen, että mies kutsui itsensä luokseni. Ja vilpittömästi ajattelin, että juodaan parit ja lähdetään sitten johonkin. No toisin kävi. Päädyttiin harrastamaan seksiä luonani ja mies lähti.
Laittoi viestiä sitä seuraavana päivänä ja ehdotti tapaamista samalle illalle. Suostuin ja käytiin yksillä ja juteltiin useampi tunti. Ei mitään fyysistä loppuhalausta lukuunottamatta. Juteltiin deittailusta ja oltiin molemmat samaa mieltä, että on deittailtava useampia samaan aikaan, jotta tietää, mitä haluaa eikä vain tyydy mihinkään.
Tästä muutaman päivän päästä löysin hänet Tinderistä ja mätsättiin. Juteltiin siellä niitä näitä. Mies kertoi, että hänellä lauantaina deitit jonkun "kissan" kanssa. Naureskeli perään, että voin tulla sabotoimaan.
Lauantaina mies laittoi viestiä deittien jälkeen(myöhään illalla), että oli kamalat deitit ja tämä nainen oli ollut aivan jäässä. Tekstailtiin taas ja mies vihjaili sen suuntaista, että seksiä haluaisi. Totesin kuitenkin meneväni nukkumaan, kun aamulla töitä.
Tämän jälkeen tekstailua jomman kumman aloitteesta, mutta hänen aloitteensa olivat "yössä tänään?" tms tyylisiä myöhään illalla laitettuja. Ja vastaaminen viesteihini kestää vuorokauden, vaikka mies on lukenut ne. Olen monesti jo olettanut ettei hän vastaa enää, niin sitten päivän päästä tuleekin vastaus.
Ja maanantaina viestittely meni kiihkeäksi, mies ehdotti tapaamista sille illalle(taas myöhään illasta). Kieltäydyin, kun töitä. Ehdotin seuraavaa päivää, hän vastasi, että katsotaan. Nähtiin tiistaina ja harrastettiin taas seksiä luonani. Ja TAAS mies kertoili muista naisista minulle ja kyseli minulta, onko tinderistä löytynyt mitään. Hän esitteli oikein tinderistä kaikki, kenen kanssa tässä välissä käynyt deiteillä yms. Myös puhelinluettelostaan esitteli naisiaan ja kertoi taustoja.
Yrittääkö mies tällä kaikella kertoa, että olen hänelle "kaveri, jota voi välillä panna"?
En ole aiemmin näin paljon naisjutuillaan kehuskelevaan mieheen. Pidän hänestä ja tulemme juttuun, mutta alkaa tuntumaan, ettei hän kunnioita minua lainkaan. Tämä juttu muistuttaa minua menneistä ja huomaan olevani jälleen tällaisessa tilanteessa. Pitäisikö vain äkkiä juosta karkuun ennenkuin rikon itseni jälleen?
Mies kertoilee muista naisista,friend zone vai?
pitäisiköpaeta
0
101
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860