Jokohan nyt

Taitavat nerot saatiin pelastamaan Suomen kansaa
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun nyt ensin saisivat jonkinlaisen hallitusohjelman ensin sovituksi. Ei tule hallitusta ennen kun on näkemykset sovitettu yhteisesti hyväksytyksi sopimukseksi.
Sitten alkaa Suomen pelastus. Koville se ottaa varmasti, ja oppositiossa vassut räkyttää, kuinka he olisivat kurjille tarjonneet kaikkea hyvää, mutta oikeistosiat sen kun vaan kurmuuttaa köyhiä. Sellaista se on politiikan teko. 4 vuoden päästä oppositio on sitten lihonut uudeksi vaalivoittajaksi, toivottavasti Suomi on "kurmuutettu" oikealle tielle, jossa uuden hallituksen on sitten hyvä syljeskellä ja alkaa jakaa kaikkea hyvää kansalle.

Äänestä

Kepu Pettää aina,rikkaat rikastuu rakastumistaan köyhät kyykistetään,Vanhukset jätetään oman onnensa nojaan,lapsiperheet pakotetaan kerjäämään, Sipilä, Stuppia ja Soinia se vain naurattaa,koska eiväthän he mitään luvanneet ennen vaaleja

Äänestä
  • Äläs nyt herjaa Suomen kansaa. Sinä olet pettynyt tähän muutokseen,omanedun kulkija. Turha luulla ,että byrökratialla luodaan hyvinvointia.

    Äänestä

vähätuloisten alettava maksaa ,kokoomuksen reikanlainarahoja valtiolle . sentään osa kerkekeää kuolla sitä ennen .

Äänestä

Hallitusneuvotteluiden kulusta:

Sipsilä: Hei jätkät käviskö teille, että laitetaan nyt se duunari vinkumaan niinku siinä villi joki leffassa?

Strapdido: Toi on sairaan hyvä idea Juha!!!! Mä ja mun frendi Calle kannatetaan ehdottomasti sitä!

Soine: "Jytky jytky jytkyn pytky....höhöh ...jytkyt pytkyt hytkyt...höhhöh jatkojytky..."

Sipsilä: Timo kuuliksä mitä mä kysyin?

Soine: "höhhöh missä eu siellä ongelma...jytky pytky hytky höhöhö"

Strapido: "Tota noin,, timppa ei tääl oo toimittajia, voit puhuu vapaasti. Pelkkii frendei vaa!"

Ranneliike: "Aleks ja Juha, voinko mä tulla nyt pois nurkasta leikkii teidän kans taas?"

Soine: höhhöhöö ploki toki hoki...jytky pytky höhhhööö..."

Sipsilä: "Must tuntuu, että Timppa antaa hyväksynnän. Kirjaa Alex se nyt vaa siihen Suomi kuntoon sopimukseen. Ja Antti nyt pää kiinni, isot pojat puhuu nyt."

Ranneliike: *alkaa nyyhkyttämään*

Strapido: *mutristaa kulmiaan* Juha kato nyt mitä sä teit!!! Sait Antin itkee, mä en haluu leikkii sun kans enää, jos oot tollee ilkee!!!!!!

Sipsilä: *huokaa syvään* Anteeks Antti, mä tajuun että sä haluat tulla mukaan tähän, mut eikö me sovittu jo 3 viikkoa sitten, että sä kannatat tätä duunarin laittamista vinkumaan?"

Ranneliike: *pyyhkii silmiä ja niiskuttaa* "Nojoo..mut mä halusin vaan ottaa osaa keskusteluun..."

Sipsilä: No niin, No niin, anteeks että sanoin tuhmasti. Se on vettä sillan alla nyt. Antti tuu vaa nyt tähän mun ja Aleksin väliin, niin mä selitän sulle mitä sun pitää sanoa huomenna hesarin toimittajille..."

Strapido: JIPPIIII!!!! Nyt on tosi siistii, me ollaa taas frendei kaikki! *mutristaa kulmii* Mut ei kutsuta kommari paavoo tänne, jooko. Mä en tykkää niinku yhtää siit sen uudest tyttöystäväst..."

SIpsilä: *naurahtaa hyväntahtoisesti*

Soine: Jytky sytky nytky...höhhöhhöö...lytky..höhhööö"

Äänestä
  • Ei sinne päinkhään

    Äänestä

kokomuksella ollu .eikä oo ällyy rueta rekkaliikenteellä maantieveroa maksattamaan .tälläkää hallituksella. muoniolaaset kaivakaa taas kuvetta .ette tarvitse muuta kuin maksaa kehärataa helsingissä.
siitähän on tänne paljon hyötyä liikenteeseen .

Äänestä
  • Piherpiiperöt,viherpiiperöt ei oo hallituksessa,nyt on toivoa paremmasta. Toivotavasti nyt kansan ääni puhuu,pois kurrsit ja pykäläviidakot, Tahalliset esteet työnteosta pois! Ja kateus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tärppää kirjoitti:

Taitavat nerot saatiin pelastamaan Suomen kansaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu