Alkumitat: 190/95,3, 29v, mies
Aloituspäivä: 12.5.2014
Dieettausmenetelmä: Kaikkea saa syödä, kunhan syö vähemmän kuin kuluttaa
Arvioitu kalorikulutus: 2400 kcal / pvä
Päivän ruoat: kebab-annos varmaankin loppupäivä salaattia (arviolta 1500-2000kcal)
Dieetin aloittamisen kunniaksi kävin tänään syömässä riisikebabin majoneesilla ja tulisella kastikkeella. Oli niin hyvää! \o/ Loppupäivän ruokavalioon kuuluu salaattia, joka koostuu tosiaan erilaisista salaateista (valmiiksi pesty sekoitus). Siihen ajattelin pari 2 siivua juustoa paloiteltuna sekä 6 kpl punaviininaudan ohutleikettä pienittynä. Salaattia saa syödä niin paljon loppupäivän aikana kuin haluaa.
Kävin myös kävelemässä 1,5 h, mikä sykemittarin mukaan kulutti n. 800 kcal.
Tavoitteena on muistaa kirjoittaa tänne päivittäin ja kertoa jatkossa aamupaino, kunhan vain muistaisi käydä vaa'alla. Ehkäpä joku saa siitä tsemppia lähteä mukaan touhuun, pystyy vertailemaan toisten syömisiä ja sen toimivuutta dieettaamisen. Toivon mukaan tulee itsekin mietittyä syömisiä, kun aikoo tänne laittaa.
Yritän laittaa alkuun faktat, ja loppuun muuta jauhamista ja selittelyä. Mulla ei ole tavoitteena kovin suuri painonpudotus, vaan enemmänkin rasvanpolttaminen.
Salin lisääminen jossain vaiheessa mukaan, kunhan saan motivaatiota. Salikäynneillä paino vain nousee väkisinkin niin helposti, etten millään pysty motivoimaan itseäni siihen näin alussa. Silloin ei osaa yhtään arvioida sitä, onko rasvaa oikeasti palanut vai ei.
Nyt alkoi dieetti - päiväkirja
15
201
Vastaukset
- useampikevytateria
Tavoitteena rasvanpoltto, ja kumminkin syödään kerta-annoksena lähemmäs pari tuhatta kaloria? En usko, että tavoitteisiin päästään. Ota painon lisäksi myös mitat mittanauhalla strategisista kohdista.
Todista olevani väärässä, kiitän. - Pyöräilijäminä
Sen Kebabin voisi nauttia kerran viikossa, vaikka parin oluen kanssa. Ei se dieetti siihen kaadu. Niitä voi syödä painonvartijoidenkin ohjelmassa. Mutta ei liian usein.
Siksi kannattaisi pitää yksi kerta viikossa nautiskeluja varten, eli sitten kun on ansainnut sen.
Majoneesi tehdään öljystä, joten se kannattaisi jättää siitä pois ja korvata muulla kastikkeella.
Kokeile myös rasvatonta rahkaa hedelmien tai marjojen kanssa, saat proteiinia.
Tsemppiä! Olen itse laihduttanut 8kg ja nautiskelen kerran viikossa sitä mistä tykkään. - bradon
Aamupaino: 92,2 kg
Päivän ruoka: kiinalaista (about 1500 kcal)
Muuten olen syönyt salaattia: about 150 kcal maksimissaan
Ei ollut kyllä tarkoitus kiinalaista syödä, mutta pääsi niin paljon helpommalla ruoan suhteen työpäivän aikana. Aamupalaa en syönyt, koska en syö koskaan. Aamusyöminen ei vain kertakaikkiaan onnistu.
Illalla voisi vielä rouskuttaa about 200 kcal salaattia, jos tulee nälkä enää tälle päivää.
Rahka olisi hyvä. Ennen harrastin salia n. 3-5 kertaa viikkossa ja aina vedin rahkaa. Nyt meinaa olla vähän yliannostus siitä. Sen takia en ole sitä syönyt, kun se vain meinaa työkkiä. Ehkä sitten, kun aloitan salin. Kiinalaisessa söin wokattua härkää kasvisten kanssa, joten siitä ajattelin päivän proteiinit saada. (harmi vain kun ne tahtovat lilluttaa kaiken siellä rasvassa)
En pidä rasvanpolton kannalta merkittävänä sitä, syönkö ison kalomäärän kerralla vai useampana pienenä ateriana. Samahan tuo, syönkö 300 kcal aamupalan 300 kcal lounaan, vai klo 15 yhden 600 kcal lounaan.
Tavoitteena olisi tälle päivälle vielä käydä vähintään 800 kcal lenkki, jos vain sää tuosta vähän parantuisi. Kunhan kunnon saa tästä hieman vielä kohentumaan, niin voisi nostaa lenkkien nopeutta ja pituutta, että saisi vähän suurempia kalorimääriä poltettua!
Mutta jooh, näillä syömisillä ei nälkää ole ollut. Lähinnä hyvä mieli ja saanut paljon aikaan :) - useampikevytateria
Ai ettei muka ole mitään väliä, onko kyseessä suuri kerta-annos vai monta pientä ateriaa? Mites se verensokeri toimii? Aivojen hypotalamus aistii verensokeripitoisuutta, ja verensokerin noustessa lähettää signaaleja haimalle, jotta insuliinia alettaisiin erittämään. Insuliini laskee verensokeria (glukoosipitoisuutta) varastoimalla glukoosin glykogeeniksi, ts. rasvasoluksi.
Verensokeria pystyy hallitsemaan syömällä tasaisin väliajoin sopivia aterioita, jolloin kehon ei tarvitse varastoida saamaansa ylimääräistä energiaa rasvaksi.
Et edes käynnistä aamuisin aineenvaihduntaasi aamupalalla, niin miten ihmeessä saat suuresta kerta-annoksesta varastoimasi rasvat poltetuiksi?
Suosittelen PT:n hankkimista, niin kyseinen heebo saa fiksattua sulle ruokavalion aina elämäntilanteen mukaan. - bradon
Aamupaino: 91,6 kg
Tuli eilen käytyä 1200 kcal lenkki sykemittarin mukaan. Salaatilla meni loppupäivä. Oli hyvä ja energinen olo :) Tänään tuli syötyä lounaaksi kinkkumunakas. Illalla olisi ajatus paistaa herkullisia kanan ohutleikkeitä. Syödä sen mukaan kuin on nälkä. Lenkillä voisi käydä jos ehtii jossain vaiheessa.
Lisäporkkanana sain kuulla saaneeni työpaikan ulkomailta. Nyt onkin sitten jalo tavoite saada pudotettua rasvaprosentti lähellä 10%, jotta olisi syksyllä rantakunnossa ja saisi six packin näkyviin. Polttelisi kyllä jo aloittaa sali, mutta yritän ensin saada tämän mun lenkkeily- ja muun urheilupuolen aktiivisemmaksi.
useampikevytateria, pitääpi yrittää lisätä muutama välipalasalaatti ruokavalioon, vaikkei ruokailujen välissä pahemmin nälkä ole. Luulen, että pahin kompastuskivi mulla on yöelämän ja ennen kaikkea sitä seuraavan mässäilyn välttäminen.- sama.juttu
"Luulen, että pahin kompastuskivi mulla on yöelämän ja ennen kaikkea sitä seuraavan mässäilyn välttäminen."
Siihen se kaatuu. Mulla on samanlainen ongelma. 8 kiloa haluaisin pudottaa. Viimeksi baarissa meni siidereihin ja kaljan noin 1300 kaloria. Krapulassa minulla on nälkä. Kävin kahvilassa lounalla seuraavana päivänä. Söin perään jäätelöannoksen jälkiruoaksi. Myöhemmin kävin syömässä kahvin ja leivoksen toisessa kuppilassa. Sen jälkeen nukuin ja herättyäni kävin vielä syömässä iltapalaksi tuhdin kebabaterian. Matkalla kotiin ostin pussin karkkia. Tämän jälkeen saa 2 viikkoa olla tosi tiukkana, että saa jotain pois ja kolmen kilon turvotuksia saa viikon ainakin pudotella. Sen jälkeen tekeekin mieli taas lähteä parille oluelle, ja uskottelen ettei sama kuvio toistu. Nyt tehdään molemat niin, että ollaan kuukausi ainakin ilman. Ärsyttää niin paljon. Juominen ja krapulapäivä aiheuttavat kovat kustannukset lisäksi, eikä olisi varaa. - useampikevytateria
Lisäyksenä vielä, että kuppia nostaessa maksa siirtyy hajottamaan alkoholia rasvanpolton sijaan. Tällöin käytännössä kaikki alkoholin hajottamisen aikana hankitut kalorit siirtyvät rasvavarastoihin, kun maksa ei ole rasvaa pilkkomassa tuntimäärän X takia, missä X:n suuruus määräytyy nautitun alkoholin määrän mukaan.
- bradon
Aamupaino: 90,6 kg
Eilinen ruokavalio oli lopulta: kinkkumunakasta, voileipäkakkua, vähän karkkia ja sipsiä, kaksi olutta (laskujeni mukaan 240 kcal), salaattia, salaattia ja salaattia sekä kanan ohutleikkeitä, hieman juustoa, jokaisessa salaatissa todella lyhyt 30 min lenkki.
Nyt Lidliin ostamaan kasapäin salaattia, fetajuustoa, naudan ohutleikettä ja ehkäpä joku pihvi paistettavaksi. Päivän tavoitteena tehdä mahdollisimman monipuolinen ja hyvin maustettu salaatti! Plus pyöräilijäminän ohjetta noudattaen taidan ostaa pari vähärasvaista maitorahkaa lisäämää proteiinin saantia :) - bradon
Aamupaino: 90,0 kg
Noh, pikkuhiljaa kait tämä etenee. Tänään tuli hotkittua melkoinen lautanen makaronipastaa sekä liian iso salaattiannos pizzeriasta: feta-kana-kermaviili. Nuo ruoat on pahoja, kun ei ole tiennyt mistään kalorimääriä, kun on syönyt muiden ruokia.
Noh, aamulla se näkyypi, onko ollut minus vai plus kaloreilla. Ei kait siinä muuta ku lisää liikuntaa, jos sitä näyttää syövän liikaa. - useampikevytateria
"Noh, aamulla se näkyypi, onko ollut minus vai plus kaloreilla". Ei näy, aamulla näkyy vain paljonko nestettä on kertynyt tai poistunut, riippuen siitä, kuinka hiilihydraattipitoinen ruokavaliosi on. Rasva ei todellakaan pala samaa vauhtia, mitä jättää kaloreita suuhun laittamatta. Pitämällä aineenvaihdunnan koko aikaa käynnissä syömällä puhdasta ja terveellistä ruokaa useampi ateria päivässä, saadaan rasva palamaan pidemmällä aika välillä mahdollisimman tehokkaasti. Painonpudotusta on useampaa sorttia. Paino putoaa, jos joko lihakset lähtevät, neste poistuu, rasva palaa tai suoli tyhjenee ruoasta. Itse lasken laihdutukseksi nestepöhön lähtemisen ja rasvan palamisen.
- bradon
Juups, tullut käytyä parina päivänä ulkona baareilemassa kaverien kanssa ja joskus sen jälkeen pizzaa syönyt. Jonain päivänä jälleen kävin syömässä niin herkullista kiinalaisesta, ettei ole tosi! Paino tippunut ehkä hieman hitaammin baareilun&pizzan vuoksi, mutta projekti etenee silti!
Tällä hetkellä paino alle 89 kg.
Syö vain alle kulutuksen niin rasva palaa. Tietysti ei heti näy vaa'alla, koska suolaisen ruoan myötä kertyvä neste tai suolesta poistumaton ruoka nostavat painoa, vaikka rasvaa on poltettukin. Mutta rasvaa siinä silti on palanut.
Mut enivei, että tää on kyllä tsemppaavaa touhua, kun koko ajan etenee edes pikkuhiljaa. Siis niin simppeliä: syö vähemmän kuin kuluttaa! - bradon
Paino: 87,6 kg
Pikkuhiljaa tämä etenee. Muutaman minuskilon jälkeen voisi aloittaa lenkkeilen lisäksi salinkin dieetin tehostamiseksi :) - giinnostaa
Mites pudottaminen etenee ja miten ruokailut ovat sujuneet?
- Make105kg
On tainnut masis iskeä kun on vielä niin pitkä matka 75 kiloon. Tosin normaalipainoinenhan tuo oli alunperinkin, ei mitään syytä dietille.
- bradon
Morjens!
No juuh, on dieettaillut nyt jääneet hetkeksi. Johtuupi ihan siitä, että oli muutama lomaviikko (silloin tuli kyllä liikuttua päivittäin, mutta myös syötyä ja käytyä pubeissa). Sitten kun työt alkoi, ei ollut vain aikaa liikunnalle niin paljoa. Sitten vielä kunnon flunssa päälle, niin ei pystynyt liikkumaan.
Kävin juuri eilen (vaikkakin täydellä mahalla) vaa'alla katsomassa, mitä painolle on nyt tapahtunut, kun sitä ei ole tullut seurailtua. Näköjään se oli 87,5 kg. Maanantaina aatteliin taas ottaa härkää sarvista ja alkaa laskemaan kaloreita siten, että jää miinukselle. Sunnuntaina oon taas töissä ja pitää kiertää niin monissa juhlissa (ja kohteliaisuudesta juoda kahvia ja syödä kakkuja), ettei vielä kannata dieettiä jatkaa ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328527Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4366224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72193Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571163Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17806Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.37736Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57732Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68706- 42686
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36637