Oltiin eilen kotona naisen kanssa ja sitten piti alkaa ruokaa laittamaan. No jääkaapissa ei ollut oikein mitään ja sitten sanoin että lähden kauppaan ruokaa ostamaan. Tehtiin lista mitä ostetaan ja minä menin sitten kauppaan. Kaupassa menin hyllyn ohi jossa oli kondoomeja ja ajattelin että ostampa yhden paketin koska seksi tulee kuitenkin kuvioihin pian ja laitin kumit kärryyn ja keräsin muut ostokset ripeästi ja menin takas kotiin. Kotona nainen purki ruoka ostoksia ja huusi että miksi minä olen kondoomeja ostanut. Sanoin että parisuhteessa harrastetaan myös seksiä ja ajattelin ostaa yhden paketin koska haluan seksiä. Nainen suuttui että ei hän ala seksiä harrastamaan että voi sitä ilmankin seurustella. Siinä sitten yritin perustella lisää mutta nainen suutui että hän ei jää miehen luokse joka seksiä harrastaa, lähti kyllä aika nopeesti ovesta ulos ja jäin siinä ihmettelemään tilannetta. No piti sitten alkaa ruokaa laittamaan koska oli kova nälkä.
Nainen jätti minut
7
<50
Vastaukset
- Lörtsy
Menikö nälkä?
Kuinka kauan ehditte seurustelemaan ja mitä ruokaa teit? =D
- ruma-ätmi
Aikamoisia pihtareita on naiset. Eivät anna muille kuin jännämiehille.
Taisi molemmat suhteen osapuolet olla omalla tavallaan jänniä, ainakin tuon tarinan mukaan, ainakin outoja... =D
- outojasuhteitaon
Olisiko ehkä kannattanut jo ennen "suhdetta" keskustella mitä kumpikin hakee ja mitä ei hae? siis ihan rehellisesti keskustella siitä mitä kumpikin hakee että jos toinen haluaa seksiä ja toinen ei halua ollenkaan? että hakeeko kumpikaan ylipäätään mitään muuta kuin kämmpistä/kaveria? jos on tosi niiin kysy seuraavalla kerralla nämä
- Kilttiatm
Oisit sannut sille että nussittuna nukut paremmin
- vaalaankokoinensiideri
Voi sua ressukkaa! Soita äidille, niin puhaltamaan pipin pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2679586IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3106777Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741685Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61411Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941267- 1091151
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751059Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin40862MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23746