Olin totta puhuen eilen niin krapuloissani ja väsynyt, että palstakin jäi kokonaan väliin.
Tarkimmat huomasivat, mutta tänään olen pirteä ja valmis addiktioni pariin.
Koska viskiä meni tavallista enemmän, en paljoa muista viihdeillastani, mutta pieni raportti silti on mahdollinen.
Sain tällä kertaa puhelinnumeron. En muista tarkkaan dialogia, sillä kuten sanottu olin varsin hutikassa.
Kuitenkin saavutuksen tuosta tekee se, että sain numeron yökerhon naispuoliselta ja nuorelta työntekijältä, joka luonnollisesti oli selvinpäin.
Puhuimme melko tavallisia asioita, ja tarkoituksenani olikin että pidän hommat luonnollisina ja pelittöminä. Hyvin toimi.
Tässä samalla kaksi opettamaani periaatetta oli läsnä:
- Seuraa naisen ei-sanallista viestintää ja kiinnostuksenmerkkejä, sillä vaikka ne ovatkin yksilöllisiä, eivät ne valehtele.
- Ota riski tältä pohjalta, sillä kuten sanottua: nainen valitsee. Joten et tarvitse hädin tuskin toimivia tai sitten täysin tehottomia pelejä, koska sinut on jo valittu. Tietysti ihan Burger ei pidä olla, että interaktio pysyy jotenkin kasassa.
Noin, toivotaan että oli inspistä viikon alkuun.
Illassani oli vielä yksi kohtaaminen tanssilattialla, mikä taatusti jakaa mielipiteitä. Samoin kohtasin jännämiespojan, jonka veljen tyttöystävään olin iskemässä näppejäni, miten se meni, ällistyttää monet myös.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kerro lissää..
Jännämiespoika huolestui kun näki minut veljensä nuorikon kanssa.
Se alkoi arvattavissa tunnelmissa, mutta se tosin meni sitten ihan mukavaksi jutusteluksi. Se tarjosi minulle viimeisen tupakkansa, ja otti itse toisen. Pian siitä tuli joku muija pummimaan tupakkaa, ja jännis vain totesi että olisi voinut tarjota sille myös sen, mutta antoikin minulle. Lohdutin että ei se silti sitä naista olisi saanut, sillä se oli vain pummimassa. (ehkä kuulostaa aika kuittasulta näin kirjoitettuna :D) Se oli koominen tilanne.
Lopulta jännämiespoika sanoi että senkus menet iskemään sitä muijaa, jos siltä tuntuu.
Ai niin, se muija jonka numeron sain? Tekstailimme jo sunnuntaina.
Joka tapauksessa, tuo teoria toimi oikein hienosti. Usein se ei vaadi enempää, en tosin takaa että tuo olisi 100% varma, mutta parhaimmillaan säästää miehen aikaa.
"Puhuimme melko tavallisia asioita, ja tarkoituksenani olikin että pidän hommat luonnollisina ja pelittöminä. Hyvin toimi. "
Toimii hyvin jos toimii, etenkin jos ei osaa olla luonteva olematta luonteva.. oikeanlainen täytyy silti olla.
Tiedän, ei ole maailman helpoin puuha saada aikaiseksi onnistunutta soljuvaa keskustelua naisen kanssa.
Mikä tässä kuitenkin on, tai oli, etuna on siis se että kun nappaat naiset ei-vapaaehtoiset kiinnostuksen merkit, ja toimit, on homma ihan eri. Todennäköisyys onnistuneeseen kanssakäymiseen nousee, lisäksi lopultakin homma menee niin että nainen valitsee, harva vaan näyttää sitä oikein mitenkään, joten itsetuntoa syövän numeropelin sijasta täsmäisku on parempi vaihtoehto.
Tottakai vihreä valo on aina parempi kuin keltainen.
Joskus sekin valo vaihtuu, kun ja jos vetää paskaa settiä, alta aikayksikön.. mutta jos vetää vitun kovaa settiä, niin jopa sun eduksesi.
Toki, voihan niitä keltaisiakin lähestyä, ja joskus on jopa pakko.
Itse pidän niitä ajanhukkana, sillä myös heidän on pohjimmiltaan oltava vihreitä jos haluat illalta muutakin kuin "kiva kun viihdytit mua, hyvää yötä"-toivotuksen.
Nainenhan päättää miehen valinnasta 15sek-15min aikana. Joten jos olet ollut vaikka 20 min "sisässä" ja et saa mitään merkkejä kiinnostuksesta, suosittelen että siirryt seuraavaan.
Kerro lisää baristasta.
Ja niin se materialistinen vegetaristi?
Olen nähnyt sitä tällä viikolla, mutta kuten toisaalla sanoin, Uskon sen olevan tuomittu tuhoon erilaisten arvomaailmojen johdosta, vaikka onkin "kemioita" ollut aina.
Ristiriitaista haukkua pelimiesten neuvoja kaikenväririsiksi pillereiksi ja sitten noudattaa niitä ja antaa niitä itse:
"Seuraa naisen ei-sanallista viestintää ja kiinnostuksenmerkkejä,"
Minusta on vain hyvä jos ihmiset jakavat neuvoja.
Pelimiehiä on monenlaisia, PUA vain yksi niistä. Eikä etenkään jälkimmäisellä ole mitään monopolia hyviin neuvoihin (mikä on helppo uskoa). Itse taas jaan näitä auttamismielessä.
Tämä oli hyvä esimerkki tilanteesta mikä oli täysin pelitön, ja osoitti nimenomaan ettei peliä tarvitse. Syynä se, että nainen tekee valinnan, jolloin astuminen pelien maailmaan on sinipilleröintiä.
Samoin tämä vinkki osoitti miten arkailevat, ja "pelin osaamisen tarpeessa olevat" ätmit voivat halutessaan toimia ilman monimutkaisia pelleilyljä ja supliikkeja. Kaiken lisäksi pienellä riskillä.
"Olin totta puhuen eilen niin krapuloissani ja väsynyt, että palstakin jäi kokonaan väliin."
Voisit olla krapuloissasi joka päivä.
Päivän kohokohta päästä palstalle.
"Voisit olla krapuloissasi joka päivä."
Yhdyn tähän.
Niin mutta kun en voi elää ilman palstaa, ja teitä pikku sontiaisiani. :(
Voitko elää ilman minua, olenhan pitänyt matalaa profiilia tässä vähän aikaa?
Onko ollut ikävä ?
Taisit tarkoittaa pikku sontiaisilla naisia.
No mitäs luulisit, senkin sontiainen. ;D
Missäs sitä oikein ollaan oltu?
Ehkä. Mitä luulet, tarkoitinkohan?
Tarkoitat päivästä toiseen.