Maailman menoa osa 1.

Päivittynyt

Tappaako trendi nykynuorison haaveet parisuhteesta?

Päätin kirjoittaa tämän artikkelin, koska koen kuuluvani tähän ikäryhmään. Ryhmään joka kärsii nykytrendin ongelmista kaikkein eniten. Kuulumme ryhmään, joka tulee olemaan vähiten jälkikasvua tuottava osa Suomessa pitkään aikaan.

Nykyinen trendi, Lihakset, Fitness, Kuntosali, Ruokavalio, Rasvaprosentti ja Seksi ovat meille kaikille varmasti jo aivan korvista turpoavaa tavaraa. Tätä on iltapäivälehdet, televisio, internet sekä Facebook täynnä. Jatkuvaa trendin syöttämistä ylenpalttisesti.
Asia on räjähtänyt jo käsiin ja monet meistä tulevat kärsimään tämän villityksen seurauksena jopa loppuelämämme.

Elämän joka pitäisi koostua ihastumisesta, rakastumisesta, lapsien saannista, yhdessä elosta ja eläkepäivistä nauttimisesta on kääntynyt päälaelleen. Toki nykypäivänäkin tämä on sovellettu ajattelutapa mikä on kuitenkin sovellettu jo niin pitkälle, ettei sitä pystytä käyttämään missään suhteessa.

Me vaadimme jatkuvasti enemmän ja enemmän. Kiitos em. media ryöpytyksen. Meidän tulisi olla lihaksikkaita, mieluiten urheilijoita, syödä terveellisesti, ottaa tatuointeja, omata paksu lompakko ja kaiken lisäksi meidän tulisi olla nämä kaikki yhtäaikaa.

Mihin on jäänyt ihmisten välinen arvostus? Miksi nämä trendit ovat aloittaneen tulonsa ja jääneet jo pahasti meidän mieleemme?

Olemme menossa pahasti suuntaan, jossa ikäpolvemme jää auttamatta ilman jälkikasvua ja täten jarrutamme työssäkäyvien määrää enemmän ja enemmän. Kukaan ei osaa vakiintua, koska nurkan takana saattaa olla seuraava ”Jason Statham”, joka omaa naapuruston suurimmat lihakset. Arvostus sisäiseen kauneuteen on mennyttä.

Kuka lähtee enää treffeille hiljaisen, rauhallisen ja sopivasti urheilullisen ihmisen kanssa? Ei kukaan. Koska vaadimme liikaa.

Vertailemme jatkuvasti toisiamme töissä, kuntosalilla, bussissa, junassa, juhlissa ja jopa vessassa! Joukon parhaimmassa kunnossa olevalla miehellä/naisella on naamaansa tai sisäistä kauneutta laskematta parhaimmat mahdollisuudet päästä parisuhteeseen.

Onko tämä enää normaalia?

Ei ole.

Miksi?

Selvä asia, omalla kohdallani aiempi seurustelu suhde alkoi 2005. Tilanne oli todella erilainen, emme kiinnittäneet huomiota kukaan näihin asioihin. Internet ei ollut pullollaan paskaa, televisiossa mainostettiin Mars-patukoita ja Kari Grandi pillimehuja Salattujen Elämien tauoilla.
Emme käyneet salilla Nyyssälöiden, Wahlbergien, Savikujien tai Gustafsbergien innoittamana.
Söimme normaalisti, nautimme elämästämme ja teimme sitä mitä halusimme. Pysyimme terveinä.
Kukaan tai oikeastaan mikään ei kontrolloinut elämäämme, ennen vuotta 2010.

Tällöin Suomessa puhkesi buumi mikä ei ole viimeisen 5-vuoden aikana laantunut lainkaan, päinvastoin niinkuin olen monesti maininnut, painimme todella heikoissa vesistöissä tällä hetkellä.

Työttömyys kasvaa, lapsia syntyy vähemmän kuin koskaan aikaisemmin Suomessa, parisuhteet kuolevat ja ihmiset haluavat yksiöitä/kaksioita hamaan tappiin saakka. Yksineläminen, vapaudesta nauttiminen, silmäteränä oleminen ja hyvältä näyttäminen on noussut parrasvaloihin, pysyvästi.

Emme osaa nauttia samoista asioista mistä ennen. Tuijotamme sokeina Median pursuttamaa paskaa, joka sokaisee meidät todellisilta asioilta. Fitness-päiväkirjat vievät nuorisoa kuin pässiä narussa.
Kukaan mies ei halua enää ”vähän” lihavaa, sopusuhtaista tai millään tavoin normaalia muistuttavaa naista. Jenkkakahvat ovat kuin isku veitsellä, treenaamaton normaali pylly ei ei enää sytytä. Katsomme pornoa, jossa naiset ovat muuttuneet median mukana Fitness malliin.

Tämä kaikki on aiheuttanut nykynuorison nykytilan, josta tulemme kärsimään ihmisinä ja valtiona.

Masennusta, Itsemurhia ja sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti kykene tekemään muuta kuin eläytymään virtaan ja tarttumaan härkää sarvista. Ilman tuloksia et ole mikään.

Kuntosalit kutsuvat niitäkin, joita se ei kiinnosta paskaakaan. Kaupasta ei osteta kuin terveysruokaa, vaikka se maistuu puulta ja mieli tekisi muuta.


Miettikää hyvät nuoret nyt oikeasti mihin tilanteeseen tässä ollaan asetuttu. Kuinka moni 40v mies tai nainen täyttää nämä vaatimustasot?
Kuinka moni tuon ikäluokan pariskunnista täyttää nämä kriteerit, entä oliko heidän aikanaan tälläistä tilannetta?

Voin väittää prosentuaalisesti asian jakautuvat jotakuinkin näin,

18-25v , 90% kokee mainittujen vaatimusten olevan tärkeitä
25-33, 50%
33-41, 10%
41- →, 5%

Trendikkyys näkyy ja olemme sen vankeja. Sinkkuus on uusi tuuli, joka puhaltaa nykynuorsolta jalat alta. Huomaamme vanhempina olleemme väärässä ja silloin on suurimmalta osin jo myöhäistä korjata virheitämme.

Me kärsimme ja elämme tämän yhdessä.

Nykyään elän parisuhteessa onnellisesti, joten tekstin pohjalla ei ole monien varmasti luulema epätoivoisuus. Aihe on monille varmasti osuva ja luulenkin, että tämä aihealue tuottaa mitä erilaisempia vastauksia.

Kommentteja tarvitaan niin hyvässä kuin pahassakin. Valitettavasti tämä on totuus.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • i.like.sports

      Ei liikunnassa ja siinä että pitää huolta kropasta ole mitään pahaa. Fitness-naiset näyttää hyvältä ja sellaisen haluaisin itsekin.

    • Nogoodyear

      Muakin ihmetyttää samat asiat ja aina välillä ahdistaakin. Perus taviksena tunnen itseni helvetin ulkopuoliseksi vaikka mitään syytä siihen ei pitäisi olla.

      Tuudittaudun kuitenkin siihen ajatukseen, että trendejä, niin hyviä kuin huonojakin on aina ollut ja ne on mennyt. Tuntuu että nyt elämme aika murrosvaihetta vaan, että kaikki paska velloo maailmassa/yhteiskunnassa nyt samaan aikaa niiin sieltä on vaikee poimia positiivisia juttuja.

      Ohimenevää.

    • 9000

      Itsetehostuksesta on tullut päivän sana - siihen kehitys, hyvinvointi ja kasvava itsetietoisuus on johtanut.
      Ihan jees että jengi pitää itsestään enemmän huolta - partnerikin tykkää enemmän.

      Ihan ok sekin, että niitä lapsia hankitaan vasta hiukan vanhemmalla iällä - nuoria yh-äitejä on jo ihan riittämiin.

    • Hyviä pohdintoja......yhtälö on vielä ehkä toteutettavissa, jos nuo asiat kuuluvat edes jollainlailla perus luonteeseen, mutta sitten asiat voivat mennä ja menevät todella hankalaksi, jos tuohon yhtälöön lisätään kumppani ja yhteinen aika, lapsista puhumattakaan, koska sekin on sitten pitkälti suorittamista ja vertaamista, johtuen mainitsemistasi asioista....

    • memememe

      Joopa joo, luin juttusi, se kertoo ehkä sinusta muttei kaikkien elämästä.
      Olen normaali stadilainen nainen j aina saanu oll just sen näkönen kun haluun, just niin läski ku haluun. Kuntosalilla en oo käyny ikinä eikä oo miehenikään käyny. Miehelläni on täydellinen kroppa päästä varpaisiin, en yhtään läskiä. Se ei tarkoit sitä etteikö hän pitäisi normaleista ihmisistä, hän jätti "täydellisen pissis beibin" ollakseen kanasani eikä todellakaan toivo että minä olisin pinnallinen pakkomielteisesti ulkonäköön panostava pissis.
      Haluan vain sanoa : olemme normaaleja ja onnellisi eikä meillä ole mitään ongelmaa elää luonnollisesti tässä yhteiskunnassa, tässä maailmassa.

    • fgdsgsg

      Ei minunkaan elämänpiirini kyllä näytä tuolta. Ihan tavallisia ihmisiä, jotka lähinnä päivittelevät tv-trendejä, siis jos ylipäänsä katsovat televisiota tai istuvat netissä, se on aika vähäistä. Tosin kuulunkin tuohon määrittelemääsi 33-41 -ikähaarukkaan ;) Eiköhän se ole vähän niin, että jokaisella ajalla on omat trendinsä, jota nuoriso seuraa ja vanhemmat ihmettelevät. Maailma kuitenkin menee enimmäkseen koko ajan parempaan suuntaan ja väitän että loppujen lopuksi esim rakastumisen ja pariutumisen mekanismit noudattelevat edelleen samaa, ikiaikaista mekanismia joka meihin on lajina koodattu. Lisääntyvyys tosiaan vähenee kaikissa teollistuneissa maissa ja se lienee ihan hyväkin asia planeetan kokonaispopulaation kannalta, meitä kun ei tänne määrättömästi mahdu. Tämä tietenkin johtaa monenlaisiin murroksiin yhteiskunnallisesti, mutta joka sukupolvella on omat muutoksensa käytävänään. Ja elämä jatkuu.

    • 9f9f9f9

      Sehän on raaka luonnon valinta. Ei heikot tai vammaiset eläimetkään pääse lisääntymään. Sama onneks pätee ihmisiin, joten huono aines häviää pikkuhiljaa. Se on evoluutiossa menestymisen laki.

    • Anissaa

      Itsetehostuksesta on tullut päivän sana - siihen kehitys, hyvinvointi ja kasvava itsetietoisuus on johtanut. http://www.ekocredit.com/

    • 4sdfgsdfg

      Kummasti nuoriakin pariskuntia kun katsoo niin aika taviksia suurin osa on..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      167
      4623
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2532
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      154
      2206
    4. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      7
      2180
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      33
      1348
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      70
      1204
    7. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1122
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1111
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1023
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      953
    Aihe