Meillä on suhdetta takana 3½ vuotta. Ekan puolen vuoden jälkeen erottiin 2 kk:ksi, jolloin puhuttiin, puhuttiin, ja kirjoitettiin ajatuksia puolin ja toisin - ja puhuttiin. Ja ollaan puhuttu, riidelty, puhuttu ja riidelty ja edelleen riidelty, samoista asioista niin monen monta kertaa. Suurimmaksi osaksi riidat tapahtuu kun kuningas alkoholi on läsnä. Toinen kilahtaa pienimmästäkin asiasta, eikä lopeta, vaan jatkaa meuhaamista yön pikkutunneille asti. Yksi keskeisimmistä riidan-aiheista on toisen matkustus- ja edustustyö. Toinen kokee epäoikeudenmukaisena, ettei hän pääse nauttimaan hotelliyöpymisistä, ruoista, juomista. Matkustavaa ei kukaan pysty seuraamaan, mutta "hanta kyllä kotona voidaan kytätä ja informoida sitten". Soitella pitää tuon tuostakin, vähintään aamuin-illoin. Ja jos hän soittaa matkustavalle, vastata pitää ja jos ei vastaa, ihmetys on suuri. Kun kyllä HÄN vastaa AINA. Ei mene ymmärrykseen, ettei aina pysty vastaamaan, jos on vaikka palaverissa tai ruokailemassa (olkoon sitten kollegoiden tai vieraiden kanssa, niin ruokailussa EI puhuta mitään kotipuheluja!)
Kun sitten tapahtuu tuo vastaamattomuus, niin toinen päästää pirut irti mielessään ja helvetti on irti. Onko normaalia, että toinen soittaa vastaamattomalle 9 kertaa peräkkäin???!!! (kun se toinen kyllä soittaa takaisin, KUN PYSTYY!!) Ja onko normaalia, että toiselle soitetaan yöllä klo 04?? Ehkä olen tiukkapipoinen, mutta mielestäni ei. Tehtäköön selväksi tänne, kuin myös toiselle olen tehnyt selväksi, että a) en ole kieltänyt käymässä esim. baarissa b) kerron itse missä olen ollut, mitä tehnyt ja kenen kanssa c) toinen kertoo vastaavat asiat, jos osaan kysyä "täsmäkysymyksillä" d) EN ole pettänyt ENKÄ OLE pettämässä. Säälittävin asia viime kerralla oli, kun tekstasi "apua, koira pääsi karkuun, SOITA!!!" Ja kun tiesi tämän paniikin tepsivän, soitin, ja kun asian luonne selvisi, suoraan sanottuna haistatin ja kunnolla.
Niin kysyn vaan, että kuinka katkera voi aikuinen ihminen olla, että näin epätoivoisiin tekoihin menee?? Toisella itsellään on puolestaan muita etuuksia työssään (esim. pääsee huomattavasti aikaisemmin iltapäivällä työstä ja pitkä kesäloma), enkä itse ole niistä katkera. Jokainen on omat ura-valintansa tehnyt, jokaisella plussat ja miinukset kannettavanaan. Minun on tultava töistä suoraan kotiin, minun elämäni on työ ja koti. Ei muuta elämää. Jos joskus kaupungille menen shoppaamaan kaverin kanssa (yhden käden sormissa laskettuna vuosittain), niin loppuviimeksi siitäkin saan kuulla. Itsellään toisella on kuitenkin JOKA PÄIVÄ mahdollisuus käydä kaupungilla, tai tehdä ihan mitä lystää (OMAA AIKAA) ennenkuin mina tulen kotiin.
Ja niin, paras (?) kaikista: kun osallistuin yhteistyökumppanin tarjoamaan illanviettoon (ruokaa, juomaa, ohjelmaa, yhdessä pomoni kanssa - eli en oikein voinut kieltäytyäkään) niin olen kuulemma yrityshuora?! Jep. Henkilö, jolla itsellään ei ole kokemusta - eikä mahdollisuutta moiseen - ei vaan ymmärrä tällaista nykypäivän NORMAALIA yhteistyökuviokulttuuria.
Vieläkö tappelen seuraavatkin vuodet samoista asioista, jotka eivät muuksi muutu? Vai olenko heikko luovuttaja ja laitan pisteen iin päälle j a kättelen tämän suhteen? Kohtalotovereita?? Hyviä tai huonoja lopputekstejä tälle näytelmälle??
Kun sitten tapahtuu tuo vastaamattomuus, niin toinen päästää pirut irti mielessään ja helvetti on irti. Onko normaalia, että toinen soittaa vastaamattomalle 9 kertaa peräkkäin???!!! (kun se toinen kyllä soittaa takaisin, KUN PYSTYY!!) Ja onko normaalia, että toiselle soitetaan yöllä klo 04?? Ehkä olen tiukkapipoinen, mutta mielestäni ei. Tehtäköön selväksi tänne, kuin myös toiselle olen tehnyt selväksi, että a) en ole kieltänyt käymässä esim. baarissa b) kerron itse missä olen ollut, mitä tehnyt ja kenen kanssa c) toinen kertoo vastaavat asiat, jos osaan kysyä "täsmäkysymyksillä" d) EN ole pettänyt ENKÄ OLE pettämässä. Säälittävin asia viime kerralla oli, kun tekstasi "apua, koira pääsi karkuun, SOITA!!!" Ja kun tiesi tämän paniikin tepsivän, soitin, ja kun asian luonne selvisi, suoraan sanottuna haistatin ja kunnolla.
Niin kysyn vaan, että kuinka katkera voi aikuinen ihminen olla, että näin epätoivoisiin tekoihin menee?? Toisella itsellään on puolestaan muita etuuksia työssään (esim. pääsee huomattavasti aikaisemmin iltapäivällä työstä ja pitkä kesäloma), enkä itse ole niistä katkera. Jokainen on omat ura-valintansa tehnyt, jokaisella plussat ja miinukset kannettavanaan. Minun on tultava töistä suoraan kotiin, minun elämäni on työ ja koti. Ei muuta elämää. Jos joskus kaupungille menen shoppaamaan kaverin kanssa (yhden käden sormissa laskettuna vuosittain), niin loppuviimeksi siitäkin saan kuulla. Itsellään toisella on kuitenkin JOKA PÄIVÄ mahdollisuus käydä kaupungilla, tai tehdä ihan mitä lystää (OMAA AIKAA) ennenkuin mina tulen kotiin.
Ja niin, paras (?) kaikista: kun osallistuin yhteistyökumppanin tarjoamaan illanviettoon (ruokaa, juomaa, ohjelmaa, yhdessä pomoni kanssa - eli en oikein voinut kieltäytyäkään) niin olen kuulemma yrityshuora?! Jep. Henkilö, jolla itsellään ei ole kokemusta - eikä mahdollisuutta moiseen - ei vaan ymmärrä tällaista nykypäivän NORMAALIA yhteistyökuviokulttuuria.
Vieläkö tappelen seuraavatkin vuodet samoista asioista, jotka eivät muuksi muutu? Vai olenko heikko luovuttaja ja laitan pisteen iin päälle j a kättelen tämän suhteen? Kohtalotovereita?? Hyviä tai huonoja lopputekstejä tälle näytelmälle??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ota järki käteen ja sano heido. Ymmärrätkö kuinka älyttömältä tuo kuulostaa. Vaikea uskoa todeksi, että joky alistuu moiseen. Miksi? Maailma on täynnä ihmisiä, miksi jäädä paskaan suhteeseen. Et ole ehkä koskaan kokenut aitoa rakkautta.
Ei tuo ole normaalia. Joskus suhteen alussa mustasukkaisuutta voi erehtyä pitämään rakkautena, vaikka se ei ole sitä.
Minulla on vähän samanlaisia kokemuksia ja voin kertoa, että on paljon helpompi hengittää, kun tuollainen tyyppi on poissa niskasta.
Se kyllä täytyy sanoa, että yllättävän moni vastaavan tyyppistä työtä tekevä nainen (ja mies) kyllä harrastaa syrjähyppyjä. Se ei kuitenkaan oikeuta partneriasi tuollaiseen käytökseen. Jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan.
Kannattaa jättää toinen osapuoli vaikka se vaikealta voi tuntuakin. Oma isäni on tuollainen ja olen nähnyt koko elämäni kuinka se on repinyt äitini palasiksi. ÄItini ei ole vieläkään jättänyt isääni vaikka kaikki, me lapset, mummot ja papat, siskot ja veljet, kaverit... ovat kehottaneet lähtemään ja nauttimaan elämästä. Säälin äitiäni, joka joutuu luultavasti elämänsä loppuun asti sietämään tuollaista käytöstä, alkoholismia, henkistä väkivaltaa ja isäni mielenterveys ongelmia.
En usko että kumppanisi tulee muuttumaan jos hän ei hae apua. Avun hakeminen taas vaatii että hän itse ymmärtää ja suostuu hyväksymään ongelmansa mutta tässäkin tie on pitkä. Nauti elämästä hetki yksin ja jatka uusia polkuja! :)
Juuri näin, hienoja neuvoja :)
exani oli juuri tuollainen super kontrolloiva ihminen, han soitti minulle heti, kun tiesi tyoni loppuvan ja halusi aina, etta tulen heti kotiin, usein han oli minua tyopaikkani luona vastassa, jotta varmasti tulisin. joskus livahdin ostoksille toiden jalkeen ja en vastannut puheluun, han kavi tyopaikallani tarkastamassa olenko yha siella ja sen jalkeen alkoi taas soitot ja kiroilut ja haukkumiset, oli kuulema unohtanut avaimen kotiin ja tama oikeutti hanen kaytokseen??
Kun harvoin kavin tapaamassa kavereita han soitteli 10 min valein... suhde oli ahdistavin 1,5 vuotta jota olen ikina kokenut, nykyaan olen suhteessa normaalin miehen kanssa ja voin menna ja tulla ja matkustella ihan oman mieleni mukaan, mutta hyva ystavani joka asuu ulkomailla on ajautunut kontrolloivaan suhteeseen. olemme harvoin yhteydessa ystavani kanssa ja olimme sopineet puhelinkeskustelun viikonlopulle, ystavani miehen mielesta on itsekasta, etta soitamme lauantaina, kun voisimme soittaa keskella viikkoa silloin, kun han on toissa? kylla niita kontrolloivia miehia loytyy ihan joka maasta, kokemuksen aanella voin sanoa, etta miehesi kaytos tulee vain pahenemaan ja raaistumaan ja kaytoksessa tulee ilmenemaan myos fyysista vakivaltaa, kun jossain vaiheessa henkinen kontrollointi ei enaa tuo riittavaa tulosta.
Sano sille naiselle et jos ei luota sinuun ja lopeta tuota kyttäämistä, suhde loppuu siihen koska sinä et enään jaksa moista, et tee hänellekään niin. Luottamus on vaan se hyvän parisuhteen juuri, ilman sitä ei ole mitään.
"Suurimmaksi osaksi riidat tapahtuu kun kuningas alkoholi on läsnä."
En ymmärrä alkoholin nimittämistä kuninkaaksi, se kun ei ole mitään muuta kuin päihdyttävä aine. Ja jos se tuottaa ongelmia, niin sitä ei pidä käyttää. On valinta juoda, vaikka tietää, että se aiheuttaa ongelmia. On valinta myös jäädä parisuhteeseen, jossa toinen juo, vaikka tietää että se aiheuttaa ongelmia.
"Onko normaalia, että toinen soittaa vastaamattomalle 9 kertaa peräkkäin???!!!"
Normaalia tai ei, mitä väliä sillä. Olennaista on, hyväksytkö sinä että puhelimeesi pommitetaan tuolla tavalla.
"Ja onko normaalia, että toiselle soitetaan yöllä klo 04?? Ehkä olen tiukkapipoinen, mutta mielestäni ei."
3,5 vuoden aikana ette ole niin paljon keskustelleet, että toinen tietäisi ettet halua hänen soittavan sinulle yöllä klo 4? Miksi?
"Niin kysyn vaan, että kuinka katkera voi aikuinen ihminen olla, että näin epätoivoisiin tekoihin menee??"
Miten me voimme tietää? Kyseisen henkilön pitäisi kirjoittaa tänne itse siitä, miltä hänestä tuntuu. Mutta minä kysyn, kuinka alistunut voi aikuinen ihminen olla, että antaa kohdella itseään tuolla tavalla?
"Vieläkö tappelen seuraavatkin vuodet samoista asioista, jotka eivät muuksi muutu?"
Sen päätät sinä itse. Minä en olisi tapellut alkuunsakaan. Jos toinen käyttää alkoholia vaikka se tuottaa ongelmia, jos hän ei luota, jos hän häiriköi puhelimella, jos hänelle pitää tehdä tiliä menoistaan... ei.
"Vai olenko heikko luovuttaja ja laitan pisteen iin päälle j a kättelen tämän suhteen?"
Heikkoa on antaa kohdella itseään kuin lattiarättiä.
Laita rajat. Soitat työmatkalta kerran päivässä silloin, kun on sopiva hetki. Sen osaat arvioida jo etukäteen tietäessäsi päivän ohjelman. Yöksi laitat puhelimen kiinni. Jos sinulla on vakavasti sairas lähiomainen tai muu syy, miksi puhelimen on oltava öisin päällä, kiellät miestä soittamasta, piste. Ammatinvalintaan ja työnkuvaan liittyvät asiat lienette keskustelleet sen verran moneen kertaan, ettei niitä ole mitään syytä jauhaa yhtään enempää; niistä ei enää puhuta.
Jos asetut lattiamatoksi, niin on turha valittaa jalanjäljistä kasvoillasi.
Minä elin kyttäävän miehen kanssa muutaman vuoden. Siitä ajasta ison siivun olin kotiäiti, joten minua oli hyvin helppo kytätä. Tilanne meni siihen, että en saanut käydä edes ruokakaupassa ilman että lapset ja/tai mies oli mukana. Mies itse teki reissutöitä, ja soitteli pahimmillaan 15 minsa välein. Etenkin jos minulla oli joku ystävätär kylässä, niin mies soitteli koko ajan. Pakko oli vastata ja jutella "ilman kiirettä", koska muuten mies hermostui.... Mies myös tutki säännöllisesti puhelimeni, sähköpostini yms. Facebook piti tietysti lopettaa, koska vain huorilla ja tyrkyillä on sellaisia.
No, tällä kyttäävällä miehellä oli muitakin ikäviä ominaisuuksia. Hän kohteli minua surkeasti. Syytti pettämisestä jatkuvasti milloin milläkin uskomattomalla verukkeella (esim jos aamulla pesin alapääni, niin se tarkoitti että aion päivällä pettää. Tai kun viikko synnytyksestä en vielä halunnut harrastaa seksiä tikin alapäässä, niin se tarkoitti että tyydytän itseäni jonkun muun miehen kanssa) jne. Mies nimitteli yms. Lapsia hän kohteli huonosti, tai vähintäänkin ennalta-arvaamattomasti. Kukaan ei saanut tehdä mitään ilman hänen lupaa. En saanut lähteä edes kotipihalle ilman miehen lupaa. Mies nauroi jos minä itkin. Mies ei koskaan auttanut lastenhoidossa tms. Mutta oli äärimmäisen vaativa ja kaikkitietävä. Hänhän osasi kaiken paremmin kuin kukaan muu, hän teki Suomen tärkeintä työtä, hän oli maailman paras mies...
Lisäksi mies alkoi ajan kanssa ivallisesti tehdä selväksi, että hän voisi pettää koska tahansa reissuillaan, eikä jäisi koskaan kiinni... Hän jäi lähes joka ilta katsomaan pornoa, kun minä menin nukkumaan. Hän kehui kuinka helppo naisia olisi saada. Yms. Lopulta tilanne meni siihen, että minullakin oli vaikeuksia olla normaalisti. Minäkin rupesin tutkimaan miehen puhelinta. Olin mustasukkainen ja kyselin hänen omituisista rahakuluistaan tms. En koskaan ollut niin järjettömän mustasukkainen kuin mies, mutta aiemman ja nykyisen oman käsitykseni mukaan minunkaan käytös ei siinä vaiheessa ollut enää moitteetonta. Kyllä sairas suhde alkaa kuluttamaan omaakin mielenterveyttä. Minusta tuli läheisriippuvainen narsistin kumppani.
Lopulta ystävieni tukemana lähdin, enkä ole taakseni katsonut. Siitä alkoi minun tie tervehtyä jälleen omaksi itsekseni. Kävin terapiassa muutamia kertoja ja tukiryhmässä vuoden verran. Elin itsekseni, koska en halunnut seuraavassa suhteessa sortua samaan: en sellaiseen mieheen, enkä toistaa omia virheitäni.
Lopulta oli se hetki, kun olin tyytyväinen itseeni, ja valmis suhteeseen. Nykyisessä suhteessani olen elänyt tasapainoista ja onnellista arkea jo vuosia. Edelleen muistona menneistä on välillä epävarmuus joka ilmenee mustasukkaisuutena, mutta olemme sopineet että voin kertoa siitä miehelle. En syytä, en ahdista en hauku, vaan kerron jos jokin mietityttää. Näin tämä toimii hienosti.
Jos puolisosi on "vain" läheisriippuvainen, nähtävästi pahasti sellainen, niin siitä voi parantua. Hän luultavasti kuitenkin tarvitsee ammattilaisen näkövinkkeliä sille tielle. Itsekin tarvitsin, vaikka en koskaan ollut noin paha.
Mutta jos kumppanillasi on muitakin ongelmia, etenkin jos on narsisti, niin lähde heti. Sellaisesta ei parane koskaan.