Oletko muistanut poistaa nettideittiprofiilisi?

Selasin tuossa Firefoxin tallentamia salasanoja eri sivustoille. Vastaan tuli mm. tunnukset Eliittikumppani-palveluun, johon tyhmyyttäni ja epätoivoissani päädyin rekisteröitymään 2 vuotta sitten. Hämmästyin, että profiilini näkyi siellä edelleen ihan normaalisti aktiivisena ja samoin näkyi kymmenien 2 vuoden takaisten kumppaniehdokkaiden tiedot. Mistään ei voi päätellä, milloin tiedot on sinne kirjoitettu tai milloin seuranhakija on viimeksi palveluun kirjautunut. Sitä en tiedä, että onko näitä unohtuneita profiileja edelleen esitelty uusille käyttäjille, mutta vahvasti epäilen, että on. Siellä näkyi, että omaa profiiliani oli katsottu edellisen kirjautumisen jälkeen yli 50 kertaa. Oli siellä semmosta juttua tullut kirjoitettua omalla kuvalla, että huhhuh... Voi monella naisellakin olla pari vuotta myöhemmin melkolailla toisenlaiset ajatukset. Uskon kuitenkin, että suurin osa profiileista on ihan aitoja, vaikka sitäkin on epäilty. Yhden kumppaniehdokkaan tapasin silloin pari kertaa, mutta siihen se jäi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ex-nettideittailija kirjoitti:

Selasin tuossa Firefoxin tallentamia salasanoja eri sivustoille. Vastaan tuli mm. tunnukset Eliittikumppani-palveluun, johon tyhmyyttäni ja epätoivoissani päädyin rekisteröitymään 2 vuotta sitten. Hämmästyin, että profiilini näkyi siellä edelleen ihan normaalisti aktiivisena ja samoin näkyi kymmenien 2 vuoden takaisten kumppaniehdokkaiden tiedot. Mistään ei voi päätellä, milloin tiedot on sinne kirjoitettu tai milloin seuranhakija on viimeksi palveluun kirjautunut. Sitä en tiedä, että onko näitä unohtuneita profiileja edelleen esitelty uusille käyttäjille, mutta vahvasti epäilen, että on. Siellä näkyi, että omaa profiiliani oli katsottu edellisen kirjautumisen jälkeen yli 50 kertaa. Oli siellä semmosta juttua tullut kirjoitettua omalla kuvalla, että huhhuh... Voi monella naisellakin olla pari vuotta myöhemmin melkolailla toisenlaiset ajatukset. Uskon kuitenkin, että suurin osa profiileista on ihan aitoja, vaikka sitäkin on epäilty. Yhden kumppaniehdokkaan tapasin silloin pari kertaa, mutta siihen se jäi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu