Äidin kosto lapselleen

Ei harvinaista, et ole yksin. Mutta sinä voit pysäyttää sukupolvien kirouksen. Narsistiäidit sitten ovat sitten oma lukunsa.

Sehän on hyvä kun tunnistat, tiedostat tilanteen! Siitä on hyvä jatkaa.
Tuskin äitisi sinut teki kosto mielessä, kutsuisin sitä sukurasitteeksi. Äitisi on saanut sellaisen kasvatuksen ja on varmaan tehnyt parhaansa sinun kasvatuksessa. Vaikkakin väärällä tavalla, valitettavasti näin se useimmiten menee, mutta jotain muutosta aina syntyy sukupolvien kehityksessä, kuten sinulle koska tiedostat asian.
Tässä vaiheessa toiset neuvoo antamaan anteeksi, mutta se saa varmaan sinut entistä vihaisemmaksi! Itselläni on vastaava kokemus äitini taholta minuun, hän aina mitätöi minua ja se paheni mitä vanhemmaksi tulin. Hylkäsin äitini moneksi vuodeksi ja elin katkeruudessa, vihassa rypien. Aika teki tehtävänsä ja nyt olen päässyt vihasta ja olen pystynyt antamaan anteeksi äidilleni. Soitin hänelle ja onnittelin äitienpäivää hänelle!
Se oli suuri teko minulta, mutta olin tosi helpottunut sen jälkeen ja elämä taas hymyilee minulle!
Toivottavasti sinä ymmärrät oman tilanteesi omassa kasvussasi, onnea sinun elämääsi!

Olen kokenut äidin kirouksen. Asia selvisi minulle vasta tultuani uskoon. Olen päässyt selville uskon kautta mitä on kirous ja mitä on siunaus. Olen joutunut katkaisemaan kokonaan välit äitiini, koska yritin 10 vuotta löytää ymmärrystä äitini puolelta, mutta hän ei halunnut koskaan selvittää asioita kanssani. Äitini ei ole pystynyt selittämään miksi vihasi minua. Olin äitini vihan kohde. Äitini heijastin kaikki negatiiviset omat piirteenä minuun ja ajatteli pääsevänsä siten eroon omista negatiivisista piirteistä sijoittamalla ne minuun. Minussa oli piirteitä, joita hän ihosi itsessään eikä hyväksynyt piirteitä minussa kaa, joten hänen ratkaisunsa oli siirtää kaikki ikävät asiat lapsen kannettavaksi. Tämä on vaikuttanut elämääni ns. Kirouksen tavoin, koska uskoin pitkään olevani sellainen mitä äitini heijasti minuun. Vasta aikuisena olen joutunut hakemaan omaa identiteettiä ja laittanut rajat äitini ja omien ajatusten välille. Tajusin, kuinka äitini sijoitti omia ajatuksiaan minuun ja asetin rajat hänen ajatusten ja omien ajatusten välille. Tämä sai aikaan tilaa omalle identiteetille ja omalle kasvulle. 5 vuotta asetin rajoja ja 5 vuotta yritin saada normaalin yhteyden, mutta äitini yritti aina vain jatkuvasti rikkoa asettaman rajat, joten yhteys äitiini kävi hyvin raskaaksi, eikä hän halunnut ymmärtää minun ajatusmaailmaa eikä minun ajatuksiani lainkaan. Katsoin, että olen suorittanut omalta osaltani kaiken minkä voin. Tein käden ojennuksen asioiden selvittämiseen, mutta äitini ei halunnut tehdä käden ojennusta ja tulla vastaan yhtään, joten katsoin parhaaksi katkaista välit lopullisesti, sillä en voi muuttaa ketään eikä minun omatunto soimaa, sillä minä tein kaiken minkä vain pystyin ja ymmärsin. Voin jättää täysin taakseni äidin elämään niin kuin hän haluaa. Olen tyytyväinen kuitenkin siitä, että tein käden ojennuksen hänen puoleensa ja yritin tehdä kaikkeni. Voin jatkaa omaa elämääni hyvällä omalla tunnolla, koska minä en voi muuttaa ketään. Minulla on kuitenkin ollut erittäin hyvä ja rakastava isä sekä isäni vanhemmat eli isovanhemmat ovat välittäneet ja rakastaneet minua paljon. Tosin isäni ei pysty enään liikkumaan eikä puhumaan ja isovanhempani ovat kuolleet. Äitini kanssa yritin korjata asioita siinä kuitenkaan onnistumatta 10 vuoden aikana. Nyt on vain aika jatkaa omaa elämää ja ottaa vastuu siitä ja unohtaa äiti kuka ei koskaan ole hyväksynyt minua. Tärkeintä on tuntea omat rajansa ja tuntea itsensä, kun omissa nahoissaan joutuu elämään 24 h joka päivä. Itsensä hyväksyminen on tärkeää, kun ketään toista ei voi pakottaa hyväksymään ja rakastamaan. Äidin rakkaus on yliarvostettu, eivät kaikki äidit vaan halua hyväksyä ja välittää lapsestaan. Olen onnellinen heidän puolesta kuitenkin kenellä on hyvä äiti suhde, niitäkin on toki olemassa.