Tähän on nyt tultu. Piti alkaa tänne tilittään omaa paskaa oloa ku ei oo oikein ketään jonka kanssa tästä vois keskustella. Olen siis naimisissa naisen 40v kanssa jolla on elämässä tapahtunut paljon tosi paskoja asioita ja joiden takia hänelle on aiheutunut mielenterveydellisiä ongelmia, elämä on yhtä vuoristorataa yhtenä päivänä kaikki on hyvin kun taas seuraavana voi kaikki olla ihan perseellään... tähän alkaa pikkuhiljaa väsymään kun sitä on jatkunu jo kohta 10 vuotta. Välillä tuntuu kuin olisin hänen omaishoitaja enkä aviomies, tunteet häntä kohtaan on karisseet vuosien varrelle. Kämppäkaverit varmaan kuvaa tämän hetkistä tuntunnetilaa parhaiten.. mutta tästä sitte itse ongelmaan, meillä on omakotitalo joka pitäisi eron tullen myydä, varmaan olisin lähtenyt jo aikoja sitten jos se olis helpompaa. Mutta sitten on myös vaimon mielenterveysongelmat jotka huolestuttavat, vaarana on että hän tekee itselleen jotain.. sitä en missään tapauksessa halua.. ahdistaa niin älyttömästi kun en tiedä miten tästä pääsisi ulos ilman suurta tuhoa.....
32v mies avioero toiveissa
minävain32
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos vaimo on kerta 40-vuotias, on hän jo tuplastikin täysi-ikäinen. Siis hyvinkin vankasti vastuussa itsestään.
Ei ole sinun velvollisuutesi uhrata omaa elämääsi hänen takiaan. Sitä paitsi hyvin todennäköisesti jos jonkinlainen romahdus tulee, hänet korjataan sairaalahoitoon. Mitään itsemurhaa on aika utopistista pelätä. Ja kuten sanottu, et voi istua hänen vankinaan hamaan elämäsi loppuun!
Joskus on vaan pakko olla välillä myös itsekäs, eikä kannata uhrata ainoaa elämäänsä ihmisen kanssa joka imee elämästä kaiken positiivisen energian. Tottakai ero alkuunsa tomahduttaa, mutta kuten ylempikin sanoi niin et sinä voi olla hänen omaishoitajansa, hänen pitää ottaa itse vastuu itsestään.
Voihan olla että jos jäät tuohon niin katkeroidut. 10 vuoden päästä sitten suret että nuoruus meni hukkaan kun et uskaltanut tehdä mitään, ja moni asia jäi toteuttamatta. Vaikutat sympaattiselta mieheltä.
Kun eroatte, voi olla vaarana että hän sitten vajoaa alas ja alkaa uhkailemaan itsemurhalla(?), tällöin soitto hätäkeskukseen niin poliisin on käytävä juttelemassa/viemässä ehkä jopa ammattiapuun jos tilanne vaikuttaa vakavalta.
Niin, sä nyt sitten hylkäät hänet? Ooooooooo.........
Eikö ap:n ole parempi panna lakanat jakoon kun hänestä tuntuu, ettei enää jaksa? Kenenkään etu ei liene se, että mieleltään sekaisin olevasta ihmisestä huolehtii loppuunpalanut ihminen? Ainakin kannattaisi hakea ulkopuolista apua molemmille ja hyvin pian. Ap:n vastuulla ei ole se, miten puoliso selviää mahdollisen eron jälkeen.
Kuvittele itsesi ap:n tilanteeseen, kuinka kauan jaksaisit?
Kai sun on tehtävä ratkaisu omaa itseäsi kunnioittaen. Jos et enää saa parisuhteesta sitä mitä tarvitset, pitää miettiä mitä sille pitäisi tehdä. Parisuhteessa tietty tulee jos jonkinlaisia ongelmia eteen, ja nekin kuuluu siihen pakettiin. Ylä-ja alamäet.
Näytää että vaimosi on kovasti hädissään ja ja turvautuu uhkaa kohdatessaan näin äärimmäisiin keinoihin. Vaimosi ei tiedä muita keinoja hakea huomiota kun ne mitä käyttää.
Oletko miettinyt miten saisit lisättyä turvallisuuden kokemusta vaimosi elämässä, jotta hän pystyisi rauhoittumaan ja pystyisi suuntaamaan ajatuksiaan ja toimintaansa itsestään ulospäin. Pitäisikö vaihtaa maisemaa välillä, matkailla, tehdä jotain joka saa ajatukset pois arjesta. Jos vaimosi on kyllästynyt arkeensa?
Vaimoasi ei auta muuttumaan sinun poiskääntymisesi parisuhteesta vaan kääntyminen vaimon puoleen.
Teet juuri päivastoin kuin olit ajatellut ja katsot mitä siitä seuraa. Vaimosi suorastaan tuntuu huutavan apuasi ja tukeasi.
Ala hemmotella häntä, auta kotitöissä,osta jotain kivaa, huomioi, ja kehu. Älä katsele tilannetta negatiiviselta kannalta, vaan koeta olla positiivinen ja antaa positiivisa viestejä. Katso miten se vaikuttaa, saatat yllättyä. Joka tapauksessa vaimollesi hylkääminen ilmeisemmin on kuin puukonisku selkään jälleen kerran. Se on kuin löisi lyötyä. Julmalta tuntuu vaimosi puolesta sellainenkin kohtelu toistuvasti.
Käy juttelemssa tilanteestasi vaikka parisuhdeterapeutilla ennenkuin laitat lopullisen eron vireille. Onko vaimosi hoidossa, vai onko tilanne vain ollut tuollainen koko avioliittonne ajan? Jos ei ole ammattiapua hakenut, ohjaa hänet nyt pikimmiten jonnekin. Pystyttekö keskustelemaan ongelmasta keskenänne, jos ette, miksi? Oletko puhunut tuntemuksista vaimollesi? Kannattaa varmaan tehdä asialle jotain. Kaikesta voi selviytyä, jos vaan on tahtoa ja uskoa ja oikea asenne.
Voimia sinulle, mitä sitten päätätkin tehdä.
Tämän parempaa neuvoa ei kukaan voi antaa!
"Tämän parempaa neuvoa ei kukaan voi antaa!"
Siis vaimolla on mielenterveysongelmia, siis ihan OIKEA sairaus. Sairaudet eivät parannu kehumalla ja kotitöitä tekemällä vaikka kuinka toivoisi.
Mielenterveysongelmaisen ihmisen kanssa parisuhteessa oleminen on todella raskasta ja vaatii paljon. On myös ymmärrettävää jos omaishoitaja palaa loppuu eikä tunne enää saavansa suhteesta sitä mitä aikuinen ihminen odottaa.
Aloittaja on elänyt tilanteessa 10 vuotta ja se on jo hatunnoston arvoinen suoritus ja osoittaa että hän ei luovu helposti. Toki vielä kannattaa katsoa josko joku terapia auttaisi mutta kyllä joskus ihmisen on myös lupa luovuttaa ja olla lopulta itsekäskin jos suhde vie vuosia paljon enenmmän kuin antaa.
Meillä ukko meni ja sairastu syöpään. Pari kuukautta jaksoin katella, mutta pakko oli lähtee. Ei semmosta jaksanu. Pakkohan sitä on itteensä ajatella.
Entä jos sinä olisit sairastunut.
Älä hyvä mies tuhlaa aikaasi enää tuollaiseen. Et ole vastuussa toisesta ihmisestä.
Luulin, että olen ainoa hullu joka noin pitkään sietää. Itsemurhauhkailut ja muut vastaavat on sairainta mitä toista kohtaan voi tehdä. Itsellä erosta yli 2 vuotta ja hengissä näyttää ex olevan vaikka uhkailuja tuli sokenaan. Tosin juo itseensä hengiltä nyt. Ettenpäin vaan ja unohdat tollaset oot sen verran nuorikin vielä.