Näin viime yönä unta, että asuin perheeni kanssa vanhassa omakotitalossa, jossa asui paljon muitakin ihmisiä. Ihmisten keskuudessa alkoi levitä sairaus, aivan kuin raivotauti, ja he alkoivat hyökkäillä toistensa kimppuun. Unessa tautisyklejä oli kolme, ja ne lievenivät joka kerralla. Syklien aikana löysimme erilaisia keinoja tartunnan ehkäisyksi, esimerkiksi piiloutuminen.
Viimeinen sykli oli erilainen. Sen aikana me muutimme vanhaan koulurakennukseen, jossa asuimme lapsuudessani. Siellä taudin ehkäisyksi me jouduimme suorittamaan tehtäviä (esim. piiloutuminen, sukeltaminen ja hiihto), jotta emme saisi tartuntaa. Onnistuin suorittamaan muut tehtävät hyvin, mutta hiihtäessä upposin lampeen ja pääsin vasta ihan viime tingassa sieltä pois. Muutama muukin tippui, eikä päässyt enää ylös > sairastuminen. Uni oli todella ahdistava.
Tartuntatautiuni
6
198
Vastaukset
- Tulkintaa
Tartuntatauti unessa symboloi riitelyä, tarkemmin riidanhaluisuutta joka leviää henkilöstä toiseen kuin "tartuntatauti".
"Ihmisten keskuudessa alkoi levitä sairaus, aivan kuin raivotauti, ja he alkoivat hyökkäillä toistensa kimppuun".
Ilmeisesti unennäkijän ympäristössä/ympäröivissä ihmisissä on moista kulkutautia (riidanhaluisuus) ilmennyt ja unennäkijän alitajunta nyt purkaa sitä tässä unessa.
"Unessa tautisyklejä oli kolme, ja ne lievenivät joka kerralla. Syklien aikana löysimme erilaisia keinoja tartunnan ehkäisyksi, esimerkiksi piiloutuminen. "
Riitelyn laantuessa "sykleittäin", unennäkijä perheineen kehittää varsin näppäriä keinoja välttyäkseen ikävältä riitelyn "taudilta" -- mainitaan piiloutuminen elikkä ei olla tekemisissä riitelijöiden kanssa vaan ollaan "piilossa" heiltä, elikkä välttely ja vähäinen kanssakäyminen = piiloutuminen.
"Viimeinen sykli oli erilainen....lapsuudessani. Siellä taudin ehkäisyksi me jouduimme suorittamaan tehtäviä (esim. piiloutuminen, sukeltaminen ja hiihto), jotta emme saisi tartuntaa...."
Samoin jo (edellä kuvailtu) unennäkijän lapsuudessa hyväksi havaittu keino eli aktiivisena pysyminen ja harrastaminen (tehtävien suorittaminen) on hyvä keino "tartunnan" eli riitelyn välttämiseksi koska useinhan riidanhalu juurikin kumpuaa turhautumisesta kun ihmisillä on rakentavan tekemisen puutetta. - BLOODisLIFE
Rabies, vesikauhu, raivotauti unessa tarkoittaa vihamiehiä ja se kun yritit välttää saamasta tautia tarkoittaa että on jokin ylitsepääsemätön vaikeus mutta onnistuit kuitenkin lopulta eli pääset vaikeuksien yli
Asuit unessasi vanhassa omakotitalossa oman perheesi kanssa. Käsitän tämän tarkoittavan nykyistä perhettäsi erotuksena lapsuuden perheestäsi.
Ihmisten keskuudessa alkoi levitä raivosairaus, he olivat siis vihaisia ja riitelivät. Tautisyklejä oli kolme. Tämä voisi tarkoittaa, että olette kotona riidelleet jonkin aikaa.
Unen aikana muistat, että riitojen kanssa selviytyy kun piiloutuu.
Tästä ajatuskulku heittää sinut lapsuuteen. Muutitte vanhaan koulurakennukseen, jossa suorititte tehtäviä. Piiloutumista, sukeltamista ja hiihtoa. Nämä viittaisivat lapsuuden leikkeihin ja koulutoimiin. Kenties teillä oli vihainen ja pelottava opettaja. Kenties ne viittaavat lapsuuden leikkeihin, joita teitte kun kotona riideltiin. Joka tapauksessa ajatukset viittaisivat kotoa poissa olemiseen riitojen ehkäisemiseksi tai niiden kokemisen välttämiseksi.
Viimeinen ajatus suohon uppoamisesta ja sairastumisesta voisi viitata jälleen nykyiseen. Onnistuit aikoinaan välttämään sairastumisen eli riidan, mikset nykyäänkin.
Tämä kaikki saattaisi viitata lapsuuden muistoihin kotona käytävistä riidoista ja keinoista selviytyä niistä.
Kaipaat nykyisyyteen ikäänkuin samanlaista poisvetäytymisen mahdollisuutta riitatilanteessa kuin lapsuudessa piditte normaalina toimintatapana. Ilmeisesti se ei ole niin helppoa enää.
Voimakas ahdistus voisi viitata lapsuuden aikaisiin tunteisiin riitoja kokiessa ja niitä nykyään muistaessa ja verratessa nykytilanteeseen.
Erikoinen uni, kiitos sen jakamisesta.- wgfwrgf
Tartuntataudit kuvaa huonoa ilmapiiriä.
- s24sivustaseuraaja
ensimmäinen ajatukseni unesta oli: suomi24 ja täällä vaikuttava 'henki' ... joitain palstoja lukiessa tulee todella paha olo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6902698Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311356Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131254- 1121215
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2471158- 1011025
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112953Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105949Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761