Jatkuva riitely ja ristiriidat parisuhteessa

Hei.

Puit elämääsi monelta kantilta älykkäästi ja tarkkanäköisesti. Näet aidosti sekä vahvuudet että sudenkuopat. Mietit myös omaa käyttäytymistäsi etkä ole tyytyväinen siihen, että riidat provosoivat sinua käyttäytymään syyttelevästi.

Kirjoituksesi lopussa kysyt, ovatko suhteenne pulmat merkki siitä, että pitää erota, vai korjata asiat. Pelkäät myös lapsen saamisen viivästymistä.

Minulle tulee mieleen kaksi asiaa.

1) On tehtävä ero sen välillä, mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Vaikka eroaisit tästä miehestä, et voi mistään tietää, että seuraava kumppani löytyy sopivalla ajalla, on parempi kuin edelliset ja saat hänen kanssaan lapsen. Lapsen saaminen on tietenkin todella suuri asia, mutta itse ajattelen, ettei se vaan voi toimia niin, että etsimällä etsii sopivan isäehdokkaan biologisen kellon kilistessä. Ihminen ei ole tuote eikä kenenkään toisen projekti. Lapsen hankkimisen kuuluu olla molempien tavoite siinä vaiheessa kun parisuhde on edennyt riittävän turvalliselle tasolle. Et voi tietää etukäteen treffailemistasi miehistä, miten suhde tulee kehittymään. Ihmistä ei voi laittaa vertailuautomaattiin ja sitten valita parasta. Parisuhde on suhde, joka syntyy kommunikaation ja elämän kautta, sellaiseksi että mahdollisen lapsen voi siihen olla hyvä syntyä.

2)Mielestäni kuvailemasilaiset kommunikaatio-ongelmat ovat parisuhteissa tavallisi, ja kerrot niitä olleen suhteissasi ennenkin. Usein parit ajautuvat 'takaa-ajoralliin' jossa toinen osapuoli yrittää painostaa toista lähemmäs ja samalla tämä vain ajautuukin entistä etäämmälle. Todellinen dialogi vaatii turvallista ilmapiiriä, jossa kumpikin voi säädellä läheisyyden ja erillisyyden tarvettaan. Mitä enemmän toinen vaatii, sitä enemmän toinen usein välttelee. Nämä asiat ovat kuitenkin hyvällä tahdolla opittavissa rakentavimmiksi. Erilaisilla pariviestinnän kursseilla opetellaan kuuntelemaan toista, olemaan hyväksyvämpi, ymmärtämään, että toista ei voi pyrkiä muuttamaan yms.
Jokin kirjoituksessasi herätti minussa sanan kontrollointi. Tuli olo, että haluat varmistaa kaiken menevän oikein ja miehesikin olevan arvomaailmaltaan tietynlainen. Tällainen kontrollitarve voi estää sinua olemasta vapaa ja avoin. Se myös voi kertoa torjutuista peloista. Näitä asioita voi tutkistella itsessään terapiassa tai muuten ja opetella hellittämään. On myös tärkeä oppia ero toisen ja itsen välillä; toinen ihminen kuten kumppani ei ole minun projektini, vaan ainutlaatuinen oma persoonansa.

Näin ollen kannustan ehdottomasti yrittämään korjata tätä suhdetta, ja erityisesti paino siinä, miten itse voi muuttaa omaa olemistaan ja viestimistään parempaan suuntaan, ei niinkään siinä, että miten toisen pitää muuttaa käytöstään. Usein jos lakkaa jollain tavalla painostamasta, ja antaa ikään kuin 'ilmaa', parisuhteeseen tuleekin itsestään uutta läheisyyttä. Se syntyy vain vapaudesta.

Mitä näistä kommentoinneistani sinulle tuli mieleen?

Diakoni Meiju

Rakastatko tätä miestä? Tuntuuko että hänen kanssaan halusiait elää loppuelämäsi? Tunnetko että hän rakastaa sinua? Oletko onnellinen tässä suhteessa? kun itse on suhteessa onnellinen, ja kokee että toinenkin on, ja kun tuntee tavallaan " rauhan" sisällään, silloin on valmis sitoutumaan toiseen, on valmis perustamaan perheen. Jos suhteessa on asioita jotka vaivaa, kannattaa vain keskustella. Kauanko olette olleet yhdessä? Suhteen alussa voi tulla paljon ihmetyksen aiheita; " jaa, tuo onkin tuommonen, jaa, tuo ajatteleekin noin tästä asiasta.." Jotkut asiat oppii hyväksymään, jos ne nyt ei ole hirveän suuria asioita joita itse ei pystyisi hyväksymään..
Tunnetteko vielä kovin hyvin? Itse olen ollut 3v. yhdssä mieheni kanssa ja alkuun ihmettelin, kun huomasin miten " erilaisia" olemme. mutta en tunne niin enää. Ts. emme ole häiritsevän erilaisia..
Koetko, että miehesi arvostaa sinua, haluaa viettää aikaansa sinun kanssasi? Itse olen sellainen, että en tykkäisi jos mies olisi paljon poissa, esim.kavereiden kanssa harrastuksissa ja reissuissa. Arvostan miehessäni sitä, että hän on koti-ihminen ja pyytäää minut usein menoihinsa mukaan. Mutta tietenkin on poikien sauna-iltoja sun muita , mihin ei tietenkään pyydä mukaan. Ilmoittaa kuitenkin hyvissä ajoin että " olisi ensi viikonloppuna sellainen ilta tulossa..".
Tykkään siitä että yhdessä suunnitellaan, otetaan toinen huomioon. Minusta tuo on ikävää että miehesi on paljon poissa. Jos ollaan yhdessä, siihen kuuluu ihanat, mukavat yhteiset koti-illat.
Minun mieheni myös menee hiljaiseksi ja vetäytyy, kun haluan keskustella. Tämä johtuu siitä, että keskustelun aihe on sillä hetkellä asia, joka vaivaa minua. Asia, jonka avaaminen hermostuttaa minua. Ja tämän mieheni kuulee äänen sävystäni. Hän sitten ottaa sen " jäkättämisenä". Hän ajattelee, että alan jäkätämään. Sitten hän vetäytyy tai hymähtää.. ja sitten minä hermostun..lisää ja lisää.
Sinuna miettisin, onko mieltäsi painavat asiat sellaisia, joiden kanssa voi elää. Älä asetu liikaa " tutkijan" rooliin ja etsi miehestäsi plussia ja miinuksia. Kysy itseltäsi, oletko onnellinen hänen kanssaan.

Meillä vaimoni yrittää edelleen 10 vuoden yhdessäolon jälkeen muuttaa minua muuksi ihmiseksi. Hänelle ei riitä, että rakastan ja haluan elää hänen kanssaan loppuelämäni. Olin myös ennen rehellinen ja suorapuheinen, mutta nykyisin jos sanon jotain rehellusesti mm. Miten jotain kodinkonetta pitää pestä (eli mitä osaa ei saa laittaa pesukoneeseen) tulee siitä kauhea riita ja en kuulemma rakasta häntä ja hän lähtee ja ajaa rekkaa päin. Mua jatkuvasti uhkaillaan naurettavan pienien asioiden takia erolla. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että kaiken on mentävä hänen halunsa mukaan tai saan kärsiä. Seksiä käytetään meillä kaupankäyntiin, jotta asiat menevät hänen haluamallaan tavalla. Vaimoni toimii alalla, jossa tarvitaan hyvää puhetaitoa ja ihmistenlukutaitoa, silti tuntuu että kotona ollessaan haukkuu minua alatyylisesti ja suusta tulee ihan mitä tahansa milloin tahansa. Loukkaannuin verisesti, kun olin syöpäsairaana ja vaimollani nousi valta päähän, kun joutui hoitamaan enemmän asioita. Kerran jopa tunnusti olevansa kateellinen siitä, että minulla on syöpä ja ollessani sairauden takia välillä toistaitoinen haukkui idiootiksi joka päivä. Kerran puolustaessa itseäni sanoi, että jos jatkan sillä linjalla niin emme ole samassa veneessä. Vaimoni hyvin tavanomaisista flunssista ym. täytyy pitää ääntä viikkoja sairauden parantumisen jälkeen, sillä vain vaimoni sairaudet ovat oikeita sairauksia ja minun krooniset kivut ovat keksittyjä.

Joka aamuisen kiukuttelun jälkeen vaimoni lähtee energisenä töihin ja minulla on tunne, etten jaksa mitään. Illalla jatkaa käytännössä haukkumista. Vaimoni on myös mustamaalannut kaikki kaverini ja sukulaiseni, joten saan aina kärsiä jos olen heidän kanssaan tekemisissä.

Kaikesta tästä olen nytmasentunut ja sairaslomalla. Vaimoni tosin tokaisee päivittäin, että en voi olla oikeasti sairas. Viiden minuutin päästä em. hän voi valittaa tunnin omaa päänsärkyä tai niskasärkyä, kuitenkaan tekemättä mitään näiden särkyjen syiden selvittämiseksi. Usein näistäkin syyttää minua. Sen jälkeen vielä hänellä on niin raskasta kun minä sairastan (sairautta jota siis hänen mielestään ei edes minulla ole). Minua myös syytetään negatiivisuudesta, vaikka mielestäni olen sairaudestani ja vaimostani huolimatta positiivisempi meistä. Minulla ei meillä ole mahdollisuutta pahottaa mieltänsä ja laiminlyödä kotityöt, mutta vaimoni voi tehdä niin.

Kaiken kaikkiaan tuntuu nyt siltä, että vaimoni kieltää minulta kaiken mikä on minulle tärkeää. Samalla hän itse kyllä tekee kaikkea mitä haluaa. En siis saa olla enää oma itseni asuakseni saman katon alla.

Olen käynyt psykoterapiassa ja olenkin oppinut pitämään paremmin omaa puoltani kuin ennen ja nyt vaimoni uhkaa erolla jos jatkan käyntejä psykoterapeutilla, koska ilmeisesti tietää elämäni suistuneen hänen oman narsistisen käytöksen johdosta. Omasta mielestäni on väärin, että minua rehellistä, omillaan toimeentulevaa kilttiä miestä kohdellaan näin, mutta silti rakastan vaimoani. Toisaalta välillä pelkään vaimoani, koska oikeasti pystyisi tekemään minulle tai itselleen pahoja asioita, vaikka onkin korkeasti koulutettu ja arvostetussa ammatissa, jossa psykologiaa käytetään paljon.Psykoterapiaan ehdotettiin, että vaimo tulisi mukaan, mutta hän kieltäytyi heti. Vaimoni on myös uhannut erolla, jos kerron jotain hänen käyttäytymisestään ystävilleni, sukulaisilleni tai muille. Terapeutille ei ole erikseen kieltänyt kertomasta ja sillä tuskin olisikaan vaikutusta.

Jollakin tavalla luulen, että vaimoni tietää olevansa psykologisen tai psykiatrisen avun tarpeessa, mutta ei tunnusta sitä itselleen ja siten ei ole mahdollista ja samoin haluaa pitää kulissit pystyssä naapureiden ja omien sukulaisten suuntaan, joiden kanssa olemme tekemisissä.

Eipä sen lapsen hankkimiseen tarvitse parisuhdetta väkusin vääntää..tuhlaat aikaasi. Hanki lapsi. Elä sinkkuna. Mistä siittäjä? Kyllä niitä löytyy. Itse olen tuohon ratkaisuun päätyneitä auttanut..

Heitä kolikkoa aina kun tulee mieleen toi "olisiko aika erota". Jos tulee klaava niin eroat jos tulee kruuna niin odotat kunnes tulee seuraava kolikonheitto hetki. Kuulostaa kyllä täysin kestämättömältä suhteelta.