Ranteet auki -päivä?

semmoista

Huh. Apuwa. Semmoista. Eli tässä listaus siitä, että olen outo työntekijä. Olen määräaikainen ja vasta tullut taloon.

- Olen mukana keskustelussa (kahvitauko), mutta en luo mitään uutta. Tuntuu, että parasta on olla taka-alalla. En ole sellainen jännittävä ja kiva tyyppi.

- Tuntuu, että astun toisten varpaille, jos puhun jotain (tajusin, että loukkasin jotakuta, koska hän ei ota enää katsekontaktia. En tajunnut tätä silloin, mutta nyt tiedän. Nyt tuntuu, että kaikki katsoo minua kieroon). En osaa olla hienotunteinen. Eli oikeasti, en osaa olla ihminen. Olen ihan liian kauan ollut pois työelämästä.

- Ymmärrän, että minua ei haluta mukaan. Keskustelusta minut vain sivuutetaan (avokonttori).

- Yritin kerran änkeä mukaan tapahtumaan, mutta sitten tajusin, että on juttuja, joissa minun ei kannata olla mukana.

- En halua enää sanoa mitään, koska voin vahingoittaa jotakuta.

- Eräs työntekijä valittaa koko ajan kuinka asiakaspalvelua on huono. Aivan kuin tämä olisi tarkoitettu minun kuultavaksi.

- Niin, ja tähän päälle siis huono perehdys. Minua kehotetaan kysymään, mutta sitten se menee vaan sellaiseksi "annas kun näytän" ja asioita ei selitetä auki. Olisi ollut kiva, että ois joku joka minusta välittäisi - ottaisi siipien suojaan- mutta joo, semmoista se.

- Esimies sanoi "semmoista työntekijää ei ole ollutkaan". Okei. Jeps. Olen mokannut kaiken.

Työpäivän jälkeen on oksettava olo ja tuntuu, että voisin tuijottaa seiniä niin kauan kunnes kello näyttää nukkumaan menoa. Lottoan joka viikko, jotta pääsisin tästä pois.

0

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        181
        2356
      2. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        58
        1305
      3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1177
      4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1137
      5. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        187
        1068
      6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        1059
      7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        1018
      8. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        95
        1010
      9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        982
      10. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        975
      Aihe