reilu kaksi vuotta sitten onnistuin pudottamaan 40kiloja ja nyt olen taas lihonut. olen 160cm pitkä ja painan 116kg.minun pitäisi laihduttaa mutta jotenkin se liikunnan osuus on siinä laihduttamisessa niin vaikeaa. kävelykin ottaa jo jalkoihin kun kävelen ihan pienen matkan ulkona muutamia metrejä.pyöräilyä kokeilin niin otti peppuuni enkä polkenut kuin 8km.uimista en pysty ylipainon vuoksi tekemään ja se hankalaa uimahallissa jossa altaat täynnä uijia.mietin että milläköhän tapaa rupeaisin laihtumaan ja pääsisin eroon sairaanloisesta ylipainostani.
sairaaloisen lihava
3
99
Vastaukset
- Syömällä
Ei tarvitse aluksi liikkua, jos tuntuu pahalta, mutta se varmasti helpottaa, kun laihdut kymmenenkin kiloa ja enemmän. Ruokavalio on se, mikä laihduttaa! Liikunnasta tuli kuitenkin mieleen: entäpä potkupyöräily? Siinä voi vaihdella jalkaa, ei tarvitse kävellä eikä istua satulalla. Toinen vaihtoehto mennä rullapotkurilla, jossa on sitten kätevä levätä välillä. Varmasti molemmat tehokkaita ja nivelystävällisiä. Kotona voi myös jumpata: esim. pyöräilyliike selällään maaten sopisi varmasti sinulle.
Nyt vaan kannat kaupasta terveellistä ruokaa! Se on ensimmäinen ja tärkein asia. Mieti, miksi olet lihonut ja muuta tämä asia elämässäsi. Älä tee itsellesi tiukkaa dieettiä vaan elämäntapamuutos. Kaikki on omasta päätöksestäsi kiinni! - toinenläski
Sama juttu minulla. Laihdutin aikanaan 36kg, mutta nyt taas 20kg ylipainoa. Sais edes 10 pois niin olisin tyytyväinen, mielummin 15.
Olen 160/82..... Ikää paljon joten vielä vaikeampaa tämä tulee olemaan. Viime syksynä tosin sain 5 kg pois, mutta jo nyt sekin tullut takaisin.
Jos en nyt tee jotain, paino nousee kilon kuukaudessa.
Työssä kioskissa ja ostelen suklaata ja pullaa pitkin päivää, kääk- miksinäinkäy
Miten laihdutit ja miksi ne kilot tuli takaisin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2844755Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969