Riittää kun vie vaan eropaperit oikeuteen, kyllä se mies sitten aikanaan saa asiasta kuulla:
http://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/lolan-jarkko-mies-yllatyserosta-aamulla-lahdimme-samalla-kyydilla/5099194
Veikkaanpa, tai siis olen aikalailla varma siitä että kohtapian kuullaan jonkun lööppilehden uutisia Lolan "uudesta" onnesta, "salamarakkauden" kokenut Lola tilittää tuntemuksiaan laajassa haastattelussa. "Jarkon kanssa ollaan edelleen ystäviä". Kyllä naiset osaa sitten olla kieroja.
Naisen ei enää tarvitse edes jutella
52
79
Vastaukset
- läpäläpätaas
Jarkko sitten taisi olla sellainen mies joka osasi tai halusi puhua. Ehkäpä kuulokin olisi toiminut omasta halusta. Olisiko suhde kuitenkin ihan heidän kahden ihan oma juttu?
Eikös perus suomi-mies ole aika tunnettu juurikin puhumattomuudesta?
Olisi tärkeää opetella puhumaan ja kuuntelemaan myös toisen näkemyksiä asioihin.
Älä Ikis_M aina näe vain toista puolta. Tietty onhan sun pidettävä palstan tasosta huoli.
Erossa on aina kaksi osapuolta.- Ikis__M
Onhan se mutta kuitenkin olettaisin useimpien miehien saavan suunsa auki jo ennen kuin kiikuttaa erohakemusta ja faktahan on että neljä viidestä hakemuksesta lähtee naisen toimesta. Siksi minä näen tämän(kin) asian miehen kannalta koska satun itse olemaan mies ja saatan jossain vaiheessa ajautua parisuhteeseen naisen kanssa.
- fghjijhghjkl
Ikis__M kirjoitti:

Usein takana on miesten pettäminen kun nainen hakee eroa tai sitten vaan se nainen on toimeutunut sitä hakemaan ja erosta ollaan sovittu. Ei se kerro kaikkea, kuka sen paperin täyttää.
- ätmel
fghjijhghjkl kirjoitti:
Usein takana on miesten pettäminen kun nainen hakee eroa tai sitten vaan se nainen on toimeutunut sitä hakemaan ja erosta ollaan sovittu. Ei se kerro kaikkea, kuka sen paperin täyttää.
On se hassu sattuma, että nainen toimeutuu niin paljon useammin hakemaan sitä eroa, vuodesta toiseen.
- Ikis__M

Joo mutta usein ei ole takana pettämisiä, mies vaan saa ilmoitusluontoisena asiana kuulla, jos saa siis nykyään näköjään, että naisella on ollut tylsää ja on aika lähteä omille teilleen, nainen on toimeutunut tekemään aika yksipuolisen sopimuksen. Ei se toki kaikkea kerro mutta aika paljon kuitenkin.
- 1813
ätmel kirjoitti:
On se hassu sattuma, että nainen toimeutuu niin paljon useammin hakemaan sitä eroa, vuodesta toiseen.
Mistä lähtien avioeron hakeminen on muuttunut moitittavaksi toiminnaksi, vai tulkitsenko taas väärin kommenttien sävyjä? Tietysti naiset hakevat enemmän eroja, koska miehet ovat mukavuudenhaluisia tossuja, jotka eivät näe vaivaa jos vain saavat ateriansa ajallaan. Hyvä juttu vain, että prosessia on yksinkertaistettu.
- ätmel
1813 kirjoitti:

Ja naiset jahtaavat ikuisesti sitä täydellistä elämää unelmiensa prinssin kanssa, kuollen lopulta yksin kissanpaskaisessa kaksiossaan.
- yksinaissinkku
ätmel kirjoitti:
Ja naiset jahtaavat ikuisesti sitä täydellistä elämää unelmiensa prinssin kanssa, kuollen lopulta yksin kissanpaskaisessa kaksiossaan.
Mikä vika yksinelämisessä ja kuolemisessa on?
- 1813
ätmel kirjoitti:
Ja naiset jahtaavat ikuisesti sitä täydellistä elämää unelmiensa prinssin kanssa, kuollen lopulta yksin kissanpaskaisessa kaksiossaan.
Useimmissa kissatalouksissa on hiekkalaatikko käytössä.
- Ikis__M
1813 kirjoitti:
Useimmissa kissatalouksissa on hiekkalaatikko käytössä.
Ja useimmille naisille koko maailma on yhtä hiekkalaatikkoa :D
Ikis__M kirjoitti:
Joo mutta usein ei ole takana pettämisiä, mies vaan saa ilmoitusluontoisena asiana kuulla, jos saa siis nykyään näköjään, että naisella on ollut tylsää ja on aika lähteä omille teilleen, nainen on toimeutunut tekemään aika yksipuolisen sopimuksen. Ei se toki kaikkea kerro mutta aika paljon kuitenkin.
Tuo "tylsää" on niin klassikko. =DD
Tuollahan noita hormonihäkkyröitä pyörii pienempien prinsessojen seurassa, näky on tosin huvittava, vaikka sirkuksessa sitä touhua ennemmin katsoisi, kuin oikeassa elämässä, mut hei pojat älkää valittako, kun se nyt vaan on niin, että se on tätä päivää, Kattokaas!!! =D
Ihmettelen vain edelleen, miksi edes esittävät pystyvänsä kumppanuuteen, kun jos ei osaa, niin ei osaa.....Totisena Vitsinä voisi heittää, että kaikille lapsia yrittäville pitäisi pitää "tiimi" harjoituksia ja käydä todella tarkkaan läpi, onko pariskunnasta tiimiksi, jos vain toinen pystyy siihen ja aidosti sitoutumaan, niin analyytikon pitäisi kertoa tällä osapuolelle karut faktat mitä on odotettavissa tulevaisuudessa. ;D- aikuisten.oikeesti
Ikis__M kirjoitti:
Joo mutta usein ei ole takana pettämisiä, mies vaan saa ilmoitusluontoisena asiana kuulla, jos saa siis nykyään näköjään, että naisella on ollut tylsää ja on aika lähteä omille teilleen, nainen on toimeutunut tekemään aika yksipuolisen sopimuksen. Ei se toki kaikkea kerro mutta aika paljon kuitenkin.
Herrat haukkuu nyt väärää puuta! Ei muuta, kyllä se asiakin tulee vielä esille...
- tiedän-useamman
Miehet tekee yleensä niin että lähtevät viemään roskapussia. Vievät kyllä sen mennessään mutta eivät palaa takaisin vaan menevät salarakkaan luo jäädäkseen sinne. Eropaperit tulee jossain vaiheessa vaimolle.
Miten aloitus liittyy sinkkupalstalle?- ätmel
Jarkkohan on nyt sinkku.
- Ikis__M
Ne on juuri niitä jännämiehiä joista me kiltit & kunnolliset miehet yritetään teitä naisia täällä palstalla varoittaa. Siten tämä liittyy sinkkupalstaan että sinkkukin voi ryhtyä parisuhteeseen ja hänen on hyvä tietää mitä voi olla tulossa jossain vaiheessa, todennäköisimmin onkin nykymaailmassa.
- tiedän-useamman
Ikis__M kirjoitti:
Ne on juuri niitä jännämiehiä joista me kiltit & kunnolliset miehet yritetään teitä naisia täällä palstalla varoittaa. Siten tämä liittyy sinkkupalstaan että sinkkukin voi ryhtyä parisuhteeseen ja hänen on hyvä tietää mitä voi olla tulossa jossain vaiheessa, todennäköisimmin onkin nykymaailmassa.
Naapurin mieskin muuttui jännämieheksi 25 avioliittovuoden jälkeen. Samanlaisia kakkakasoja kaikki. Jännät ja vähemmän jännät.
- Ikis__M
tiedän-useamman kirjoitti:
Naapurin mieskin muuttui jännämieheksi 25 avioliittovuoden jälkeen. Samanlaisia kakkakasoja kaikki. Jännät ja vähemmän jännät.
Mutta sen naapurin miehen salarakas kai sentään oli katala nainen joka sen toiselta pois houkutteli? en tiedä miten naisilla moraalikäsitykset näissä menee mutta itse olen useammankin kerran kieltäytynyt kunniasta alkaa salarakkaaksi.
- tiedän-useamman
Ikis__M kirjoitti:
Mutta sen naapurin miehen salarakas kai sentään oli katala nainen joka sen toiselta pois houkutteli? en tiedä miten naisilla moraalikäsitykset näissä menee mutta itse olen useammankin kerran kieltäytynyt kunniasta alkaa salarakkaaksi.
Ei ketään väkisin houkutella minnekään. Mies tekee ihan itse päätöksensä.
tiedän-useamman kirjoitti:
Ei ketään väkisin houkutella minnekään. Mies tekee ihan itse päätöksensä.
Tiedän myös, mutta ei ole sukupuolesta kiinni on vain "huonoja" persoonia parisuhteisiin ajatellen, onhan niitäkin suhteita missä molemmat pettävät ja joko niistä tiedetään tai ei tiedetä, mutta ainakin suhteessa ollaan.......
Ongelmathan johtuvat pääosin siitä, että ollaan sopimattoman kumppanin kanssa menty parisuhteeseen, eli persoona/luonne/arvot ja ajatusmaailma ei kohtaa....- Elänytjanähnyt
Ikis__M kirjoitti:
Mutta sen naapurin miehen salarakas kai sentään oli katala nainen joka sen toiselta pois houkutteli? en tiedä miten naisilla moraalikäsitykset näissä menee mutta itse olen useammankin kerran kieltäytynyt kunniasta alkaa salarakkaaksi.
Ja miten sama mies joutuu useammin siihen tilanteeseen, että on "täysin syytön", mutta nainen vain jahtaa tai flirttaa? Ihan tosiaan haluaisin sen tietää. Miestä, joka ei anna onnistumisen mahdollisuutta, ei oikeasti jahtaa kukaan.
Elänytjanähnyt kirjoitti:
Ja miten sama mies joutuu useammin siihen tilanteeseen, että on "täysin syytön", mutta nainen vain jahtaa tai flirttaa? Ihan tosiaan haluaisin sen tietää. Miestä, joka ei anna onnistumisen mahdollisuutta, ei oikeasti jahtaa kukaan.
Kerrassaan tyhmä kysymys, miksi sitä täytyy hokea ja toistaa?
En tiedä kuinka paljon "fiksuja" ihmisiä nyky maailmassa on, mutta vastaus on yksiselitteinen, jos pettää tai on petoksen toinen osapuoli, niin molemmat ovat "p*rs**stä", asiassa ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä.....
- ätmi-
Naiset kysyy jännämiehiltä saako eroa. Muutaman panon jälkeen jännämies lupaa eron.
- Ex--PUA
Tälläinen on feministien Suomi. Naisten limanuljaskamainen käytös ja vastuuton sikailu senkun jatkuu.
Kaverini ex teki samat. Tosin oli myös pettänyt tätä kuukauden päivät. Suomalainen nainen käy turhan usein biojätteestä.- 174
Mitä sikamaista on avioeron hakemisessa?
174 kirjoitti:
Mitä sikamaista on avioeron hakemisessa?
Ei sinänsä mitään, mutta siinä, että sen saa kuulla iltapäivälehdestä on. Veikkaan, että Jarkko on ollut se perinteinen suomalainen mies. Vakaa peruskallio. Ollut hyvä isä ja tehnyt mitä pitää tehdä, mutta TYLSÄ.
Lola lähestyessään 40 ikävuotta on kriisiytynyt ja ruvennut kaipaamaan juoksemisaikojaan tai löytänyt jonkun villin miehen jossa on sitä kipinää ja siinä saa sitten tylsä perusperhe kyytiä.- syyllinenvarmasti
BEM kirjoitti:
Ei sinänsä mitään, mutta siinä, että sen saa kuulla iltapäivälehdestä on. Veikkaan, että Jarkko on ollut se perinteinen suomalainen mies. Vakaa peruskallio. Ollut hyvä isä ja tehnyt mitä pitää tehdä, mutta TYLSÄ.
Lola lähestyessään 40 ikävuotta on kriisiytynyt ja ruvennut kaipaamaan juoksemisaikojaan tai löytänyt jonkun villin miehen jossa on sitä kipinää ja siinä saa sitten tylsä perusperhe kyytiä.Nythän sinä puhut aivan varmaa faktaa. Mistä lie fantasiamaailmastasi tuollainen varma tulkintasi nousee. Kannattaisi ehkä aika varovaisesti ottaa kantaa toisten avioeroihin. Omissa kokemuksissakin olisi syytä muistaa, että aina on kaksi osapuolta suhteessa.
syyllinenvarmasti kirjoitti:
Nythän sinä puhut aivan varmaa faktaa. Mistä lie fantasiamaailmastasi tuollainen varma tulkintasi nousee. Kannattaisi ehkä aika varovaisesti ottaa kantaa toisten avioeroihin. Omissa kokemuksissakin olisi syytä muistaa, että aina on kaksi osapuolta suhteessa.
Jeps, olet täysin oikeassa, mutta ennenkuin on oppinsa "kantapään" kautta oppinut, varsinkin jos on nuorena erehtynyt parisuhde kelvottoman kanssa suhteeseen, niin on aika karua syyttää molempia osapuolia.........toista ei voi muuttaa, eikä toinen välttämättä edes halua/pysty muuttumaan.....tämä olisi syytä muistaa sinunkin, mutta luultavasti tämän tiedätkin jostain ihmeen syystä haluat vain asian sivuuttaa....
- syyllinenvarmasti
MGTOW kirjoitti:

totta kai, mutta mitä se auttaa se syyttely? kelvoton on tietysti toinen silloin kun hän ei sovi sinulle ja siihen sinun tapaasi elää, mutta jollekin toiselle se sama ihminen voi olla varsin kelvollinen. itsekin olen eronnut, ja olimme minun mielestäni varsin kelvollisia jonkin aikaa, mutta myöhemminen aivan kelvottomia toisillemme. Voisin tietenkin syyttää toista monestakin asiasta, mutta totuus on, että varmasti minussakin oli syytä. Helposti voisin kertoa sellaista tarinaa, että hän oli kevoton, mutta miksi ihmeessä sen tekisin. Rehellisesti sanottuna kelvottomuutemme oli vain erilaista. Uskon, että meillä molemmilla on ollut sen jälkeen paljon onnellisempaa ja se on pääasia.

Lue vastaukseni uudelleen, en viitsi alkaa "autistiksi".
Toisen syyttely ei auta mitään, mutta myöskään asioista vaikeneminen ei ole oikea ratkaisu, koska jos yksikään osaa ottaa neuvoista itselleen sopivan osan opiksi, ilman että joutuu "kantapään" kautta asiaa opetella, niin neuvo on tehnyt tehtävänsä.........
Yleensä huono "persoona" juuri aiheuttaa sen, että "hyvä" persoona on itsesyyttely kierteessä suhteessa....
"kun hän ei sovi sinulle ja siihen sinun tapaasi elää"
Juuri näin, mutta on se vaan niin hassua joidenkin käytös, kun ei voi näistä asioista sitten rehellisesti & avoimesti puhua, eli sanat & teot ei kohtaa, lupaukset ovat tehty rikottaviksi jne..jne....
Sen ihan hyvä, että näistä asioista puhutaan, kun "tuuliviiri" käytös on normaalia liian monelle, sekä siksi ettei kauhean moni täysin vastakkainen persoona ajautuisi yhteen, ainakaan mitään vakavaa mielessä.syyllinenvarmasti kirjoitti:
Nythän sinä puhut aivan varmaa faktaa. Mistä lie fantasiamaailmastasi tuollainen varma tulkintasi nousee. Kannattaisi ehkä aika varovaisesti ottaa kantaa toisten avioeroihin. Omissa kokemuksissakin olisi syytä muistaa, että aina on kaksi osapuolta suhteessa.
Faktaahan siinä ei ollut. Lähinnä arvelua ja johtopäätösten vetoa siitä, mitä on kuullut ja nähnyt tapahtuvan. Todellinen tapahtumien kulku selviää tuskin koskaan, koska luulen etteivät he anna yhteistä lehdistötiedotetta asiasta. Monesti toinen (yleensä nainen) sitten myöhemmin kertoo oman versionsa tapahtuneesta jossain naistenlehdessä.
Tämänhetkinen tietohan on vaan, että Lola on jättänyt jättänyt Jarkon ja unohtanut kertoa asiasta. Jos tieto pitää paikkansa ja kyseessä ei ole esim turvakotiin poistuminen, on teko aika sikamainen.
Tällaiset keskusteluthan kuolisi pois, ellei esitettäisi omia mielipiteitä tai arvioita- syyllinenvarmasti
BEM kirjoitti:
Faktaahan siinä ei ollut. Lähinnä arvelua ja johtopäätösten vetoa siitä, mitä on kuullut ja nähnyt tapahtuvan. Todellinen tapahtumien kulku selviää tuskin koskaan, koska luulen etteivät he anna yhteistä lehdistötiedotetta asiasta. Monesti toinen (yleensä nainen) sitten myöhemmin kertoo oman versionsa tapahtuneesta jossain naistenlehdessä.
Tämänhetkinen tietohan on vaan, että Lola on jättänyt jättänyt Jarkon ja unohtanut kertoa asiasta. Jos tieto pitää paikkansa ja kyseessä ei ole esim turvakotiin poistuminen, on teko aika sikamainen.
Tällaiset keskusteluthan kuolisi pois, ellei esitettäisi omia mielipiteitä tai arvioitaTyperää kyllä tuolta mieheltä oli alkaa asiaa lehtien palstoilla jauhamaan heti eron jälkeen. Saattaa tulla tunnekuohussa sanottua sellaista mikä sitten jälkikäteen kaduttaa. Pettymyksen voi kyllä ymmärtää.
- itkuvirsienvirsi
BEM kirjoitti:
Faktaahan siinä ei ollut. Lähinnä arvelua ja johtopäätösten vetoa siitä, mitä on kuullut ja nähnyt tapahtuvan. Todellinen tapahtumien kulku selviää tuskin koskaan, koska luulen etteivät he anna yhteistä lehdistötiedotetta asiasta. Monesti toinen (yleensä nainen) sitten myöhemmin kertoo oman versionsa tapahtuneesta jossain naistenlehdessä.
Tämänhetkinen tietohan on vaan, että Lola on jättänyt jättänyt Jarkon ja unohtanut kertoa asiasta. Jos tieto pitää paikkansa ja kyseessä ei ole esim turvakotiin poistuminen, on teko aika sikamainen.
Tällaiset keskusteluthan kuolisi pois, ellei esitettäisi omia mielipiteitä tai arvioitaLuultavasti Lola on kyllä puhunut Jarkolle mutta Jarkko ei ole ottanut kuuleviin korviinsa ja on jättänyt vaimonsa mielipiteet huomioimatta. Moni mies tekke juuri niin ja sitten ollaan niin helkkarin "yllättyneitä" kun vaimo lyö eropaperit tiskiin. "Meillä kun meni niin hyvin"-miehet itkee kodinkoneen(vaimon) perään ja kuuluista "minä kyllä muutun ja teen mitä hyvänsä kunhan et rakas(ruoanlaittaja) mussukka(silitysrauta) ota minusta eroa!!!"
- eronsyy
itkuvirsienvirsi kirjoitti:
Luultavasti Lola on kyllä puhunut Jarkolle mutta Jarkko ei ole ottanut kuuleviin korviinsa ja on jättänyt vaimonsa mielipiteet huomioimatta. Moni mies tekke juuri niin ja sitten ollaan niin helkkarin "yllättyneitä" kun vaimo lyö eropaperit tiskiin. "Meillä kun meni niin hyvin"-miehet itkee kodinkoneen(vaimon) perään ja kuuluista "minä kyllä muutun ja teen mitä hyvänsä kunhan et rakas(ruoanlaittaja) mussukka(silitysrauta) ota minusta eroa!!!"
tuo kuulostaa enemmän mahdolliselta kuin sellainen puhe että akka vain kyllästyi tylsään mieheen
- Ex--PUA
174 kirjoitti:
Mitä sikamaista on avioeron hakemisessa?
Avioero sinällään on jo hyvin kyseenalaista, vai koetko että valojen rikkominen ja toisen jättäminen on nätisti tehty?
Nainen on vastuuton sika joka jättää miehen, 3/4 kaikista avioerokerroista.
Tässä tapauksessa mentiin selkärangattomasti luikerrellen oikein urakalla riman ali. - Ex--PUA
syyllinenvarmasti kirjoitti:
Nythän sinä puhut aivan varmaa faktaa. Mistä lie fantasiamaailmastasi tuollainen varma tulkintasi nousee. Kannattaisi ehkä aika varovaisesti ottaa kantaa toisten avioeroihin. Omissa kokemuksissakin olisi syytä muistaa, että aina on kaksi osapuolta suhteessa.
Sinä olet valehtelija.
Mikä tuossa kuvauksessa meni pieleen ja miten se eroaa yleisimmistä naisten avioluopiointitapauksista? Juuri tuollaisiahan ne ovat.
SAMOIN, toinen missä puhuit paskaa oli tuo että eroon tarvitaan kaksi. Sillä tässä nimenomaan nainen - taas kerran - erosi yksin. Taas esimerkillinen tapaus miten moraalittomia naiset ovat eivät teoissaan, ja puolustellwssaan toisia naisia. Ei ihme ettei kukaan fiksu luota naisiin. (nauttikaa taas tämän kertaisesta punaisesta pilleristä). - Ex--PUA
itkuvirsienvirsi kirjoitti:
Luultavasti Lola on kyllä puhunut Jarkolle mutta Jarkko ei ole ottanut kuuleviin korviinsa ja on jättänyt vaimonsa mielipiteet huomioimatta. Moni mies tekke juuri niin ja sitten ollaan niin helkkarin "yllättyneitä" kun vaimo lyö eropaperit tiskiin. "Meillä kun meni niin hyvin"-miehet itkee kodinkoneen(vaimon) perään ja kuuluista "minä kyllä muutun ja teen mitä hyvänsä kunhan et rakas(ruoanlaittaja) mussukka(silitysrauta) ota minusta eroa!!!"
Ei ole puhunut.
Mikä naurettava ämmien selittely-yritys jolla yritetään puolustella ja jopa syyttää miehiä siitä minkälaisia sikoja naiset ovat.
Tässä tapauksessa nimenomaan nainen puukotti selkään. Ei tämä ole edes ensimmäinen kerta jos tälläistä tapahtui, vaan yleisestikin naiset selkärangattomina paskoina esim. Järkkäilee kaiken valmiiksi, ja kylmäverisesti esittää "rakastavaa" vaimoa kunnes pääsee nostamaan kytkintä.
Tässä nähdään miksi miehen ei pidä sitoutua naiseen. itkuvirsienvirsi kirjoitti:
Luultavasti Lola on kyllä puhunut Jarkolle mutta Jarkko ei ole ottanut kuuleviin korviinsa ja on jättänyt vaimonsa mielipiteet huomioimatta. Moni mies tekke juuri niin ja sitten ollaan niin helkkarin "yllättyneitä" kun vaimo lyö eropaperit tiskiin. "Meillä kun meni niin hyvin"-miehet itkee kodinkoneen(vaimon) perään ja kuuluista "minä kyllä muutun ja teen mitä hyvänsä kunhan et rakas(ruoanlaittaja) mussukka(silitysrauta) ota minusta eroa!!!"
Niin, mutta tässä ei Lola ollut lönyt eropapereita nenän eteen, vaan Jarkko sai kuulla erostaan iltapäivälehden toimittajalta.
Muuten olen samaa mieltä, että miehet eivät ota naisten puheita välttämättä tosissaan, vaan se hukkuu samaan nalkutuksen virtaan. Naiselle pitäisi tietysti ostaa lahjoja, järjestää yllätysmatkoja, tuoda kukkia, laulaa lauluja, tehdä runoja, antaa omaa aikaa, olla illat hänen käytettävissään, tehdä talo, vain koska hän on nainen. Jos tuon kaiken tekee, pitää tehdä vielä enemmän, koska tuo muuttuu liian arkiseksi- pelkopoismiehet
Ex--PUA kirjoitti:
Ei ole puhunut.
Mikä naurettava ämmien selittely-yritys jolla yritetään puolustella ja jopa syyttää miehiä siitä minkälaisia sikoja naiset ovat.
Tässä tapauksessa nimenomaan nainen puukotti selkään. Ei tämä ole edes ensimmäinen kerta jos tälläistä tapahtui, vaan yleisestikin naiset selkärangattomina paskoina esim. Järkkäilee kaiken valmiiksi, ja kylmäverisesti esittää "rakastavaa" vaimoa kunnes pääsee nostamaan kytkintä.
Tässä nähdään miksi miehen ei pidä sitoutua naiseen.Huh huh! Mikä naurettava apinamiehen yritys kaataa koko eroasia naisen niskoille. On naisten onni, ettet sitoudu yhteenkään naiseen, sinä heikko pelkäävä mies.
- Ex--PUA
pelkopoismiehet kirjoitti:
Huh huh! Mikä naurettava apinamiehen yritys kaataa koko eroasia naisen niskoille. On naisten onni, ettet sitoudu yhteenkään naiseen, sinä heikko pelkäävä mies.
Sinä olet selkärangaton ja vastuuton huora, tai sitten vain liian tyhmä myöntämään ilmeistä. Onkin onni että sinä jäät vanhaksi piiaksi, sillä tuollainen luonnevikainen idiootti ei todellakaan kelpaa suhteeseen.
Ja mikä sinä olet puhumaan jostain heikkoudesta, jos itse et pysty edes eroamisesta ottamaan vastuuta? Se joka on rintamakarkuri on se paskahousu.
Sinä olet tässä se, joka valehtelet että erossa olisi useampi kuin yksi henkilö, ja samoin sinä yrität päästää naisen vastuusta yrittäen syyttää uhria eli miestä.
Tässä in paras punaisen pillerin esimerkki siitä, minkälaisia katalia lieroja ämmät ovat. - miesmmmmmm
Ex--PUA kirjoitti:
Sinä olet selkärangaton ja vastuuton huora, tai sitten vain liian tyhmä myöntämään ilmeistä. Onkin onni että sinä jäät vanhaksi piiaksi, sillä tuollainen luonnevikainen idiootti ei todellakaan kelpaa suhteeseen.
Ja mikä sinä olet puhumaan jostain heikkoudesta, jos itse et pysty edes eroamisesta ottamaan vastuuta? Se joka on rintamakarkuri on se paskahousu.
Sinä olet tässä se, joka valehtelet että erossa olisi useampi kuin yksi henkilö, ja samoin sinä yrität päästää naisen vastuusta yrittäen syyttää uhria eli miestä.
Tässä in paras punaisen pillerin esimerkki siitä, minkälaisia katalia lieroja ämmät ovat.Sinä tunnut näkevän mörköjä joka paikassa ja sen sinun mörön nimi on nainen. Et ole vapaa mies, vaan naiskuvasi vanki.
- luulotautistenpalsta
Me emme tässä kuulleet kuin toisen osapuolen tarinan. Mutta jos se sopii ennakkoluuloihimme, niin silloin tietenkin siihen saa ja pitää suhtautua lopullisena totuutena.
- sairasmaailma
Näinpä juuri.
- nukkujakaunein
Mies hakee eroa yksin. Tässäkin palstapaviaanien mielestä syy on varmasti naisessa.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015051919717197_vi.shtml - koijm
Uskon kyllä samaan, että pian kohta kuullaan uudesta suhteesta, molemmissa niin Lolan kuin tämän juoksijamiehenkin kohdalla.
Lolan elämä ei ole voinut olla tylsää, sillä niin paljon hän ollut milloin missäkin esillä ja luultavasti myös paljon poissa kotoaan, että on varmaan mies kotia hoitanut silläkin aikaa.
Sama on tämän juoksijamiehenkin kohdalla, hänhän oli eduskunnassa ja koti on jäänyt toissijaiseksi. Toivottavasti molempien puolisot pääsevät yli asiasta ja saavat elämänsä kantamaan eteenpäin.
Kun ollaan paljon muissa ympyröissä, silloin ne kotiasiat unohtuvat, sieltä löytyy kyllä seuranpitäjiä ja sängyn lämmittäjiä, ei ole kotitöitä tuossa vaiheessa, eikä tarvitse kantaa vastuuta mistään, ihminen taitaa luulla, että nythän se onni löytyi, mutta toivottavasti se järkikulta palaa ja näyttää, että mitään hyvää ei seuraa tuollaisesta toiminnasta.
Varmasti on tuonut kotiasioihin särmää nämä paljot poissaolot kotosalta, kyllä sitä puolisoa voi moittia, mutta ketähän pitäisi.
On vain karmeaa, että saa tiedon asioista iltalehden kautta, sopisi sentään kunnioittaa puolisoaan, että nämä eroasiat hoidettaisiin kunniallisesti ja ilman että ensimmäiseen vuoteen ilmestyy uutta seuralaista. Jotakin rajaa toivoisin tähän menoon, mutta nyt sitten vielä lapset, hehän ovat tuskin osanneet odottaa tälläistä, heidän elämä todella särkyy.
Sitten nämä pornoviestien lähettäjät, sillä aivan yököttää, mitähän ajattelee Kankaanniemenkään lapset, täytyy sanoa, että kunnioitus omaa perhettä kohtaan on täysin kadonnut. - näiseon
Lola onkaunis naine ja on miehiä pois potkia rumemmasta päästä...
- Jassuka
Viisasta on erota, jos siltä tuntuu. Yhtä viisasta olisi kuitenkin ensin puhua asiasta yhdessä. Mielipide aiheesta.
- 2525
Sivistynyttä olisi edes mainita asiasta, mutta yleisesti ottaen on hieno asia, että nykyisin rutiiniasiat voi hoitaa noin kätevästi.
Toista se oli minun aikanani, piti maanitella ja suostutella ja lopulta kiristää kundia tulemaan lakimiesten juttusille, sitten oli vielä pakollinen (!!) sovittelijalla käynti. - Ikis__M
Nyt se kaksinaamainen nainen on laatinut facebookiiin tunteikkaan nillityksen, epäilemättä tuttavanaiset laaajalti komppaa, lohduttaa ja ymmärtää:
http://www.mtv.fi/viihde/seurapiirit/artikkeli/lola-wallinkoski-rikkoi-hiljaisuuden-puhuu-ensimmaista-kertaa-erostaan/5100260
"Elämä ei aina mene niinkuin itse suunnittelee. Se opettaa ja kasvattaa. Eteenpäin on kuitenkin mentävä, vahva on oltava niin tänään kuin huomennakin. Uskon silti vielä, että kaikella on tarkoituksensa. Kiitollisuus lapsista ja ystävistä kantaa yli pahimman surun, Lola kirjoittaa."
Joop, tuo Lola ei tunne surua mistään, jos tuntisi ei se olisi selän takana suunnitellut piirulleen eroprosessin läpivientiä. Jotenkin minusta tuntuu että jos joku mies hylkää perheensä ei sillä sentään ole otsaa tuollaisia kirjoituksia faceen laatia, esittää kärsivää tilanteessa jonka on ihan itse etukäteen suunnitellut jotta pääsee salapanonsa kanssa kimppaan.Tässä tapauksessa voi hyvin pitää paikkaansa, kyllä sen pystyy ihan "maalaisjärjellä" useasti päättelemään miten asiat ihan oikeasti on, sekä millainen yksilö on kysessä, kun seuraa käytöstä.....
- Ikis__M
MGTOW kirjoitti:
Tässä tapauksessa voi hyvin pitää paikkaansa, kyllä sen pystyy ihan "maalaisjärjellä" useasti päättelemään miten asiat ihan oikeasti on, sekä millainen yksilö on kysessä, kun seuraa käytöstä.....
Olen aika satavarma että pitää, ei kai tuo olisi sille Jarkolle noin puun takaa tullut jos olisi ollut riitelyä ym. enemmälti. Luultavasti jarkko on hoitanut isävelvollisuuksiaan ties miten pitkään onnellisen aavistamattomana vaimon vehkeilyistä ja sivupanoista ja nyt joutuu valmistautumattomana totaaliseen myllerrykseen jossa kaiken tarkkaan etukäteen suunnitellut akka määrittää suunnat loppuelämälle, epäilemättä omien etujensa mukaisesti.

Siltähän tuo hieman vaikuttaa, ihmetyttää aina välillä joidenkin ihmisten "kylmyys", miten pystyvät toimimaan "laskelmoivasti" tälläisissä tilanteissa, joissa luulisi olevan suuret tunteet käsiteltävänä.......somea ja kaikkea myöden....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2689653IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3076836Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741705Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61421Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941297- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751079Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin41882Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748