HIENOA SUOMI HALLELUJA

"Seisomme rinnallasi, Israel" – juutalaisvaltion tuki on Suomessa poikkeuksellisen vahvaa
Suomesta löytyy vakaumuksellisia juutalaisvaltion tukijoita enemmän kuin useimmista muista maista. Tuore väitöskirja löytää ilmiön juuret historiasta.

http://www.hs.fi/tiede/a1432521943138

Suomalaiset Israelin tukijat liehuttivat Israelin ja Suomen lippuja Eduskuntatalon edessä viime heinäkuussa. Monien herätyskristittyjen mielestä Israelin valtio on profetioiden täyttymys.
894
92
"Seisomme rinnallasi Israel!" julistivat iskulauseet, kun tuhatkunta mielenosoittajaa kokoontui Eduskuntatalon eteen tukemaan Israelia viime heinäkuussa Gazan sodan aikana.

Suuri osa osallistujista oli vakaumuksellisia kristittyjä. Aina kun Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti nousee otsikoihin, monet heistä asettuvat voimakkaasti Israelin puolelle.

Vuosittain kymmenet innokkaat jopa matkustavat vapaaehtoistöihin Israelin armeijaan.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsdfhrtu

      juutalaisvaltion tuki on Suomessa poikkeuksellisen vahvaa JA niini on myös vastustus.
      Vastustus perustuu tosiasioihin.

      • Se on pitkä matka täysin uskovasta Israelin ystävistä Takkulasta ja Niikosta täys ateistiseen erkki poikaan, jolla on se mikä ateistelle on yhteistä ja muslimeille Israel viha


      • sgsghsgh
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Se on pitkä matka täysin uskovasta Israelin ystävistä Takkulasta ja Niikosta täys ateistiseen erkki poikaan, jolla on se mikä ateistelle on yhteistä ja muslimeille Israel viha

        Ja todelliset kristityt jotka todellisesti tukevat Israelia tukevat myöskin sen homomyönteisyyttä ja tukevat homoavioliittoja.


      • Silmäteräkansa
        sgsghsgh kirjoitti:

        Ja todelliset kristityt jotka todellisesti tukevat Israelia tukevat myöskin sen homomyönteisyyttä ja tukevat homoavioliittoja.

        Homous ei kuulu juutalaisuuteen eikä aitoon kristillisyyteen.
        Olen myöskin juutalaisten puolella ja siten myös heidän maansa, Israelin puolella.
        Etkö kykene huomioimaan syntiä - homoutta - tässä kokonaisuudessa? Minulle se on yksinkertaisen helppoa.
        Homoilla on mahdollisuus pyytää syntejään anteeksi, alkaa elämään normaalia seksualisuutta ja tulla osalliseksi Jumalan hyvyydestä. Viisas hän, joka valitsee Jumalan auttajakseen.


      • Halleluja.Jeesus.Homo
        Silmäteräkansa kirjoitti:

        Homous ei kuulu juutalaisuuteen eikä aitoon kristillisyyteen.
        Olen myöskin juutalaisten puolella ja siten myös heidän maansa, Israelin puolella.
        Etkö kykene huomioimaan syntiä - homoutta - tässä kokonaisuudessa? Minulle se on yksinkertaisen helppoa.
        Homoilla on mahdollisuus pyytää syntejään anteeksi, alkaa elämään normaalia seksualisuutta ja tulla osalliseksi Jumalan hyvyydestä. Viisas hän, joka valitsee Jumalan auttajakseen.

        Jos kannatat Israelia niin kannatat homoavioliittoja.

        Jumalan valittu kansa kannattaa homoavioliittoja ja niin pitäisi tehdä sinunkin.

        http://www.gaytlvguide.com/


      • Kuinkaon
        sgsghsgh kirjoitti:

        Ja todelliset kristityt jotka todellisesti tukevat Israelia tukevat myöskin sen homomyönteisyyttä ja tukevat homoavioliittoja.

        Valhetta on tuoda homoutta tänne keskusteluun, sillä Israeliin muuttaa jatkuvasti muualta porukkaa ja osa juutalaisista on maallistunutta.
        Muslimimaissa ei homolippua liehutella, mutta kauloja katkotaan sitäkin enemmän.
        Kyllä on homot törkeitä kun mistään ei keskustella, ettei joku homo työnnä elintään väliin.
        Luulisi nyt juutalaisuus palsta olevan muutakin kuin homon kyr... varten.


    • Tuki_Israelille

      Tuki Israelille perustuu Jumalan antamaan totuuteen ja Jeesuksessa tämän voi ihminen vastaanottaa ja pyhittyä ja siunata ja rakastaa ja uskoa ja kaikin puolin kilvoitella hyvä ihmisen elämä. Missään toisessa nimessä kuin Jeesuksessa ei ole tätä samaa mahdollisuutta kenelläkään ihmisellä ja Jeesus on Juutalaisten Kuningas, varmuudella, ylistys Isälle nimessään.

      • Gay.Israel.Jeesus

        Ja Jumalan antama totuus sekä Jeesus kannattaa homoavioliittoja kuten tekee Jumalan valittu kansa Juutalaiset.

        Jos kannatat Juutalaisia, kannatat myöskin homoavioliittoja.


    • katekismus

      Se on hyvä että nimmerkki "totuusonvoittaja" seisoo kaiken sen takana mitä Israel edustaa, kuten homoavioliittoja, nyt ketjun avaaja voi hyvin mielin mennä kannattamaan homoavioliittoja suomessakin koska Israel on maailman homomyönteisin maa.

      Jos vastustat homoavioliittoja vastustat myöskin Israelia,

      • Silmäteräkansa

        Ei aitoon juutalaisuuteen, uskontona, kuulu muu kuin vain naisen ja miehen välinen avioliitto.
        Israel, lainsäädännössään, muistaakseni hyväksyy maan ulkopuolella avioituneet, mutta Israelissa ei ole tätä vihkimisoikeutta.
        Jumala hyväksyy myöskin vain naisen ja miehen välisen avioliiton. Jumala tietää parhaiten, että mikä on ihmisille parhainta. Se totuus pysyy iäti.


      • sefsfssfg
        Silmäteräkansa kirjoitti:

        Ei aitoon juutalaisuuteen, uskontona, kuulu muu kuin vain naisen ja miehen välinen avioliitto.
        Israel, lainsäädännössään, muistaakseni hyväksyy maan ulkopuolella avioituneet, mutta Israelissa ei ole tätä vihkimisoikeutta.
        Jumala hyväksyy myöskin vain naisen ja miehen välisen avioliiton. Jumala tietää parhaiten, että mikä on ihmisille parhainta. Se totuus pysyy iäti.

        Aitoon Juutalaisuuteen nykypäivänä kuuluu homoavioliitot ja homojen arvostaminen, ainoastaan kristityt väittävät vastaan koska eivät tunne sitä aitoa rakastavaa Jumalaa joka hyväksyy homoavioliitot.

        Ei kristityt voi väittää että Jumalan kanta on iäti aina sama kun samalla väittää Jumalan muuttaneen sääntöjä.

        Miksi muuten kristinuskossa sallitaan avioerot, sianlihan syönti, naisen puhua kirkossa ja pitää naiset hunnuttamattomina vaikka raamattu niin käskee


    • rabbisti

      En ollut mukana mielenosoituksessa jossa juhlittiin tuhansien Gazan lasten ja naisten tappamista. En aikoinaan juhlinut natsien keskitysleirien tehokkuuttakaan. On outoa että monet kristityt ovat vääräuskoisen juutalaisvaltion puolustajia. Juutalaiset jopa tappoivat Jeesuksen.

      • dgdgdrgdgd

        Se johtuu siitä että kristityt vihaavat Jumalaa ja käyttää Jeesusta lyömäaseena muita kohti.


    • jhhhkk

      Hyvä Israel! Hyvä homot!

    • jehova_

      Juutalaisten ulkoministeri käski: tappakaa kaikki palestiinalaiset. Ja kyllä sitä on tehtykin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      105
      3058
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      214
      1877
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      136
      1829
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      56
      1780
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1342
    6. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      95
      1177
    7. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      83
      1137
    8. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      58
      1122
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      59
      1107
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      67
      962
    Aihe