Kotona ei ole mitään tekemistä ja istunkin vain koneella pimeässä huoneessa nyhjöttäen, viikonloput kaikista pahimpia, odotan vain maanantainta. Töissä ei aika käy pitkäksi, jatkuvasti on jotain tekemistä, kehitettävää ja parannettavaa ja aika kuluu paljon mielekkäämmin kuin kotona. Lisäksi siitä maksetaan.
Muilla samaa "ongelmaa"?
Viihdyn työssä paremmin kuin kotonani
8
729
Vastaukset 8
- mieshoitaja
Yhdellä kaverillani on sama ongelma. "Kun pääsee pe töistä, niin alkaa valitus että vittu kun ei kotona ole mitään tekemistä. Ajatukset jo maanantaissa." Viikonloput ihan turhia. Istuu kotona, ja tuijottaa kattoon viikonloppuvapaat.
On loppuunpalamisen merkkejä näkyvissä, kun ei osaa tehdä mitään vapaalla, ja ajattelee vain töitä. On hoitaja (mies). - idioottiko
Oli mutta sitten tulin järkiini.
- työ.on.kivaa
Minäkin viihdyn työssä paremmin kuin kotona, mutta en koe sitä ongelmaksi.
Vapaa-aikana löhöän ja luen, joskus matkustelenkin ja tykkään myös vapaa-ajasta. Minä en odottele maanantaita, mutta pääsääntöisesti menen töihin mielelläni.
Työsuuntautuneisuus ei ole tänä päivänä in. En kuitenkaan pidä sitä pahana, sillä mikään työnarkomaani en ole enkä perfektionisti varsinkaan. - OletTerve
Ei se ole ongelma. Se on normaalin ihmisen olotila.
- ilmspiiritekeeihmeitä
Teillä on varmasti hyvä työyhteisö. Sellainen motivoi olemaan työssä ja tekemään työtä. Olemaan ns. työn imussa.
- bjkbjkbjkbjkbjkbjkbjk
Minulla on tasapuolisen kurjaa sekä töissä että kotona joten väistämättä on myös niitä päiviä jolloin työ on kahdesta pahasta se vähemmän kamala vaihtoehto. Miksi et hankkisi kakkostyötä niin saat rahaa säästöön vaikka siihen hetkeen kun keksit mitä vapaa-ajalla voisi tehdä...
- haluun_kotiin
Miksi meidän työpaikalla ei ole tuollaista henkilöä?
Minä viihtyisin kotona paremmin kuin töissä mutta mulle tuppaa kaatumaan ylityöt ja muutenkin liikaa hommia kun muut vain velttoilee ja luistelee töistään. Aina kun on YT-neuvottelutkin niin minua ei koskaan lomauteta, muut sen sijaan jopa ilmoittautuvat vapaaehtoiseksi pakkolomailijaksi. Kerran ilmoittauduin itsekin niin työantaja ei päästänyt pakkolomalle! Kuitenkaan palkankorotuksia ei tipu ainakaan minulle. Mikä minä olen, orjako? - ziisustelija
Sitä voi perustaa oman yrityksen tai toiminimen, jos haluaa vielä kotonakin tehdä töitä. Itse en viihdy nykyisellä työpaikallani, koska työ on nuotitonta ja se menee aika pitkälti tehottomaksi säätämiseksi, kun ei koskaan tiedä, tekeekö joku toinen sun työt vai ei. Asioita jauhetaan erilaisissa tiimeissä ilman ko. aiheen asiantuntemusta ja esitellään mielipiteitä, loppujen lopuksi jokin asia, joka ed. duunipaikassa oltaisiin tehty tunnissa, vie täällä 3 vuotta. Hemmetin stressaavaa ja masentavaa. Jos ideoit jotain, työpaikallani on henkilö, joka pitää huolen, ettet enää ideoi mitään ja että ideasi oli tyhmä. Ja kaikki ovat hiljaa. Heh heh. Ei mene Suomella hyvin, ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427