Olen vähän kuin puulla päähän lyöty...
Moneen kertaan olen täälläkin kirjoitellut, miten avioliittoni vetelee viimeisiään monestakin syystä ja olin jo päättänyt ottaa eron puheeksi, kunhan keräilin rohkeutta ensin.
No viime viikonloppuna sain vihdoin sanottua ääneen miehelle, että haluan hankkia oman asunnon - ja yllätys, toinen ei saanutkaan pelkäämäni raivokohtausta, mutta säikähti kyllä!
Saman tien mies sanoi, että haluaa muuttaa tapansa - ja muuttuminen alkoi välittömästi!!!
En tiedä voiko kaikki "viat" korjaantua, mutta alku kieltämättä näyttää lupaavalle.
Seksielämä meillä tuskin koskaan tulee normalisoitumaan - ja edelleenkin minulla on lupa käydä joskus vieraissa, jos tilaisuus tulee vastaan.
Muilta osin asiat näyttävät nyt hyville ja olemme pystyneet keskustelemaan asioista, mitä emme ole vuosikausiin tehneet. Mutta voiko liitto palautua hyväksi ilman yhteistä seksielämää???
Moneen kertaan olen täälläkin kirjoitellut, miten avioliittoni vetelee viimeisiään monestakin syystä ja olin jo päättänyt ottaa eron puheeksi, kunhan keräilin rohkeutta ensin.
No viime viikonloppuna sain vihdoin sanottua ääneen miehelle, että haluan hankkia oman asunnon - ja yllätys, toinen ei saanutkaan pelkäämäni raivokohtausta, mutta säikähti kyllä!
Saman tien mies sanoi, että haluaa muuttaa tapansa - ja muuttuminen alkoi välittömästi!!!
En tiedä voiko kaikki "viat" korjaantua, mutta alku kieltämättä näyttää lupaavalle.
Seksielämä meillä tuskin koskaan tulee normalisoitumaan - ja edelleenkin minulla on lupa käydä joskus vieraissa, jos tilaisuus tulee vastaan.
Muilta osin asiat näyttävät nyt hyville ja olemme pystyneet keskustelemaan asioista, mitä emme ole vuosikausiin tehneet. Mutta voiko liitto palautua hyväksi ilman yhteistä seksielämää???
Vastaukset 12
Vanhimmat
minusta on loukkaavaa antaa puolisolle lupa käydä vieraissa,kyllä sillon ei toisesta välitä yhtään
Tai sitten on niin epävarma itsestään, että pelkää menettävänsä toisen, jos kieltää. Näin oli meillä ainakin tilanne.
väliä saako luvan vieraisiin vai kieltääkö käymästä vieraissa. Kysymys on vain rakkaudesta. Toista voi rakastaa, ihan oikeasti, vaikka kävisikin joskus vieraissa. Eri asia sitten jos siitä tulee paha tapa.
Teistä tulee joko hyvä kavereita jolloin suhteen jatkaminen parisuhdemielessä voi olla typerää kun kumpikin voisi elää onnellisessa suhteessa jonkun muun kanssa. Tai, kun vähitellen mies muuttuu, sinäkin muutut, yhteiselämänne saa jälleen syvyyttä, sitä kautta myös seksielämä herää uudelleen.
Ehkä.
Pohdi nyt hyvä ihminen sitäkin vaihtoehtoa, että teissä molemmissa voi olla tarvetta muuttua. ei se toimi, jos noin etenette.
Kokemukseni on, että seuraava riita edessä pikapuoliin.
Ja häpeä, jos lähdet rakentamaan uudistunutta suhdetta asenteella, saan edelleenkin käydä vieraissa.
Mitä jos keksisitte jotain yhteistä? Menisitte tantra-seksi kursseille tai opiskelisitte toistenne anatomiaa yhdessä, joka ei varmaan huono vaihtoehto. Jos ei miehesi kykene ostakaa dildo ja käske käyttää kieltä!
Olet etsimässä itsellesi väliaikaista ratkaisua, et pysyvää.
Itse olen petetty ja moneen kertaan pettynyt(vain yhden naisen toimesta) mies.
Voimia molemmille jos yritätte!
ei koskaan pidä sanoa ei koskaan... meitä on monenlaisia ja liittoja on monenlaisia. Olette alkaneet keskustella mikä on hyvä, katso miltä näyttää... itse hyvään liittoon ilman yhteistä seksiä on vähän vaikea uskoa, ehkä sekin sitten ajan kanssa, tai sitten olette erikoinen pari
Hei, alkupeärinen. Oletko myös miettinyt että miten sinun itsesi pitäisi muuttua jotta saisit onnenetsijänä sitä onnea. Ei se onni tule muista vaan lähtee itsestä. Ensiksi voisit muuttaa ehkä asennettasi. Annat mahdollisuudet muuttumiseen myös miehelle. Oletko miettinyt että seksi voisi olla sinulle jotenkin liian tärkeää. Entä etsitkö itsellesi täydellistä miestä. Rakastasto edes kumppaniasi. Pohdi myös omia ominaisuuksia ja sitä mitä niissä voisit muuttaa
Kiitos vastauksista!!!
Vähän vielä tarkennusta tuohon alkuperäiseen.
Se, että minulla on ollut lupa käydä vieraissa, ei tarkoita että juoksisin kapakoissa tms. Jos minulla on jotakin ollut, niin suhteet ovat olleet pitkäaikaisia, mutta varsinaista seksiä on ollut hyvin harvakseltaan. Eräs suhde kesti viisi vuotta ja rakastelimme vain kerran-pari vuodessa! Siitä suhteesta mieheni on täysin tietoinen ja hyväksyy sen - vaikka suhde on päättynyt jo pari vuotta sitten, niin jatkuvasti mieheni puhuu siitä ja yllytää minua lämmittämään sen uudelleen!!!
Hän jopa sanoi että jos onnistun joskus vielä rakastelemaan sen miehen kanssa, niin hän toivoisi pääsevänsä katselemaan (tosin se oli leikillä sanottu ja vailla totuuspohjaa, mutta..).
Yritän tällä jotenkin selittää sitä, että todellakin mieheni haluaisi että käyn tyydyttämässä tarpeeni jossakin muualla, kun hän itse ei siihen kykene - toki meillä on leikkikaluja sekä käytetään joskus kieltäkin, mutta eihän se korvaa kuitenkaan oikeaa rakastelua, johon kuuluu myös toisen ihmisen tiivis läheisyys... Ja kun viimeisinä vuosina meillä on noiden "rakastelujen" väli ollut useita kuukausia, joskus melkein puoli vuotta!!!
Muuten mieheni tällä hetkellä tavallaan "palvoo" minua ja pelkää että jätän hänet. Vuosikausia hän laiminlöi minut täysin ja tajusi sen nyt kun kerroin erohaluistani. En kuitenkaan haluaisi miestä, joka itku silmässä roikkuu minussa kiinni..!
Olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen, joka ei haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään, ja siksi annankin hänelle nyt uuden mahdollisuuden ja katson rauhassa mihin suuntaan suhteemme kehittyy.
En kuitenkaan voi sanoa, että rakastaisin miestäni - olenkohan koskaan oikeasti rakastanutkaan...
Olen monesti miettinyt, että teenkö väärin miestäni kohtaan kun olemme yhdessä, koska uskon etä hänellekin voisi löytyä jostakin "se oikea", joka osaisi myös rakastaa häntä?
Kuitenkin meillä on pitkä avioliitto takana ja kaksi kouluikäistä lasta - vaikeaa...
Saattaa kuulostaa tällä hetkellä hullulta, mutta erotatko omat tunteesi? Tarkoitan mikä on rakkautta, mikä on sääliä? Miehesi ei välttämättä rakasta sinua, kyse voi olla läheisriippuvuudesta. Se ei ole millään tavalla terveen suhteen tukipuita. Tottakai lapset ja yhteinen talous/menneisyys pitää teitä molempia kiinni toisissanne, mutta kaikki on mahdollista vaikka ette enää olisi aviopari. Toista ihmistä ei tarvitse, eikä tulekaan unohtaa vaikka ero tulisi.
Eroaminen liitosta voisi olla terveimpiä ratkaisuja tällä hetkellä. En tietenkään tiedä enempää kuin kirjoitustesi perusteella, mutta se tuli itselleni heti mieleen. Molemmat teistä kärsisi siitä, mutta suurempi kärsimys hetken ja pidemmänkin hetken aikaa on ainakin omasta näkökulmastani parempi kuin hidas ja kytevä kärsimys vuosien ja vuosien ajan. Kumpaakaan teistä en tuomitse. Yritä kysyä itseltäsi olisitteko yhdessä jos et tuntisi miestäsi entuudesta, teillä ei olisi lapsia, ei yhteistä taloutta?
Nämä ovat omia mielipiteitäni ja toivon, että ne auttavat antamaan jotain omiin ajatuksiisi.
Toisen kirjoituksesi luettuani alan epäilemään, että kumpikaan ei taida rakastaa toista. Sitä vain roikuttaan toisissa kiinni, kun muutakaan ei osata/uskalleta tehdä. Millainen kuva parisuhteesta mahtaa lapsillekaan muodostua?Sorry vaan, mutta itse en tunteettomassa liitossa haluaisi olla, joten silloin parempi kyllä lopettaa koko suhde ja aloittaa uusi elämä - molempien.
Muuttuminen lähtee jokaisen omasta halusta. Jos miehesi todella itse haluaa muuttua, hän pystyy siihen. Mutta jos sinä haluat häntä muuttaa, turha toivo.
Sinun tekstiäsi lainaten:
"...minulla on lupa käydä joskus vieraissa, jos tilaisuus tulee vastaan."
Pisti silmään tämä lause. Eiköhän sinunkin kannattaisi vähän ajatella muuttavasi omia tapojasi. Mihin liittoon kuuluvat sopimukset, että käydään vieraissa tilaisuuden tullen!?? Huh, huh.
Taitaa olla melkoinen tossukka miehesi. Nurisematta nielee syrjähyppysi ja siinä vielä yrittää itse ottaa kaikki syyt (joita ilmeisesti hänestä löydät) niskaansa.
Mahdoitko lukea myös tuon tarkennukseni...?
Jos luit, niin olisin odottanut vähän toisenlaista kommenttia!