Vanhempien puuttuminen nuorten suhteisiin

Heh aika harvoin on tullut vastaan tapauksia, joissa ne vanhemmat tuputtavat sitä seurustelua, kun yleensä on niitä, joissa vanhemmat oikein rautakangesta vääntäen yrittävät _toppuutella_ seurustelun aloitusta.

Suhde kuin suhde, niin eivät ne vanhemmat voi sitä päättää, seurusteleeko heidän lapsensa heidän toivomassaan suhteessa vai ei. Itselläni on kyllä (ironista, koska aloitukseni tälle viestille....) isä yrittänyt komentaa minua ihastumaan _hänen valitsemiinsa_ "kunnollisiin poikiin", koska nämä "kunnon pojat" olivat hänen kavereidensa poikia. Harmillista isälle, etteivät pojat olleet minusta lainkaan viehättäviä eivätkä hekään minusta pitäneet. Koin myös isäni käytöksen hieman tuppautumisena henkilökohtaiselle alueelleni, vaikka tiedänkin hänen tarkoittaneen vain hyvää.

Ovat vanhemmat sitten suhteen kannalla tai sitä vastaan, siinä on aina se ongelma, että kaikesta heidän hyväntahtoisuudestaan huolimatta (hehän haluavat vain lapsensa parasta) he eivät tosiaan voi tietää, MIKÄ on sen lapsen parasta. Heidän silmiinsä kunnollinen tyyppi voi olla aivan asshole heidän lapselleen, tai heidän silmissään hirvittävä retku voi olla tosi jees heidän lapselleen.

Mitä vanhempasi voisivat tehdä ja olisi paljon luontevampaa, olisi kutsua ko nuori vaikka johonkin yhteiseen tilaisuuteen. Sinä, vanhempasi, ko nuori ihminen ja parhaassa tapauksessa hänen vanhempansa, menette katsomaan vaikka urheilutapahtumaa tai mitä tahaansa, johon muitakin ihmisiä kokoontuu.
Tuolloin "yhteen tuputtaminen" ei tulisi kuuloonkaan, kaikki voisivat seurata tapahtumia ja keskustella keskenään.
Siinä on loistava tilaisuus aivan normaaliin kanssakäyntiin, ehkä jotkut porukasta haluavat tavata yhteisissä merkeissä uudelleen, ehkä ei. Kuitenkaan siitä ei jää kenellekään "tuputtamisen" makua.

Lisäksi tuo olisi niin paljon terveempää kuin kapakassa ramppaaminen.

Asiaa puhutte molemmat!

Sitä mieltä, että nuori saa, tai hänen täytyykin valita seuransa itse. Jos haluaa. " jos vanhempi tuputtaa häntä kutsumaan vastakkaista sukupuolta olevan ystävänsä treffeille? Siinäkin tilanteessa, että vanhempi ei tiedä, onko tämä ystävä sinkku vai ei." Kaikenlainen tuputtaminen on syvältä. Mutta tässä se on erittäin ajattelematonta. Tässä olisi tarpeen kysyä vanhemmalta "mitä oikein ajat takaa? Oletko pöhkö?"

Vain siinä tapauksessa, että nuori alkaa seurustella jonkun todella epäilyttävän esim. nistin kanssa, asiaan pitää puuttua. Mutta tästähän ei ollut kyse.

Kun minä olin teini, mutsi toivoi, että minusta ja sen tuttavaperheen tytöstä olisi tullut pari. Se kun oli ns. kunnollisesta perheestä ja siitä varmaan tulisi haaveilemansa anestesialääkäri.

Minusta se oli punakka ja pönäkkä maalaistyttö, josta sittemmin tuli sairaanhoitaja. Nykyisin minua naurattaa koko juttu paljon enemmän kuin mutsiani. ;-)

No tavallaan on ok ja tavallaan ei.

Kyllä määrätyntyyppinen Jännäjare saisi lähdöt meiltä jos tyttären kanssa rupeaisi seukkaamaan. Ehkä yrittäisin enemmänkin puhua lapselle järkeä, miksi minusta joku tyyppi olisi epäsopiva tyttärelleni tai pojalleni.

Toisinpäin ohjaileminen tuntuisi vieraalta. Ehkä voisin pari kertaa yrittää järjestää tilaisuuden, jossa mahdollisesti sopivat ehdokkaat kohtaisivat ja siinä se.

Käy joskus sääliksi vanhempia, koska lapset "vihaavat" heitä ja tekevät ihan tahallaan ja periaatteestakin heidän toiveitaan vastaan, vaikka vanhemmat ovat tarkoittaneet pelkkää hyvää.

Mutta tosiaan, en usko omienkaan vanhempieni alun alkaen oikein toivoneen, että päätyisin yhteen juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa sitten päädyin yhteen. Ei heillä mitään tätä ihmistä vastaan ole ollut missään vaiheessa, mutten silti usko, että hän oli se ensimmäinen vaihtoehto, jota olisivat "tuputtaneet" minulle, jos olisivat tuputtavaa tyyppiä. Kaikkien onneksi he kuitenkin antoivat minun (ja seuralaiseni) tehdä omat päätökset ihan itse - tosin tässä vaiheessa olin jo aikuinen. Mutta eivät ne aikuiset ah niin rakastuneetkaan aina tiedä, mikä heille itselleen on pitemmän päälle hyväksi, sillä hormonimyrskyt sotkevat järjellistä ajattelua aikalailla.

Joka tapauksessa. Paras keino kaikkien kannalta olisi varmaankin, että vanhemmat tutustuisivat lapsensa seuralaiseen, juttelisivat lapsensa kanssa (asiallisesti) jos on jotain mikä heitä häiritsee tai huolestuttaa, kuuntelisivat myös lapsen version asiasta. Ja sittenkään ei ole takuita, että vanhemmat tulisivat toimeen vävy-/miniäehdokkaansa kanssa - välttämättä koskaan - sillä kaikkien ihmisten kemiat eivät vain kohtaa. Siinä saa olla tarkkana, haluaako erottaa tai yhdistää pariskunnan omien henkilökohtaisten syiden vuoksi vai siksi, että ihan oikeasti näkee jotain, mitä lapsi itse ei näe.

En osaa kuvitella tilannetta, että tuputtaisin kummalekaan tyttärelleni ketään, kun se ikä koittaa että seurustelu alkaa kiinnostaa. Pikemminkin olen aivan varma, että mielummin koitan hidastaa, jos meno yltyy hulvattomaksi tai tuttavuudet vaikuttaa seuralta jonka myötä on vain ongelmia luvassa. Seurustelulla ei ole mikään kiire ja vaikeahan siihen on oikeastaan puuttua. Muistaahan sen omastakin nuoruudesta, että itse teki valinnat sanoi vanhemmat juu tai ei. Joskus jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut uskoa vanhempia.

Kuvitelkaa, että nuorenne on ujo tapaus, jota täytyy rohkaista muutenkin sosiaalisissa tilanteissa usein. Jos vanhemman mielestä omalle lapselle ihanteellinen ja hyväksyvä kumppani löytyy, miksei saisi avittaa nuoria!

Oudolta kuulostaa tuollainen tuputtaminen. Sen ymmärrän, jos pitää puuttua huonoon kumppaniin joka ei ole lapselle hyväksi. Eiköhän jokainen ne ehdokkaansa löydä ihan itse omia aikojaan ilman vanhempien parituspalveluakin, siitä ei varmaankaan tule kuin sanomista.