POHJOLAN SANOMAT

Pohjolan sanomat yhdistetään Rovaniemeläiseen Lapin kansaan ja samalla
molemmat lehdet muuttuvat seitsenpäiväisistä kuusipäiväisiksi.
Lehtien toiminnot siirretään lähes kaikki Rovaniemelle .
Posarin kemiläisenä tilaajana laitan lapun luukulle ja lopetan koko tilauksen .
Mikäli tarvitsen , niin luen kirjastossa , ehkä Kalevan.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ennen oli paikallislehtiä, joissa oli päivittäin mielenkiintoisia paikallisuutisia. Nykyään paikallisuutisten osuus on todella vähäistä ja nämä uutiset pystyy lukemaan netistä ennen kuin lehti kolahtaa postilaatikkoon. Lisäksi netistä löytyy aiheesta kuin aiheesta lisämateriaalia, joita ei löydä koskaan painetusta lehdestä.

Suurin ongelma on varmaan se, että paikallistoimittajat on ulkoistettu ja "jutut" ostetaan eri lähteistä, jolloin samat Merilapin uutiskynnyksen ylittävät uutiset löytyvät kaikista lehdistä samansisältöisenä (Kaleva, PS ja Lapin Kansa).

Jos paikallislehdet haluavat kasvattaa markkina-asemaansa ja tarjota paikallislehden alueella oleville ihmisille laadukasta palvelua, niin ainoa oikea tie on palkata alueellisia toimittajia, jotka voivat tehdä oman alueensa paikallisuutisia päivittäin. Näin lehtien tilaajat kokevat että he saavat vastinetta rahoilleen, sillä paikallisuutia tarvitaan ja tietoa oman alueen asioista.

Äänestä

Kun lehden sisältö ei kiinnosta lukijoita niin silloin lehti kuihtuu pois. Kun seuraavaksi sunnuntain lehti ilmestyy vain verkossa niin tilaajakato jatkuu. Nyt monella tilaajalla on vain langaton nettiyhteys jonka toiminta on mitä sattuu. Kun laskun maksukin täytyy aloittaa alusta monet kerrat kun langaton nettiyhteys pätkii niin yritäppä siinä lukea nettilehteä. Ja onpa vanhemmissa ikäluokissa tilaajia joilla ei ole minkäänlaista nettiyhteyttä eivätkä sellaista edes laita. Joten: posari ja lapinkansa ovat menneen talven lumia muutamassa vuodessa.

Äänestä
  • Tämänpäiväinen posarin uutinen toimeentulotuista oli hyvä. Enemmän vain olisi pitänyt olla oikeita asioita käsitteleviä artikkeleita vuosien aikana niin tilaajakato olisi ollut pienempi. Ja toimittajille enemmän aloitteellisuutta asioiden taustatöistä ja rohkeutta laittaa haastateltava tiukoilla kysymyksillä "ahtaalle" eikä tyytyä liirumlaarum vastauksiin.

    Äänestä

  • Ei ollut pohjolan sanomien toimittajan tekemä.
    Juttu löytyi myös Kalevasta ja tod.näk. muistakin lehdistä

    Äänestä

  • thgdrfg kirjoitti:

    Ei ollut pohjolan sanomien toimittajan tekemä.
    Juttu löytyi myös Kalevasta ja tod.näk. muistakin lehdistä

    No niinpä tietenkin. Elikkä kopiointia kopiointia....Olikin liian hyvää ollakseen posarin toimittajan tekemä.

    Äänestä

  • Mjyfyuf kirjoitti:

    No niinpä tietenkin. Elikkä kopiointia kopiointia....Olikin liian hyvää ollakseen posarin toimittajan tekemä.

    Ei sanomalehtityöllä tai toimittamisella ole mitään tekemistä kopioinnin kanssa.

    Uutiset Pohjolan Sanomissa ovat joko Alma Median maakuntalehtien tai tämän uuden jättimäisen Lännen Median uutisia eli yksi toimittaja kirjoittaa uutisen ja se sitten "ostetaan" kaikkiin muihin lehtiin. Sana ostaminen on lainausmerkeissä siksi, että yksittäinen toimittaja ei saa mitään ylimääräistä korvausta siitä, vaikka hänen tekemänsä juttu olisi kaikissa yhteistyöringissä mukana olevissa lehdissä. Se ei kuitenkaan ole mitään kopiointia.

    Lehtitalot liikuttelevat rahoja kirjanpidossa toisilleen, mutta toimittaja saa yhden korvauksen riippumatta siitä, käytetäänkö juttu yhdessä, viidessä tai kymmenessä lehdessä. Tämä on lehtitalojen etu: sama toimittaja tekee jutun kymmeneen lehteen, jolloin yhdeksästä muusta lehdestä voidaan potkia toimittaja pihalle. Tämä ei ole lukijan etu: samojen toimittajien samat jutut ovat kaikissa lehdissä. Paikallisuus kuolee ja tilaajien mielenkiinto häviää.

    Pohjolan Sanomien lukijaa ei kiinnosta tamperelaisen päiväkodin asiat eikä Aamulehden lukija välitä Lapin poromiesten paikallistason ongelmista. Kainuun Sanomien lukija ei saa tyydytystä uutisnälälleen kittiläläisestä seuraintalosta tehdystä reportaasista. Rovaniemen koulujen sisäilmaongelmat eivät liikuta Satakunnan Kansan tilaajaa. Jutut ovat sinänsä hyviä, mutta ne julkaistaan täysin väärissä paikoissa. Eli sopivat alkuperäiseen lehteensä, eivät muualle. Tämä on ollut iso ongelma Alma Median maakuntalehdissä. Kolme perinteistä pohjoissuomalaista maakuntalehteä (Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjolan Sanomat) on tuhon tiellä. Tai KS ei enää maaliskuun jälkeen ole ollut Alman lehti, mutta alamäki on jyrkkä Kainuussakin.

    Nämä Alma Mediat ja Lännen Mediat toimivat siten, että jossain paikassa tuotetaan ulkomaansivut kaikille, jossain toisessa paikassa televisiosivut jne. Näin riittää, että ulkomaantoimitus, tv-sivujen taitto ym. ovat vain yhdessä paikassa eli väkeä voi taas vähentää muualta. Samalla sisältö yksipuolistuu, mutta siitä ei tunnuta mediatalojen johdossa välittävän. Viivan alle on kerättävä mahdollisimman paljon plussaa. Jos tulee miinusta, höylätään ja kuihdutetaan lisää ja kuvitellaan homman kääntyvän plussalle. Ei se käänny, sen sijaan miinusta tulee enemmän.

    Tietämättömät syyttävät lehtiä myös STT:n juttujen kopioinnista. Niitäkään ei kopioida vaan yksittäinen lehtitalo maksaa STT:n tuottamasta uutispalvelusta kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Jos joku muu käyttää STT:n tekemän jutun, niin kyseessä ei ole kopiointi vaan se, että tämä toinekin taho on ostanut STT:n uutispalvelun.

    Äänestä

mikset perusta omaa lehteä niin saat just sellaisia juttuja mitä haluat...

vai ookko vain pelkkä valittaja veera...

Äänestä

Nyt kannattaisi Kalevan laajentaa toiminta- ja levikkialuettaan Meri-Lappiin!

Äänestä

Mediayhtiöiden pomoilla on sen verran kovat palkat, että jutut pitää ostaa halvalla ja kopioituna ja tyhmät maksavat.

Äänestä
  • Nykyää tavalliset ihmisethän ne niitä juttuja sinne lehtii lähettelevät, muutaman kympin tai jopa satasen vihjepalkkion toivossa?

    Äänestä

Saakohan yhtään päällikköä kenkää?

Äänestä


  • unta_nään kirjoitti:

    Mielenkiintoisen näköinen rakennus, voisin kuvitella, että tuohon avattaisiin kansainvälisen tason yökerho/casino, joka kemistä ja koko pohjois-suomesta puuttuu.

    Tuo on ulkoasultaan kuin jostain entisen itäblokin maasta tuotu rumilus.

    Äänestä

  • Älkääs nyt hättäilkö. Kovassa nosteessa oleva matkailu tarvinnee uusia tiloja. Hieno rakennus palvelemaan kasvavaa turismia tavalla tai toisella. Esim. Lumilinnassa ilmoitetaan käyneen 100000 matkailijaa, joista 50000 kotimaasta ja 50000 ulkomailta ja niistä 25000 aasialaisia turisteja. Koska Sammolla kävi ennätysmäärä matkailijoita eli rapiat 12000 niin jopa 38000 kävi sitten linnassa erikseen. Se on valtava määrä lyhyelle ajalle ja varmasti on näkynyt Kemin katukuvassa hirmuisina ruuhkina. Kemin Matkailu Oy on visiossaan aikonut kolminkertaistaa Lumilinnan kävijämäärät samoin kuin matkailua palvelevien yritysten määrän, joten tässä oiva tilaisuus. Lisäksi Matkailu Oy on ostanut entisen Moottorivene kerhon rakennuksen, johon siirrtetään olokoloja lähinnä ulkomaalaisille turisteille ja markkinoidaan ns. revontulimatkoja. Niitähän täällä näkyy koko talven. Ei muuta kun matoa koukkuun.

    Äänestä

  • unta_nään kirjoitti:

    Mielenkiintoisen näköinen rakennus, voisin kuvitella, että tuohon avattaisiin kansainvälisen tason yökerho/casino, joka kemistä ja koko pohjois-suomesta puuttuu.

    no just joo, miljardöörit tulevat luksusjahdeilla satamaan ja kävelevät sieltä valkoisissa pikkutakeissaan punaista mattoa pitkin casinolle, salamavalot räpsyvät ja palmut huojuvat, ilta on kuuman kostea ja yössä soi kaskaiden laulu.... aijaa, se olikin lumikoneen perruutus ääni

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kemiläiset-herätys kirjoitti:

Pohjolan sanomat yhdistetään Rovaniemeläiseen Lapin kansaan ja samalla
molemmat lehdet muuttuvat seitsenpäiväisistä kuusipäiväisiksi.
Lehtien toiminnot siirretään lähes kaikki Rovaniemelle .
Posarin kemiläisenä tilaajana laitan lapun luukulle ja lopetan koko tilauksen .
Mikäli tarvitsen , niin luen kirjastossa , ehkä Kalevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu