Mietiskelin tässä luonteessani ja persoonassani tapahtunutta muutosta kymmenen viimeisen vuoden aikana. Millainen olin kaksikymppisenä, millainen olen nyt?
Parikymppisenä olin kiltti, ahkera ja tunnollinen. Jollakin tasolla kunnianhimoinenkin, ja uskoin vielä edistykseen ja siihen, että asiat tulevat järjestymään, jos niiden eteen viitsii tehdä työtä.
Nyt olen täysin välinpitämätön. Minkäänlaisia tulevaisuudensuunnitelmia ei ole, en usko asioiden muuttuvan (ainakaan parempaan suuntaan), enkä siksi jaksa ponnistellakaan, koska koen, ettei asioiden tekemisellä tai tekemättä jättämisellä ole mitään vaikutusta mihinkään.
Huvittavaa tässä on se, että jos olisin ollut kaksikymppisenä sellainen kuin nyt, olisin todennäköisesti ollut suositumpi naisten keskuudessa. Turhan niuhottamisen sijasta olisin elänyt päivä kerrallaan, vaikuttanut jännittävältä, ehkä hieman kärsivältä taiteilijalta sun muilta arkkityyppisiltä kiehtovilta hahmoilta. Ja vastaavasti: jos olisin nyt sellainen kuin kaksikymppisenä olin, naiset luultavasti pitäisivät minua jälleen mielenkiintoisempana, sillä pyrkimykseni ponnistella paremman tulevaisuuden eteen vaikuttaisi jämäkältä ja turvalliselta. Luonteeni muutos on kuitenkin tapahtunut regressiivisesti väärään suuntaan, minkä ansiosta olen pysynyt kaikki nämä vuodet alempitasoisena ja elämästä ulkopuolisena, vaikka olenkin huomattavasti muuttunut.
Ainoa ihmisluonteen muuttumattomaksi olettamista suurempi virhe on ajatella, että meissä väistämättömästi tapahtuva muutos olisi automaattisesti parempaan päin ja jotenkin "kasvaisimme ihmisinä". Ehkä osalle niin käykin, mutta ei suinkaan kaikille.
Onko muilla vastaavia kokemuksia taantumisesta?
Parikymppisenä olin kiltti, ahkera ja tunnollinen. Jollakin tasolla kunnianhimoinenkin, ja uskoin vielä edistykseen ja siihen, että asiat tulevat järjestymään, jos niiden eteen viitsii tehdä työtä.
Nyt olen täysin välinpitämätön. Minkäänlaisia tulevaisuudensuunnitelmia ei ole, en usko asioiden muuttuvan (ainakaan parempaan suuntaan), enkä siksi jaksa ponnistellakaan, koska koen, ettei asioiden tekemisellä tai tekemättä jättämisellä ole mitään vaikutusta mihinkään.
Huvittavaa tässä on se, että jos olisin ollut kaksikymppisenä sellainen kuin nyt, olisin todennäköisesti ollut suositumpi naisten keskuudessa. Turhan niuhottamisen sijasta olisin elänyt päivä kerrallaan, vaikuttanut jännittävältä, ehkä hieman kärsivältä taiteilijalta sun muilta arkkityyppisiltä kiehtovilta hahmoilta. Ja vastaavasti: jos olisin nyt sellainen kuin kaksikymppisenä olin, naiset luultavasti pitäisivät minua jälleen mielenkiintoisempana, sillä pyrkimykseni ponnistella paremman tulevaisuuden eteen vaikuttaisi jämäkältä ja turvalliselta. Luonteeni muutos on kuitenkin tapahtunut regressiivisesti väärään suuntaan, minkä ansiosta olen pysynyt kaikki nämä vuodet alempitasoisena ja elämästä ulkopuolisena, vaikka olenkin huomattavasti muuttunut.
Ainoa ihmisluonteen muuttumattomaksi olettamista suurempi virhe on ajatella, että meissä väistämättömästi tapahtuva muutos olisi automaattisesti parempaan päin ja jotenkin "kasvaisimme ihmisinä". Ehkä osalle niin käykin, mutta ei suinkaan kaikille.
Onko muilla vastaavia kokemuksia taantumisesta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onkohan sitä jotenkin ilmassa, kun ihan samoja juttuja miettinyt tässä viikon sisällä. Sitä miten lapsena saattoi ajatella että minusta ainakin tulee joku seikkailija aikuisena, enkä ole tuollainen tylsä kuin vanhemmat ja muut. Parikymppisenäkin vielä tuli opiskeltua ja oltua innoissaan asioista ja uuden tiedon kartoittamisesta, tuli luettua paljon kirjoja, filosofiaa, klassikoita jne. Nyt päälle kolmekymppisenä tuntuu turhalta kaikki, voimattomuus iskee, ei jaksa enää oikein lukeakaan, kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet on yksi kerrallaan kuolleet. Ostin tässä uuden tietokoneen ja aloitin pelaamaan pelejä monta tuntia päivässä - tätä harrastin viimeksi teininä. Todellisuuspakoa, kun kaikki muu tuntuu niin turhalta ja toivottomalta. Tätäkö se aikuistuminen on?
Mutta eikö ne parhaat nuoruusvuodet ole vasta sitten nelikymppisinä ja siitä eteenpäin? Kunhan hommaat Pirlon hiukset ja alat EUROOPPALAISEKSI mieheksi, niin nuoruusvuodet alkavat kun vaan odotat eläkettä.