Eläkää nuoret fiksummin kuin Sara Sieppi joka on

ollut tyrkky pintaliitäjä ja polttanut itsensä loppuun. Itse en huolisi tuota monien miesten makuualustaa vaimoksi enkä ystäväksi tai ystäväksi kyllä jos hän muuttuu täysin kunnolliseksi ihmiseksi sellaiseksi vaatimattomaksi. Älkää katsoko hänestä mallia. Älkää pyrkikö julkisuuteen sillä se yleensä pilaa ihmisen, varsin n nuoren tytön. Eläkää kunnolla, urheilkaa, opiskelkaa, säästäkää itseänne sille oikealle rakkaalle jonka kanssa on hyvä olla yhdessä vaikka koko elämä. Lapsiakin voi tulla liittoon antamaan lisää onnea. Vaatimattomus kaunistaa. Olkaa aitoja omia itsejänne.
52366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Nimettömänä netissä vinkuminenko on hyvän roolimallin mukaista käytöstä?

Äänestä
  • Ämmit saavat olla omassa kuplassaan. Semppiä Saralle.

    Äänestä

On hyvä kun joku uskaltaa edes nimettömänä valistaa nuoria kulkemaan oikeaa polkua

Äänestä
  • Oikeata polkua? Puhumaan sontaa ihmisistä, joita ei ede tunne? Pitäkää polkunne. Nuoret ovat pääsääntöisesti sen verran fiksuja että osaavat muodostaa mielipitensä itse, ilman tuollaisten juoruilunhaluisten kylääjien "neuvoja".

    Äänestä

Taitaa se "oikea polku" olla jonkun lahkolaisen päättämä ahdasmielisyydessään.

Äänestä

Sara on hieno ja hillitty. Kateellinen olet joka tuollaisia kirjoittelet. Häpeä!!

Äänestä
  • Sara on ainakin kuvien pperusteella varsin nätti tyttö. Torniossa kuten muuallakin paljon kateellisia. Itse asiassa harvat ovat yhtä viehättäviä.

    Äänestä

Komppaan Sara on yrittäjä eikä ylläpidetty nainen. Alkuun yrityksen olemattomat tulot voi epäilyttää poistot ovat suuria tase olematon näin se kulkee alkuun. Moni sokeutuu ja ostaa kampetta muka firmalle . Saran profiili on oikea kuja. Saatana mitä kateutta.

Äänestä

Ei se fiksu hyvät arvot omaava kunollinen nainen esiinny tuontuostakin puolialastomana milloin milläkin palstalla. Ex missi Tuula Polvi (nykyistä sukunimeä en muista) on esimerkki kunnollisesta naisesta ja hän on todella upea lähes viidenkympin iässäkin. Kyllä missikisat pitäisi Euroopan Unionin kieltää koska ne mm. sortavat niitä lihavia naisia jotka eivät sairauden vuoksi voi laihtua. Ottaskohan Lidl vielä kassalle töihin tuon Siepin. Lidleissä lähes kaikki tytöt ovat nykyään fiksuja, ystävällisiä

Äänestä
  • Saatana kun tuo kova kalloisuus on niin lujassa. Tyttö on vielä tyttö ja vähän eksyksissä mutta moraali on kohdallaan. Joutuuhan sitä pimpsaa antamaan ja pettymään rumiluksetkin. Kyllä Sarakin parittele kiimahuudoin sitä sanotaan normaali seksi, seksi jos ääliöt ei sitä puutteessaan tajua. Kauniita nussitaan lujimmin.

    Äänestä

  • Kyllä Sara antaa varmasti nussia jos on merkittävä ihminen ja voisi hyötyä. En usko että paljon häntä on naitu visusti kai. Venyhän se missinkin pillu vain vanhempiansa hävettää moinen käytös. Antaisi vain takaapäin ja silmät sidottuna ei tekisi syntiä.

    Äänestä

  • Ei Saraa ole paljon nussittu ihan väthän vain ja hyötytarkoituksessa on itse antanut ei kuitenkaan paljoa.

    Äänestä

  • Kateus vie kalatkin sinkulta.Rouvat älkää kadehtiko,vaan tehkää petiä ukollenne kun hän palaa töistä.

    Äänestä

Raamatun mukaan seksi kuuluu vain avioliittoon ja hyvän moraalin omaavan ei-uskovaisenkin äidin ja isän harras toive on että oma lapsi harrastaa seksiä vasta sen oikean kanssa jonka kanssa on oikea pysyvään rakkauteen perustuva suhde.Raamatussa on hyviä ohjeita ihmiselle mm. " älkää tehkö niin kuin eläimet" eli takaapäin nussiminen on syntiä. Ja olisi pystyttävä pirättäytymään seksistä kunnes se oikea on löytynyt. Hyvissä ajoin ennen Seinäjokea lukee kyltissä " pirätä pirätä, kohta olet perillä" että pittäytyminen kannattaa ettei tarvitse myöhemmin katua. Kyllä minä haluan neitsyeenä säilyneen naisen rakkaakseni. En huoli naista jonka pillussa on muiden miesten kanki vierailut paitsi jos on leskeksi jäänyt ja harrastanut seksiä vain yhden miehen kanssa jonka kuolema on korjannut valhallaan

Äänestä
  • Raamatun mukaan raiskauksen uhrin saa kivittää kuoliaaksi, jos tämä ei ole raiskauksen aikana huutanut tarpeeksi lujaa. En ole ollenkaan varma kannattaako tuota pohjoisafrikkalaisten aavikkobeduiinien iltanuotiolorukokoelmaa pitää nykyään moraalioppaana yhtään missään.

    Äänestä

  • Kyllä kaikista sairaimpia ovat juurikin tornion alueella erään tiettyyn vanhollis kulttiin kuuluvat. Se on jokaisen ihmisen oma asia mitä ruumiillaan tekee ja KUKAAN ihminen ei ole millään tavalla toista parempi ihminen. Vituttaa nuo aikuiset ihmiset jotka satukirjojen perusteella muita muka tuomitsee ja itse ovat täysin sairaita päästään

    Äänestä

  • karungistakajahtaa kirjoitti:

    Kyllä kaikista sairaimpia ovat juurikin tornion alueella erään tiettyyn vanhollis kulttiin kuuluvat. Se on jokaisen ihmisen oma asia mitä ruumiillaan tekee ja KUKAAN ihminen ei ole millään tavalla toista parempi ihminen. Vituttaa nuo aikuiset ihmiset jotka satukirjojen perusteella muita muka tuomitsee ja itse ovat täysin sairaita päästään

    Ei ne helluntailaisetkaan hyväksy irtosuhteita eikä ev.lut kirkonkaan oikeaoppiset.

    Äänestä

Rahan perässä juokseva pyrkyri. Karmea muija

Äänestä

Minä ottaisin Siepistä vaimon jos hän jättäisi pintaliitämisen ja jos hän olisi uskollinen minulle. Sieppi saisi minulta isoa munaa kaikkiin reikiin, peräaunkoonkin tietenkin ja rasvan kanssa. Saisi myös hellyyttä rakkautta. On monet tytöt Sieppiä nätimpiä mutta on siinä Siepissä jotain ihanaa aitoa vielä jäljellä.

Äänestä

Tuollaisia viestejä kirjoittavat kateelliset, katkerat ihmiset, joilla ei oikeasti ole muuta elämää. Miettikääpä vähän omalle kohalle ja hävetkää aikuiset (?) ihmiset.

Äänestä
  • Saraaki Sieppii teitin pornoilujutut. On oikeasti Mäen Anna.

    Äänestä

  • saralla kaksi sieppiä johon kiinni tartu

    Äänestä

Saran tissit ei riipu iteki katsoi niitä IL lehden videossa. Tyttöhän on ihan aito nam.

Äänestä

Sara on ronski pimu ja kova kullihaukka kaakamosta. Niin sitä pitää vai mitä jätkät. Mulle kans.

Äänestä

Sara on sama joka joutu vahinkomissiksi. kaakamo seuraa kauhulla edesottamuksiaan.

Äänestä
  • Kaakamon kaakattajat on jo tottunu näihin oman kylän tonttuihin.
    Ovat perua siitä laivasta joka haaksirikkoutui kaakamon edustalle ja josta selvisi hengissä vain sika ja kokki.

    Äänestä

Kaivoin esinahkani kätköstä Saran hukkuneen immenkalvon tällään sen takaisin kunhan tavataan tosi TV:ssä

Äänestä

Ei Sieppi ole voittanut miss Suomi titteliä.

Äänestä

Pakara lähti amerikkaan jakaqmaan pakaraa ja varmalla tuli Miss Suomi juksi parhaimmista pörön antajista.

Äänestä

on se sieppijärveläinen böönä

Äänestä

Onkohan Sara työnvieroksuja kuten useat Sieppijärveläiset ja muut lappalaiset jutaajat jotka muka hoitavat puolivillejä poroja. Liirum laarum lappalainen

Äänestä

Missäs se sheriffi nyt luuraa, kun annetaan tällaista sontaa täällä tuosta
tytöstä kirjoittaa. Nuohan on jo oikeusjuttuja. kateellisia ja sairaita höpötyksiä.

Äänestä

Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa.......kateus ....hulluus? Ihan tavallinen kaunis nuori nainen Sara on!

Äänestä

kukahan tämä kuuluisa sara on, ei kuulu tuttavapiiriin, varmaan jollain tavalla pätevä ihminen, luulisin...

Äänestä

Joo pojat eiköhän lopeteta tämä vitsillä kiusaaminen. Sitä se on ja tulee Duutsonit ja eheyttää meidät. Ei kai me raukkoja olla vaan tyttöjen suojelijoita.

Äänestä
  • Kauniit naiset saavat kärsiä kateellisten toimesta. Huonoitsetuntoinen mieskään ei pärjää kauniin kanssa,vaan ottaa ruman rupukan.Mies pääsee itse näin loistamaan,kun vaimo ei vie huomiota.Hänhän on kunkku.

    Äänestä

samaa mieltä aloittajan kanssa.
Sara Sieppin pitäää riisua joka vuosi enemmän, jotta pysyisi edes 28 vuotiaaksi suosittuna

Äänestä
  • Sara on todella kaunis...mitä pahaa siinä jos kaunista vartaloa näyttelee?Kaikki suomen missit on samanlaisissa kuvissa esiintyneet vuodesta vuoteen. Kateellisia kanssasisaria on Aina olemassa.

    Äänestä

Suvi Teräsniska, Mattilan tytöt, Saija Tuupainen tai Tuupanenko-, ovat hyviä laulajia ja hyviä kauniita naisia. Kiitos kun ette esittele tissejänne mediassa. On ihana kuulla laulujanne ja nähdä teitä joskuskaan livenä jossain. Se lööpeissä olo kuluttaa ihmistä. Tyrkyt ei ilmeisesti välitä vaikka kulahtavatkin

Äänestä

Sara on nätti.

Äänestä

Tuskin enää kauan nätti

Äänestä

marryME?

Äänestä

Voi hyvät ihmiset mikä teitä vaivaa, Sara on kaunis, Tornion perältä joskus maailmalle lähtenyt tyttö, on itsensä elättäny ja nyt ammatin opiskellut nuori nainen, jolla on hyvä poikaystävä ja nätti koti.

Äänestä

Kumma kylä tämä Tornio, joku neito pikkasen eroaa edukseen tuosta peruskarjakkotyypistä, joka tällä alueella on tyypillinen, niin heti hirveä älämölö.

Itse kasvoin etelä kaupungissa, joka oli aikanaan kuulu naiskauneudesta. Joka korttelissa asui vähintään yksi, joka oli kisaillut MissSuomi-tittelistä. Useampia kruunattuja asui meidäkin kaupunginosassa. Ei koskaan, eikä ketään kohtaan moista paskanjauhantaa esitetty, kuin nyt Sieppiä kohtaan.

Taitaa olla niin, että kun Torniossa on yksi pitempi heinä pystyssä, niin kohta sitä yritetään miehissä teilata - mutta kun suuremassa kaupungissa pitkää heinää on pystyssä niin että humisee, niin saa komeimmatkin korret kasvaa ja kehittyä rauhassa?

Äänestä

Sara on niin menestynyt urallaan

Äänestä

Sil on kivat tissit

Äänestä

Sabrina ja Sara Roope välissä kerrosvoileipänä. Enbuske teki koko parisuhteesta vitsin.

Äänestä

Hae hyvä ihminen psykiatrilta apua! Ei ole todellakaan normaalia.

Äänestä

Kunnollinen nuori mies ansaitsee kunnollisen vaimon. Julkkikset etenkin turhat kannattaa jättää omaan arvoonsa. Ei ole ihme jos avioeroja tulee mm. koska jos vaimo on ollut aiemmin monien miesten makuualustana. Ja jos on lesboillutkin joka joillekin muka muotia nykyään. Ymmärrettävää jos on lesbo ja tuntee vetoa vain naisiin.

Äänestä

En minä ainakaan katso tyrkyistä mallia

Äänestä

katteellisia oletta kun Sara on julkkis. ha haha ahha hhaaaa.

Äänestä

Näin eilen kaupassa herttaisen herttaisen herttaisen kauniin noin 25 v blondi naisen. Ihastuin häneen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huolinuoristamulla kirjoitti:

ollut tyrkky pintaliitäjä ja polttanut itsensä loppuun. Itse en huolisi tuota monien miesten makuualustaa vaimoksi enkä ystäväksi tai ystäväksi kyllä jos hän muuttuu täysin kunnolliseksi ihmiseksi sellaiseksi vaatimattomaksi. Älkää katsoko hänestä mallia. Älkää pyrkikö julkisuuteen sillä se yleensä pilaa ihmisen, varsin n nuoren tytön. Eläkää kunnolla, urheilkaa, opiskelkaa, säästäkää itseänne sille oikealle rakkaalle jonka kanssa on hyvä olla yhdessä vaikka koko elämä. Lapsiakin voi tulla liittoon antamaan lisää onnea. Vaatimattomus kaunistaa. Olkaa aitoja omia itsejänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu