yhdessä jatkaminen pettäjän kanssa

oletteko onnistuneet jatkamaan yhdessä puolison petettyä. milloin pystyit antamaan anteeksi vai oletko pystynyt. miten käsittelit vihaa ja pettymstä. miten asian yli pääsee.
644373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Aina/pitkään tulee epäilemään kaikkea mitä puoliso tekee,sanoo yms...ehkä joskus pystyy monen vuoden jälkeen antamaan anteeksi,mutta ikinä sitä ei unohda.

Äänestä

Yhdessä kyllä pystyy jatkamaan mutta luottamuksen mentyä hiipuu rakkaus. Pettäminen särkee sydämen. Suhde ei ole enää aito. Anteeksi voi antaa mutta sydän on murtunut, suru ja paha mieli ei koskaan katoa. Voi sanoa antavansa anteeksi mutta loukkaus on niin paha että parisuhteen yhteinen sävel on kadonnut. Valitettavasti näin se vain menee, pettämisellä voi rikkoa kaiken, nykyisyyden, tulevaisuuden ja jopa yhdessä koetut muistot tahraantuvat. Ja mikä surullisinta, lapsi voi jäädä tämän murhenäytelmän jalkoihin. Uskollisuus kannattaa, kun omatunto on puhdas niin sydänkin iloitsee aitoa elämäniloa.

Äänestä

MIKSI pitäisi jatkaa pettäjän kanssa? Yhtään hyvää syytä ei ole olemassa. Lapset kaikkein huonoin syy.

Äänestä

Jatkaminen on tottakai mahdollista. Tarvitaan anteeksiantoa, muuttumista ja eteenpäinmenoa, sitoutumista. Elämä ja ihmiset ovat epätäydellisiä. Pitkässä liitossa tulee monenlaisia haasteita, pettäminen voi olla yksi niistä. Jos molemmat halukkaita yhdessä jatkamaan ja suhteeseen panostamaan niin mikä ettei! Elämä on oppimista ja parhaimmillaan pari hitsautuu entistä tiukemmin yhteen.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Liian usein tuntuu olevan vaihtoehtona vain erota äkkiä, jättää kaikki selvittämättä ja etsiä uusi rakkaus. Jokainen on oman onnensa seppä. Jos joku löytää onnensa aina vaihtamalla uuteen tai toinen jatkamalla ja jakamalla vastoinkäymiset oppien hölmöilyistään, niin keneltä se on pois. Onnea etsitään joskus aidan toiselta puolelta - turhaan, sillä se saattaa olla ihan liiankin lähellä, mutta arjen kaaoksessa sitä ei enää huomaa.

    Keväisen hormoonihyrräyksen voi myös kokea uudestaan vanhan puolisonsa kanssa. Ja se on oikeastaan hienoin kokemus, jonka pitkässä parisuhteessa voi kokea, suhde vahvistuu.

    Äänestä

  • tahtorakastaa kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Liian usein tuntuu olevan vaihtoehtona vain erota äkkiä, jättää kaikki selvittämättä ja etsiä uusi rakkaus. Jokainen on oman onnensa seppä. Jos joku löytää onnensa aina vaihtamalla uuteen tai toinen jatkamalla ja jakamalla vastoinkäymiset oppien hölmöilyistään, niin keneltä se on pois. Onnea etsitään joskus aidan toiselta puolelta - turhaan, sillä se saattaa olla ihan liiankin lähellä, mutta arjen kaaoksessa sitä ei enää huomaa.

    Keväisen hormoonihyrräyksen voi myös kokea uudestaan vanhan puolisonsa kanssa. Ja se on oikeastaan hienoin kokemus, jonka pitkässä parisuhteessa voi kokea, suhde vahvistuu.

    Se että eroaa pettäjäkumppanistaan ei tarkoita läheskään aina että etsitään heti uusi rakkaus. Onni ei yleensäkään ole toisen ihmisen varassa. Ei taida se "tahto rakastaa" pitää jostain syystä kumppania poissa vieraista jos toinen on mennäkseen aidan toiselle puolelle. Voihan sitä tietenkin olla välittämättä jos toinen käy vieraissa. Voi tahtoa rakastaa siitä huolimatta.

    Äänestä

  • Vaikeatahan sen luottamisen kanssa on. Menee vuosia ja toisen täytyy myös kestää epäilyt. Sitoutumista ja näyttöä vaatii ja paljon mutta unohtaahan ei koskaan voi se on varmaa. Riippuu ihmisestä kykeneekö luottamaan vai tuhoaako jatkuva pelko ja epäily kumminkin suhteen pitenmänpäälle. Kokeillahan toki voi kyllä jotkut onnistuu muta vaatii kyllä paljon petetyltä että pettäjältä. Itse annoin anteeksi mutta en unohda koskaan. Tietyissä tilanteissa tulee esille ja mieleen vaikka aikaa on jo 2 vuotta kulunut. Ei pelkästään yhden osapuolen vika vaan molemmat ihan yhtä syyllisiä

    Äänestä

  • Viime kesänä mies jäi toistamiseen kiinni pettämisestä, jälleen jatkettiin yhdessä. En edelleenkään luota häneen ja miksipä luottaisin, kun puhuu tuon tuosta kaunisteltua totuutta menoistaan ja seuralaisistaan. Olen alentunut siihen pisteeseen, että tutkin öisin hänen puhelintaan ja etsin todisteita sille, että valehtelee. Sisältäni kuoli jotain sen jälkeen, kun pettäminen tuli julki. En tiedä miksi olen hänen kanssaan edelleen, ehkä lasten ehkä rahan vuoksi. Menettäisin itselleni tärkeän kodin, mikäli eroaisimme. Haluan säilyttää rakkaan kodin lapsille ja kestän tämän. Ehkä vielä joku päivä minulla on varaa ostaa hänet ulos.

    Äänestä

  • sydänhajalla kirjoitti:

    Viime kesänä mies jäi toistamiseen kiinni pettämisestä, jälleen jatkettiin yhdessä. En edelleenkään luota häneen ja miksipä luottaisin, kun puhuu tuon tuosta kaunisteltua totuutta menoistaan ja seuralaisistaan. Olen alentunut siihen pisteeseen, että tutkin öisin hänen puhelintaan ja etsin todisteita sille, että valehtelee. Sisältäni kuoli jotain sen jälkeen, kun pettäminen tuli julki. En tiedä miksi olen hänen kanssaan edelleen, ehkä lasten ehkä rahan vuoksi. Menettäisin itselleni tärkeän kodin, mikäli eroaisimme. Haluan säilyttää rakkaan kodin lapsille ja kestän tämän. Ehkä vielä joku päivä minulla on varaa ostaa hänet ulos.

    Niin. Aika vaikeaa on jos vain toinen yrittää pitää kotia kasassa lasten takia. Kyllä he ymmärtävät ja vaistoavat jos äidin sydän on hajalla. Mitä elämää sekin on. Kulissit kunnossa mutta mikään muu ei. Itse tein toisenlaisen ratkaisun nimenomaan lasten takia enkä kadu sitä.

    Äänestä

  • sydänhajalla kirjoitti:

    Viime kesänä mies jäi toistamiseen kiinni pettämisestä, jälleen jatkettiin yhdessä. En edelleenkään luota häneen ja miksipä luottaisin, kun puhuu tuon tuosta kaunisteltua totuutta menoistaan ja seuralaisistaan. Olen alentunut siihen pisteeseen, että tutkin öisin hänen puhelintaan ja etsin todisteita sille, että valehtelee. Sisältäni kuoli jotain sen jälkeen, kun pettäminen tuli julki. En tiedä miksi olen hänen kanssaan edelleen, ehkä lasten ehkä rahan vuoksi. Menettäisin itselleni tärkeän kodin, mikäli eroaisimme. Haluan säilyttää rakkaan kodin lapsille ja kestän tämän. Ehkä vielä joku päivä minulla on varaa ostaa hänet ulos.

    Monet ajattelevat, että koti on lapsille rakas, vaikka lapsille oikeasti rakas on rakastava vanhempi, johon hänellä on kiintymyssuhde. Kiintymyssuhde lapseen häiriintyy, jos vanhempien välinen suhde ei toimi. Perheen perusta on juuri vanhempien välinen suhde.

    Äänestä

  • Pettäminen on merkki, että jotain on jo kuollut suhteesta. Voihan sitä jatkaa yhdessä, mutta ei se rakkaus, luottamus, turvallisuus tai onni palaudu edes ajan kanssa. Lasten takia on turha sinnitellä. Joskus on vaan parempi myöntää, että ero on oikea ratkaisu lastenkin takia. Olen samaa mieltä, että lapset kyllä näkevät parisuhteen tolan kaiken läpi. Minä haluan antaa lapsilleni rakastavan suhteen mallin ja opin siitä, että hampaat irvessä ei tarvitse jäädä huonoon avioliittoon. Onni voi löytyä kestävämmin vähän kypsempänä.

    Äänestä

Miehelläni oli ns. henkinen suhde, jota oli jatkunut yli kaksi vuotta kun käry kävi ja yhteydenpito oli siinä vaiheessa jo lähes päivittäistä. Suhde jatkui vielä yli vuoden lyhyitä taukoja lukuunottamatta. Paljon valheita ja turhia lupauksia. Nyt viimeisestä kärystä on vuosi ja meillä menee hyvin. Anteeksi olen antanut, koska ihmisiä ollaan ja tehdään virheitä. Luottamus välillä koettelee, mutta yhdessä on hyvä olla, parempi kuin vuosiin. Yhteisiä vuosia on takana 27. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta olen myös itse oppinut tämän kriisin myötä, että pitää keskittyä omiin juttuihin, eikä liikaa tukeutua toiseen. Pitää niinsanotusti hankkia oma elämä. Eikä pitää toista itsestäänselvyytenä.

Äänestä
  • Hieman samanlainen kokemus...ja samankaltainen opetus, että pitää keskittyä itseensä, seistä omilla jaloillaan. Olla riippumaton, ja rehellinen itselleen. Kiinnostaisi kuulla enemmän. Minusta tuntuu, että moni asia pitää aloittaa alusta. En tuntenutkaan miestä niin hyvin kuin luulin. Mikä on totta, mikä omaa kuvitelmaa? Käännyin tutkiskelemaan itseäni ja löysin vihdoin jonkinlaisen tasapainon enkä enää pelännyt - tulee, mitä tulee, minä selviän. Mutta siitä on sitten mies ollut ymmällään. Hän sanoo minun muuttuneen. Varmasti olenkin, miten muuten olisin selvinnyt? Ei ollut vaihtoehtoja. Eikä paluuta, vaikka mies niin näyttää toivovan. Mikään ei ole niin kuin ennen. En tiedä, huonommin vai paremminko, mutta eri lailla kuitenkin. Mies ei edelleenkään pysty olemaan täysin rehellinen tapahtuneesta.

    Äänestä

  • Nyt on pakko kysyä,että uskotko todella tähän henkiseen suhteeseen?Sori,mutta kahteen vuoteen mahtuu varmasti paljon muutakin kuin pelkkää kahvittelua...en sano tätä ilkeyksissäni sinulle päin vastoin.Älkää hyvät naiset uskoko ihan kaikkea mitä teille selitetään!

    Äänestä

  • Totuus2 kirjoitti:

    Nyt on pakko kysyä,että uskotko todella tähän henkiseen suhteeseen?Sori,mutta kahteen vuoteen mahtuu varmasti paljon muutakin kuin pelkkää kahvittelua...en sano tätä ilkeyksissäni sinulle päin vastoin.Älkää hyvät naiset uskoko ihan kaikkea mitä teille selitetään!

    Kysymys ei ollut varmaan minulle tarkoitettu, mutta omasta puolestani vastaan, ettei mieheni suhde ollut fyysinen. Tiedän sen.
    Nyt vain tuntuu, ettei mies käsitä suhteemme muuttuneen. "Me" täytyy luoda uudelleen. Minä en tätä halunnut, mutta pakko on muuttua, jos meinaa selvitä.

    Äänestä

  • Uskomatonko kirjoitti:

    Kysymys ei ollut varmaan minulle tarkoitettu, mutta omasta puolestani vastaan, ettei mieheni suhde ollut fyysinen. Tiedän sen.
    Nyt vain tuntuu, ettei mies käsitä suhteemme muuttuneen. "Me" täytyy luoda uudelleen. Minä en tätä halunnut, mutta pakko on muuttua, jos meinaa selvitä.

    Mistä voit tietää sen varmaksi, ettei mitään fyysistä ole tapahtunut? Mieskö kertoi vaiko se vieras nainen? Kyllä se vaan niin on että meihin naisiin uppoaa näköjään kaikenlaiset valheet. Viriili mies ei varmasti pidä suhdetta pelkästään psyykkisellä tasolla.

    Äänestä

  • nyttaitaanaurattaa kirjoitti:

    Mistä voit tietää sen varmaksi, ettei mitään fyysistä ole tapahtunut? Mieskö kertoi vaiko se vieras nainen? Kyllä se vaan niin on että meihin naisiin uppoaa näköjään kaikenlaiset valheet. Viriili mies ei varmasti pidä suhdetta pelkästään psyykkisellä tasolla.

    Mistä voin tietää: välimatkasta. Tällä hetkellä ainakin.
    Kovin on ristiriitaiset tunteet. Toisaalta haluan uskoa ja luottaa, kuvitella kaiken olevan ennallaan. Ja kuitenkin epäilen. Sillä, mitä mies sanoo, ei enää juuri ole painoa. Sanat ovat kevyitä. Mutta nyt tiedän, että pärjään; kävi miten kävi.

    Äänestä

  • nyttaitaanaurattaa kirjoitti:

    Mistä voit tietää sen varmaksi, ettei mitään fyysistä ole tapahtunut? Mieskö kertoi vaiko se vieras nainen? Kyllä se vaan niin on että meihin naisiin uppoaa näköjään kaikenlaiset valheet. Viriili mies ei varmasti pidä suhdetta pelkästään psyykkisellä tasolla.

    Olen samaa mieltä,että meihin naisiin uppoaa aivan liian paljon tarinoita ja siksi miehet pystyvät jatkamaankin kaikkia touhuja pitkäänkin,valitettavasti.Olen ollut uskojan osassa ja nyt sillä toisella puolella.Tarinat meni itselle läpi,koska en halunnut uskoa muuta vaikka epäilys oli kova.

    Äänestä

En voinut antaa anteeksi,oli senverran suuri loukkaus. Yritin pitää perheen kasassa, mutta täydellisen luottamuksen menettäminen pitkän uskollisen liiton jälkeen rikkoi liittomme. Mies ymmärtää nyt, että perhe olisi pitänyt laittaa etusijalle, mutta myöhäistä se nyt on.

Äänestä
  • Liitossa kyllä pitää ajatella ja kuunnella myös itseään. Sanoisin, että vieraissa käyminen kertoo aina siitä, että uskoton ei ole tyytyväinen parisuhteeseen. Perheen laittaminen aina etusijalle kostautuu myöhemmin.

    Äänestä

  • fgjfgx kirjoitti:

    Liitossa kyllä pitää ajatella ja kuunnella myös itseään. Sanoisin, että vieraissa käyminen kertoo aina siitä, että uskoton ei ole tyytyväinen parisuhteeseen. Perheen laittaminen aina etusijalle kostautuu myöhemmin.

    Vieraissa käyvälle perhe ei ole millään sijalla elämässä.

    Äänestä

  • luuserit kirjoitti:

    Vieraissa käyvälle perhe ei ole millään sijalla elämässä.

    Miksi niin luulet? Ei uskottomuudesta voi päätellä mitään, pitää tietää, kysyä uskottomalta itseltään. Kaikki tapaukset ovat erilaisia.

    Itse tiedän hyvinkin monta tapausta, jossa uskottomalle perhe, kuten myös puoliso merkitsee erittäin paljon.

    Äänestä

  • sarat_ kirjoitti:

    Miksi niin luulet? Ei uskottomuudesta voi päätellä mitään, pitää tietää, kysyä uskottomalta itseltään. Kaikki tapaukset ovat erilaisia.

    Itse tiedän hyvinkin monta tapausta, jossa uskottomalle perhe, kuten myös puoliso merkitsee erittäin paljon.

    Oletko miettinyt, miksi nuo sun tapaukset sitten pettää puolisoaan, jos perhe ja puoliso heille merkitsee paljon? Arvostaako ja kunnioittaako pettäjä sun mielestä parisuhdettaan? Vai onko kyse siitä, ettei parisuhde jollain tasolla toimi ja se toimimaton osa haetaan muualta?
    Tottakai pettäjä ei halua menettää perhettään eikä puolisoaan. Koska on pelkuri. Pelkää yksin jäämistä. Pelkää ottaa vastuun omasta elämästään. Pelkureitako sun tuttavapiirissä vain on? Huijareita, jotka saa puolison uskomaan että hyvin meillä menee ja sua vain rakastan. Enkä ikinä petä. Yök mitä ihmisiä.

    Äänestä

  • Kyllä noita on mietittykin,kysyttykin vastausta saamatta. Mikä saa silti pettämään? Mikä ihmeen taso se voi olla, jolla ei toimi, kun seksi taivaallista, puolin toisin saa tarpeeksi, samassa asennossa ei jyystetä, rakastetaan toinen toisiamme ja se näkyy hellyytenä, käydään yhdessä matkoilla ja sukujuhlissa, lapsiin hyvät ja lämpimät välit, kaikesta pystyy puhumaan kikkareesta kokkareeseen, kehutaan, arki sujuu kuin sametti yms. Silti hän tarvitsee suhteen ulkopuolisen kehuskelijan, johon yhteys prepaid-liittymällä.

    Vastaan itse,työkeikoilla vieraassa kaupungissa on tylsää ja tarvitsee aamuunsa pölinäpiristeen. Ihana nainen varmaan hänkin on, kuulin hänen äänensä, kaunis sointi, kun puolisoni vastasi minulle viralliseen puhelimeensa ja tämä nainen jatkoi pulputustaan prepaidiin. Voi töppönen sentään, ei ehkä edes huomannut tai jos huomasi, niin kyllä kultani osasi varmaan selittää taitavasti asian.

    Mikä eniten harmittaa, niin tämän toisen puolesta se, että hän hukkaa turhaa ruutia, ja ennenpitkää tulee haukkumaan prepaid-liittymän omistajan narsistiksi tai muuksi sekopääksi. Ajatella, että voi rakastaa, koska elämä, jota elää on aitoa ja totta, mutta toisella on tarve hakea jännitystä tuolla tavalla. Oma luonto ei anna periksi toimia vastaavalla tavalla, jo pelkkä ajatus etoo, että jonkun muun kuin puolison kanssa jakaisin liian yksityisiä tietoja. Ehkä tämä soinnikas on samanlainen kuin edellinenkin eli jossakin elämän kriisissä tulee avautuneeksi vastakkaiselle sukupuolelle ja odottaa jonkinlaista ohjausta tai apua, mutta tympääntyy, kun se ei sitten ole sitä, mitä todellisuudessa haetaan. Toivottavasti ei kuitenkaan se kriisi ole viidenkympin villitys, sillä se on tosi hulvatonta menoa, jossa ei tunneta empatiaa ketään kohtaan.

    Jännittävää äitienpäivää extremeilyn merkeissä, pitäkää puolisoistanne huolta.

    Äänestä

  • mietisnäitä kirjoitti:

    Oletko miettinyt, miksi nuo sun tapaukset sitten pettää puolisoaan, jos perhe ja puoliso heille merkitsee paljon? Arvostaako ja kunnioittaako pettäjä sun mielestä parisuhdettaan? Vai onko kyse siitä, ettei parisuhde jollain tasolla toimi ja se toimimaton osa haetaan muualta?
    Tottakai pettäjä ei halua menettää perhettään eikä puolisoaan. Koska on pelkuri. Pelkää yksin jäämistä. Pelkää ottaa vastuun omasta elämästään. Pelkureitako sun tuttavapiirissä vain on? Huijareita, jotka saa puolison uskomaan että hyvin meillä menee ja sua vain rakastan. Enkä ikinä petä. Yök mitä ihmisiä.

    Uskottomuus liittyy usein henkilökohtaiseen kriisiin. Kuten esimerkiksi "tässäkö tämä elämä sitten oli" -kriisiin. Tai sitten yksinkertaisesti ihastuu/rakastuu toiseen: tulee "mitä jos...." -kriisi. Hyvin usein uskottomuus liittyy kuitenkin siihen, että on jo pitkään yrittänyt keskustella puolison kanssa mistä ns. kenkä puristaa, on yritetty selvittää, parantaa parisuhdetta "sitten joskus" tai "kun on enemmän aikaa" tai mitä muuta tahansa sitkua. Uskottomuuden kautta monet löytävät itsensä ja tai seksuaalisuutensa, kun ovat kadottaneet sen liittoonsa. Siinä samalla he huomaavat, ettei sitku ole onnistunut, vaikka vuosia on yritetty ja odotettu.

    Tietysti on ihmisiä, jotka melko ajattelematta heittäytyvät yhden yön suhteeseen, ja kärsivät siitä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mielestäni parisuhde on sen verran iso kokonaisuus, etten ainakaan muuten toimivasta parisuhteesta heti eroaisi, vaikka puoliso kerran tai kaksi hairahtuisikin. Anteeksianto ja armo on parasta mitä parisuhteessa voi saada rakkauden lisäksi. Toki liitossa voi ja pitääkin, puolin ja toisin, ajatella itseään, mitä sietää, mitä ei, mutta joustavuutta tarvitaan.

    Äänestä

  • tulpatonmopoko kirjoitti:

    Kyllä noita on mietittykin,kysyttykin vastausta saamatta. Mikä saa silti pettämään? Mikä ihmeen taso se voi olla, jolla ei toimi, kun seksi taivaallista, puolin toisin saa tarpeeksi, samassa asennossa ei jyystetä, rakastetaan toinen toisiamme ja se näkyy hellyytenä, käydään yhdessä matkoilla ja sukujuhlissa, lapsiin hyvät ja lämpimät välit, kaikesta pystyy puhumaan kikkareesta kokkareeseen, kehutaan, arki sujuu kuin sametti yms. Silti hän tarvitsee suhteen ulkopuolisen kehuskelijan, johon yhteys prepaid-liittymällä.

    Vastaan itse,työkeikoilla vieraassa kaupungissa on tylsää ja tarvitsee aamuunsa pölinäpiristeen. Ihana nainen varmaan hänkin on, kuulin hänen äänensä, kaunis sointi, kun puolisoni vastasi minulle viralliseen puhelimeensa ja tämä nainen jatkoi pulputustaan prepaidiin. Voi töppönen sentään, ei ehkä edes huomannut tai jos huomasi, niin kyllä kultani osasi varmaan selittää taitavasti asian.

    Mikä eniten harmittaa, niin tämän toisen puolesta se, että hän hukkaa turhaa ruutia, ja ennenpitkää tulee haukkumaan prepaid-liittymän omistajan narsistiksi tai muuksi sekopääksi. Ajatella, että voi rakastaa, koska elämä, jota elää on aitoa ja totta, mutta toisella on tarve hakea jännitystä tuolla tavalla. Oma luonto ei anna periksi toimia vastaavalla tavalla, jo pelkkä ajatus etoo, että jonkun muun kuin puolison kanssa jakaisin liian yksityisiä tietoja. Ehkä tämä soinnikas on samanlainen kuin edellinenkin eli jossakin elämän kriisissä tulee avautuneeksi vastakkaiselle sukupuolelle ja odottaa jonkinlaista ohjausta tai apua, mutta tympääntyy, kun se ei sitten ole sitä, mitä todellisuudessa haetaan. Toivottavasti ei kuitenkaan se kriisi ole viidenkympin villitys, sillä se on tosi hulvatonta menoa, jossa ei tunneta empatiaa ketään kohtaan.

    Jännittävää äitienpäivää extremeilyn merkeissä, pitäkää puolisoistanne huolta.

    Tuossa on kysymys seksiriippuvuudesta. Aivan ehdottomasti. Siinä pitäisi uskottoman selvitellä menneisyyttään ja tonkia sielunelämäänsä melko intensiivisesti, jos aikoisi irti riippuvuudestaan. Irtipääseminen on usein miltei mahdotonta yksin, omin voimin, etenkin jos vuosia on ollut muita suhteita. Kuten riippuvuudet yleensäkin, niin myös seksiriippuvuus rasittaa, kuluttaa ja väsyttää. On huomattava, ettei riippuvuus ole valinta.

    Äänestä

Vaikka pystyisit antamaan anteeksi, unohtamaan et pysty, ja luottamusta ei voi saada takaisin. Jos liitto jatkuu, on se hyvin yksipuolinen, petetty ospuoli ottaa asiasn hyvin helposti uudelleen esille, jos jotain riitaa sattuu kohdalle, jne. Parempi pistää kantapäät vastakkain, että voi olla aidosti onnellinenkin!

Äänestä
  • Kokenutmies.....oon aivan samoilla linjoilla.Petetty ei tule koskaan antamaan pettäjän unohtaa mitä on tehnyt.Uutta onnea kohti vain...

    Äänestä

Olen kyllä sitä mieltä, että aika tekee tehtävänsä. Katkeruuteen ei pidä sortua. Aikaa vie, eikä se helppoa ole. Vaatii molemmilta tahtoa, mutta myös kykyä selvitä. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Mulla auttoi paljon, kun työkuviot muuttuivat samaan aikaan, sain uutta ja mielenkiintoista ajateltavaa, ei tarvinnut koko ajan murehtia. Me haettiin ulkopuolista apua ja minä puhuin paljon ystävieni kanssa. Eräs ystäväni sanoi, että se on myös itsetutkiskelun paikka ja ne joilla on myös pitkä liitto sanoivat, että et voi antaa periksi. Meidän erosta ei olisi tullut yhtään onnellista ihmistä, vaan kolme (teini-ikäinen tyttäremme kolmas) onnetonta.

Äänestä
  • Riippuu ihmisistä. Jos en olisi eronnut niin ainakin minä olisin jäänyt onnettomaksi. Tulin onnelliseksi erosta kun tietenkin ensin sain asian käsiteltyä. Katkera en ole ollut. Parisuhde kesti lähes 30 vuotta ja erosta tuli 10 vuotta. Elän elämäni parasta aikaa.

    Äänestä

  • En tarkoittanut ketään henklökohtaisesti, mutta yleisellä tasolla täällä tuntuu olevan paljon katkeria ihmisiä. Pitkä liitto ei voi olla aina yhtä onnea, siihen mahtuu monenlaista. Kari Hotakainen sanoi haastattelussa, että on ihmeellistä, miten samaan ihmiseen voi rakastua aina uudelleen. Pitkässä liitossa käy helposti niin, että alkaa pitämään toista itsestäänselvyytenä. Niin kävi myös minulle. Kriisin myötä opimme myös puhumaan tunteista jotka oli unohtuneet vuosien myötä.
    Aloittaja kysyi, miten käsittelitte vihaa? Minua terapeutti neuvoi kirjoittamaan. Kun vihanpuuska iski, menin kotona sellaiseen paikkaan, missä en normaalisti ole ja kirjoitin paperille pahan oloni, se sai kestää korkeintaan 15 min. sen jälkeen hävitin paperin. Se oli aika hyvä keino.

    Äänestä

  • Palaan vielä omaan kirjoitukseeni. Yleensä sanotaan eron jälkeen että liitto epäonnistui. Itse olen sanonut että liitto onnistui kun kesti niinkun kauan, melkein 30 vuotta. Silloin ei voi olla katkera menneestä. :)
    Minulle on tärkein mielenrauha ja ero oli ainoa ratkaisu jonka avulla sen sain. Vihaa tunsin eron jälkeen mutta se lainemi itsestään aika äkkiä. Yritin käsitellä sitä järjen avulla ja aika teki tehtävänsä tässäkin.

    Äänestä

  • ollaanyksilöitä kirjoitti:

    Palaan vielä omaan kirjoitukseeni. Yleensä sanotaan eron jälkeen että liitto epäonnistui. Itse olen sanonut että liitto onnistui kun kesti niinkun kauan, melkein 30 vuotta. Silloin ei voi olla katkera menneestä. :)
    Minulle on tärkein mielenrauha ja ero oli ainoa ratkaisu jonka avulla sen sain. Vihaa tunsin eron jälkeen mutta se lainemi itsestään aika äkkiä. Yritin käsitellä sitä järjen avulla ja aika teki tehtävänsä tässäkin.

    Minäkään en allekirjoita tuota, että liitto olisi epäonnistunut, jos se päättyy eroon. Tosi mälsä ja haitallinenkin ajattelutapa. Muistan aina miten onnellinen olin, n. 28 vuotta sitten avioituessani. Ja miten äärimmäisen helpottunut - ja onnellinen olin erotessani :).

    Elämä ei mene aina niin kuin on suunnitellut. Kaiken lisäksi omatkin suunnitelmat muuttuu. Itse muuttuu, kumppani muuttuu, > usein myös kehittyy, ja välillä aivan toisiin suuntiin. Ei kehitys ole epäonnistumista milloinkaan.

    Äänestä

Mies petti kuukausien ajan. Otin takaisin lasten takia. Neljä vuotta kesti ja tuli ero. En pystynyt koskaan unohtamaan mitä hän teki. Luottamus ei palautunut, joten liitoa oli mahdotonta jatkaa.

Äänestä

Mitä olette tehneet kun uskottomuudet ovat tulleet ilmi pitkän ajan päästä? Kaikki yhdessä koettu onkin ollut valhetta. Hajalla olen. Menen ammattiauttajalle ja selvitän "pääni".Myös puhumalla ystäville. En ota asiaa puheeksi mieheni kanssa ennen tätä.koska hänellä on persoonallisuushäiriö. Ja tiedän että syy on lopulta minun ja siinä etten luota häneen. Ja varmasti kiistää kaiken.

Äänestä
  • Hyvä "Surrunen" Itse annoin anteeksi vaimolleni,vaikka petti yhden parhaimman kaverini kanssa! Tuohon meni aikaa n. 6v...

    Tosin siinä välissä tapahtui paljon...Leikkasin vaimoltani hiukset päästä(pitkät jo taas) ja kaverini sai nokkaansa kunnolla...Siis kirjaimellisesti.

    No tästä on aikaa kulunut jo 10vuotta, ja yhdessä olemme olleet 25vuotta.

    Nyt on seesteinen tilanne ja mms. Vaimoni oppi kantapäänkautta nämä asiat.

    Äänestä

  • Kiitos että vastasit. Meillä on takana yli 25 v avioliittoa ja yrittäjiä molemmat. Olen käynyt lääkärissä huonon nukkumisen ja voinnin takia sekä psykologilla mutta en koe saaneeni sieltä apua. Tässä tilanteessa on varsin yksin. vaatii paljon rohkeutta lähteä liitosta mutta toiseen luottaminen näyttää olevan mahdotonta tässä tilanteessa. Hienoa että olet saanut liittosi toimimaan.

    Äänestä

Samaa mieltä, kun luottamus kerran menee kunnolla ei sitä koskaan enää paikata. Toki kahden kauppa ja molemmilla osansa ja ehkä arpansa, vaan en kusetusta unohtaisi tai anteeksi antaisi. Kun toista katselis aika ajoinm tulisi mieleen toisen paneminen ja valehtelu, petos.

Äänestä

en pystynyt,, mustasukkaisuus kohtauksia, sitten väkivaltaa, sitten ero,,

ei siittä mitään tullut ,, sitten enää,, kun tiesin olleeni petetty

Äänestä

Olemme onnistuneet jatkamaan. Toiveikkaana olen lukenut juttuja siitä, että parisuhde voi parantua uskottomuudesta, mutta vielä reilun vuoden jälkeen olemme aika surullisissa tunnelmissa. Olen antanut anteeksi (vaikka ei ole pyydetty) enkä niinkään enää pelkää uskottomuutta. Mieheni valitsi minut ja yhteisen elämämme, mutta huomaan aina vaan pohtivani, että hän ei rakasta minua ja tuntee menettäneensä elämänsä rakkauden valittuaan minut.

Mieheni hoiti mm. alakuloaan sivusuhteella ja nyt suhteen loputtua mieliala on taas matalalla. Yritän ehdotella kaikenlaista tekemistä, mutta mikään ei tunnu häntä kiinnostavan tai piristävän.

Äänestä
  • Onneksi olkoon, että olette onnistuneet jatkamaan liittoanne, mutta pakko kysyä, eikö hän ole sanonut rakastavansa sinua pettämisen jälkeen? Ymmärssin tekstistäsi, että kyseessä oli siis pettämissuhde, eikä vain kerta tapahtuma. Eikä hän ole siis pyytänyt anteeksi sinulta? Tuota ihmettelen suuresti enkä saata ymmäörtää, sillä pettäminen on niin suuri loukkaus, josta itseni olisi mahdotonta jatkaa ilman anteeksi pyytämistä.

    Äänestä

  • Ei tuo rakastamisen sanominen mitään ratkaise. Itsekin olen kuullut sen muutaman kerran sen kiihkeimmän ensijakson aikana ja aikaa siitä on nyt siis kulunut jo 25 vuotta. Teot ratkaisevat. Muistan tässä kerran pitkän suhteemme aikana, että sanoin ihan ääneen hänelle rakastan sinua, niin aika nopeasti tuli vastaus: älä toistele sitä koko ajan. Ja kyse nyt oli kerran päivässä yleensä ennen nukkumaan menoa sanottu samalla tapaa kuin hyvän yön toivotus, että ei sitä sen useammin toisteltu.
    Pettäminen on loukkauksista suurin, mutta ei sitä mielestäni ole millään anteeksipyynnöllä kuitattu, vaan taas niillä teoilla. Yhteinen arki ja yhteiset lomat sekä keskustelu ja toisen helliminen ratkaisevat. On aika ruusunpunaista hattaraa, jos kuvittelee, että sanotaan anteeksi ja sitten se on poispyyhitty, että siinä suhteessa on eräällä tavalla outoa odotella anteeksipyyntöä ihmiseltä, joka ei muutoinkaan anteeksi pyytele.
    Pettäjän kanssa eläminen vaatii lehmän hermot ja suuren sydämen. Pelkuri lähtee aina pakoon tilanteessa kuin tilanteessa.

    Äänestä

  • Tässä tulee ns. kakkosen kommentti niin voitte hyökkää kimppuun.Minusta tuli salarakas lähes vuosi sitten.Ei en ikinä voinut kuvitella ryhtyväni suhteeseen varatun kanssa,mutta toisin kävi ja rakastuttiin.Jokin aika sitten jäimme kiinni viestien takia ja siitä se helvetti alkoi....asioita on puitu lähes liikaakin ja erittäin pitkän suhteen painolasti on raskas jätettäväksi ja ymmärrän tämän.Olemme yrittäneet että emme näkisi tai olisi yhteydessä,mutta totaalisesti tässä epäonnistuneet,tunteet vetävät puoleensa.Vaimo uskoo kaiken olevan meidän välillä ohi,mutta totuus on ihan jotain muuta.Kyllä,tiedän minun pitäisi lähteä menemään,mutta sydän ei päästä irti vaikka järki sanoo muuta.En ole paha ihminen,vaikka nyt kaikki ykköset näin ajattelevat.En ole myöskään h...a,olen vain rakastunut.Halusin vain kertoa myös oman kantani....ei ole helppoa ykkösillä,mutta ei myöskään kakkosilla kun kielletyt tunteet tulee kuvioihin mukaan.

    Äänestä

  • Ihan lohdutuksen sanaa yhdeltä vaimolta, yritä jaksaa. Tsemppaan sua, sillä rankkaa se on ollut täälläkin. Uskon, että olet hyvä ihminen, mutta sinulle kävi niinkuin monelle muulle, uskoit hänen höpinät. Tiedän, että mikään ei ole ohi, kuten ei yleensäkään hänen sulottarillaan. Virkeänä tässä pysyy, eniten olen oppinut kunnioittamaan niitä hiljaisia taustalla salaa puurtajia, jotka osaavat hoitaa hommat tyydyttävällä tavalla eli niin, että niistä saadaan maksimoitua se hyöty, jota haetaan. Sellaiset, jotka sitten jäljestä päin tulevat minulle huutelemaan ja syljeskelemään, en arvosta, koska tiesivät mihin ryhtyivät, mutta eivät ilmeisesti sopeutuneet rooliinsa ja lähtivät sitten kostamaan.

    Liian hyviä me olemme ja myös ne muutamat muut lisäksemme. Leikitään nyt, ettei tiedetä toisistamme mitään, niin kaikki sujuu hyvin.

    Äänestä

  • "kerran_kesällä", ymmärsit oikein: kyseessä oli pitkä suhde ja anteeksipyyntöä ei ole esitetty - enkä sitä ole vaatinutkaan, kuten
    "eräskin" sanoi: muodon vuoksi esitetyllä anteeksipyynnöllä ei ole mitään merkitystä. Mieheni kyllä huomioi minut monin eri tavoin ja välillämme on paljon lämpöä, mutta myös tapahtumien tuomaa välimatkaa.
    "Salarakas75", luvassa on paljon tuskaa monelle, ja usko pois sinun tuskasi, jos päätät luopua varatusta rakkaudesta, on minimaalista verrattuna vaimon tuskaan. Sinulle jää kaihoisat muistot, ja voit lämmöllä muistella ihanaa, mutta niin kiellettyä rakkautta yhtenä jaksona elämääsi. Mitä muistelee pettynyt vaimo?

    Äänestä

  • En tietenkään tarkoittanut muodon vuoksi esitettyä anteeksipyyntöä, vaan ihan vilpitöntä ja aitoa. Ymmärrän hyvin itsekin pitkässä suhteessa eläneenä (yli 20 vuotta), että asiat suhteessa muuttuvat, rakkaudentunnustukset harvenevat ja ihmisetkin muuttuvat. Ehkä ajattelen sitten vähän kristillisesti, kun minulle pahoitteluun, toisen syvän loukkaamisen katumiseen ja asioiden unohtamiseen kuuluu anteeksipyyntö -ja sen anto. Ihan sillä sanallakin. Tässäkin asiassa meitä on moneksi.

    Kun kerran teot ratkaisevat, niin miksi sitten epäilet miehesi rakkautta, vaikka hän valitsi sinut? Tiedätkö vai oletatko, että kyseessä oli hänen elämänsä rakkaus? Jos niin oli, miten kuitenkin päädyitte jatkamaan suhdettanne? Tilanteesi, kuten monen vastaavassa tilanteessa olevan, on epäilemättä rankka. Yritän vilpittömästi ymmärtää, mikä saa jatkamaan yhdessä tuollaiset epäilykset mielessäsi ja sietämään surullista tilannettanne. Itse en siihen pystynyt.

    Äänestä

  • Anteeksi, että ymmärsit väärin. Teot ratkaisevat kyllä, emme olleet tilanteessa, jossa ihmisiä valitaan parasta ennen päiväyksen perusteella. Kirjoitukseni liittyi erääseen vaiheeseen, jonka jouduin kauan sitten läpikäymään, ajanjaksoon jolloin pettäjä irtisanoutui suhteistaan, mutta yksi jäi roikkumaan lahkeeseen. Silloin sai jatkamaan tahto rakastaa ja olla parisuhteessa eli tuo surullinen tilanne on historiaa. Eli kuten huomaat petetyksi tulemisen kokemuksesta ei koskaan pysty täysin irtautumaan, vaan se on osa elettyä elämää ja luettuani salarakas75 kommentin, palautui jotain mieleeni.

    Rankkaa on ensin tulla petetyksi ja kokea, mitä tapahtuu, kun matto vedetään jalkojen alta. Kasata itseään henkisesti uudelleen, omaa sisäistä minää ja samalla korjata parisuhdettaan. Tajuta, ettei ole enää se sama viaton ja luottavainen ihminen. Rankinta on tajuta, ettei enää koskaan voi sellaiseksi tullakaan. on turha lähteä ero-oravanpyörään juoksemaan ja uusia saalistamaan, koska mikään ei enää palaudu ennalleen. On hyväksyttävä,, että tällainen minä olen ja loppuelämä on itsensä kanssa pärjättävä. Se jargon, että jossakin on sinulle parempi puoliso, on vain suurta sumutusta, jolla typerimmät aivopesevät toisiansa.

    Edellisen jälkeen on rankkaa joutua lahkeessa roikkuneen ahdistelemaksi. On selvää, että se saa pahoinvoinnin aikaiseksi ja se on varmaan tarkoituskin. Vielä muutamia yrityksiä saada rikottua jotain, jota toisaalla halutaan yhdessä rakentaa. On vielä hyväksyttävä se, ettei enää voi edes luottaa oman sukupuolensa edustajiin, vaan järkyttyneenä katsottava, kun hyeenalauma hyörii ja pidettävä järjenrippeistään kiinni. Meressä voi olla kaloja, mutta enemmän roskakaloja.

    Mikä on muuten elämänsä rakkaus? Voiko se olla hän, jonka kanssa tahtoi rakastaa niin hyvinä kuin pahoina päivinä? Ja tahtoi edelleen, vaikka satutti toista ja vaikka oli satutettu. Elämän rakkaus on juuri hän, jonka kanssa jakaa arkisen arjen.

    Äänestä

  • Pakko sanoa,että en ole joutunut kuuntelemaan mitään höpinöitä tai pahoja sanoja vaimosta enkä niitä olisi lähtenytkään kuuntelemaan.Pahinta tässä on omalla kohdalla se,että vaikka tiedän tehneemme väärin en halua hänestä ainakaan vielä luopua kokonaan.Minua harmittaa hänen vaimonsa puolesta se,että tällä hetkellä uskoo\toivoo meidän jutun olevan ohi ehkä liiankin sinisilmäisesti,mutta epäilee tietenkin kaikkea.Ymmärrän,että olen satuttanut tätä ventovierasta ihmistä pahasti,mutta en se minä kuitenkaan pahin tässä ole vaikka kaiken paskan olen niskaani saanut.Kyseinen vaimo otti minuun yhteyttä hyvin varmana siitä,että hänen miehensä on minut jättänyt.En kertonut totuutta vaan annoin hänen niin myös ymmärtää.Itse en koskaan olisi hänelle mitään laittanut,koska ei se ole minun tehtävä.Jos hän nyt haluaa uskoa kaikki diipadaapa puheet mieheltään,toivotan heille onnea pitkään matkaansa.Jättäydyn jossakin vaiheessa itseni vuoksi tästä pois vaikka kuinka sattuisi.Ansaitsen myös onnen elämääni kuten me kaikki.

    Äänestä

  • Niin ansaitsekin ja se onni ei koskaan löydy sellaisesta ihmisestä, joka kykenee kaksoiselämään. Kaksoiselämään kykenevä on erittäin taitava valehtelija, eikä välitä, jos joskus jotain joku saa selville. Eräällä tavalla sairastunut elämään valheessa ja huijaamaan, niin kauan onnistuu, kunnes alkaa muisti pätkiä ja tulee puhuneeksi ohi suunsa. Toivon vilpittömästi, että löydät onnesi luotettavammasta ihmisestä.

    Äänestä

  • Olet varmasti oikeassa tämän kaksoiselämä asian kanssa vaikka en miehessä vielä pysty itse näitä näkemään.Sama taitaa olla vaimolla kun mies on kertonut jo monta eri versiota meidän jutusta ja silti vielä ainakin jotenkin läpi.Ehkä hän haluaa uskoa miehensä version itsensä takia vaikka todisteita oli ja on paljon muustakin.Toivon kaikille ihanaa kesää rakkaiden parissa.

    Äänestä

  • mitäsmenaiset kirjoitti:

    Anteeksi, että ymmärsit väärin. Teot ratkaisevat kyllä, emme olleet tilanteessa, jossa ihmisiä valitaan parasta ennen päiväyksen perusteella. Kirjoitukseni liittyi erääseen vaiheeseen, jonka jouduin kauan sitten läpikäymään, ajanjaksoon jolloin pettäjä irtisanoutui suhteistaan, mutta yksi jäi roikkumaan lahkeeseen. Silloin sai jatkamaan tahto rakastaa ja olla parisuhteessa eli tuo surullinen tilanne on historiaa. Eli kuten huomaat petetyksi tulemisen kokemuksesta ei koskaan pysty täysin irtautumaan, vaan se on osa elettyä elämää ja luettuani salarakas75 kommentin, palautui jotain mieleeni.

    Rankkaa on ensin tulla petetyksi ja kokea, mitä tapahtuu, kun matto vedetään jalkojen alta. Kasata itseään henkisesti uudelleen, omaa sisäistä minää ja samalla korjata parisuhdettaan. Tajuta, ettei ole enää se sama viaton ja luottavainen ihminen. Rankinta on tajuta, ettei enää koskaan voi sellaiseksi tullakaan. on turha lähteä ero-oravanpyörään juoksemaan ja uusia saalistamaan, koska mikään ei enää palaudu ennalleen. On hyväksyttävä,, että tällainen minä olen ja loppuelämä on itsensä kanssa pärjättävä. Se jargon, että jossakin on sinulle parempi puoliso, on vain suurta sumutusta, jolla typerimmät aivopesevät toisiansa.

    Edellisen jälkeen on rankkaa joutua lahkeessa roikkuneen ahdistelemaksi. On selvää, että se saa pahoinvoinnin aikaiseksi ja se on varmaan tarkoituskin. Vielä muutamia yrityksiä saada rikottua jotain, jota toisaalla halutaan yhdessä rakentaa. On vielä hyväksyttävä se, ettei enää voi edes luottaa oman sukupuolensa edustajiin, vaan järkyttyneenä katsottava, kun hyeenalauma hyörii ja pidettävä järjenrippeistään kiinni. Meressä voi olla kaloja, mutta enemmän roskakaloja.

    Mikä on muuten elämänsä rakkaus? Voiko se olla hän, jonka kanssa tahtoi rakastaa niin hyvinä kuin pahoina päivinä? Ja tahtoi edelleen, vaikka satutti toista ja vaikka oli satutettu. Elämän rakkaus on juuri hän, jonka kanssa jakaa arkisen arjen.

    Hei, En voi olla palaamatta tähän:

    >Mikä on muuten elämänsä rakkaus? Voiko se olla hän, jonka kanssa tahtoi rakastaa niin hyvinä kuin pahoina päivinä? Ja tahtoi edelleen, vaikka satutti toista ja vaikka oli satutettu. Elämän rakkaus on juuri hän, jonka kanssa jakaa arkisen arjen.>

    Mukava, että kirjoitit sen mitä olen ajatellut niin monta kertaa. Miten helposti salarakkaat ja pettäjät tempaavat ajatuksen "elämän rakkaudesta" omakseen ymmärtämättä että sen asian todellisuus on kaikkein olemattominta heidän elämässään. Tulevaisuudessa se voi olla taistelu omasta ja kaikkien läheisten vähimmistä tarpeista elää ihmismäistä elämää. Se ei ole elämistä onnen keskiössä, ei lainkaan.

    Äänestä

  • Salarakas75 kirjoitti:

    Tässä tulee ns. kakkosen kommentti niin voitte hyökkää kimppuun.Minusta tuli salarakas lähes vuosi sitten.Ei en ikinä voinut kuvitella ryhtyväni suhteeseen varatun kanssa,mutta toisin kävi ja rakastuttiin.Jokin aika sitten jäimme kiinni viestien takia ja siitä se helvetti alkoi....asioita on puitu lähes liikaakin ja erittäin pitkän suhteen painolasti on raskas jätettäväksi ja ymmärrän tämän.Olemme yrittäneet että emme näkisi tai olisi yhteydessä,mutta totaalisesti tässä epäonnistuneet,tunteet vetävät puoleensa.Vaimo uskoo kaiken olevan meidän välillä ohi,mutta totuus on ihan jotain muuta.Kyllä,tiedän minun pitäisi lähteä menemään,mutta sydän ei päästä irti vaikka järki sanoo muuta.En ole paha ihminen,vaikka nyt kaikki ykköset näin ajattelevat.En ole myöskään h...a,olen vain rakastunut.Halusin vain kertoa myös oman kantani....ei ole helppoa ykkösillä,mutta ei myöskään kakkosilla kun kielletyt tunteet tulee kuvioihin mukaan.

    Minä sanon nyt ihan vakavasti sinulle, ettei mitkään rakastumiset ja ihastumiset ole tekosyy tuhota toisen ihmisen elämää ja aiheuttaa elämänsä loppuun asti olevia avioerolapsia ja perheitä. Teet niin paljon pahaa ettei sinun mielikuvitus riitä sitä ymmärtämään. Lopeta.

    Äänestä

  • totuutta_etsimässä kirjoitti:

    Minä sanon nyt ihan vakavasti sinulle, ettei mitkään rakastumiset ja ihastumiset ole tekosyy tuhota toisen ihmisen elämää ja aiheuttaa elämänsä loppuun asti olevia avioerolapsia ja perheitä. Teet niin paljon pahaa ettei sinun mielikuvitus riitä sitä ymmärtämään. Lopeta.

    Eiköhän sieltä kotoota lähde alkujaan tämä ongelma jos minun kanssa on ollut jo vuoden.Olen tehnyt väärin ollessani tietoisesti varatun miehen kanssa,sen voin myöntää,mutta en minä siltikään lähtenyt kenenkään kotia tai perhettä rikkomaan,en todellakaan.En ole aivoton yksilö vaikka ehkä näin ajattelet,juttumme meni vain näin ja vakavammaksi kuin kumpikaan oltais voitu uskoo, ilman että kenellekkään sillä mitään pahaa haluttiin,niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.

    Äänestä

kerran_kesällä, meitä yhdistää pitkä ja enimmäkseen onnellinen yhteinen elämä. Minä ole hänen ja hän on minun elämäni rakkaus. Lähdin kotoa, kun näytti siltä, että emme tästä kriisistä pääse yli. Mieheni sai minut palaamaan ja päätimme yhdessä jatkaa. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa ja yksinkertaista: joudun yhä uudelleen sulattamaan möykkyä rinnastani ja nauru ja ilo tuntuvat olevan aina vaan kateissa - molemmilla.

Äänestä

Nimimerkki Mitäsmenaiset. Olet viisas ihminen. Näät laajemmin asioita. Salarakas 75, elät vielä asioiden keskellä ja vaimon sympatiseeraaminen tuntuu jeesustelulta. Käytöksessäsi tiettyä kieroutta. Oikeastaan olet säälittävä. Voisit ryhdistäytyä.

Äänestä
  • Totta,elän täysin asioiden keskellä,vielä ainakin,mutta ei kyllä ollut tarkoitus jeesustella ollenkaan.Kerroin vain oman tarinani.Säälittävä voin olla jonkin verran ja aion toki ryhdistäytyä.Kuhan tästä jotenkin asiat selviää.Kiitos silti totuudesta "kaunistako"

    Äänestä

  • "Kuhan tästä jotenkin asiat selviää."

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä on se selviäminen, jota odotat? Ja vielä, että kummassa osapuolessa se ratkaisuavain on?

    Äänestä

  • Kivipaperisakset....en viitsi täällä kuitenkaan yksityiskohtiin mennä.Sanotaan vaikka että vielä on asioita paljon auki enkä ainakaan vielä ole valmis luopumaan hänestä eikä hän minusta.Joo tiedän väärin on,mutta rakkaus on voimakas vaikkakin kohde on monen mielestä väärä,en siis tahdo tai tarvitse hyökkäystä tämän takia.

    Äänestä

  • Sivusta kommenttia. Mitäpä kukaan hyökkäämään. Sinä luultavasti olet se, joka jää yksin. Ja kun aikaa kuluu, sinua harmittaa todella riippuen tietysti ajasta, jonka olet suhteessa viettänyt ja tavasta , jolla siitä jäät. Ja jos pariskunta porskuttaa eteenpäin ja menestyy, saatat tuntea olleesi pelinappula. Pitkissä parisuhteissa kummasti anteeksi antavat ja selviytyvät. On historia ja lapset, usein perheineen. Elämä on paljon muutakin kuin se kahdenkeskinen suhde. Näitä olen miettinyt. Itseäni ei uskottomuus suoranaisesti ole rouhaissut, mutta lähipiirissä parasta aikaa ihminen ja ystävä juurikin kuin sinä.

    Äänestä

  • Keskikesällä....olen itseäni siihen yrittänyt valmistaa että voin hyvinkin jäädä yksin ja tosiaan koittanut jo poistua suhteesta,mutta suhteen lopettaminen ei vain ole ollut helppoa kummallekkaan meistä.Jos meillä ei olisi tunteita koko jutun olis jo voinut unohtaa,mutta kun niitä on molemmilla.Uskoo ken tahtoo,mutta ei mulla ollut tarkoituksena heidän perhettään rikkoa.

    Äänestä

  • Salarakas75 kirjoitti:

    Keskikesällä....olen itseäni siihen yrittänyt valmistaa että voin hyvinkin jäädä yksin ja tosiaan koittanut jo poistua suhteesta,mutta suhteen lopettaminen ei vain ole ollut helppoa kummallekkaan meistä.Jos meillä ei olisi tunteita koko jutun olis jo voinut unohtaa,mutta kun niitä on molemmilla.Uskoo ken tahtoo,mutta ei mulla ollut tarkoituksena heidän perhettään rikkoa.

    Kirjoitit, että ansaitset onnen elämääsi. Että suhteen lopettaminen ei ole helppoa. Mutta kuule, kukaan ei lupaa onnea, eikä suhteen lopettamisen ole tarkoituskaan olla helppoa, jos on (ollut) tunteita. Joskus vain pitää olla vahva ja tehdä oikein. En sano tätä hyökäten tai pahalla, mutta näin se vain on. Elämä on joskus kärsimystä eikä helpoin tie ole aina oikein ja paras.

    Äänestä

  • Uskomatonko kirjoitti:

    Kirjoitit, että ansaitset onnen elämääsi. Että suhteen lopettaminen ei ole helppoa. Mutta kuule, kukaan ei lupaa onnea, eikä suhteen lopettamisen ole tarkoituskaan olla helppoa, jos on (ollut) tunteita. Joskus vain pitää olla vahva ja tehdä oikein. En sano tätä hyökäten tai pahalla, mutta näin se vain on. Elämä on joskus kärsimystä eikä helpoin tie ole aina oikein ja paras.

    Näinhän se on...Katsellaan löytyisikö se voima jossakin vaiheessa.

    Äänestä

Menee vuosia oppia luottamaan. Mulla meni siihen nelisen vuotta. Ja kun opin uudestaan luottamaan, niin palkaksi sain kestää uuden pettämisen. Kun sain tämän tietää, pakkasin kirjaimellisesti kamani samantien ja lähdin, enkä ole takaisin mennyt miehen katumisesta ja kyyneileistä huolimatta. Sitä saa mitä mitä tilaa. En voi antaa anteeksi sitä tuskaa jonka kävin läpi ensimmäisen pettämisen jälkeen. Kuinka kokosin itseni uudelleen ja opettelin elämään ja luottamaan uudelleen ja tähän meni tosiaan useampi vuosi. Jos on noin tyhmä ja raukka, että pettää kaiken sen jälkeen uudestaan mitä kävimme läpi, niin hän ei ole arvoiseni vaikka sydämeni itkeekin yhteisen elämämme perään, yhteisten muistojen ja kaiken, mitä menetimme. Kerran voi anteeksi antaa ja yrittää rakentaa elämä uudestaa pettäjän kanssa, toinen kerta on liikaa.

Äänestä

Siitä on nyt hieman yli 3 vuotta kun sain selville, että vaimolla on toinen mies. Tunne oli aivan älytön, maailma romahti samantien... Kaikki vilisi silmissä. Kauhea viha, tuska. Sitten tuli pelko ja yritin kaikkeni, että liitto säilyisi, olihan meillä 4 lasta, talo jne. Mutta exäni ei ikinä pyytänyt aidosti anteeksi ja katunut tekoaan. Huomasin, että turhaan yritin, kaikki oli jo muuttunut aikoja sitten. Sainkin selville, että vaimo jatkoi suhdettaan vaikka valehteli toisin. Sitten menikin tuskassa ja ahdistuksessa seuraava vuosi ja saatiin ero viralliseksi. Sen jälkeen oli huoltajuus asiat ja elatusmaksut, niistäkin piti riidellä ja tuntui että minä olen se paha ihminen. Omaisuus jaettiin ja siitäkin tapeltiin. Nyt pikkuhiljaa elämä voittaa ja olen onnellinen, että pääsin siitä paskasta eroon - osittain ainakin. Lapset yhdistävät meitä ja jotenkin pitäisi tulla toimeen, mutta kun toinen on narsisti, niin hankalaa se on. Mutta olen nyt vahva ihminen ja tiedän mitä haluan ja mitä en. Aitoja ihmisiä arvostan yli kaiken ja onneksi sellaisia kavereita on mulle siunaantunut.
Toivon kaikille hyvää kesää ja onnea elämässä, pettäjän kanssa on vaikeaa ja sitä ei kannata hirveesti yrittää jatkaa. Toisaalta eron jälkeenkin on hankalaa, mutta ainakin on itsekunnioitusta ja ei tarvitse sairastuttuaan mieltään jatkuvalla epäilemisellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaaaa kirjoitti:

oletteko onnistuneet jatkamaan yhdessä puolison petettyä. milloin pystyit antamaan anteeksi vai oletko pystynyt. miten käsittelit vihaa ja pettymstä. miten asian yli pääsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu