Eläkää raamatun mukaan ja näyttäkää esimerkkiä

Jos teitä kristittyjä niin potuttaa homoavioliitot ja haluatte ne kieltää raamatun mukaisesti niin näyttäkää ensiksi hyvää esimerkkiä itse elämällä raamatun mukaisesta avioliittoa

Raamattuhan sanoo että nainen joka ei ole neitsyt hääyönä on surmattava, nainen ei saa puhua seurakunnissa tai kirkossa, naisen on oltava hunnutettuna ja nainen ei saa äänestää tai edes ajaa autoa.

Teidän on tehtävä avioliitossanne naiselle selväksi että te olette perheen pää ja olette naisellenne kuin jumala.

Avioerot ovat kiellettyjä ja nainen ei saa syödä perheen kanssa samaan aikaan jos on menkat koska on saastainen.

Seuratkaa itse ensiksi noita sääntöjä vaikka pari vuotta ensiksi ja katsotaan sitten uudelleen miltä tuntuu.

Ja miehet tottakai eivät saa juoda alkoholia, katsoa urheilua tai katsella naapurin vaimoa tai autoa.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

On tainnut aloittajalta mennä uusiliitto ja vanhaliitto sekaisin.

Äänestä
  • Mainitsemani asiat ovat Paavalin ohjeissa uudelle seurakunnalle ja löytyy paavalin kirjeistä.

    Se että kristityt kieltäyvät niitä seuraamasta ovat teidän häpeä.

    Äänestä

  • Erkki.H.Esimerkki kirjoitti:

    Mainitsemani asiat ovat Paavalin ohjeissa uudelle seurakunnalle ja löytyy paavalin kirjeistä.

    Se että kristityt kieltäyvät niitä seuraamasta ovat teidän häpeä.

    Tässä hyvä Pekan laulu aiheesta.
    https://www.youtube.com/watch?v=qFmUZB_OH0g

    Äänestä

Mielenkiintoinen aloitus. Jotakin epäselvää kuitenkin: missä Raamatussa mahdetaan sanoa kaikki tähän aloitukseen kirjatut vaatimukset / määräykset. Luulenpa, että Raamatussa oikeasti ei määrätä yhdestäkään noista aloituksessa mainituista asioista, vaan ne ovat kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta. Jakeet näkyviin tai muuten kirjoitus on pelkkää roskaa. Kuten homoavioliitotkin. Kauniisti sanottuna.

Äänestä
  • homojen avioliitto-oikeus on lainsäädäntöä, näin korjauksena. :)

    Äänestä

  • Paavalin kirjeistä löytyy kaikki kohdat, tietäisit tämän jos olisit raamatun lukenut.

    Äänestä

  • Erkki.H.Esimerkki kirjoitti:

    Paavalin kirjeistä löytyy kaikki kohdat, tietäisit tämän jos olisit raamatun lukenut.

    En tiedä onko nuo kaikki Paavali maininnut, mutta on ne kuitenkin Raamatussa jopa Jumalan antamia lakeja. Osa siis myös Paavalin käskyjä.

    Normaali uskova näillä palstoilla elää Raamatun mukaan kertomalla homoille heidän olevan syntisiä. Silloin he ovat lain täyttäneet ja pelastuksen ansainneet.

    Äänestä

  • missä olikaan paketti joka koskee Evankeliumeita ?!?!
    siis ei Paavalia ja Moosesta.
    ketä Evakeliumien mukaan pitää rakastaa?

    Äänestä

  • Tuossa ei ole mitään sellaista homoutta mitä itse tunnen. Eli ei niin "tuhti paketti".

    Äänestä

  • Raamatussa on paljon enempi kehoituksia rakastamaan kuin vihaamaan vai oletko huomannut?

    Äänestä

  • näinsevaanmenee kirjoitti:

    Raamatussa on paljon enempi kehoituksia rakastamaan kuin vihaamaan vai oletko huomannut?

    Kyllä Jumalaa ja Jumalan tahtoa tulee rakastaa ja syntiä vihata.

    Äänestä

Jumalan tahto on aina Jumalan tahtoa vaikkei kukaan niitä voisi noudattaa. Ei ihminen voi määrätä edes teoillaan Jumalaa eikä Hänen tahtoaan. Jos luterilaiset eivät noudata Jumalan tahdosta oikeastaan yhtään mitään, niin silti Jumalan käskyt ja tahdonilmaukset ovat voimassa. Ja nämä pätee viime kädessä.

Ja täytyy muistaa, että homoseksuaalitkin ovat ihmisiä. Tämän liberaalit ja homokannattajat unohtavat, koska tahallisesti haluavat valehdella homoille Jumalan tahdon. Kristityt rakastamme myös homoja, koska Jeesus käski rakastaa jokaista. Ja siksi haluamme rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäisiimme kertoa Jumalan tahdon oikein myös homoseksuaaleille.

Äänestä
  • Kertomisella ja syrjimisellä on iso ero.

    Samoinhan katolilaiset voisivat laittaa luterilaiset kiehuvaan öljyyn ja sanoa samat sanomasi sanat rakastamisesta.

    Äänestä

  • sesfefff kirjoitti:

    Kertomisella ja syrjimisellä on iso ero.

    Samoinhan katolilaiset voisivat laittaa luterilaiset kiehuvaan öljyyn ja sanoa samat sanomasi sanat rakastamisesta.

    Miten homoja syrjitään Suomessa?

    Äänestä

  • taas setan trolli häipyi kun sai agendansa kipattua :(

    Äänestä

Jeesuskaan ei puhunut homoudesta, tuosta änkyräuskovien ykkösasiasta, mitään.

Äänestä
  • Eikä siitä puhunut kukaan muukaan, kun siitä asiasta käytettiin aivan muita termejä.
    Homous käsitteenä on tullut sanastoon paljon myöhemmin.

    Äänestä

  • Ei puhunut pedofilaista, sukurutsasta eikä eläimiin sekaantumisesta mutta puhui selvästi naisen ja miehen liitosta ja siitä, että miehen tulee yhtyä vaimoonsa.

    Äänestä

  • Jeesus ei puhunut homoudesta eikä homoliitoista mitään. Jeesus tunnusti siis vain miehen ja naisen välisen liiton. Homoliitot on sitten jotain aivan muuta.

    Äänestä

  • lis.huom kirjoitti:

    Jeesus ei puhunut homoudesta eikä homoliitoista mitään. Jeesus tunnusti siis vain miehen ja naisen välisen liiton. Homoliitot on sitten jotain aivan muuta.

    Jeesus ei puhunut monen vaimon pitämisestäkään mitään, vaikka Paavalikin otti sen huomioon: olkoon seurakunnan paimen YHDEN NAISEN mies.

    On siis monia liitomuotoja, joihin Jeesus ei ottanut kantaa, vaikka ne olivat Jumalallekin aivan luonnollisia. Jeesuksen puheista ei siis saa kuvaa mitä hän hyväksyi tai ei.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Juutalaisuudessa oli ihan selvää, että oli yksi vaimo mutta Paavali puhui pakanoille jotka olivat kääntyneet juuri ja tekemässä parannusta elämässään.
    Jeesuksen puheista saa tavas selvää mitä hän hyväksyi ja se on naisen ja miehn liitto.

    Äänestä

  • älä.jaksa.jauhaa kirjoitti:

    Juutalaisuudessa oli ihan selvää, että oli yksi vaimo mutta Paavali puhui pakanoille jotka olivat kääntyneet juuri ja tekemässä parannusta elämässään.
    Jeesuksen puheista saa tavas selvää mitä hän hyväksyi ja se on naisen ja miehn liitto.

    Mutta Raamatun mukaan juutalaiset eivät ole pakanoita, ja juuri heillä oli moniavioliitto normaali tapa elää. Et taida tuntea koko asiaa, etkä Raamattua. Raamattu ei kerro juuri muista kuin pyhistä miehistä, joten mitä siitä voi päätellä?

    Jeesus on varmasti juutalainen: rabbi, temppelissä kävijä, ympärileikattu. Hän ei ottanut kantaa muuhun kuin avioeron sallimiseen. Ja siinä yhteydessä hän puhui, että on luotu mies ja nainen. Mutta VT kertoo, että on ollut muitakin liittoja kuin miehen ja naisen välinen. Tuskin Jeesus siitä oli tietämätön. Sellaista oli vielä Paavalinkin aikaan.

    Äänestä

  • Missä kohtaa VT:ssä kerrotaan muiden kuin naisen ja miehen seksuaalisista liitoista?

    Äänestä

  • Kukaan ei oikeasti tiedä miksi Jeesus ei puhunut homoudesta mitään, tuskinpa se oli hänelle ykkösasia ja ainoa mielenkiinnon kohde niinkuin täällä paikallisille änkyräuskoville se on. Voi olla että Jeesus oli vaan juutalainen saarnamies jonka varaan perustettiin kristinusko eli juutalaiset, nuo asian asiantuntijat, ovat oikeassa omassa käsityksessään että messias on vielä tulematta tai sitten se on tullut jo maallisena isänmaallisuutena ja vapaana valtiona.

    Äänestä

  • Jeesus ei puhunut homoudesta, koska hyväksyi Jumalan tahdon tässä asiassa. Ei ollut mitään lisättävää siihen mitä Jumala käski suhteessa homoseksiin.

    Äänestä

  • näin.päin kirjoitti:

    Jeesus ei puhunut homoudesta, koska hyväksyi Jumalan tahdon tässä asiassa. Ei ollut mitään lisättävää siihen mitä Jumala käski suhteessa homoseksiin.

    Amen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Erkki.H.Esimerkki kirjoitti:

Jos teitä kristittyjä niin potuttaa homoavioliitot ja haluatte ne kieltää raamatun mukaisesti niin näyttäkää ensiksi hyvää esimerkkiä itse elämällä raamatun mukaisesta avioliittoa

Raamattuhan sanoo että nainen joka ei ole neitsyt hääyönä on surmattava, nainen ei saa puhua seurakunnissa tai kirkossa, naisen on oltava hunnutettuna ja nainen ei saa äänestää tai edes ajaa autoa.

Teidän on tehtävä avioliitossanne naiselle selväksi että te olette perheen pää ja olette naisellenne kuin jumala.

Avioerot ovat kiellettyjä ja nainen ei saa syödä perheen kanssa samaan aikaan jos on menkat koska on saastainen.

Seuratkaa itse ensiksi noita sääntöjä vaikka pari vuotta ensiksi ja katsotaan sitten uudelleen miltä tuntuu.

Ja miehet tottakai eivät saa juoda alkoholia, katsoa urheilua tai katsella naapurin vaimoa tai autoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu