Onko yläaste mahdollista suorittaa uudestaan?

Olen 24-vuotias nuori mies, todella hyvänä ja nuorekkaana säilynyt mutta haluisin palata yli 10 vuotta elämässäni taaksepäin aikaan jolloin olin vasta menossa yläasteelle. Joten voiko tämän ikäinen ihminen jolla jo ennestään on päättötodistus peruskoulusta ja ammattikoulusta ja jolla on 7 vuotta työkokemusta alalta jolle on kouluttautunut suorittaa halutessaan tuon koulutusvaiheen uudestaan? Niin ja haluan tietenkin suorittaa yläasteen ihan julkisrahoitteisessa päiväopetuksessa teini-ikäisten keskellä. Olen kyllä valmis maksamaan sievoisiakin summia siitä hyvästä että unelmani toteutuisi - eihän tässä maailmassa mikään ilmaista ole!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miksi haluat suorittaa yläasteen uudelleen?

Äänestä
  • Hän on kehityksessään jälkeenjäänyt ;)

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Hän on kehityksessään jälkeenjäänyt ;)

    yhteiskuntako sen muka määrää minkälainen ihmisen kuuluu olla minäkin ikävuotenaan? Kyllä se on ihan jokaisen ihmisen omissa päätettävissä että minkä ikäiseksi sitä itsensä kokee ja mihin ikäluokkaan parhaiten samaistuu! Piste!

    Äänestä

Varmaan jonkun kaupungin koululautakunnan johtaja vois isohkoa summaa vastaan suostua tuollaiseen huijaukseen. Virkamiehissä on nykyään niin paljon korruptoituneita ja rahanahneita tyyppejä. Voisit heittää ehdotuksen kokeeksi jollekin virkamiehelle ja jos lämpenee, niin hyvä, mutta jos henkilö suuttuu, niin sanot vaan, että läppäähän se oli. Ja sitten yrität jotain toista kaupunkia.

Seiskaluokalta sinun ei kuitenkaan kannata yläasteelle mennä, vaan ehkä voisit mennä vaikka syyslukukauden alussa tai keskellä kouluvuotta ysiluokalle ja sanoa, että olet muuttanut toiselta puolelta Suomea vanhempiesi kanssa.

Tai vielä parempi olisi lukion käyminen. Menisit johonkin lukioon esim. tokalle ja sanoisit, että olet vasta muuttanut kaupunkiin.

Voisit rakentaa itsellesi tarkkaan harkiten tosi coolin persoonan. Vanhempana olisit fiksu (tosin en ole tästä ihan varma...) ja sivistynyt, maailmaa nähnyt ja itsenäinen. Nämä ominaisuudet yhdistettyinä cooliin habitukseen, läppään ja ennalta mietittyyn, mahdollisimman mielenkiintoiseen henkilöhistoriaan, voisivat tehdä sinusta kuolun suosituimman jäbän.

Lisäksi, koska sinulla olisi omaa rahaa enemmän kuin keskivertoppilaalla, voisit järjestää megalomaanisia uima-allasbileitä ja hankkia valtavat määrät viinaa yms., kaikkea mitä teinit aina haikailevat. On tietysti mahdollista, että kaikki rahasi olisivat kuluneet virkamiehen lahjontaan.

Äänestä

se on täysin mahdollista ja laillista. En tiedä, paljonko maksaa, mutta luulisin että kokeiden hinnat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


male_cougar kirjoitti:

Olen 24-vuotias nuori mies, todella hyvänä ja nuorekkaana säilynyt mutta haluisin palata yli 10 vuotta elämässäni taaksepäin aikaan jolloin olin vasta menossa yläasteelle. Joten voiko tämän ikäinen ihminen jolla jo ennestään on päättötodistus peruskoulusta ja ammattikoulusta ja jolla on 7 vuotta työkokemusta alalta jolle on kouluttautunut suorittaa halutessaan tuon koulutusvaiheen uudestaan? Niin ja haluan tietenkin suorittaa yläasteen ihan julkisrahoitteisessa päiväopetuksessa teini-ikäisten keskellä. Olen kyllä valmis maksamaan sievoisiakin summia siitä hyvästä että unelmani toteutuisi - eihän tässä maailmassa mikään ilmaista ole!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu