Joko taaskin

Isoisäni muisteli, että 30-luvulla täälläkin marsiskeli saksan systeemeihin ihastuneita isäntiä. Tällä hetkellä päivän uutisia lukiessani tuli yhtäkkiä mieleen, joko se taas alkaa?
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sama kaiku on askelten, mutta toivotaan etteivät liian innokkaat poikalapset lyö päätä jälleen karjalanmäntyyn...

Äänestä

TIEOA SISÄLLISSODASTA VELLI VELJEÄ VASTAAN

Kansa joka tunnistaa Hirtoriansa menestyy !

TERVE TYÖKANSA MAAKANSA YHDESSÄ

Yhdesä tekeminen Paras on edessä

Älyn ja järjen tehtävä tunnistaa oikea Väärästä

Vuoden 1918 alussa Suomessa käytiin sotaa veli veljeä vastaan.

Yksi peruskysymyksistä ja kiistoista on edelleen sodan nimi.

Oliko Suomessa keväällä 1918 käyty sota vapaussota, vallankumous, luokkasota, kapina,

Kansalaissota vai sisällissota?

Sisällissodan aikana noin 1 500 lasta päätyi vankileireille

Ja kaksikymmentä heistä teloitettiin.

Kaikkia näitä nimityksiä ja niiden monia muunnoksia on

käytetty sekä vastakkaisina että rinnakkaisina tulkintoina vuoden 1918 sodasta.

Vuoden 1918

Tapahtumien muistoa hallitsi 1960-luvulle saakka vapaussotatulkinta, jonka mukaan

Punaisten motiivit olivat olleet perimmältään rikolliset ja maanpetokselliset.

Tietynlainen

Yksimielisyys saavutettiin 1960-luvulla, kun porvarillinen Työkansa Maakansa

Suomi tunnusti,

Että myös punaisen

Osapuolen taistelulla oli ollut oma oikeutuksensa.

Punaisille pystytettiin muistomerkkejä,

Heidän hautausmaitaan kunnostettiin ja kansalaissodan punaisia uhreja alettiin kutsua

”Työväenaatteen” tai ”vakaumuksensa puolesta” kaatuneiksi.

Suomen sisällissota vaati yli 37000

Ihmishenkeä, näistä suurimman osan varsinaisten rintamataisteluiden ulkopuolella.

Vankileireillä esimerkiksi kuoli yli

12000 Työ-kansa Punaista.

Vuoden 1918 synkkää kevättä tarkasteltaessa on lähdettävä liikkeelle

vuoden 1905 suurlakosta.

Ensimmäiset punakaartit ja suojeluskaartit muodostuivat tuolloin.

Väkivaltaisen käänteen tapahtumat saivat seuraavana

Vuonna, ns. Hakaniemen mellakan yhteydessä, jossa useita ihmisiä sai surmansa.

Tapaus oli ensimmäinen punakaartien ja

Vuojeluskaartien välinen yhteenotto.

Viaporin kapinassa taas Venäläiset kapinoivat upseereitaan vastaan, ja kahakkaan otti

Osaa suomalaisia punakaartilaisia Johan Kockin johdolla.

Kapina kukistettiin ja useita siihen osallistuneita suomalaisia

tuomittiin vankeuteen.

Sisällissodan aikana noin 1 500 lasta päätyi vankileireille

Ja kaksikymmentä heistä teloitettiin.

Kansa joka tunnistaa Hirtoriansa menestyy !

TERVE TYÖKANSA MAAKANSA YHDESSÄ

Yhdesä tekeminen Paras on edessä

Älyn ja järjen tehtävä tunnistaa oikea Väärästä

YMMÄRRYS VALMIIKSI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiKaiTaas kirjoitti:

Isoisäni muisteli, että 30-luvulla täälläkin marsiskeli saksan systeemeihin ihastuneita isäntiä. Tällä hetkellä päivän uutisia lukiessani tuli yhtäkkiä mieleen, joko se taas alkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu